Näin kerrottiin uutislähetyksessä. Miksi jankuttaa yhtä asiaa kun samaan aikaan terveydenhoidon laiminlyönnit ja epäonnistunut koulutusohjelma vaietaan? En tule äänestämään ketään joka jankuttaa ilmastomuutosta, mutta unohtaa tärkeät asiat.
Ilmastomuutosjankutus ahdistaa
42
156
Vastaukset
- eikiitosei
No kun niillä ei ole mitään ideaa, että mitä voisi esittää vaaliohjelmaksi. Sitten keksitään höpöhöpö ilmastomuutos jotta voisi edes jollakin höynäytyksellä saada paikkansa eduskunnassa.
Aloitus on oikeassa.
Kuka puhuu ilmastosta, niin älkää äänestäkö.
Heillä ei ole mitään annettavaa suomalaisille.
Pelkkää tarinaa ja satua ja semmoisia valheita ei vallankahvassa haluta. - Oikeattuholaiset
Niinpä. Meitä syytelllään kun kehdataan syödäkin, mutta kansanedustajat itse metkustelevat ympäriinsä, poseeraavat turhine lemmikkeineen ja ajelevat loistoautoilleen,. Kaikki nuo yksistäänkin tuhoavat enemmän kuin meidän päivittäinen maitolasillinen tai lihanpala silloin tällöin.
- Jotain_mätää_asiassa
Nuo ilmastomuutoksesta jankuttavat ovat erittäin suvaitsemattomia niitä kohtaan jotka vähänkään uskaltavat epäillä jotain aiheeseen liittyvää. Itse he kuitenkin ovat ensimmäisenä tekemässä yhtä pahinta ilmaston saastuttajaa, eli lentomatkailua kaukomaihin. Yksi entinen meppikin lensi monta kertaa viikossa Brysselistä Suomeen, koska matkalaskutus oli silloin keinottelukohde. Lehdistön kirjoittelukaan ei matkustamista vähentänyt.
- oikeinko
no varmaan tulevat sukopolvet kiittää teitä kun veitte heiltä elämisen mahdollisuuden
- herää-todellisuuteen
USA ja Kiina isoina saastuttajina ovat ne oikeat roistot. Suomen tekemiset ovat vain pisara meressä.
- risupaketti
herää-todellisuuteen kirjoitti:
USA ja Kiina isoina saastuttajina ovat ne oikeat roistot. Suomen tekemiset ovat vain pisara meressä.
Näissä ilmastoasioissa Suomi kuvittelee ratkaisevansa maapallon ongelmat. Katsokaa karttapalloa jos ette muuten ymmärrä kuinka pieni maa Suomi on. Tottakai kannattaa kehittää mm.bio polttoaineita ym. vastaavaa. Mutta hömppään ei pitäisi sortua. muovista puhutaan paljon - jos kaupan muovikassia käytetään uudelleen se on tosi "hiiliystävällinen" verraten vaikka olevinaan parempaan paperikassiin. Paperikassia on käytettävä 7000 kertaa jotta neutraalisuus on sama. Sähköautot, niiden akkumateriaalien louhinta tuhoaa luontoa ja saastuttaa vesistöt.
- Jakoko
herää-todellisuuteen kirjoitti:
USA ja Kiina isoina saastuttajina ovat ne oikeat roistot. Suomen tekemiset ovat vain pisara meressä.
Niin, jos oikeasti halutaan vaikuttaa on siihen kohdistettava toimet. Verotus pitäisi jollain tavalla saada suhteutettu koko tuotteen matka hihnalta asiakkaalle, kiinan tapauksessa varsinkin tämä tarkottaisi suuria veroja. Jospa nyt aloitettaisiin vaikka siitä että lyödään kiinan tuonnille hieman veroa päälle ja posti alkaa periä toimituksista ruotsin malliin. Vai onko niin että haluraan vain kuluttaa mutta ajellaan sähköautolla ja leikitään että kaikki on hyvin kun ajan sähköautolla. #_€ &##&!!!
- JärkiKäteen
Just niin.Korkeat tullit Kiinasta, Kauko-Aasiasta tulevalle roinalle. Itsekin äänestän henkilöä, joka ei lähde ilmastohömppään mukaan. Polttomoottoriautot pitäisi kieltää. Se on helppo sanoa Kehä 3: n sisältä! Suurimmassa osa Suomea ei julkisia voi käyttää työmatkoihin eikä paljon muuhunkaan.
- Mallimamma
Eikö ihmiset ajattele omilla aivoilla,ei "Paska" nouse ilmaan" älkää olko huolissaan hyvät ihmiset,tämä pallo on ollut miljardeja vuosia olemassa,kyllä tämän tuhoaa joskus jokin luonnon mullistus eikä meidän kaasut, miettikää rauhassa kuka tämän hullun myllyn sai aikaan, nauttikaa joka päivästä mitä olemme tämän sukupolven aikana saaneet aikaan,varsinkin NUORET teillä on aika paljon valmista tällä hetkellä, RENTOUTUKAA
- jussi-isin-poika
Jakoko kirjoitti:
Niin, jos oikeasti halutaan vaikuttaa on siihen kohdistettava toimet. Verotus pitäisi jollain tavalla saada suhteutettu koko tuotteen matka hihnalta asiakkaalle, kiinan tapauksessa varsinkin tämä tarkottaisi suuria veroja. Jospa nyt aloitettaisiin vaikka siitä että lyödään kiinan tuonnille hieman veroa päälle ja posti alkaa periä toimituksista ruotsin malliin. Vai onko niin että haluraan vain kuluttaa mutta ajellaan sähköautolla ja leikitään että kaikki on hyvin kun ajan sähköautolla. #_€ &##&!!!
Just! Eiköhän osteta tesla-kolmonen. Ihan tosta vaan. Ei maksa kuin jotain päälle 70 donaa. Perusversio. Kuusi vuotta pitää olla eläkkeellä ja koko eläke sijoittaa lyhentämättömänä korkoineen-kulunkeineen hianoon sähköpirssiin!
Mie vaan ihmettelen suuresti, mistä saadaan kaikenmaaliman sähköt niihin sähköautoihin? Pitää olla pari ydinvoimalaa tuottamassa täällä Sohjolassa sähköä pelkästään niitä "sähköautoja" varten. Ei täällä heposilla ajella. Viherpipertäjät kieltää senkin elukanrääkkäämisenä. Ja mistäpä heposia? Mistä heposille rehut ja majoitukset?
Just-joo! Saastutetaan sitten h-pzgalla kulkufäylät. Sille keksitään h-pzgavero jolla sitten paikataan verottajan pohjatonta säkkiä.
Ehkä jossain kehä-kolmosen sisäpuolella voi kuvitella, että ajellaan fillarilla. Jopa talvellakin. Lunta puskee vastaan ja ei ole aurakalustoa tietä aukasemassa. H-pzgassa sitten änkee plkien tieralatua muutama kymmen kilometriä siivuunsa. Joo. Ratikkaa ei saa käyttää, kun toi sähkö-atomi-laitos on niiiin kielletty, niiiin kielletty, että... Kun se saastuttaa niiin. Eikä ole niiiin "ökölookistakaan".
Tulee siinä pipertäjälle filuhiki ja ikävä äiteetä, kun Itikseltä polkasee Kauklahteen töihin ja sieltä takasin Kelissä kun kelissä. Niinku esimerkiksi. Voe-voe!
Lopunperin: Mitä meinaa Suomen kokoisessa maassa joku 5,5 miljoonan väestön aiheuttama ilman "saastuttaminen". Niiku koko maailman mittakaavassa?? Olisko julkisten uutiskanavien laskelmien mukaan ihan huikean korkeat 0,016 PROMILLEA suhteutettuna koko maapallon väestöön!! Ja pitääkö tässäkin "hiilijalanjälki"-vouhkaamisessa ja sen "torjunnassa" olla niiku maaliman kärki?? Kysyn vaan täältä kehäkolmosen ulkopuolelta. - Tuumailija
Ei suomen toimet mitään vaikuta ilmaston muutokseen tuskin on mitään tehtävissä luonto hoitaa kun kuuntelee politkkojen puheita ei sitä millään sähköautoilla tahikka uunin lämmitys kiellolla ratkaista eikä puita istuttamalla pellot tarvitaan ruuan tuotantoon.
