Arvo PPO sijoitusseikkailut

TraamaaOdotettavissa

Oli kalajaskassa juttua että pääpukari on häipynyt vieskasta ja apulainen siirtyy tilalle sote-puolelle.
..ensin hyppäs hiiri pöydältä lattialle ja nyt jo rottakin on lähtenyt uppoavasta laivasta, mihin lie mennyt ?
Onhan toki jo kulunut 7 vuotta tätä sijoitus pelleilyä mutta alkoiko jo poltteleen kun ei lupaukset pitäneetkään paikkaansa.. tase/omaisuus kaksinkertaistuu muutamassa vuodessa, meni toisinpäin onkin puolittunut ja puolessa ajassa.. hyvällä palkalla ja kalliita konsultaatioita antaen.

Ainoa näkyvä ja konkreettinen saavutus kykypoikien osalta on tuo rautatien alikulkutunneli mutta siihen ei ehtinyt tiskiluutu rahoja tunkemaan.. yritetty on varmasti. Jos ois jättänyt verrovaniin laittamatta rahoja niin olisi ollut varaa maksaa osuuskorkoa 30 € enemmän eli yhteensä 72 € .. siitä ois omistajat tykänneet

Hyvää jatkoa molemmille, sitä tullaan tarvitsemaan valitsemillanne elämän teillä, älkää silti katsoko kovin usein peiliin koska se tuo totuuden esiin, epäonnistujien kuva siellä näkyy ja ilmeet sen kertoo.

Lähdetään taas raaheen keskiviikkona 24.4.2019 klo 14 katsomaan suurta suomalaista traamaa.. HahHah

46

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • entiennytkään

      Jaa vai niin on huonosti asiat.

    • Anonyymi

      On tosi ammattilaiset olleet sijoittelussa jäsenien rahoja.
      100 M€:lla on saatu 1,2 M€ tuottoa joks hankkimiseen on käytetty 700 000 € .. kehutaan vielä että hyvä tulos..
      Tasekkin pienentynyt 90 M€:oon vaikka esitetään 103 M€:rona.. oli otettu 10 M€ velkaa jolla saatu kirjanpito kikkailulla näyttämään kasvua. Velka on veli otettaessa mutta veljenpoika maksettaessa.. millä korolla ? Omavaraisuusaste laskenut 10 % ? Aika paljon, mihin rahaa on kadonnut, onko noin paljon alaskirjauksia. Yksikin omistusfirma tehnyt tappiota ? Varmaan hyvä sijoitus..no ei tiskiluutulta voi vaatia.

      Oli myös pitänyt myydä osakkeita jolloin sijoituksien "arvo" oli laskenut 10 %.. mielenkiintoista.. 

      Summasummarum ens vuodesta voi jo ennakoida ettei ole koronmaksukykyä oletettavasti lainkaan koska tänä vuonna kaluttiin partnera jo alle hankintaArvon joka joudutaan huomioimaan ja todennettavasti siitä tulee 1 M€ alaskirjauksia.. joten 700 000 € kuluilla pitää saadakkin 2,4 M€ voittoa jotta konsernin tase pysyy nollassa.. muuten menee persielleen kuten voitte havaita.

      Hallinto nostaa omia palkkiotaan yli 20 % vaikka ei ole saanut mitään aikaan jäsenien edustajana. Hävetkää tehän saatte jo kokouspalkkiona enemmän kuin omistajat .. hyi helkutti ahneutta.

    • Anonyymi

      Onhan tämä ollut tiedossa alusta asti!

      Jorma Takanen suuressa viisaudessaan painosti Korpi-Tassia (K-T) PPO:n omaisuuden suurempaan tuottoon. K-T nöyränä yritti tehdä parhaansa ja sijoitti Datameen!

      Mahtavaa... Kaikki meni persieelleen. Takanen jäi pois PPO:n hallituksesta ja K-T jäi liemeen tappioineen.

      Herroilta unohtui että osuuskunnan tehtävä on tuottaa palveluita jäsenilleen edullisesti! Mentiin tuntemattomille vesille ja lopputulos tiedetään: karmeat tappiot PPO:lle jotka osittain piilotettiin Elisa-kaupan yhteydessä. Veli-Matti Mattila nauroi matkalla pankkiin.

      Amatöörit lähtivät sijoitustoimintaan ja tulos on näkyvissä: tase 10 M pienempi (korjattiin ottamalla 10M lainaa) ja osuuskorko puolitettiin. Partnera auttoi siihen, että jotakin jaettavaa kuitenkin omistajille jäi.

      Patnera ei auta enää vuoden päästä!!

      Ennustus: Ei löydy uutta toimitusjohtajaa, Tauriainen irtisanoutuu, HPJ irtisanoutuu....
      Joku ottaa konkurssipesän hoitaakseen.............

    • Anonyymi

      ..kaikki ylläoleva pitää paikkansa :

      Mitä vannottiin , se pidetty on,
      yli päämme kun löi tulilaine,
      ja rinnalla tuntomme tuomion,
      muu kunnia meille on arvoton,
      katin kultaa kiitos ja maine
      (Yrjö Jylhä)

    • Anonyymi

      Mitä tapahtui osuuskuntakokouksessa? Oliko voittoisa tunnelma- ja kellä?

    • Anonyymi

      Noinhan se kokous meni niin kuin yllä kirjoitettiin. Ensi vuodelle luvattu lisää murusia, ei olut kertonut toimari mistä rahat otetaan. Sijoitusjohtaja istunut kuin tatti jakkaran täydeltä, Korpi-tassi kuikiut myöskin paikalla. Kati ei kuitenkaan olut saanut piikkipaikkaa suurimmasta konkursista mutta anettiin tytölle vieläkin mahdollisuus, näin kertovat esson paarissa. Varauksia on kuulema jo tehtykkin. Se lakimies tönötänyt sihteerinä, lie kirjasi asiat mieleisekseen. Näyttäisi myös siltä, että hallintoon pesiytyy pelkästään kirjanoppineita lainoppineita.
      Varsinaisia jäseniä oli kuulema ollut vain kourallinen. Salailu kuitenkin on aina vain pää teemana, jälkiä haravoidaan ja niistä ei tahdota antaa omistajille tietoa. Kakka kuitenkin jo haisee.

    • Anonyymi

      Olihan siellä ollut se varajohtajakin..takinkääntäjä. Hampaat ulkona ja takki levällään naureskellut jäsenien esityksille joita oli ollut torppaamassa kokouksissa mutta sanokaa minun sanoneen ettei mene kauaa kun hymy hyytyy ja tiskiluutukin katoaa positiivisten valloittamiseen, siihen se pystyy narsistina kevyesti jos lukemat pysyy vaakassa kohtuullisena kun ilmaiset lounaat tulee loppumaan uuden toimarin alkaessa perkata määnneitä lahnoja ja aiv:lle tuoksuvaa heinähattujoukkoa.

    • Anonyymi

      Niinpä justiinsa näinhän se yleensä menee.

    • Anonyymi

      Näin muualla.. kaikki asiat osataan suunnitella etukäteen

      Findan yhtiökokous tiedote.
      8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja varojenjaosta päättäminen
      Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että emoyhtiön jakokelpoisista varoista 580.782.994,01 euroa, josta tilikauden voitto on 8.774.353,23 euroa, jaetaan osinkoa 3,84 euroa osakkeelta eli yhteensä 52.290.186,24 euroa. Osinko maksetaan osakkeenomistajille, jotka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 8.5.2019 ovat merkittyinä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa, että osinko maksetaan 15.5.2019.

      Arvo ei osaa kertoa milloin osuuskorko maksetaan ?
      Taseessa olisi 16 439 000 euroa jaettavaksi vastaavasti kuten Findalla eikä se hetkauttaisi yhtään.
      Miksi hallitus ei esitä tällaisia kivoja uutisia ? Vaan yrittää pimittää mm. Ferrovanista tulleen 3,5 M€ tappion. Onko se avointa tiedottamista omistajille vai vain oman kilven kiillotusta töppäilyistä ?

    • Anonyymi

      No eipä näytä menevän hyvin rikkaillakaan asiat.

    • Anonyymi

      Arvon seikkailujen tappioita
      Datame 35 M€, Masto 3 M€ paleanterin töpeksinnät,
      Ferrovan, Sisu Fincode, Raitti, QFox Puuttuuko listasta vielä joku, vai onko siihen tuossa lisää tappioita. Nämä tiskimisun skenaarioita joita tauriainen joutunut selittelemään .Riittääkä varaukset vai pitääkö peukaloida lisää, kuten raappana reppana "rajoitetulla evidenssillään" vihjaili että on piilotettu rivien väliin.
      Tappiot on mittavat ja tekijät vain hymyilee ja "heinähatut" hallinnossa hyysää omien palkkioittensa säilyttämiseksi. Aika härskiä toimintaa omistajia kohtaan.
      Onko vielä jotain josta ei ole kerrottu tai kuultu vielä julkituotuna " itse asiassa".. Veikkaan että on !

    • Anonyymi

      Olihan siellä ainakin Lapwall ja 1,2 M€ tullut takkiin

    • Anonyymi

      Voi rienausta ja herranketkujen halveksuvaa räkätystä on koko ARVO arvomaailma.

