Norlandia-päiväkoti Tampere

Hei!

Nyt kaivataan totuudenmukaisia kokemuksia Norlandia-päiväkodista ja nimenomaan Tampere kiinnostaa. Olisi ajankohtaista hakea tenavalle paikkaa ja tuo vaikuttaa tekstien perusteella hyvältä. Onko kokemuksia, kuulopuheita, tietoa, mitään?

Kiitos jo etukäteen asiallisista vastauksista!
812054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Meillä on kokemusta vain Tampereen viereisestä Norlandian päiväkodista, mutta saattaahan näillä olla yhteiset toimintaperiaatteet, joten kerron.

Tutustumisjaksolla henkilöstöstä saimme oikein positiivisen kuvan, koska emme tavanneet lastentarhanopettajaa kuin kerran vilaukselta. Jos olisimme saaneet tilaisuuden tutustua opettajaan paremmin, tuskin olisimme valinneet tätä paikkaa. Eli varmistakaa ennen sopimuksen allekirjoittamista, että olette tavanneet kaikki lapsen ja teidän kanssanne toimivat ihmiset. Peruslastenhoitajista on vain hyvää sanottavaa.

Yksi asia, mikä herätti meissä kysymyksiä, oli johtajan ja opettajan puheet. Esimerkiksi kerran kertoivat, etteivät pärjää nykyisellä henkilömitoituksella ja meidän pitäisi valehdella neuvolaan, että lapsemme on vaikea, kotona on vaikeaa ja kukaan ei pärjää lapsen kanssa. Neuvolan tätiä pitäisi vaihtaa, jos tarina ei mene läpi (meillä siis neuvolassa tuttu pitkäaikainen hoitaja ja tietää, että kaikki on hyvin ja lapsen kanssa on helppo pärjätä, eikä hän ole mikään pässi, jolle voi tarinoida höpöjä ja "tilata" hoitajia). Tällainen ajatusmalli ei kuulu niihin piirteisiin, joita me kasvatuskumppaneiltamme toivomme. Varsinkin terveydenhoidon pitää perustua tosiasioihin, jos ajatellaan lapsen parasta.

Hoitoajoista tuli jonkin verran narinaa, mutta se kai on ihan yleistä. Sopimuksessa olevaa hakuaikaa olisi pitänyt aikaistaa 1,5h, vaikka vientiaika sama kuin sopimuksessa.

Toissijaisena huomiona voidaan sanoa ilmapiirin olevan vähän jyräävä ja tosikkomainen eli kannattaa osa kommenteista pistää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta tosiaan nämä harjoittelijat ja lastenhoitajat hoitavat työnsä hyvin ja ovat positiivisia, jos opettaja ei ole läsnä.

Summa summarum kyllä siellä lapset hengissä pysyy, mutta niin kuin sanotaan "mitä enemmän tonkii sitä enemmän haisee". Voin suositella ainakin tätä yksikköä, jos vaatimustaso ei ole just vaan melkein.

Äänestä
  • Kiitos pitkästä ja asianmukaisesta & omakohtaisesta kommentista! Antoi lisää ajattelun aihetta ja auttoi tekemään päätöksen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiitos pitkästä ja asianmukaisesta & omakohtaisesta kommentista! Antoi lisää ajattelun aihetta ja auttoi tekemään päätöksen.

    En suosittele, kokemusten perusteella.

    Äänestä

Tämän ketjun tarkoitus on ainoastaan saada rahat pois vanhemmilta, lasten hoito ja esim ruoka on ala-arvoista jos se tulee toimittajalta 2 kertaa viikossa muovikupeissa päiväkodin jääkaappiin. Ei lasta näihin päiväkoteihin...

1Äänestä
  • Huono kokemus tästä ketjusta.Ala-arvoista lasten hoito samoin ruoka ja henkilökunta vaihtuu koko aika.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huono kokemus tästä ketjusta.Ala-arvoista lasten hoito samoin ruoka ja henkilökunta vaihtuu koko aika.

    Huono kokemus myös vanhusten puolella. Sekava työpaikka. Kaikenlaista.

    Äänestä

Ihan sama fiilis Espoosta.

Äänestä

Lempäälän Norlandiasta kuuluu joka aamu melkoista raivoamista aikuisten suusta, kun siivoan viereistä liiketilaa. Aikamoinen raivo jollain hoitajalla päällä. "Menkää siivoamaan!!!!" Ja perään sellaista papatusta ettei mitään selvää saa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eräsäiti kirjoitti:

Hei!

Nyt kaivataan totuudenmukaisia kokemuksia Norlandia-päiväkodista ja nimenomaan Tampere kiinnostaa. Olisi ajankohtaista hakea tenavalle paikkaa ja tuo vaikuttaa tekstien perusteella hyvältä. Onko kokemuksia, kuulopuheita, tietoa, mitään?

Kiitos jo etukäteen asiallisista vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu