Sipilältä taas itkupotkuraivari Perussuomalaisia kohtaan, (IS)
Ensinnäkin Suomi ei ole kristillisiä arvoja noudattava maa sillä perusteella että joku lessukka niin sanoo.(Sipilä) Suomesta on tullut moniuskontoinen valtio jossa kohta tapellaan uskonsotia.
Sipilä huutaa kitapurje lepattaen että sosiaalinen media ottaa kantaa erilaisin mielipitein nykymaailman menoon. Se on Sipilän mielestä kauheaa!
Sipilä on jäänyt todella pahasti kelkasta sillä SoMe on ottanut valta-asemansa ja pitää sen. Kyllähän se diktaattorityyppiä ketuttaa kun persut painelee ohi ja pyyhkii hanurinsa apilanlehdillä
Sipilän kyynelkanavat tulvii!
23
60
Vastaukset
- kelasponsorina
Noo. sattuuhan sitä..https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/04/01/starttirahaa-pyhaan-sotaan-kasikirjoitus
- DTT
Sipilän kyynelkanavat on tukossa. Kepun tupailloissa on paniikki päällä. Kepu häviää vaalit.
- ÄänestänSaijaHyvöstä
Eiköhän Sipilä keksinyt tuon että mua kristityn perheen piti tulla siihen taloon Kempeleeseen. Muistissa on kutsu joka levisi ympäri Arabiaa. Sipilä myös valehteli eilen mtv3 tentissä että oli 2015 pakko ottaa Ruotsista tulleet 30000 turvapaikanhakijaa. Aiemmin Sipiläkin on kertonut että ne olisi pitänyt palauttaa rajalta Ruotsiin tai ensimmäiseen maahan Euroopassa johon olivat tulleet. Nyt ne on täällä riesana me. Punavihreät kiittivät Sipilää kun hän tilasi vieraita maahamme!!!!
- Älypersu
Mihin Saksan olisi pitänyt palauttaa maahan tulleet 560 000 pakolaista?
- Pätkiikö.ymmärrys
Älypersu kirjoitti:
Mihin Saksan olisi pitänyt palauttaa maahan tulleet 560 000 pakolaista?
Sinne mistä ne Saksaan tulivat. Ihan Dublinin sopimuksen mukaisesti.
- einatsi
Eikös nämä tuhoamisleirit ovat Saksan erikoisalaa..
- Anonyymi
Älypersu kirjoitti:
Mihin Saksan olisi pitänyt palauttaa maahan tulleet 560 000 pakolaista?
Aus wits wits?
- Anonyymi
Yhtäkään ei olisi tarvinnut ottaa. Ei ensimmäistäkään. Yhdelläkään ei kuulemma ollut mitään hätää. Monet oli kysyneet Torniossa että missä se pääministerin talo on. Monet tulleista oli hakeneet mm. Belgiasta turvapaikkaa jossa oli todettu ettei ole tarvetta antaa turvapaikkaa. Suomi otti nämäkin avosylin vastaan. Meillä pitää vastedes olla isänmaallinen johto. Meidän pit äänestää perussuomalaiset johtoon. Suomi ei nouse ikinä jos näitä vanhoja puolueita äänestää.
- Anonyymi
Ei Saija Hyvönen päässyt eduskuntaan, oli vähän liian lepsu. Äänestin kyllä Saijaa ja meni ääni kuitenkin parhaaseen laariin.
- Mitä.kuuluu
Mtv.n uutiset kertoo..
"JULKAISTU 05.09.2015 14:44
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ilmoitti tänään antavansa Kempeleessä sijaitsevan kotinsa turvapaikanhakijoiden käyttöön vuoden alusta.
Sipilä arvioi, että kotiin mahtuu noin 20 turvapaikanhakijaa. Hän kertoo MTV Uutisille, että päätös kodin luovuttamisesta turvapaikanhakijoille syntyi Minna-Maaria-vaimon ehdotuksesta.
Pääministerin Kempeleen kodin lähellä sijaitsee myös Sipilän ideoima ja osin rakentama ekokylä, joka valmistui vuonna 2010.
Samana vuonna kymmenen omakotitalon ekokylä sai merkittävän tunnustuksen, kun Suomen Rakennusinsinöörien Liitto valitsi sen vuoden rakennuskohteeksi.
Kempeleen ekokylä perustuu uusiutuvaan energiaan."
Olisiko tuosta ego kylästä jotain opiksi otettavaa. - psnouseenyt
sipilä on ranentanut maahanmuuttosuomea neljä vuotta
- Kristittyperhe
"Toivottavasti tästä tulee jonkinlainen kansanliike, joka vapaaehtoisesti kantaa taakan turvapaikanhakijoiden sijoituksissa, pääministeri Sipilä jatkaa Ylen Ykkösaamun haastattelussa.
Hän haluaa omalla toimellaan osoittaa vastuunkantoa ja sitä, että Suomi on monikulttuurinen maa.
Pääministeri Sipilä ei halua nähdä vastaanottokeskusten lippusalkoihin vedettyjä hakaristilippuja.
– Vetoan, että nyt tarvitaan välittämistä."
Teksti on siis kopioitu jutusta jossa juha kertoo että hän antaa ok talonsa pakoloisten käyttöön.
Nyt voidaan todeta että Sipilän toive toteutui. Jonkinlainen "kansanliike" siitä syntyi. Ainankin kansaa oli liikkeellä Suomenrajoilla. Kiitos Juha, olet rakas! - tosiasiassa
Toimittajilla ja melkein jokaisen puolueen edustajalla on yksinomaisena vaaliteemana perussuomalaisten mollaaminen, vaikka se on ainoa puolue, mikä puhuu totta ilman mitään populismia.
- Tuho
Sipilä tuhosi Suomen
- YkköseksiParhaan
Perussuomalaiset pelastaisi Suomen kun äänestämme
- TämäköNytDemokratiaa
Nyt on Suomen tilanne se, että meillä on vallassa joukkio, jota voidaan sanoa isänmaanpettureiksi. Tähän joukkoon kuuluvat kaikki muut paitsi perussuomalaiset.
Meillä on vain kaksi vaihtoehtoa. Perussuomalaiset ja muut.
Jos haluat nykyisen menon jatkuvan, äänestä ihmeessä muita kuin perussuomalaisia.
Jos haluat turvallisempaa ja järkevää asioiden hoitoa sekä oikeaa demokratiaa niin silloin olisi lähdettävä äänestämään ja kilautettava kaverillekin asiasta.- keskustaputoaa
Whatsapp on hyvä vaaliväline-autto se lapissakin
- maahanmuuttoulu
Sipilä vois loikata PS niin saadaan jännitystä politiikkaan
sehän nyt myötäilee Halla-Ahoa
oppii se vanhaki - Anonyymi
uhg
- Anonyymi
Onko Vasarapuolueen nieleskelijä taa mumissut?
- Anonyymi
Kannattaa muistaa että Vihreä liike perustettiin itä Saksassa tuhoamaan läntinen talous ja sisäinen turvallisuus.
- Anonyymi
hillamies
- Anonyymi
Pupu-Jussi?
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit418004Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834666Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673371- 552196
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281719Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71697Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us171606Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3591533Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581209Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2791128