Se että maahan todennäköisesti tuleva Sinipuna hallitus jatkaa leikkausten ja tiukan talouskuriin linjaa.
Kiky ja aktiivimalli eivät katoa minnekään vaan päinvastoin niitä ruuvataan lisää.
Saahan sitä uskoa vappusatasiin jos haluaa mutta jo markkinavoimat sanelevat ettei nykyiselle linjalle ole vaihtoehtoja.
Kiitos Sipilä että käänsit kurssin. Historia tulee tuomitsemaan.
Kyllä minua naurattaa
42
<50
Vastaukset
- Kikkare
Kyllä se aktiivimalli kaadetaan lopullisesti ja sosiaaliturvaa ei muuteta ,koska siihen ei ole tarvetta.Parannuksia pieniosaisimmille varmaan.Jos leikkauksia tehdään ,niin varmaan puolustusmenoista ja ylisuurista upseerien eläkkeistä ja palkoista.
Pieniosaisimpien asemaa voidaankin parantaa mm. leikkaamalla ansiosidonnaista työttömyysturvaa josta muuten veronmaksajat rahoittavat suurimman osan.
- Marstio
OikeistoSosDem kirjoitti:
Pieniosaisimpien asemaa voidaankin parantaa mm. leikkaamalla ansiosidonnaista työttömyysturvaa josta muuten veronmaksajat rahoittavat suurimman osan.
Miksikähän tuo ansiosidonnainen tuntuu olevan mörkö, yleensä niille jotka eivät loppujen lopuksi ajattelekaan mistä siinä on kyse. Se on oikeastaan vakuutus, elinkeinoelämän tulisi pitää sitä ehdottoman tarpeellisena, koska se pitää liike-elämän pyörät pyörimässä huonoinakin aikoina. Kuten nähdään, välittömästi kun talous lähtee nousuun, ansiosidonnaisen osuus pienenee ja alkavat verotulot kasvaa. Ongelma ansiosidonnainen tuntuu olevan vain vientiteollisuudelle. Ansiosidonnainen oli muuten se ylläpitävä voima, joka pitit Suomen jaloillaan vuoden 2008 jälkeen.
- Korjattavaakin.löytyy
Sosiaalimenot 2016 vuonna n 70 miljardia, en tiedä tarkkaan onko noussut v 2016 tasosta paljonkin ehkä joitain millardeja ?, valtion budjetti n 55 miljardia, BKT on erikseen ja ennemmän. Verotulot taisi olla 99 miljardia, en tiedä miten kunnat tähän tulee.
Ja kysyn, tiedättekö kuka taho maksaa eniten sosiaalimaksuja ? voi olla yllätys monille.
Se vasemmiston paljon herjaava ryhmä.
Ylisuuria palkkoja kuitenkin niin vähän ettei niiden veronkorotuksin saada aikaan juuri mitään. Na jo verotettu niin kovasti. Vasemmiston johtajien vedätystä vain että niillä maan tase korjattaisiin, kyllä hekin sen johtajat tietää, mutta karjaa pitää"ravita" , kun jotain tallaista vastaista pitää yllä pitää. Mitä yksinkertaisempaa on karja, se uppoaa sitten tällainenkin. Ay-liike verolle se teksi jonkin satamiljoonaa, mutta niistä vasemmisto vaikenee. Ja onhan m/Krista Kiuru ministerinä> yrittäjille, joilla tulo yli 850000 € vuodessa Tv-vero 3000 €. Heillä Tv:n katselu pikkasen kallista, tai vaikkei yritys katsokkaan sitä. - Pankkomajurilla.sutii
Korjattavaakin.löytyy kirjoitti:
Sosiaalimenot 2016 vuonna n 70 miljardia, en tiedä tarkkaan onko noussut v 2016 tasosta paljonkin ehkä joitain millardeja ?, valtion budjetti n 55 miljardia, BKT on erikseen ja ennemmän. Verotulot taisi olla 99 miljardia, en tiedä miten kunnat tähän tulee.
Ja kysyn, tiedättekö kuka taho maksaa eniten sosiaalimaksuja ? voi olla yllätys monille.
Se vasemmiston paljon herjaava ryhmä.
