Oliko Hoitaja-Mitotusen Vastustaminen Orpon AIVOPIERU?

Taisi olla aikanen Pers-Paukku ku piti takki kääntää ja hyväksyä
hoitaja mitoitus 0,7 Kuuluu kyllä vieläkin Äkinää ja Ökinää
ja hirviää selittelyä josta ei saa Erkkikään selkoa
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Orpo astui hoitajamitoituksessa miinaan.

Vaikka kaikki tietävät ettei monimutkaiseen asiaan ole yksinkertaista lääkettä, niin siitä huolimatta kaikki teeskentelevät, että 0,7 ratkaisee kaikki ongelmat riippumatta siitä mitä hoitajat tekevät tai kuinka vaativia potilaat ovat.

Orpo-ressu yritti selittää, että jokaiselle hoidettavalle pitäisi määritellä hoidon tarve, jonka perusteella määräytyyy suoraan juuri hänelle tarvittavien hoitajien määrä. Se on kuitenkin hyvin vaikeaa ymmärtää ja vaikka keskimääräisestä mitoituksesta voi tulla paljon suurempi kuin 0,7, niin vahinko oli jo tapahtunut.

Orpo leimautui 0,7 vastustajaksi ja sillä selvä. Tosin Rinne oli viime tentissä ainakin ymmärtävinään, että joku voi tarvita hoitajaa kerran päivässä ja toinen jatkuvasti, jolloin 0,7 olisi joko liikaa tai aivan liian vähän.

Ilmeiseti kyse on jonkinlaisesta numerouskonnosta. Näissä vaaleissa 0,7 on pyhä luku. Ei siin 0,8 eikä 0,6. Hassua :D

Äänestä

Kyllä Orpolla oli taka-ajatuksena se, kun hoitajia on enempi niin se
tulee Hoivayritykselle kalliimmaksi ja sitä kautta yrityksen tulot
jäävät pienemmiksi.

Tuo selittää sen kenen asialla Orpo (kok) on. Kaiken huipuksi osa
hoivayhtiöistä ei maksa senttiäkään veroja Suomeen.
ALV (arvolisäverokin) on 0 (nolla) hoivapalveluissa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rumps-Rumps kirjoitti:

Taisi olla aikanen Pers-Paukku ku piti takki kääntää ja hyväksyä
hoitaja mitoitus 0,7 Kuuluu kyllä vieläkin Äkinää ja Ökinää
ja hirviää selittelyä josta ei saa Erkkikään selkoa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu