Sinisten eliittiporukka eli ministerit ja kansanedustajat vilkuilevat kokoomukseen. Sampo Terho sanoo, että nuorena vilkuili, mutta totta se on nytkin. Sinisten ydinjoukko keskittyy pääkaupunkiseudulle, jossa kokoomuksella kohtalainen kannatus. Loikkareilla ei tunnetusti ole uudessa puolueessa menestystä. Sinisillehän kävi niin, että äänestäjät eivät tulleet mukana.Nämä veijarit siellä omassa norsunluutornissaan nauttivat omasta hyvyydestään. Epäilen, että sininen puolue lopettaa toimintansa vaalien jälkeen. Soini on jo pessyt kätensä eikä muillakaan ole minkäänlaista halua jatkaa
Kokoomukseen vilkuillaan
lopputulossa
3
112
Vastaukset
- paskapersut
Vaalithan on vasta viikon päästä, ja silloin nähdään miten äänestettiin.
- ei.muuta
Totuus on se, että siniset perustettiin ainoastaan ministerisalkkujen takia ja siinä kaikkein tärkein oli Soinin ulkoministerinsalkku.
- eikannatustatulossa
Tämä on se kaiken pohja, Soini ensin ja muutamalle muulle kannatuksesta ministerisalkku.Äänestäjät unohdettiin täydellisesti. Joo, vaalit viikon päästä, mutta en usko, että sinisten kannbatus miksikään muuttuu. Ainoa mahdollinen läpimenijä on Niinistö. Gallupit ovat yllätttävän hyvin pitäneet paikkansa, mutta katsotaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 918355
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on968012Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1736170- 145393
Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist585208En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛234265Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?54010- 384003
- 373809
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..573674