Sampo Terholla on näytön paikka näissä vaaleissa. Tulos tai ulos. Minulle Sampo on jäänyt vähän imagoltaan epäselväksi. Simon on profiloitunut Sinisistä parhaiten ja hänen toimintansa puolueen alkutaipaleesta lähtien on ollut vakuuttavaa. Hän osaa puhua hyvin ja tuo puolueen linjaa jatkuvasti esille. Jos vaalitulos on huono, niin puolueen johto on laitettava vaihtoon. Simon pitää siinä tapauksessa valita puheenjohtajaksi ja Matti Torvinen varapuheenjohtajaksi. Näillä miehillä saamme terästettyä Sinisten linjan.
Vastaukset 7
- sieltäsetulee
Sama mieltä. nyt on onneksi aikaa miettiä kulisseissa seuraavat 4v ylivertaista strategiaa, jonka jälkeen simon on vaihdettu puheenjohtajaksi, ja sen jälkeen johdattaa siniset uuteen jytkyyn 2023.
Valitettavasti 2023 saattaa olla, että puheenjohtaja joutuu pitämään puheensa kommunistien ja piraattien kanssa, sillä on epätodennäköistä, että ketään tulee valituksi. Jos näin niin sitten homma on asteen haastavampaa, sillä se on viimeinen vaihtoehto. 2023 puolue kirjataan pois ja kannatuskortit pitää taas kerätä alusa. - tervemenoa
Tuhnujen linjaa on vaikea terästää, kun mitään linjaa ei ole, jos ministeripaikkoihin takertumista ei oteta lukuun. Terästämistä voisi harkita nauttimalla pullo kossua ja miettimällä, miten homma meni näin per...lleen.
miä ainakkii itkin krokotiili kyynnelet kyl just sillai samaa aikaa ku Siiimonkii itki nääs.
Oli ne nii aitoi kirkkahii ja kaunihhii kyyneleit
jot kyl mää ainakkii heti aloin kans kostuunnääs
ku nenä vart kävi sellai kauhia kyynelvirta
jot tienny et nääs onkkohaa se sillai sellai niakaran puttooous
- saanähdä
Torvinen puheenjohtajaksi ja Elo varalle tai puoluesihteeriksi. On ikävää, että vaalien jälkeen näkyvyys laskee huomattavasti. Siniset ovat sitä mieltä, että heitä ei riittävästi tunneta.Siinä syy huonoon menestykseen. Elovaara tuonut esille käsimerkit ja rasistit sekä vihapuheen. Näillä teemoilla ei saa ääniä, kun muutkin puolueet ovat vihapuhejahdissa. Nyt Harkimo ja Niinistö kamppailevat Uudenmaan viimeisestä paikasta. Missä Väyrynen, miten läpimeno? Siniset kaksissa vaaleissa nollatuloksella, poistetaan puoluerekisteristä
- kauas.pilvet.karkaavat
Vaalien jälkeen on aivan sama, kuka johtaa näitä Soinin harhapolun lampaita.
- Tunkua-on
Torvinen joka on kehuskellut olevansa "sinisten vahvamies" on
vaatinut vakanssia itselleen jo viimekesästä lähtien !
Menneekö sylipainiksi ?
- haukkuva.koira
Siniset nousee vain lajentamalla mollaamissektoriaan koskemaan KAIKKIA muita puolueita. Muutahan sillä EI OLE antaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 761245
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241195Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821167Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129975Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m7958- 60864
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.79793Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50672Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80642- 146574
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90550- 48547
- 25527
- 36515
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11510Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää47506- 45492
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.86482- 19466