    • Anonyymi

      Joko hallitus on saanut kokoon tai kassaan osuuskoron maksuun ilmoitetut varat vai pitääkö ottaa lisää velkaa ? Täsmäyspäivä meni vain maksupäivä puuttuu ?
      Avoimuutta hyvät "heinähatut" tai taitaa sinne jo olla lipsahtanut joukkoon vilttitossuja sekä silinterihattujakin.
      Siirtäsivät ne liittymisrahaston 16,5 M€ vapaaseen omaan pääomaan ja tulouttasivat ylijäämänä jäsenille niin olisipa tyytyväistä porukkaa. Mutta kun pitää sen kassaneidin töppäyksistä aiheutuneita tappioita kattaa kaikenlaisilla raappanan vippaskonteilla. Haloo !
      Onhan siellä niitä pankkitoimihenkilöitä joiden pitäis ainakin... tajuta

    • Anonyymi

      Pörssi privanetissä osuuden hinta laskee kuin lehmän häntä eikä katit ja kontit tee mitään Arvon nostamiseksi eli summasummaarum heille riittää kun tili tulee ja vaikka tase pienenee niin väliäkö sillä kun saa itse kivasti fyrkkaa niin kauan kuin sitä riittää.. partnera on jo kaluttu luille, sieltä ei tipu ropoja, muut maanaluset ja villojen välit ei tuo pikavoittoja.. mistä piilopaikka löytyy....utsjoen koulultako ?

    • Anonyymi

      Arvon arvo on enää 50 Me kun sitä lähtiessä Ppo aikana oli 180 Me. On mennyt laudat ja maat sekä pellot sekaisin. Ei sieltä kivien nahkojen eikä akkunoiden väleistä tuottoa löydy, kannattais panna lihoiksi koko lafka, vaikkei siitä mitään eu-tukia saisikaan mutta oispahan omistajille edes jotain muistoja hyvin menestyneestä osuuskunnasta eikä vain ilmanaikoisia katteettomia lupauksia paremmasta huomisesta.. kyllä verenimijät on jo tunnistettu ja todettu.. vuodesta 2012 lähtien.

    • Anonyymi

      Kalevan sivuilla PPO:n sijoituskohde Sikla. Luotettavaa rakentamista!

      Kaleva:
      Siklan puuelementtitehtaan pohjatutkimuksessa suositeltiin paaluttamaan runko, mutta ei lattiaa.

      Kasitietä kulkevat työmatkalaiset ja muut tielläliikkujat ovat kiinnittäneet Limingan kohdalla huomionsa Siklan puuelementtitehtaan pihamaalle ilmestyneisiin rakennusmateriaalikasoihin. Ollaanko jotain purkamassa tai laajentamassa? Onko tien varteen kenties syntymässä tilataideteos?

      – Siinä on betonijätettä. Hallin betonilattia uusitaan ja paalutetaan, Sikla Oy:n konsernijohtaja Janne Nieminen kertoo.

      Uteliaan ohikulkijan ei kannata muodostaa kasoihin tunnesidettä suuntaan tai toiseen. Materiaalit ovat pihalla vain väliaikaisesti.

      – Betoni murskataan ja uusiokäytetään myönnetyn luvan mukaisesti paikoitusalueen rakennekerroksissa. Kasat eivät ole siinä kauaa, Nieminen huomauttaa.

      Puuelementtitehdas on rakennettu 2016. Rakennus on vielä nuori, mutta lattiat joudutaan uusimaan painumisen vuoksi.

      – Juurisyytä meillä ei ole tiedossa. Painumat ovat huomattavan paljon isommat kuin pohjatutkimuksissa annettiin ymmärtää. Yksinkertaistetusti tässä on kyse siitä, että pohjatutkimuksissa suositeltiin paaluttamaan runko, mutta tutkimuksen mukaan lattiaa ei olisi tarvinnut paaluttaa, konsernijohtaja avaa.

      – Se on tullut vähän yllätyksenä, mutta Limingassa on vastaavaa uusissakin rakennuksissa. Maaperä on täällä vähän haastavampi. Se vaatii tarkkuutta pohjatutkijoilta. Nyt elementtitehtaan lattia ei painu, se on kallioon asti paalutettu.

      Tulee painumaan koska käytetään edelleen kuitumassaa, ei verkoteta ja valetaan liian ohut laatta. LUK-nosturin alla tulee lattia painumaan.. tulosohjatusta rakentamisesta onkin tullut itseohjautuvaa humpuukia , joka osuikin omaan nilkkaan kuten kaikki nämä pankkineidin Arvo sijoitukset.. menee persielleen..kunnon ahteriin

      • Anonyymi

        Korjattiinko tuo lattiakin isoäitisi maksamilla puhelinlasku rahoilla?


    • Anonyymi

      Kuntokeskus Sisun tilinpäätös vuodelta 2018.
      Oma pääoma ja sijoitettu vapaan oman pääoman rahasto on menetetty,
      Pääomalaina on menetetty, vaihtovelkakirjalainaa on taseessa 20.000 eur.
      Se on kokonaan PPO:lta? 
      Lisäksi ko. yhtiöllä on leasingvuokrasopimusvastuita 101.060 eur vuoteen 2022 saakka ja osuuskunta Arvon tp:ssä on Sisun puolesta annettuja vuokravastuita 289.425 euroa vuoteen vuoteen 2021 saakka.
      Sisusta tulee kahden seuraavan vuoden aikana yli 400 000 euron luottotappiot
      em. menetysten lisäksi.

      Mitä sanoo raahen viisas ja askotit, onko sijoitustoiminta tuottavaa ja hoidettu jäsenien etua ajatellen ?
      Miten toimivat yritysten hallinnot yleensä tämäntyylisissä toistuvissa

    • Anonyymi

      Onneksi Oulaistelaiset ymmärsi ottaa tuon valokaapeliasian hoitoon ettei olla pörssiyhtiön pihdeissä tietoliikenneverkkojen osalta.
      Vieläkö saisi ppo:n hallinnossa olevat rumban käyntiin jotta koko sijoitusyhtiökonklaavi purettaisiin niin olisi monella sektorilka niillekkin rahoille käyttöä ennenkuin ne on menneet elisalle myynnistä päättäneiden taskuihin ja rähmäpullien myötä niiden suihin.

    • Anonyymi

      Saiko Elisa anvia kaupassa kuitua ja mistä?

    • Anonyymi

      Faktaa on edelleen että tase on puolittunut eikä sijoitukset ole kasvattaneet lähtötilanteeseen verrattuna omaisuutta kuten normaali tilanteessa sijoitusmaailmassa tapahtuu.
      Se on ihme ettei nämä valitut ns. valitut edustajat tajua eikä 8le ymmärtäneet että kuormasta on syöty ja syödään edelleen lupauksista huolimatta.

      Paras ja oikeudenmukaisin menettely olisi käynnistää pääoman palautuksena tapahtuva koko "arvon" purku niin saisi jäsenet edes jotain vielä jäljellä olevasta omaisuudestaan.

      Tuskin uusikaan tj uskaltaa ottaa käyttöön kulujen karsimista ja esim kokouspalkkioden ja ylipalkatun muutaman henkilön irtisanomista.. säästöä syntyis..
      Kommentoi

    • Anonyymi

      Montako "sijoitusta" on jouduttu realisoimaan tappiolla ja montako on tuottanut ja kuinka paljon ?
      Miksei anneta selviä lukuja mitä mistäkin on tullut ja mitä mihinkin on mennyt.
      Mistä johtuu, että markkina-arvo on tosiaan noin pieni hallinnon huohotuksesta huolimatta.
      Tasearvothan on saatavilla ja on karua luettavaa. Pitkää miinusta vuositolkulla, noususuhdanteessa.
      Minkälainen sijoitusyhtiö tämä on kun kakku pienenee joka vuosi. Pääomat hupenevat ja silti muka hyvin menee ja "korkoa" jaetaan.
      Voisiko sijoitusjohtaja selventää asioita niin, että ne käsittää nekin vanhat joilta petkutettiin rahoja osuuksien siirtojen ja myyntien yhteydessä puliveivaamalla osuuslajeilla...jotta uusi toimarikin pääsisi kanoottiin..

    • Anonyymi

      Arvon alasajoon liittyen oli viime kokouksessa edustajat keskenään pohtineet mitä kiinteistö - ja sijoituskomponentteja liittyy mahdolliseen arvon purkamiseen ja sen taseessa mukana oleviin sitoumuksiin.
      Lähtökohtana oli ollut ettei purkuvaiheessa aìheuteta ylitsepääsemättömiä kulueriä kohdistuen jo tehtyihin rakennus ja toimintaympäristöihin.
      Samalla oli pohdittu onko taseessa sellaisia eriä jotka voitaisiin palauttaa ylijäämän palautuksena jotka ei vastaa enää toiminnan sijoitusluonnetta. Näitäkin löytynee ja niistä tullaan pyytämään toimistolta selvitystä asian eteenpäinviemiseksi osuuskuntakokouksen käsittelyyn.
      Uusi toimitusjohtaja oli suhtautunut asioihin mielenkiinnolla ja toivonut saavansa lisätietoa aikaisemmista päätöksien taustoista ja tapahtumista, voidakseen osaltaan edistää hallinnon antamia lupauksia jäsenille edullisista ratkaisuista ja tuottoa tuovista kohteista.