- Tieto19
Juuri näin...turhaa vouhotusta ja pelottelua. Tässä on havaittavissa aivopesua. Fiksut
ymmärtävät ilmastohuijauksen Rahastahan on kysymys...kuka tästä propagandasta hyötyy.. - Hippi88
Ei oikeesti kiinnosta viduakaan.Vaikka Suomi triplais päästönsä heti,ei sillä olisi mitään vaikutusta.Eikä olisi silläkään vaikka lopetettais saastuttaminen nyt heti.
Jos ilmastohysteerikot päästetään valtaan niin 20v päästä me asutaan savimajoissa ilman sähköä ja kuljetaan polkupyörillä. Silti samaan aikaan maailman päästöt on about tuplautuneet. Tämä on sitä niinsanottua aivopesua,
Minne unohtui se otsonikerros? siitä ei paljon mainita enää.
- Pena15
No eikös otsonikerros saatu elvytettyä kun toimiin ryhdyttiin?
Katselkaahan netistä, tietoa kyllä löytyy. Valitettavasti ilmastonmuutos on totta.. - tottakaitotta
Joo, niin on totta. Mutta näitä ilmastonmuutoksia pn ollut ennenkin. Jo silloin, kun mistään tehtaanpiipuista ja polttomoottoreista on ollut tietoakaan...Olisikohan se siihen aikaan sitten johtunut lihansyönnistä ja maidon juomisesta...mene ja tiedä.
Pena15 kirjoitti:
No eikös otsonikerros saatu elvytettyä kun toimiin ryhdyttiin?
Katselkaahan netistä, tietoa kyllä löytyy. Valitettavasti ilmastonmuutos on totta..Tutkimuksen mukaan otsoni on lisääntynyt stratosfäärin yläosissa, mutta vähentynyt sen alaosissa.
- Luonnonsuojelija
Pena15 kirjoitti:
No eikös otsonikerros saatu elvytettyä kun toimiin ryhdyttiin?
Katselkaahan netistä, tietoa kyllä löytyy. Valitettavasti ilmastonmuutos on totta..Oikeasti otsonikerros korjaantui itsestään... Se olikin vain luonnon ilmiö se otsoniaukko😆
- maalaisjärkihoi
Pena15 kirjoitti:
No eikös otsonikerros saatu elvytettyä kun toimiin ryhdyttiin?
Katselkaahan netistä, tietoa kyllä löytyy. Valitettavasti ilmastonmuutos on totta..Muutos on totta mutta kannattaako suomi kiristää päästöjä kalliilla hinnalla kun naapurit eivät tee mitään. Isot saastuttajat pitää ensiksi saada kuriin, ennen kuin pieni suomi kannattaa ryhtyä kalliisiin toimenpiteisiin. Kiina ja USA saastuttavat satakertaisesti sen mitä Suomi tekee.
Mietitään tällaisen analogian kautta asiaa. Taloyhtiössä pitäisi säästää vettä. Melkein kaikki asukkaat ryhtyvät säästötoimenpiteisiin. Kuluttavat erittäin vähän vettä ja jopa ärsytkyseen asti. Löytyy kuitenkin muutama asukas, jotka haaskaavat vettä eivätkä välitä säästötavoitteista laisinkaan. Muiden säästötoimet valuvat tavallaan hukkaan, kun muutama asukas haaskaa vettä oikein olan takaa.
Ilmastonmuutos on stiiknafuuliaa.
- rehellinen_yrittäjä
Suomalaiset eivät mahda ilmastomuutokselle yhtään mitää. Tietenkin paskan syytämistä ilmaan ja ympäristöön tulee rajoittaa. Mitä mahtaa ajatella Jenkit, Kiinalaiset, Intialaiset, Afrikkalaiset, Venäläiset ym.ym. He ajattelevat, että Suomalaiset pölvästit luulevat putsaavansa meidän paskat.
