Autojen ja mopojen liikennemääriltään saastunein kaupunginosa. Melua ja pakokaasuja aivan riittävästi. En suosittele Ahtialaa enää kellekkään asuinpaikaksi.
Ahtiala, Lahden saastunein kaupunginosa
Kiitti_mulle_riitti
14139
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
En ole siis ainoa kyllästynyt Ahtialaan. Kyttääviä elämättömiä ihmisiä riittää.
Pärinää ja pauketta vuodesta 2010 alkaen ja sitä riittää ihan jokaiselle !
Joskus Ahtiala oli luontoystävällinen ja rauhaisa paikka asua, Nyt se on lähinnä jatkuvan autojen ja mopojen melusaastemallioppilas. Ahtialaan on tungettu liian paljon porukkaa ja lisää tulee. Vain yksi tie jota koko jengi päryyttää mennen tullen. Lisäksi moottoritien kyljestä kaadettu kaikki puut pois jolla varmistettiin se että metele pääsee myös sieltä kilometrien päähän. Tuskin mitään meluaitaa sen takia rakennetaan. Täällä kun ei asu silmäätekeviä kuten Jalkarannassa. Lähinnä säälittää tämä Lahden kaupungin touhu kokonaisuudessaan. Taloja talojen viereen vaan kuten Karistossa, siitä mallia vaan joka paikkaan.
Insesti ainakin haisee!
Asuuko joku insesti tapaus ahtialassa muka
Sääliksi käy niitä.
Jonnet on keksinyt tuulikaapissa hengailun lisäksi toisen hienon harrastuksen: ympäri ahtialaa ajamisen ja tööttäilyn!
Olen huomannut, että Jotkut autoilijat kaahaavat. Liekkö jotain mielenosoitusta vieraita ihmisiä kohtaan. Tyhmiä semmoiset ihmiset, puuttuu järki.
Vierailta ihmisiltä yleensä tukitaan tiet kävellen tai autolla. Sylkeminen toinen aborginaali lahtelaisten tapa syrjiä vieraita.
Tää sylkeminen alko toden teolla kun Lahteen tuli paluumuuttajat idästä.
Kaikki sylkijät olleet kantasuomalaisia. Kenties ihailevat Afrikkalaisia jossa tämä on maan tapoja...
Mistäs sä kaikkien etnisyyden tiedät, ja kai se ny tapa tarttuu lahtelaiseenki.Venäjällä aivan yleinen tapa kuten kauhea tupakan poltto, keuhkotautiset räkii vihreitä klimppejä.
Ei todellakaan oletapa Venäjällä. Venäläiset ovat parempi käytöksisiä kuin suomalaiset juntit.
Tiedän koska päälleni on kantasuomalaiset sylkeneet.
Ahtialaiset kun lisääntyy vaan sukulaisten kanssa niin ne on jo nuorena pyörätuolessa vakavien geenivirheiden takia.