Toivottavasti Huuskon tämänpäiväisellä, selvästi virheellisellä ulostulolla ei ole yhteyttä hänen vahvan näkemyksensä kanssa siitä, että Halla-ahon ei pitäisi olla hallituksessa lainkaan mukana.
Olisi tärkeää, että polittisia analyyseja tekevät toimittajat eriyttäisivät omat mieltymyksensä tai antipatiansa faktoista.
Uudessa Suomessa yksi vainoojista moittii Halla-ahoa faktojen esilletuomisesta.
RKP:n Anna-Maja Henriksson on ottanut käyttöönsä Vihreiden sloganin, jokaisella ihmisellä on jakamaton ihmisoikeus. Tätä ihmisoikeutta hän ei kuitenkaan ole jakamassa Perussuomalaisille.
Demokratiassa kansa päättää, ketkä maan hallituksen muodostavat. Ennen vaaleja RKP ja muut natsit ovat rajaamassa Perussuomalaiset ulos hallituksesta.
RKP rajoittaa ihmisoikeuksia esimerkiksi rajaamalla maahanmuuttajat ja suomalaiset ulos heidän hallitsemistaan koulusta ja muista oppilaitoksista.
Mikäli Perussuomalaisia demonisoidaan, kuten A-M Henriksson tekee, täytyykö meidän tukea suomenruotsalaisia tässä maassa?
Perussuomalaisten syrjintä on systemaattista ja perustuu vääriin argumentteihin!
1
<50
Vastaukset
Veronmaksajien ylläpitämä Yle syrjii Perussuomalaisia eniten. Toki muukin media on vallanhaltijoiden talutusnuorassa. Vapaa media Suomessa on lähinnä vitsi!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885091- 141751
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631626Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271497Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91463Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit501147Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249302969- 195941
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7820