Antti Rinne haastaa erittäin hyvin Orpon ja Sipilän. Orpo etenkin on helisemässä, mutta Sipilän usko itseensä näyttää säilyvän paremmin. Valitettavasti (Sipilän kannalta) se ei lisää ainakaan minun uskoani häneen. Katsotaanpa tentti loppuun ja vaalipäivänä lopputulos. Olisin voinut laittaa tämän myös tuohon erääseen avaukseen, mutta en viitsinyt, koska sen avaaja on sitä lajia, jonka nettikäyttäytyminen on ala-arvoista.
HS:n vaalitentti
Rinnetoipumassa
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Orpo yrittää väkisin tunkea Rinteen suuhun sanoja natojäsenyydestä tuossa tentissä. Eikö Petteri malta/osaa kuunnella mitä muut puhuvat?
Kyllä Sipiläkin yritti samaa temppua. Tosin Orpo yritti sitä kaksi kertaa. Ei oppinut kerrasta ja Sipilä ei oppinut niistä Orpon kahdestakaan epäonnistuneesta yrityksestä, vaan työnsi tentin lopussa vielä saman kertaalleen uudestaan. Liekö ajatellut, että kolmas kerta toden sanoo ja Rinne lopulta uskoo, että hän todella sanoi niin kuin Orpo ja Sipilä väittivät hänen sanoneen?
Ei sanonut Rinne niin kuin Orpo ja Sipilä väittivät.
Lapsellinen yritys se olikin, sen näki pakosta jokainen katsojakin. Ihme kun ei hallituspuoluetta edustava Terhokin yltynyt kertomaan Rinteelle, mitä Rinne oli sanonut:)
Se on joillain ihmisillä helmasynti, ettei ne kuuntele, mitä muut puhuu. Silloin dialogista saattaa tulla monologi, jonka kuuntelemiseen saattaa kyllästyä. Vallankin jos monologin pitäjä korottaa vain ääntään, jos muutkin yrittävät saada suunvuoroa. Eipä silti, kuuntelen mielelläni. Joskus toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta kuitenkin.
" Olisin voinut laittaa tämän myös tuohon erääseen avaukseen, mutta en viitsinyt, koska sen avaaja on sitä lajia, jonka nettikäyttäytyminen on ala-arvoista."
Sama täällä, en viitsi laittaa Kapin avauksille mitään kun hän on sitä lajia, jonka nettikäytös on ala-arvoista.
Tentissä Rinne sekoilee taas tuttuun tyyliinsä, taas menee demareilta paljon ääniä. Suomettumisesta syyttäminen oli ala-arvoinen veto ja kuvastaa jo sitä epätoivoa johon Rinne on vajonnut.
Väyrynen on ihmeen vaisu, Sipilä hoitaa rutiinilla tämänkin tentin, ja Orpo osaamisellaan. Haavisto jaksaa jauhaa ilmastosta ja Terho on saanut jämäkkyyttä ihan kummasti. Li Andesson ei edes yritä peittää tympääntymistään näihin tentteihin. Sari Essayah on särmänä kuten aina, ja Henriksonkin jaksaa vielä suomenruotsalaisuuden puolesta painaa.
Kaiken kaikkiaan aika mitäänsanomaton tentti
Nyt on kepun veneestä tulppa irti, äyskärit ja airot hukassa, vene tuuliajolla ja kapteeni vailla tilannetajua kuin eräs itävaltalaiskorpraali aikoinaan tappion hetkellä.
Onko joku eri mieltä?
Jääkö Sipilä muka pois MTV:n tentistä? Vai joko taas joku persu provosoi?
Sipilällä on ensin brexit ja sitten exit.
:D
Jää pois. Annika Saarikko tuuraa.
On omituista tuo Sipilän käytös. Vaikka sdp:n johtama hallitus on ollu viimeksi vallassa joskus ihan 2000-luvun alussa (Lipposen hallitus), jaksaa Sipilä syyttää joka tentissä hallituksensa lähtötilanteesta Antti Rinnettä, oikein sinuttelemalla, vaikka Antti oli vain osa-aikainen valtiovarainministeri kokoomusjohtoisessa hallituksessa. Todella oikein röyhkeän kiivaasti hyökkääkin. Ja Sipilän hallituskaverit, Orpo ja Terho myötäilevät johtajaansa.
En yhtään ihmettele väitteitä, joiden mukaan tuo porukka olisi hallituskautensa aikana kurmuuttanut maamme vähäosaisia. Jotenkin tenttejä katsoessa tulee mieleen lastenkirjoista tuttu Pekka Töpöhäntä, jossa Monni-kissa lateli Pekasta kaikenlaista pahaa samalla, kun Monnin kaverikissat Pilli ja Pulla toistelivat samoja teemoja taustalla.
Sipilä muuten kiersi sen kysymyksen, joka koski tulos tai ulos-sanontaansa kepun puheenjohtajuuden suhteen. Kysymys oli selkeästi niin, että jos kepun kannatus on vaaleissa galluppien mukainen (johon Sipilä itsekin on aiemmin epämääräisesti viitannut), eroaako Sipilä puheenjohtajuudesta samantien? Ei tullut muuta kuin hetki jaarittelua ja sitten kerrontaa aikataulusta, jonka mukaan kepun puoluekokous järjestetään. Toimittajien olisi pitänyt keskeyttää Sipilä heti ja vaatia häntä vastaamaan kysymykseen. Siihen kysymykseen ei Sipilältä saatu vastausta.