Ylisuuria palkkoja kuitenkin niin vähän ettei niiden veronkorotuksin saada aikaan juuri mitään. Na jo verotettu niin kovasti. Vasemmiston johtajien vedätystä vain että niillä maan tase korjattaisiin, kyllä hekin sen johtajat tietää, mutta karjaa pitää"ravita" , kun jotain tallaista vastaista pitää yllä pitää. Mitä yksinkertaisempaa on karja, se uppoaa sitten tällainenkin. Ay-liike verolle se teksi jonkin satamiljoonaa, mutta niistä vasemmisto vaikenee. Ja onhan m/Krista Kiuru ministerinä> yrittäjille, joilla tulo yli 850000 € vuodessa Tv-vero 3000 €. Heillä Tv:n katselu pikkasen kallista, tai vaikkei yritys katsokkaan sitä.Taas kerran esimerkki, että pankkomajurin ymmärrys vaan ei riitä tulkitsemaan mitään, eikä kenenkään sanomisia. Ei Vasemmisto väitä että ylisuurien palkkojen verottamisella, lisäverottamisella asiaa ratkaistaan, ainoastaan siitä että se olisi kohtuullisempaa verottaa niitä, joilla enemmän on verotettavaa.
Marstio kirjoitti:
Miksikähän tuo ansiosidonnainen tuntuu olevan mörkö, yleensä niille jotka eivät loppujen lopuksi ajattelekaan mistä siinä on kyse. Se on oikeastaan vakuutus, elinkeinoelämän tulisi pitää sitä ehdottoman tarpeellisena, koska se pitää liike-elämän pyörät pyörimässä huonoinakin aikoina. Kuten nähdään, välittömästi kun talous lähtee nousuun, ansiosidonnaisen osuus pienenee ja alkavat verotulot kasvaa. Ongelma ansiosidonnainen tuntuu olevan vain vientiteollisuudelle. Ansiosidonnainen oli muuten se ylläpitävä voima, joka pitit Suomen jaloillaan vuoden 2008 jälkeen.
Siksi että se heikentää tarvetta ja halua ottaa vastaan esim. tilapäistyötä.
Ei sosiaaliturva voi olla mikään vaihtoehto palkkatyölle jos sellaista on saatavilla!
Eikä tämä ole ihmisten vaan järjestelmän vika.- Marstio
OikeistoSosDem kirjoitti:
Siksi että se heikentää tarvetta ja halua ottaa vastaan esim. tilapäistyötä.
Ei sosiaaliturva voi olla mikään vaihtoehto palkkatyölle jos sellaista on saatavilla!
Eikä tämä ole ihmisten vaan järjestelmän vika.Eihän se olekaan, kyllä se toimii niin kuin on ajateltukin. Jonkin marginaaliryhmän, työtä vieroksuvien elämäntapa intiaanien vuoksi, ei ole syytä romuttaa toimivaa järjestelmää, joka pitää heikkoina hetkinä yhteiskunnan toimivana ja kasassa.
Ansiosidonnaista en pidä edes sosiaalietuutena, sehän työllä ansaittu etu. Siis selvästikin normaali ihmisillä kannustavana asiana työntekoon. - Pikkuraha
Korjattavaakin.löytyy kirjoitti:
Sosiaalimenot 2016 vuonna n 70 miljardia, en tiedä tarkkaan onko noussut v 2016 tasosta paljonkin ehkä joitain millardeja ?, valtion budjetti n 55 miljardia, BKT on erikseen ja ennemmän. Verotulot taisi olla 99 miljardia, en tiedä miten kunnat tähän tulee.
Ja kysyn, tiedättekö kuka taho maksaa eniten sosiaalimaksuja ? voi olla yllätys monille.
Se vasemmiston paljon herjaava ryhmä.
Ylisuuria palkkoja kuitenkin niin vähän ettei niiden veronkorotuksin saada aikaan juuri mitään. Na jo verotettu niin kovasti. Vasemmiston johtajien vedätystä vain että niillä maan tase korjattaisiin, kyllä hekin sen johtajat tietää, mutta karjaa pitää"ravita" , kun jotain tallaista vastaista pitää yllä pitää. Mitä yksinkertaisempaa on karja, se uppoaa sitten tällainenkin. Ay-liike verolle se teksi jonkin satamiljoonaa, mutta niistä vasemmisto vaikenee. Ja onhan m/Krista Kiuru ministerinä> yrittäjille, joilla tulo yli 850000 € vuodessa Tv-vero 3000 €. Heillä Tv:n katselu pikkasen kallista, tai vaikkei yritys katsokkaan sitä."Ja onhan m/Krista Kiuru ministerinä> yrittäjille, joilla tulo yli 850000 € vuodessa Tv-vero 3000 €. Heillä Tv:n katselu pikkasen kallista, tai vaikkei yritys katsokkaan sitä".
