Vaikka se on kuulemma rasistinen puolue toisin kuin perussuomalaiset. Ja ennen vaaleja kaikki vannoivat etteivät huoli maahanmuuttokriittistä Ekreä hallitukseen.
Pääsipähän Ekre Viron hallitukseen
5
<50
Vastaukset
Virossa vastuulliset ihmiset tietävät, ettei heidän kansantalous tulisi kestämään tuhansia pakolaisia. Sen tähden linjaukset on tehtävä nyt, eikä sitten kun paskat on jo housuissa.Meillä Suomessa on jo päässyt vähän lirahtamaan pöksyihin.
- Persut.ja.Ekre
Virosta on hyvä ottaa mallia. Ei Ruotsista eikä Venäjästä. Onnea Ekre!
- jabadabaduupersut
Nyt kelpaa persujen tehdä yhteistyötä Ekren ministereiden kanssa. Maailma on taas hivenen parempi paikka.
- teeamerika
Niin, jos haluaa palata menneeseen maailmaan ja tuhota Suomen mahdollisuudet menestyä maailmalla kehittyneessä kilpailussa.
- teeamerika
Viro ei ole oikein verrokkimaa Suomelle. Valtion talous on käytännössä perustunut pelkälle viinaturismille. Viro mm on yrittänyt liittyä Pohjoismaihin mutta sitä ei ole hyväksytty koska maa on kehityksellisesti niin kaukana Pohjoismaiden tasosta (BKT, koulutus yms).
Paljon kertoo muun muassase, että tutkimuksien mukaan Virossa on merkittäviä tasa-arvo-ongelmia ja vissiin esim juuri tämä Ekre esimerkiksi vastustaa aborttia ja homoutta. Tällainen politiikka on kaukana nykypäivästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1811238
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47654Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t234566Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä305566Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559- 51539
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7520