Lisää ydinvoimaloita. - Ylermi
Ilmasto on aina muuttunut,ei ahista yhtään,.puheet ketuttaa joten ääni jussille
- SuurtaHumpuukia
Kaikki toimet mitä ilmaston hyväksi täällä suomessa voidaan tehdä on vähän samaa luokkaa kuin jos alettaisiin vaatimaan että meidän pitää alkaa laihduttaa koska maailmassa on niin paljon ylipainoisia ihmisiä!
- Luonnonsuojelija
Juuri näin.
- looginen
tässä on jo varmaan kaikki syyt esitetty, en jaksanut käydä kaikkia läpi. Jussi Halla-aho on ensimmäinen jonka olen kuullut julkisesti vastustavan tätä ilmasto-VOUHKAAMISTA. Muilta ehdokkailta olen välttynyt tätä kuulemasta. Siispä jos oikein oikeasti vastustaa ilmastovouhkaamista eikö Jussi ole silloin oikea valinta? Niin, tiedän kyllä minkä paskamyrskyn saan päälleni tästä.
- kakloon
Hyva, etta on yleisesti ymmarretty, mita bluffia ilmastonmuutos-vaatimukset on. Kuten Halla-Aho sanoi, vaikka suomalaiset lakkais hengittamasta, se ei vaikuttaisi mitenkaan ilmastoon.
- k_kehveli
Tuo ilmastonmuutosvouhotus on nyt tämän päivän joukkopsykoosi, Suomihan tekee koko ajan kaikkensa rajoittaakseen saastuttamista, rajojen takaa ne saasteet tänne tulevat. Siitä on tehty käsikassara, jolla yritetään lyödä perussuomalaisia, joilla on vielä järki päässä asian suhteen. Miksi ei kukaan kuuntele heitä, haukutaan vaan. Ylen toimittajat etunenässä.
Demaritkin ilmoittivat heti, ettei rupusakki kelpaa hallitukseen. Se rupusakki ovat me perussuomalaisten äänestäjät, kiitoksia vaan! En ole koskaan ollut rupusakkia, eivät liioin vanhempani. Työt ja asiat on hoidettu ja laskut maksettu ajallaan, vaikka tiukkaa on tehnyt. Kuka äänestää ehdokasta, joka ei pysty hoitamaan edes omaa talouttaan? Jonka bisnekset eivät kestä päivänvaloa? Joka myy Suomen suuryrityksille ulkomaille? - Vastauskysymykseesi
Vastaus on helppo – kyseessä on aivopesu. Samaa touhua ollut läpi historian - pyritään manipuloimaan ihmiset johonkin ajatukseen, jonka turvin kaiken omistavat tahot voivat taas ottaa lisää valtaa ja tahkoa rahaa tyhjästä. Kun jankataan tarpeeksi pitkään jotakin, niin osa ihmisistä tuppaa hyväksymään jankutetun "totuutena". Valta ja raha on siis tämänkin takana. Yhtenä syynä sekin, että liikkumistamme pyritään rajoittamaan Agenda 21 mukaisesti. Nämä asiat on suuniteltu ja painettukin mustaa valkoiselle jo ajat sitten. Uskolla ei ole merkitystä, avaa silmäsi, selvitä totuus ja taistele vapauden riistoa vastaan.
Ja hiilidioksiko se myrkky on? :D . Eih, se on hyvin luonnollinen ja kevyt kaasu, jota esim. puut ja muu vihreä käyttää yhteyttämiseen, ja täten hapen tuottamiseen. En kiellä mykkypäästöjen olemassa oloa, jota kaiken maailman tehtaat, voimalat ja muu järjetön teollisuus päästävät, mutta ilmastonmuutoksen tiedän olevan huijaus. Absurdia sekin, että samat tahot, jotka jankuttavat ilmastonmuutoksesta, omistavat juurikin nämä oikeita myrkkyjä päästelevät tehtaat, voimalat ja yritykset. Kukaan ei kuitenkaan puhu mitään näistä aidoista myrkyistä, vain tavallinen jamppa on syyllinen hiilidioksineineen ja Volkkareineen. Niin, pakko on syyttää hiilidioksidia, koska se on ainoa, mitä me tavalliset ihmiset päästelemme pienine autoinemme. Taas tavallisen jampan pitäisi maksaa kaikki ja syyllistää itseään syyttä. Klassinen ihmismielen aivopesuyritys. Lukuisat todisteet kertovat, ettei lämpötila ole muuttunut kuin niillä alueilla, joilla nuo tietyt tahot suihkuttavat ilmastonmanipulointikoktailejansa suihkukoneiden persuksista.
Voisimme sulkea tulivuoret ja lopettaa metsäpalojen mahdollisuuden, koska niiden aiheuttamat päästöt ovat sellaista luokkaa, että keskustelu ihmisen päästöistä on lähinnä typerä vitsi. Missä on keskustelu lentokoneiden, laivojen, kapitalistien tehtaiden ja voimaloiden yms. päästöistä? Ei missään, koska syypää on aina naapurin Jorma ja Marja. Suomessa kun ollaan, niin tottakai suomalaisen jalanjälki on olevinaan jotakin aivan järkyttävää. Totuus kuitenkin on, ettei suomalainen autoineen päästä yhtään mitään, jos lähdetään vertailemaan ihan oikeissa asioissa. Ilmastossa ei ole muuttunut mikään tavallisten pulliaisten myötä, rahan omistavan tahon myötä tarkoituksellisesti kyllä.
Pitäkää silmät ja korvat ominanne ja nähkää valehtelun läpi. Töllö tai radio on aivopesuun tarkoitettu (kuten toki nettisivutkin), johan pakollinen YLE-verokin tämän todistaa. Täyttä propagandaa, jonka ihmiset joutuvat maksamaan, vaikka eivät seuraisi – aikas totalitarista toimintaa, etten sanoisi.- Vastauskysymykseesi
Aiemmastani unohtui kaivokset, jotka saastuttavat todella rankasti. Näitä meille Suomeenkin on noussut kuin sieniä sateella. Kaivokset ovat poikkeuksetta ulkomaisia, eli kulta- ym. malmirahat menevät rikkaiden ulkomaisten kapitalistien taskuihin (kun samaan aikaan valtio voisi rikastua itse), ja meille jää saastutetut paskamaat ja -vedet. Kukaan ei puhu näidenkään saasteista ja edellinenkin pommi (Talvivaara) lakaistiin maton alle ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, vaikka vaikutus oli SUURI. Ja näin tottakai, koska eihän rahan omistavat tahot itseään ala syyttämään.
Ilmastonmuutos on täydellinen vale, jolla ei ole todistettua perää. On itseasiassa tutkimuksia, jotka kumoavat ilmastonmuutoshuhut, mutta nämä kuten kaikki muukin totuus yleensä peitellään. Ihan samoinhan tuota ilmastonmuutosta mainostetaan kuten muitakin myyntituotteita, eli aivopesua kuten muutkin mainokset - osta, osta,osta – usko, usko, usko... Toivottavasti mahdollisimman moni herää tähän ja vaatii puolueettomia ja läpinäkyviä todisteita ja tutkimuksia, eikä pelkkä media eli rahan omistavat tahot mainoksineen rakenna "totuutta" mainoksineen ja ohjelmineen.
Nyt järki käteen, jos se ei aivoissa toimi! - Piiperön_valhe
Vastauskysymykseesi kirjoitti:
Aiemmastani unohtui kaivokset, jotka saastuttavat todella rankasti. Näitä meille Suomeenkin on noussut kuin sieniä sateella. Kaivokset ovat poikkeuksetta ulkomaisia, eli kulta- ym. malmirahat menevät rikkaiden ulkomaisten kapitalistien taskuihin (kun samaan aikaan valtio voisi rikastua itse), ja meille jää saastutetut paskamaat ja -vedet. Kukaan ei puhu näidenkään saasteista ja edellinenkin pommi (Talvivaara) lakaistiin maton alle ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, vaikka vaikutus oli SUURI. Ja näin tottakai, koska eihän rahan omistavat tahot itseään ala syyttämään.
Ilmastonmuutos on täydellinen vale, jolla ei ole todistettua perää. On itseasiassa tutkimuksia, jotka kumoavat ilmastonmuutoshuhut, mutta nämä kuten kaikki muukin totuus yleensä peitellään. Ihan samoinhan tuota ilmastonmuutosta mainostetaan kuten muitakin myyntituotteita, eli aivopesua kuten muutkin mainokset - osta, osta,osta – usko, usko, usko... Toivottavasti mahdollisimman moni herää tähän ja vaatii puolueettomia ja läpinäkyviä todisteita ja tutkimuksia, eikä pelkkä media eli rahan omistavat tahot mainoksineen rakenna "totuutta" mainoksineen ja ohjelmineen.
Nyt järki käteen, jos se ei aivoissa toimi!Kaikki haluaa lisää sähköautoja, mutta heti samat jepet valittavat kun halutaan kaivoksia joista saataisiin sähköautojen akuille raaka-ainetta. Ilmastomuutosjankutus loppui heti kun gallupeissa vihreiden osuus aleni. Kansalaiset osaavat itsekin ajatella, eikä yliammuttu jankutus heihin tehoa.
- Valintoja
Ilmastosta ankuttavat ne jotka haluavat peittää todelliset ongelma-asiat. Vanhuksia näännytetään jopa lattialla makuuttaen ja hiljaa hivuttaen hengiltä. Myös ihmisten turvallisuus on uhattu ja heitä jopa kuollut, esim. Oulussa ja Turussa. Heistä eivät nämä jankuttajat puhu mitään.
Aivopesu on tehokkaampaa kun jankutettaan kokoajan. Viherkommunistit tietää tän pahan bsygologian...
- Rewa
Monen puolueen pelko, että hallintsemattomasta maahanmuutosta puhuminen ja sen seuraukset saisivat vaalienpääteman on tämän ilmasto vouhotuksen pääasiallinen syy. Varmasti monessa puoluejohdossa purtiin huulta ja puristeltiin kättä nyrkkiin, kun Oulun tapaukset tulivat julkisuuteen.Piti sattua näin lähellä vaaleja, vaalien jälkeen olisi ollut helpompi vähätellä ja oheistaa mediaa pitämään matalaa profiilia tekijöistä tai jopa olla uutisoimasta kokonaan.
Mikseivät rakenna tuonne avaruuteen sellaista suodatinta auringon eteen? sellaisella saisi laskettua maapallon lämpötilaa sen 10 astetta,
- Perusjuttuja
Ilmaston lämpeneminen on vaali puheissa siksi että vanhusten hoidon laiminlyönti unohtuisi kansalta.
Ilmastohan on aina ollut jatkuvassa muutoksessa ei se suomalaisten vika ole . - Unvviil
Vihreät tietenkin vaalien takia taustalla näissä mielenosoituksissa. Kyllästyttää koko touhu.
Minua ahdistaa tämä vouhotus. - ihmetouhua
Suomi on tässä ilmastonmuutos vööhötyksessä kuin hyttysen kakka itämeressä.
Olis kiva tietää millaista ilmastopolitiikkaa noudattaa Aasian ja Amerikan maat ym. suur valtiot. - W.Leiriniekka
Erityisesti kiinnittää huomiota, miten Yleisradio on päättänyt ottaa missiokseen ilmastonmuutosta käsittelevän kampanjoinnin nyt Suomen eduskuntavaalien alla. Ylen toiminta hyödyttää suoraan puolueista Vihreitä sekä sosialidemokraatteja ja Vasemmistoliittoa tai ainakin niin on Yleisradion ohjelmapolitiikasta päättäneillä tarkoituksena. Samalla Yle-rummutuksen tavoitteena lienee pyrkiä mitätöimään Perussuomalaisten ottama kanta, jonka mukaan vähempikin ilmastonmuutoksesta vouhkaaminen riittäisi. Kanuunat ja mörssärit on suunnattu päin Perussuomalaisia ja tulenjohtokonsultointia tulee ulkomailta asti. Samaan aikaan Yle kuten valtamedia ylipäätään levittää käsitystä, jonka mukaan Suomen vaaleihin ei ole havaittu suuntautuvan ulkomaista vaikuttamista.
Varsin omituisena ilmastonmuutoksen juonteena on esillenostettu hyökkäys lihaa ja maitoa vastaan suomalaisten ravintona. Se kampanja kohdistuu suorasuuntauksena suomalaiseen karjatalouteen. Nähtävästi ilmastonmuutoksen kampanjoinnissa on yhtenä osatarkotuksena Suomen maatalouden alasajo uutena versiona puolen vuosisadan takaisen "Tapa talonpoika päivässä"-menetelmän modernoisituna versiona. Vaalien alla kohteena on samalla Keskusta puolueena. Ja jälleen hyödyn korjaisi vihervasemmisto.
