Uskontojen ydintä

Määrätty

Kun noita kristillisiä kirkkoja on niin paljon, ja niissä vielä enemmän eri lakoja ja suuntia, ja täälläkin niin monenlaista oikeassaolostaan varmaa selittäjää, niin koetettaisiinko vähän selvittää sitä yhteistä ja ydintä? Siis: Mitä minun pitää tekemään, että taivasten valtakunnan perisin?

Vai tartteeko mitään, uskoo vain Jumalan olemassaoloon ja oikeudenmukaisuuteen, että kyllä hän pelastaa minutkin, ja ainakin minut, kaikista synneistäni huolimatta, koska kaikki on jo ennalta niin määrätty? Eikö calvinisteilla ole suunnilleen tällainen oppi?

Sanoohan itse Jumala raamatussa Eesausta ja Jaakobista: Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin? - Näin jo ennen syntymää, ennen ensu syntiään. Vaikka Jaakob sai nälkäiseltä veljeltään, viekoteltua hernrokka-lautasellisella esikoisoikeuden, ja vielä vanhaa ja sokeaa isäänsäkin pettäen, tältä veljelle tarkoitetun siunauksen. Sitten siellä pakopaikassaan enonsa luona kieroiululla kasvatti vain omaa karjaansa.

Riski mieshän hänestä tulikin, kun ei sitten siellä erämaa-painissa edes itse Jumala hänelle pärjännyt, vaan oli pakotettu antamaan siunauksensa. Tosin sai hän Jaskan lonkkavaivaiseksi lyötyä ja jasaka sanoi:
Olen nähnyt Jymalan kasvoista kasvoihin ja olen yhä elossa. Tällaista kieroilijaa ja hänen jälkeläisiään mekin sitten vielä siunaamme ja palvomme.

Tällaisa ennaltamääräämis-puheita löytyy raamatusta enemmänkin, mutta mitä mieltä olette asiasta: Jos kerran kaikki on ennalta määrätty, onko silloin teoilla väliä, ei kai Jumala muuta mieltään ja peru päätöksiään? Kävihän hän tosin Abrahamin kanssa "huutokauppaa" sodoman kohtalosta, ja Saatanan kanssa Jobin kohtalosta, vaikka kaiken olisi pitänyt olla ennalta päätetty.

6

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tätä on kysytty ennenkin:

      He kysyivät häneltä: "Mitä meidän on tehtävä, jotta tekisimme Jumalan tekoja?" Jeesus vastasi heille: "Jumalan teko on se, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt." Joh 6:28-29

    • "Jos kerran kaikki on ennalta määrätty,"

      Sinun suhtautumisesi elämääsi on sinun tehtäväsi. Siksi olet syntynyt ja sen kokemuksen viet elämäsi antajalle. Se on elämäntyösi jonka viet elämänlahjan antajalle.

    • Ettänäin

      Sehän ilmenee Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa Totuuteen perustuvissa ja mukaisissa oikein elämisen ja toimimisen / vaikuttamisen, kaikkia kohtaan Oikeuden mukaissa opetuksissa, ohjeissa ja kehoituksissa, siinä KAIKILLE hyväksi Krist. Rakkaus, joa ei ole kenellekään pahaksi Lain / Laillisuuden täyttymyksen mukaisuudessa, = siinä Oikeassa ja Oikesti Kristillisyys.

      • Anonyymi

        Niin ja siitä mikä vasta on sitä oikeaa, sitä kaikilta osin raamatun UT mukaista ja perustuvaa.

        Siitä asallisesti ja rakentavasti keskusteluun mahdollisuus löytyy tuolta...

        http://www.suomenkristityt.foorumimme.com


    • 998iu

      Pakolaisissakin on paljon kristittyjä, joita on vainottu ja siitä ei saisi mediassa puhua. Lisää tässä linkissä. https://keskustelu.suomi24.fi/t/15619940/yle-haluaa-vaieta-kristittyjen-maahanmuuttajien-vainosta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4483
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      25
      3258
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2914
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2727
    5. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      16
      2680
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2567
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2559
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2285
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2095
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    Aihe