    • Anonyymi

      Aika löysät on suitset.. oisko hevosmiesten tietotoimisto joutunut jo sivuraiteelle kun ne pari hemulia sai aikaan vain välimiestason juttuja ja niissäkin konikonsultti rahasti viimeisen päälle. Millehän momentille lie kirjattu kuluiksi.. itseaiheutetut lakikulut.

      No nyt on luotettavalta taholta saatu kuulla että jotain on tapahtumassa siihen suuntaan että jospa sitä avoimuutta alkaa esiintymään ja myös epäonnistuneista projekteista uskalletaan kertoa myös omistajille.
      Oli ollut se raahen kevään kokous hyvä esimerkki siitä minkälaista salailua ja vastuunpakoilua on ollut toiminnassa. Oli hallinto ja varsinainen aiheuttaja pakotettu tunnustamaan että 5 M€ tuli takkiin mutta mielenkiintoiseksi asian tekee se että "oli osattu varautua",, miltähän momentilta ne viulut maksettiin.. jäsenien rahoilla kuitenkin toimien.
      Jos ois tekijöillä omat rahat tulessa niin varmaan olisi lyöty lappu luukulle ja kadottu meren rantaan samanhenkisten helmoihin ..eikun lahkeisiin.

      Milloinkahan julkistusta on odotettavissa ?

    • Anonyymi

      Uusi toimitusjohtajakin jo tuskaili (KP tänään), kun markkinahinta on noin matalalla. Mitä lie Kati selittelee kahvipöydässä uudelle toimarille. Onko opposition vika kun suksi ei luista.

      Osuuskunta PPO:n omaisuus "arvo hömppäyhtiöstä" jakoon pääoman palautuksena ilman veroseuraamuksia kannattaa käynnistää nopealla aikataululla.

    • Anonyymi

      Niin on totta ja ilmeista , että kun kokemattomat henkilöt saa toimia omavaltaisesti niin isojen pelurien kanssa käy useimmiten niin että tarjottaessa siltä puolen valtaa=hallituspaikkaa se sokaisee siinä vaiheessa kun sitä rahaa tarvitaan sen lunastamiseen. Esimerkkinä tämä ferrovani kuvio josta tuli katin hurmautuneena 5 M€ tappiota, aikaisemmin datame 35 M€ takkiin.. kun korpitassi pääsi puikkoihin kiusatakseen mm Dna- koalitiota..vaikka siitä olisi PPO ybtenä suurimmista perustaja omistajista saanut nyt .. 500-800 M€.. pienellä maltilla.
      Herää kysymys miten hallintoneuvosto on voinut olla niin sinisilmäinen ja auttamattoman kyvytön selvittämään ja ottamaan selvää missä tuolloin mennään.. jäsenet ihmettelee suuresti tällaista pakkopullaa. Ei Roomaakaan rakennettu yhdessä yössä.

      Nyt on tilanne tällä hetkellä että saaduista 187 M€:sta on jäljellä 98 M€ sijoitustoiminnan ansiosta vaikka lupaukset mukana olevien toimijoiden mukaan oli että pottia pitäisi olla jo 370 M€ ja vuosittain olisi osuuskorkoa ollut jaettavissa 8% mukaan yli 100 € joka vuosi nykyisen 40 €:n sijaan ja samalla tasetta on jälellä tuo n. 90 M€..
      Miten tässä nyt näin on käynyt ?

      Saapa nähdä millaisen kurssin muutoksen ja kulujen karsimisen uusi toimitusjohtaja Pirinen saa ja uskaltaa aikaansaada. Koko hallinto on todellisuudessa ihan turha ja tarpeeton. Tstolla riittää jäsenasioiden hoitaja ja kaikki muu voidaan kustannustehokkaasti ulkoistaa.

      Jäsenien lohdutuksesksi voi tämän v. 2019 osuuskorkona palauttaa liittymismaksurahaston 16 M€ pääoman palautuksena ja lähteä sen jälkeen kehittämään toimintaa puhtaalta pöydältä todellisella kunnon sinoituspolitiikalla joka tuottaakin jotain eikä vain kuluta kuten nyt.

      Äänestä

      Kommentoi

    • Anonyymi

      ..joku näyttää pelkäävän kokouksen pitämistä ylivieskassa.. osuuskunnan ja ns. yhtiön kotipaikkakunnalla ? Miksi .. sehän olisi luonnollisin ja paras paikka kokoontua.

      Vaikuttaa että ne varsinaiset meukkajaat jotka on kusettanut jäsenistöä ei uskaltaisi estradille astuakkaan.. mitähän ne salaa ?

      Viime kokouksessa oli joku tosi asiallisesti esittänyt tulleista tappioiden määrästä kysymyksiä johon ei ollut millään eikä kukaan vastuullinen uskaltanut sanoa sijoituksesta aiheutunutta omistajien rahan menetystä.. oliko se ollut mesuamista.. pyllistä mekkaan toisuskoinen..
      jos kerran haluaa ja tyrkyttää itsensä tuollaisiin hallintoelimiin niin sepä kysyykin selkärankaa jota ei tunnu joillakin tahoilla löytyvän, tuskin edes omien asioiden hoidossakaan.. oletetaan.

      Kyllä se uusi toimitusjohtaja saa riittävän infon ja kannatusta kokousasiassa ja se pidetään ylivieskassa..olen luotettavalta .. siis LUOTETTAVALTA taholta kuullut ( pane kuulosuojaimet jos et kestä totuutta )

    • Anonyymi

      Konsernin tase
      2012 174482000€
      2013 135780000€
      2014 101880000€
      2015 97990000€
      2016 96176000€
      2017 97677000€
      2018 103476000€
      Nuo ovat PPo:n antamia lukuja jos sitten ovat oikeita, ei manipuloituja.
      Laskutaitoiset voivat havaita, että rahaa on kadonnut taseesta ainakin 71 miljoonaa€, Tänä päiväna todennäköisesti vieläkin enempi (2019).
      Ei tarvitse paljon arvailla onko mennyt hyvin tai huonosti.
      Reilun 71 miljoonan euron menetys parhaimmassa korkeasuhdanteessa on anteeksiantamatonta tohelointia.
      Tuosta ei pääse yli selittelemällä käypiä arvoja tai muuta hömppää, olisi jo aika hallintoneuvoston puuttua peliin, mutta kun ollaan lammasnahkaisia eikä saada suuta auki.

    • Anonyymi

      Liittymismaksurahaston purku ja varojen palautus jäsenille jotka on osuuskunnassa vielä mukana. 16 M€
      Just noinhan se oli esitys, hallitus ei uskaltanut eikä tahtonut tuoda sitä osuuskuntakokoukseen.
      Saa nähdä onko nyt tapetilla ? Uusi tj voi olla ajatuksen takana samoin kuin kokouksen pitämisen ylivieskassa.

      Ketähän ne on hallinnossa jotka vastustaa tuota ylijäämän palautusta ja kokouspaikkana kotipaikka ylivieskaa ? Kertokaa rohkeasti jäsenille kantanne, ei kannata sen pankkitoimihenkilön visioita kuunnella, niistä ei ole toteutunut hyvin mikään.

      • Anonyymi

        Päätöksestä ei voi valittaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päätöksestä ei voi valittaa.

        Mutta sen esityksen voi uusia ja hallitus tehdä sen omanaan tai hallintoneuvosto ottaa sen listalle hyväksyessään osuuskuntakokouksen esityslistan ja kokouksen pidon ylivieskassa.

        Onko jotain tätä vastaan. Jos on niin miksi ?


    • Anonyymi

      Olipa se surullista kun arvonkin oli pitänyt maksaa veroja ja eniten ylivieskassa. Ei kuitenkaan olleet päässeet huseeraajat itse verokalenteriin. Pari ennen hallinnossa ollutta oli tehnyt hyvän tilin, ei ihme kun ei ollut jatkaneet mukana pitempään, varmaan totesivat mitä ois pitänyt kulupuolella ja henkilöstön osalta tehdä mutta antoivat armon käydä oikeudesta ennenkuin omat rocksit sotkeentuu.

      Kyllä liittymismaksurahasto kannattaa palauttaa ylijäämänä ylivieskan kokouksessa ennenkuin se on veroina palanut taivaan tuuliin.
      Seuraavaa kokousta ei uskalleta pitää osuuskunnan kotipaikkakunnalla ylivieskassa. Miksi ?
      Ei ole sopivia tiloja, onneksi oulaisissakaan ei salia johon muutama osallistuja mahtuu hyvin ja siellä voisi hallinto kontrolloida kuka,mitä ja torpetoida esitykset suurissa puitteissa. Vaatii viime kokouksen tapaan todella sinnikkyyttä saada hallinnolta ulos paljonko se ferrovan tappiota tuotti pankkitoimihenkilön toimiessa toimitusjohtajana. Sen verran saatiin myös kuulemma ulos visioita että ens vuonna maksetaan samansuuruinen jos ei sitten suurempikin osuuskorko.

      Se olisi hyvä keino liittymismaksurahaston ylijäämän purun kautta toteuttaa.. saa nähdä.

    • Anonyymi

      Oliko niitä meidän rahoja kiinni tuossa ostoskylä Raitissa.

      • Anonyymi

        Nivalan miehet on sen itse omilla rahoilla ja käsillä rakentaneet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nivalan miehet on sen itse omilla rahoilla ja käsillä rakentaneet.

        Ekö ne olleet Sievistä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ekö ne olleet Sievistä

        Ei, kaksi nivalasta ja yksi ylivieskalainen oli lautapoikana.


    • Anonyymi

      Arvo on piilonimi osuuskunta PPO:lle jottei ihmiset osaisi yhdistää niitä toisiinsa.
      Arvon aikana on törsätty 35 M€ datameen elisa kaupassa.
      Ferrovaniin 5 M€,, pankkitoimihenkilön avulla.. pakoreittinä sijoitusesittelijänä
      Masto kiinteistöön 4 M€ raahen viisaan ja korpitassin visioina .
      Sisu laitesaliin kiinteistöpäällikkönä toiminut misu 2 M€.. ja velat vuokrat maksamatta
      Raitilla typykkä ratsasti 2 M€ mereen
      Fincode ??.. ja muut silkat, pusaron..alitek. jne.. kuka tietää kun se piilotetaan momenteille jottei globaalit markkinat pääse niihin avuttomien tilintarkistajien myötä kukaan käsiksi ja hallinto vain hymistelee lehmänpaska tukien ja omien palkkiottensa juostessa tileille ja jäsenet maksaa kun tase hupenee..

    • Anonyymi

      Kerrotko mitä väärää tietoa on joku levittänyt .

      Faktaa on että myytyään ppo:n hallinto myi sen ilman osuuskunnan jäsenistön lupaa.
      Onko oikein ? ..Voin vastata ja olen kuullut usean hallinnon henkilön vahvistavan asian.

      Rahaa tuli n. 180 M€ jota on nyt taseen mukaan 90 M€.
      Onko oikein? Voin ja kuka tahansa voi laskea paljonko jäsenet on saaneet tuosta erotuksesta.

      Tappiota tuottavia toimintoja on pankkitoimihenkilön asiantuntemuksella paljon...
      Luettelenko ? Itse ei kukaan toiminnassa ollut tai vieläkin oleva ole tunnustanut yhtään.
      Viime kokouksessa oli viimein saatu vt.oto tms. henkilöstä irti että mm. Ferrovanissa meni 5 M€, miksi ei sen asiantuntemattomuudellaan aiheuttanut uskaltautunut tätä julkituomaan vaan oli piilotellut "tuntemattomaksi" naamioituneena valtakirjaedustajiensa keskellä ?

      Datame 35 M€ tappiot, Maston menetykset, Sisu salin epäonninset lahjoitukset jne..jne..

      On ihan turha yrittää väittää mustaa valkoiseksi, kaikki tietävät kuka ja miksi haukutaan toimintaa arvostelevia.

      Ylijäämä liittymismaksurahastosta jakoon ja kokous ylivieskaan

      • Anonyymi

        Kannatetaan!

        sekä rahastojakoa että kokouspaikkaa


    • Anonyymi

      Tuleeko sitä isompi osuuskorko kuten vt tj oli viime kokouksessa luvannut. Voiko pankkitoimihenkilö vastata itse asiasta kuultuna ?

      • Anonyymi

        Ei tule, käytämme ne rahat raitin mainostamiseen.


    • Anonyymi

      Kuten tunnettua, yksittäinen ihminen voi rikastua niin että myy suuremmalla summalla kuin ostaa. Porvarillinen taloustiede hyppää tästä siihen johtopäätökseen, että kaikki voivat rikastua kunhan vain jokainen myy suuremmalla summalla kuin ostaa.

      Jo pikainenkin analyysi osoittaa tuollaisen johtopäätöksen harhaiseksi – suoranaiseksi loogiseksi mahdottomuudeksi.

      Osto ja myynti ovat yksi ja sama tapahtuma

      Kun yksi ostaa, toinen myy. Kyseessä on yksi ja sama vaihtotapahtuma, ei kaksi eri tapahtumaa. Se, että tuolla tapahtumalla on kaksi eri nimeä – osto ja myynti – johtuu siitä, että tapahtumaan osallistuu kaksi osapuolta, joilla kummallakin on oma näkökulmansa tuohon vaihtotapahtumaan. Se osapuoli, joka antaa rahaa, kutsuu tuota vaihtotapahtumaa ostoksi ja se osapuoli, joka vastaanottaa rahaa, kutsuu tuota vaihtotapahtumaa myynniksi. Kyseessä on silti yksi ja sama vaihtotapahtuma.

      Ostosumma ja myyntisumma ovat sama summa

      Ostaja maksaa saman summan jonka myyjä vastaanottaa maksuna. Kyseessä on sama raha.

      Kaiken kaikkiaan ostoja tehdään samalla summalla kuin myyntejä

      Koska jokaisessa vaihtotapahtumassa erikseen ostosumma on sama kuin myyntisumma, on selvää, että kaikissa vaihtotapahtumissa yhteensä ostosummien summa on sama kuin myyntisummien summa.

      Näin ollen ostoja tehdään kaiken kaikkiaan samalla summalla kuin myyntejä.

      Emme voi kaikki myydä suuremmalla summalla kuin ostamme

      Koska ostoja tehdään kaiken kaikkiaan samalla summalla kuin myyntejä, on selvää, ettemme voi kaikki myydä suuremmalla summalla kuin ostamme. Jos niin tekisimme, myyntejä tehtäisiin kaiken kaikkiaan suuremmalla summalla kuin ostoja ja kuten olemme edellä nähneet, näin ei tapahdu eikä voi tapahtua.

      Yhden ylijäämä on toisten alijäämä

      Jos siis joku myy suuremmalla summalla kuin ostaa, on joidenkin toisten ostettava suuremmalla summalla kuin myyvät. Ylijäämä ja alijäämä ovat saman kolikon kaksi puolta.

      On harhaanjohtavaa hurskastelua syyllistää alijäämää tehneitä tahoja samalla kun ylistetään ylijäämää tehneitä tahoja. Mutta vaikka sellainen on harhaanjohtavaa, se ei ole turhanaikaista, koska sillä saavutetaan tietty tavoite – nimittäin juurikin se harhaanjohtaminen. Tärkeää olisi se, että jokainen ymmärtäisi, kenen etua tuollainen harhaanjohtaminen palvelee ja kenen kustannuksella.

      https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jannekejo/voisimmeko-kaikki-myyda-suuremmalla-summalla-kuin-ostamme/

      • Anonyymi

        Kun seuraava osuuskuntakokous pidetään ylivieskassa niin saadaan todellinen kuva ja käsitys mitä "Arvon" sijoituksille kuuluu ja pitääkö paikkansa viime kokouksen lupaus vähintään saman suuruisesta tai jopa suuremmasta osuuskorosta paikkansa. Jos pitää niin uusi tj on onnistunut, ellei niin arvo laskee ja on vakavasti mietittävä miksi lupaukset ei pidä paikkaansa mutta kulurakenne kasvaa "tyhjäntoimittajien" hoitamana.

        Medioista saatavan tiedon pohjalta kannattanee harkita usein esille otetun 16,5 M€:n kotiuttamista osuuden omistajille jotta uskottavuus edes hieman toimintaan säilyy ja jottei jatkuva nähtävästi henkilöistä johtuva kärhämöinti jatku.

        Tiedossa on että on odotettavissa viranomais julkituonti vääristä toimenpiteistä jota tullaan käsittelemään sitten aikanaan todennäköisesti näkyvästi julkisuudessa jotta aikanaan annetut väärät tiedot saadaan korjattua ajanmukaisiksi.
        Ei toisten selän taakse piiloutuminen ole niitä mihinkään kadottanut ja vastuullisen on kannettava itse osaltaan seuraamukset virheistään. Pääosin johtuneet varmaan olettamuksesta ettei niihin kukaan ja koskaan palaa. Näin se ei tosiaankaan ole.
        Näyttöä on väärinhoidetuista ja keskeneräisistä asioista merkittävän paljon kun käsittely alkaa.


    • Anonyymi

      Olipa pitkät vastaukset pankkitoimihenkilöltä, ei noita ymmärrä arvon sijoituspäällikökään itse pankkitoimihenkilönä. Eikö sinne saada edes yhtä sijoittaviseen vilialisoitua ammattilaista kun annetaan vain maantietä kuluttavien hemuleiden huseerata miten tahtovat.
      Kokous yliviexkaan ja 16,5 M€ ylijäämän palautuksena jakoon sanoo soomanni .

    • Anonyymi

      ..oli jo hallintoneuvostossa kyselty, että totta se pidetään osuuskuntakokous ylivieskassa.
      Kiinnostusta oli myös ollut menettelyyn liittymisrahaston 16,5 M€ mahdollisetsa ylijäämä palatuksena maksettavasta koronmaksusta.
      Saapa nähdä mitä seuraa, kestääkö kantti toimia oikein ja tehdä tarvittavat päätökset

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2894
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      539
      2755
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1895
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1887
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1768
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      303
      1704
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1362
    8. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      62
      1163
    9. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      90
      1154
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1122
    Aihe