Alien ja Chinatown

ALE-korista poimittu Ridley Scottin Alien – kahdeksas matkustaja (1979) tuli katsottua pitkästä aikaa ja todettua aivan erinomaiseksi elokuvaksi. Miljööt ovat upeat, kuvaus todella hienoa samoin kuin näyttelijätyöskentely. Tom Skerritt, Sigourney Weaver, Veronica Cartwright, Harry Dean Stanton, John Hurt, Ian Holm ja Yaphet Kotto kauppa-alus Nostromon miehistönä ovat vakuuttavia. Elokuvaa ei ollut nakertanut ajanhammas vaan toteutus oli todella tyylikästä. Verellä ja toiminnalla ei mässäilty vaan tunnelma oli enemmänkin ahdistavaa odottelua ja tilanteiden kehittelyä kohti purkausta. Vaikka en pidäkään tämän tyylisistä elokuvista Alienin voi katsoa aina vain uudelleen sen menettämättä tenhoaan.

Jo ensi-illassa katsottu Polanskin Chinatown (1974) löytyi myös ALE-laarista. Pidin elokuvasta jo silloin mutta muistot ovat ajan myötä haalistuneet. Useasti on TV:stä vilkaissut pätkiä jotka ovat haalistaneet ennestäänkin muistikuvia. Nyt DVD:ltä katsottuna Chinatown on mestariteos. Jack Nicholson on Gittesinä erinomainen samoin kuin Fay Dunaway Evelynä ja heidän suorituksissaan ajankuva on paikallaan. Silloin nuorena juoni tuntui kinkkiseltä ja elokuva jotenkin hautautui sinne joenuomaan. Tarina on erinomainen ja loppu edelleenkin koskettavan surrullinen.

Kyllä sekä Scott että Polanski ovat osanneet tehdä todella viihdyttäviä mutta myös korkeatasoisia elokuvia joita voi suositella aidoille elokuvan ystäville.
3342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

polanski enemmänkin. scott blade runnerin & alienin lisäksi lähinnä täyttä roskaa.

Äänestä

Molemmat leffat olen nähnyt liki kymmenen kertaa ja silkkaa rautaa ovat. Ehdottomia klasikoita.

Äänestä

chinatownista mä en kyl tiiä mittään..mut alien on todella hyvä elokuva!!mä ainakin tykkään siitä et niis on semmosta verta ja sillee..ne tuo tunnelmaa..alienin voisin mä kans kattoo 10000 kertaa..eipä täs muuta...sen elokuvan tapahtumat kyl tapahtu hiukan liian hitaasti mutta eipä siinä silti mittään.. :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hhh.lll52 kirjoitti:

ALE-korista poimittu Ridley Scottin Alien – kahdeksas matkustaja (1979) tuli katsottua pitkästä aikaa ja todettua aivan erinomaiseksi elokuvaksi. Miljööt ovat upeat, kuvaus todella hienoa samoin kuin näyttelijätyöskentely. Tom Skerritt, Sigourney Weaver, Veronica Cartwright, Harry Dean Stanton, John Hurt, Ian Holm ja Yaphet Kotto kauppa-alus Nostromon miehistönä ovat vakuuttavia. Elokuvaa ei ollut nakertanut ajanhammas vaan toteutus oli todella tyylikästä. Verellä ja toiminnalla ei mässäilty vaan tunnelma oli enemmänkin ahdistavaa odottelua ja tilanteiden kehittelyä kohti purkausta. Vaikka en pidäkään tämän tyylisistä elokuvista Alienin voi katsoa aina vain uudelleen sen menettämättä tenhoaan.

Jo ensi-illassa katsottu Polanskin Chinatown (1974) löytyi myös ALE-laarista. Pidin elokuvasta jo silloin mutta muistot ovat ajan myötä haalistuneet. Useasti on TV:stä vilkaissut pätkiä jotka ovat haalistaneet ennestäänkin muistikuvia. Nyt DVD:ltä katsottuna Chinatown on mestariteos. Jack Nicholson on Gittesinä erinomainen samoin kuin Fay Dunaway Evelynä ja heidän suorituksissaan ajankuva on paikallaan. Silloin nuorena juoni tuntui kinkkiseltä ja elokuva jotenkin hautautui sinne joenuomaan. Tarina on erinomainen ja loppu edelleenkin koskettavan surrullinen.

Kyllä sekä Scott että Polanski ovat osanneet tehdä todella viihdyttäviä mutta myös korkeatasoisia elokuvia joita voi suositella aidoille elokuvan ystäville.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu