Kuulin että peruskoulussa lapset ala-astella olivat tehneet jokainen vaalikoneen kanssa testin.
No kaikenlaisia vastauksia lienee tullut ja keskusteluakin.
Näitä vaalikoneita taitaa olla useampia ja jokaisen kysymykset rukattu johonkin suuntaan.
Puolueitahan Suomessa on todella liian monta, hipovat niin läheltä ajatukseltaan toisiaan, että tuskin kukaan saa järkevää vastausta.
Jotenkin asia siitä mitä eduskunnan tehtävä on ja mitä puolueet haluavat on ristiriidassa. Heidänhän pitäisi yhdessä jotenkin löytää ratkaisut taloudenhoitoon ja lakien säätämiseen ja vielä pitäisi nähdä mikä on kiireellisin asia hoitaa ja eli tärkein Suomen ja sen kansan kannalta ja vielä huomioiden jokainen Suomen kolkka.
Luin juuri lehdestä, että on Norjaan myyty DNA ja että yrityksen omistajat saavat nyt kovat tulot, no ne ovat heille muutamalle, jatkossa firma ei tuota Suomelle mitään ja luultavasti meni työpaikkojakin samassa jonkin verran pois. Työttömiä lisää Suomeen ja verotulot kunnalta pois. Tätä on viime vuodet olleet jatkuvasti.
Myöskin maan sisällä yrityskauppa käydään näin, no silloin toinen kunta menettää niin työpaikat kuin tulotkin, vain omistajat rikastuvat. No heille voi olla hyvä taloudellinen loppuelämä, mutta mitä se on esim. työntekijöille.
Aloitin vaalikoneista, sillä en itse allekirjoita valmiiden kysymysten kautta valikoitavaa asiaa oikein.
Ihan leikittelin itse koneen vastauksilla, yrittäessäni löytää sieltä eri puolueita löytääkseni ja valitettavasti en oikein pitänyt siitä mitä järjellä ajatellen pitäisi tulla.
Onhan tietenkin valittava edustajat, mutta miten saisimme osaavat ja taitavat sinne, jotka todella hoitavat tätä koko Suomen asiaa eli näkevät että joka kolkkaan tarvitaan työtä suomalaisille ja kunnille verotuloja ja tähän tarvitaan kyllä tehtaiden ja virastojen hajoittamista eri puolille Suomea.
Nyt Suomi on kuten monet sanovat jo kaatumassa täysin sieltä Helsingin kulmilta mereen. Ja siellä ei ole edes tilaa ja kaikki asuminen on niin kallista.
Täällä eri puolilla ja varsinkin itäisellä sivustalla on tilaa ja yhteydetkin jo hyvät ja ihmisiä tulemaan töihin ja heille tilaa asuntoihin .
Nyt tuo eduskunta on riidellyt ja väitellyt taas neljä vuotta ja kielen käyttökin on ollut hyvin ala-arvoista. Kaikki arvokkuus on tipotiessään ja jopa muutama elämänsä siellä istunut koki, että pitäisi vielä enemmän nähdä heidän eläke etujaan kuin kansan etuja.
Aika moni edustaja taitaa jopa ajatella, että on vakituinen työ, mutta jo saadessaan paikan pitäisi ymmärtää, että sen on neljä vuotta ja määräaikainen tehtävä, jatkoa ei samalla luvata.
Voisikin olla, että pari-kolme kautta korkeintaan ja kiertoon paikat, ei asiatkaan jäisi jatkuvasti hoitamatta. Vähän rotia toimintaan ja sinne ihmiset, joilla on tietoa ja taitoa hoitaa näitä tehtäviä.
Ei harhauteta puolueilla jo koululapsia eduskunnan tehtävistä.
Vaalikoneet
kloiui
0
235
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen281562- 751289
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841241Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101084Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291045- 72936
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.91909Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok144743Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52732Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86697Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54623- 146614
- 50599
- 28598
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13589Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91587Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä23581- 37568
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94566- 46553