Käsittelemättä jää kokonaan tai ainakin liian vähäiselle käsittelylle julkisuudessa lukuisat monet muut asiat, koska ilmastonmuutos aiheena vie ison osuuden median tilasta ja myös esim. Yle-ajasta. Juuri niin lienee tarkoituskin, että kaikkia kysymyksiä "ei ehdittäisi" tarkatsella. Ajan sekä tilan puutteeseen on helppoa vedota. Jossain esim. Ylen johtoportaassa on täytynyt tehdä päätös, mihin aikaa ja energiaa suunnataan nyt vaalien edellä.
Tuossa edellä debatoinnissa on mainittu kaivosasiat, jotka ovat jääneet lähes kokonaan käsittelemättä, vaikka syytä olisi niihin syvällisesti porautua. Sote-hankkeen merkeissä olisi useitakin kysymyksiä, joita olisi aiheellista tarkastella. Esim. niin sanottu "keskittämisasetus" on aiheuttanut massiivisen erikoissairaanhoidon keskittämisen vyöryn Suomen sairaanhoitopiireissä, jotka ovat paljolti samoja kuin maakunnat. Siitä on havaintoesimerkkinä Länsi-Pohjan (Meri-Lapin) tilanne, jonka paikalliset päättäjät pelastivat liittoutumalla Mehiläisen kanssa ja siitäkös vasta älämölö nousi, kun Sipilä itse sätti Perämeren pohjukan väkeä porsaanreiän löytäjiksi ja sitten on todella erikoista, että myös vasemmisto-oppositio katsoi aiheelliseksi heittäytyä tekemään pörriäiskampanjaa länsipohjalaisia vastaan. Toisena kohtuuttomuuteen johtaneena keskittämisasetuksen "tuotoksena" on mainittava Kouvola eli pohjoinen Kymenlaakso, jossa aikaisemmin varsin hyvin toiminut aluesairaala on käytännössä alasajettu ja Kotkan keskussairaalaan on matkaa 50 kilometriä. Kouvolassa on asukkaita 85.000 eli runsaammin kuin esim. Keskipohjanmaan sairaanhoitopiirissä, jossa on oma keskussairaala.- hönös
Vaalien jälkeen unohtuu esim. hoitomitoitus 0,7 poliitikoilta täysin. Mikä taho kustantaa yli neljän tuhannen hoitajan koulutuksen ja palkkaamisen?
Häpeällisiä vaalilupauksia ja näitä tolloja me äänestetään. - W.Leiriniekka
Hoitajista juohtuu mieleen tuhannen lisäsairaanhoitajan ja tuhannen lisäpoliisin pestaamiset, joista on ollut juttua vaalipuheissa. Tuhannen synnytyksen rajan vaatimus keskittämisasetuksen mukaisesti erikoissairaanhoidon yksitöitten minimikoossa varmaankin tarkoittaa samalla sitä, että palkattaisiin tuhat lisäkätilöä. Pääministerillämmehän on kokemusta kätilökuvioissa.
- ei_hyvää_päivää
Otetaan tällainen analogia. Taloyhtiössä pitäisi säästää vettä. Melkein kaikki taloyhtiön asukkaat ryhtyvät säästötoimenpiteisiin. Lähes kaikka alkavat kulutamaan erittäin vähän vettä. Löytyy kuitenkin muutama asukas, jotka haaskaavat vettä eivätkä välitä säästötavoitteista tippaakaan. Muiden säästötoimet valuvat tavallaan hukkaan, kun muutama asukas haaskaa vettä oikein olan takaa.
Samalla tavalla voidaan miettiä sitä, jos Suomessa pyritään kiristämään päästöjä entiestään ja vieläpä kallilla hinnalla. Ei mitään järkeä niin kauan kuin on maita, jotka eivät tee mitään ja jotka saastuttavat satakertaisesti sen mitä pieni Suomi tekee.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982