Taas sinä "kannat huolta" miljonääriyrittäjien tv-maksuista. Miljonääreille 3000 euron tv-vero ei ole mitään, sillä he tienavat ruhtinaallisesti.
- Totuusseerumi
Ei pienempituloisten ansiosidonnaisesta ole leikkaamista ,koska ei siinä ole mitään järkeä .Toimeentulotukea joutuvat monet hakemaan siitä huolimatta.Työttömyysturvaa rahoittaa veronmaksajat kaikille työttömille osan.Ansiosidonnaisen saamiseen maksetaan jäsenmaksua työttömyyskassaan eli ns.omatakuu tai vakuutus.Kyllä varmasti ay-liikeen kannatus edelleen kasvaa jos tällaisia tehtäisiin.Edellinen hallitus oli nostamassa ay-liikettä vahvasti eloon.Kyllä esimerkiksi ylisuurissa eläkkeissä esim.julkisella puolella on mieluummin tasoitus varaa samoin kuin ylisuurilla puolustushenkilöstön palkoilla.Ei suomen puolustaminen ole kuormasta syömisen ylläpitämistä ja kehittämistä.
Ei ansiosidonnaisella oleva ole mikään pienituloinen. Miksi sitä ei kokonaan rahoiteta jäsenmaksuilla kuten mitä tahansa vakuutusta eli käyttäjä maksakoon palvelusta.
- Marstio
OikeistoSosDem kirjoitti:
Ei ansiosidonnaisella oleva ole mikään pienituloinen. Miksi sitä ei kokonaan rahoiteta jäsenmaksuilla kuten mitä tahansa vakuutusta eli käyttäjä maksakoon palvelusta.
Ansiosidonnaisen muodostuminen hiukan hukassa ??
- Marstio
Marstio kirjoitti:
Ansiosidonnaisen muodostuminen hiukan hukassa ??
Niin ja tuosta rahoituksesta. Se rahoitetaan juuri kuten vakuutukset yleensäkin. Tuossa "jälleenvakuutajana" on valtio. Koska se haluaa pitää yhteiskunnan pyörät pyörimässä huonoina aikoina tuon vakuutuksen avulla.
Marstio kirjoitti:
Ansiosidonnaisen muodostuminen hiukan hukassa ??
Veronmaksajathan siitä suurimman osan maksavat kun sen maksuja kerätään kaikilta palkansaajilta vaikkeivat siihen ole oikeutettuja.
Etkö katsonut Rinteen vaalitentti jossa tämä asia oli hänelle selvästi kiusallinen.- Marstio
OikeistoSosDem kirjoitti:
Veronmaksajathan siitä suurimman osan maksavat kun sen maksuja kerätään kaikilta palkansaajilta vaikkeivat siihen ole oikeutettuja.
Etkö katsonut Rinteen vaalitentti jossa tämä asia oli hänelle selvästi kiusallinen.Niinpä, siksi onkin viisasta liittyä työttömyyskassaan. Toisaalta sen voisi tehdä pakolliseksi, että kaikki työssä olevat kuuluisivat aina työttömyyskassaan. Niinhän se kuuluisikin olla.
En katsele noiden valehtelijoiden, kenenkään niistä, vaalitenttejä. Marstio kirjoitti:
Niinpä, siksi onkin viisasta liittyä työttömyyskassaan. Toisaalta sen voisi tehdä pakolliseksi, että kaikki työssä olevat kuuluisivat aina työttömyyskassaan. Niinhän se kuuluisikin olla.
En katsele noiden valehtelijoiden, kenenkään niistä, vaalitenttejä.Miksi ylipäätään yhteiskunnan tulee turvata vapaiden ja vastuullisten yksilöiden toimeentuloa vakuutusturvan muodossa.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Miksi ylipäätään yhteiskunnan tulee turvata vapaiden ja vastuullisten yksilöiden toimeentuloa vakuutusturvan muodossa.
Vapaassa länsimaisessa yhteiskunnassa pakollinen jäsenyys muuhun kuin valtioon tai kuntaan on täysin kestämätön ajatus.
- sanonpahan_vaan
OikeistoSosDem kirjoitti:
Vapaassa länsimaisessa yhteiskunnassa pakollinen jäsenyys muuhun kuin valtioon tai kuntaan on täysin kestämätön ajatus.
Minusta sinä ehdotat varsin merkityksetöntä asiaa valtion mittakaavassa lopettaa ansiosidonnaisen. Sehän suo turvaa työttömyyden aikana kassaan kuuluvalle. Toista olisi, jos laitettaisiin tuo aivan älyttömällä tasolla oleva yritystukijärjestelmä todelliseen remonttiin. Sieltä voitaisiin kohdentaa varoja niihin kohteisiin yhteiskunnassa, mitkä kipeimmin sitä tarvitsevat esim. vanhustenhoito. Mahdollistaisi varmasti myös veronkevennyksiä.
Toinen säästökohde olisi maahanmuuttokulut. Ne ovat tämänkokoiselle maalle aivan järkyttävän suuret. Sanon tämän vaikka en mikään persu/smurffi/väyrysläinen olekaan. - Marstio
OikeistoSosDem kirjoitti:
Miksi ylipäätään yhteiskunnan tulee turvata vapaiden ja vastuullisten yksilöiden toimeentuloa vakuutusturvan muodossa.
Selitin sen tuolla aiemmassa kommentissani.
- Marstio
OikeistoSosDem kirjoitti:
Vapaassa länsimaisessa yhteiskunnassa pakollinen jäsenyys muuhun kuin valtioon tai kuntaan on täysin kestämätön ajatus.
Jos niin on, silloin ei ole aiheesta syytä itkeäkään, ettei vakuutus korvaa, jos ei edes koko vakuutusta ole ottanut. mm. liikennevakuutuskin on pakollinen.
- Totuusseerumi
Taitaa olla pienimmät ansiosidonnaiset reilusti alle 1000€ ja kyllä voidaan puhua pienituloisista.Kyllä tuo järjestelmä on varmasti luotu ns.yhteiskunnallisena toimenpiteenä ihmisten toimeentulon turvaamiseksi ns.yhden pisteen toimena.Yhteiskunnassa pitää asiat järjestää niin ,että ei ole työttömiä ja palkalla tulee toimeen.Veromaksajat maksavat ylisuuria eläkkeitä näinä huonoina aikoina mm.ex-upseereille ja palkatkin on riistäytyneet käsistä korkeimmilla upseereilla.Kyllä tämä alkaa olla kuormasta syöntiä johon kansalla ei ole varaa.Tähän tulee kiinnittää huomiota kun yhteiskunnassa leikkauksia tehdään,koska nuokin työttömät ovat työssäolo aikanaan rahoittamassa tuota touhua.Kyllä varmaan yli 2500brutto ansiosidonnaisessa on tarkastelun varaa?
- Se.ihan.ok
Muttei haittaa Riku Aallon palkankorotus 8400 € kerralla kuukaudessa.
- Lars.Leevi.Lestadius
Se.ihan.ok kirjoitti:
Muttei haittaa Riku Aallon palkankorotus 8400 € kerralla kuukaudessa.
Mistä erottaa trollin, avuttoman ja lapsellisen sellaisen. Tunkee älyttömän tviitti tyylisen kommenttinsa ketjun väliin, vain nostaakseen ketjua ylös, peitelläkseen turpaansa saamistaan asiakirjoittelussa. Säälittävää, niin kovin säälittävää.
Minä pidän peruspäivärahalla olevaa pienituloisena. Tuolla 1000 euroa kuukausi pärjää aivan loistavasti kun kuitenkin saa vielä asumistukea.
Tietysti jos haaskaa rahojansa tupakkaan ja viinaan niin eri asia.
- yrittäjille_vastuuta
Aktiivisuus muuten ok, mutta epäoikeudenmukainen aktiivimallin LEIKKURI POIS.
Tarvitaan lisää työvoimatoimistoihin henkilökuntaa auttamaan vaikeasti työllistyviä, vaikkapa asuinpaikan tai vajaan työkyvyn takia, löytämään työpaikan ja pystymään elättämään itsensä työtä tekemällä ja verotuloja yhteiskuntaan lisäämällä.
Mutta palkat pitää myös olla sellaiset, ettei tarvitse ruokarahaansa kuitenkin hakea sossusta, vaikka käykin työssä!Sitten pitää ottaa toinen työ. Niin Yhdysvalloissakin tehdään eikä huudeta heti liittovaltiota apuun.
- pallopäälle
OikeistoSosDem kirjoitti:
Sitten pitää ottaa toinen työ. Niin Yhdysvalloissakin tehdään eikä huudeta heti liittovaltiota apuun.
Sinä se jaksat mainostaa tuota Eldoradoasi Yhdysvaltoja. Minusta siinä yhteiskunnassa ei ole mitään kehuskelemisen arvoista verrattuna Suomen vastaavaan. Puuttuuko sinulta elämä?
pallopäälle kirjoitti:
Sinä se jaksat mainostaa tuota Eldoradoasi Yhdysvaltoja. Minusta siinä yhteiskunnassa ei ole mitään kehuskelemisen arvoista verrattuna Suomen vastaavaan. Puuttuuko sinulta elämä?
Siellä on terve suhtautuminen valtiovaltaan joka nähdään suorastaan vihollisena.
Vaimo joka on Kokoomuksen Sosiaalireformisteja jaksaa jankata tuota samaa kuin sinä. Siksi emme muuta sinne.- Typeryksen.lauluja
OikeistoSosDem kirjoitti:
Sitten pitää ottaa toinen työ. Niin Yhdysvalloissakin tehdään eikä huudeta heti liittovaltiota apuun.
Et todellakaan toivo Usa meininkiä tänne, fillarilenkilläsi vietäisiin joka kerta fillari ja pallopaita. Ei missään nimessä narkkarien unelmamaata tarvitse tästä tehdä.
- Immosen-äänestäjä
Se riippuu siitä syökö Li sanansa ja menee Kokoomuksen kanssa hallitukseen.
- einaurata
Mitenkän on keskustalaisten aktiivisuuden kanssa? Luetaanko suurtilallisten pimeät työt aktiivisuudeksi?
- Löydätkö.muitakin
Naapurin emännän astutukset ?
Ei ne ole verotettavia.
- raha_vastikkeelliseksi
Siinä ei ole mitään pahaa että työtävieroksuvaa potkitaan liikkeelle. Ei se itse osaa eikä oikein jaksa eikä huvitakkaan.
Pois sohvalta jos siellä viihtyy liian hyvin. Ylös ja liikkeelle. Selkähän sielä tulee kipeeksi. Pidetään luuseri kiireisenä.- S24uomlaineN
Olet aika tavalla jo myöhässä tuon hokemasi kanssa. Vai onko mennyt kokonaan ohi tuo "talouden kasvupyrähdys". Työkykyiset alkavat olla aika pitkälti kaikki hommissa, niitä lukuunottamatta jotka on leikkityöllistetty Sipilän tilastojen putsaamiseksi.
- fngngcc
9 eur päivä. Ne jotka ei ole työkykyisiä on eläkkeellä.
- Hölmölandiankansalainen
fngngcc kirjoitti:
9 eur päivä. Ne jotka ei ole työkykyisiä on eläkkeellä.
Tuossa olet väärässä. Siellä työttömien tilastoissa on vielä paljon sellaisia, jotka oikeasti kuuluisivat eläkkeelle. Nyt he eivät kuulu oikein mihinkään.
Hölmölandiankansalainen kirjoitti:
Tuossa olet väärässä. Siellä työttömien tilastoissa on vielä paljon sellaisia, jotka oikeasti kuuluisivat eläkkeelle. Nyt he eivät kuulu oikein mihinkään.
Sairaseläkkeelle pääsyä tulisikin helpottaa.
- Vesipää
Sipilän polkulinjalle on vaihtoehto.
https://www.talouselama.fi/uutiset/vientivetoiselta-tyomarkkinamallilta-on-lupa-odottaa-paljon/cc73b6b6-732c-3ea7-900a-0ff5f5592b16
Jutusta löytyy selitys sille, miksi vienti ei vedä vieläkään.- S24uomlaineN
Ei muuten löydy, eikä ollut eikä ole Kikystäkään siihen ollut apuja. Ongelma on lähinnä siinä, että meillä ei ole vietävää. Tuotekehitys ja koulutuksesta leikattu - eli niiltä aloilta joita tarvitaan luomaan vientituotteita. Sellunkeitto on riskaabelia ja Saksalainen laivanrakennus lähtee muutamassa vuodessa jos ei saa riittävästi tukea.
- Vesipää
Ongelma on sun vesipää.
- sdrthtxdtjx
Hyvähän se on täällä huudella kun ei ole papa betalast. Paikkakunnan vaihdot muuten maksaa tolkuttomasti , niitä kukaan ei tee jos ei oo varaa vaikka kuinka potkittais. Sille seikalle ykskään kusipää ei mahda mitään.
- J.eerola
Ooko nää niitä Reijo Norion kuvaamia tuhansien vuosien jalostuksen tuottamia kepulaisia rotuvalioita.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1911350
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85852
- 51758
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?51750Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253637Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä312601Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55589Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7585- 53584
