YLE'n munaukset vievät Halla-ahon voittoon

HahHahHaa

YLEn harjoittama vaalimanipulointi persuja vastaan on kääntymässä YLEn täydelliseksi munaukseksi, sillä sen ansiosta Halla-aho nouseekin vaalien voittajaksi. YLE valtava hämäyskampanja ilmastosyyllistämisellä, vaalikeskustelujen tarkoituksellisella vääristämisellä ja Halla-ahon Areena tentin pimittämisellä ovat vain tähdänneet persujen vaimentamiseen ja valtakunnan todellisten ongelmien pimittämiseen. Onhan YLE poliittisen hallintoneuvoston kontrolloima äänitorvi. Mutta nyt käy kalpaten.

6

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suomen kansan on syytä vaatia Yle:n johtoa vaihtoon. Ranskassa keltaliivit olisivat yhtiön porteilla.

    • Totuus-Julki

      On hienoa, se että kansa seuraa tarkasti, mitä poliittisella areenalla
      tapahtuu.

      Valehtelu ja siitä kiinni jäänti ovat politikolle myrkkyä. Näin kävi
      mm. Kreikka Vakuuksissa SDP:n valehtelevalle Mimmilaumalle

      Nyt on käymässä samoin Kokoomuksen kansan Kusettajille

    • ggggggggggggg

      Suomessa vaaleissa ei vaikuteta ulkomailta vaan sisäisesti valtamedian kautta.

      • nonniii

        Ylen toimittajat ovat niin asenteellisia.Katsojalle tulee oikein huono olo, kun kysyvät ensin,ja sitten eivät anna vastata.Minä haluaisin kuulla sen vastauksen,mutta toimittaja ei,syynä,ettei miellytä häntä!
        Mistä yle löytää noita värittömiä miestoimittajia.Esim.aamutelevisiossa niin värittömiä,ettei tapetista erota,ja äänikin monotoninen. Naiset onneksi parempia.


      • gfdhggjsjg

        Eilinen tv-vaalikeskustelu oli toimittajilta pohjanoteeraus. Eivät saaneet mitään lakia keskustelijoihin. Vaaherkumpu yritti, mutta sontaluukkuun meni koko p...a.

        Ylen toimittajat pois ja koko Yle maksukortin taakse, niin eivätköhän ohjelmat parane.
        Yle-vero pois. Siitä seuraavalle eduskunnalle kansalaisaloite.


    • Yle-toimituksen menettelyt vaalien alusohjelmien osalta antavat perustellun syyn ryhtyä perkaamaan Yle-mediaa eli saneeraus on välttämättä edessä. Enpä ainakaan minä pahoittaisi mieltäni, vaikka Ylen ylimmälle johdolle ja siitä alemman tason pomoportaalle sekä jopa myös ruutuun esiintymään pääseville toimittajillekin annettaisiin potkuja. Sen jälkeen olisi mahdollista ruveta järjestelemään Yle-organisaatiota nykyistä paremmalle kannalle. Kyllähän semmoinen median kohtelu nostattaisi julkisuudessa myrskyn ja auliisti niitä vaahtopäitä leviteltäisiin ulkomaille saakka. Olisin kyllä kiinnostunut tietämään, miten mahdolliset ulkomalaiset vaalitarkkailijat arvioisivat nyt kohta päättyvää Suomen vaalikampanjointia. Vai onko niin, että Suomeen näitten vaalien rehellisyyden seuraamista varten ei ketään vaalitarkkailijoita ole saapunut?

      Meillä Suomessa on runsaasti poliittisia puolueita. Ne kaikki eivät ole olleet eduskuntapuolueita nyt viimeisten neljän vuoden aikana. Ymmärrän, että Yle-johdon ja Yle-toimituksen taholla yritetään puolustella nyt nähtyjä käytännön "valintoja" jonkinmoisin realiteetein. Ei ole kuitenkaan asiallisesti kestävää se menettely, jolla mm. Harry Harkimon johtama "Liike Nyt" ja Paavo Väyrysen johtama "Seitsemän Tahden Liike" syrjäytettettiin pois olennaisimmista keskusteluista. Se menettely ei kuulu hyvään journalistiseen toimintatapaan. Ylipäätään eri poliittisten ryhmien kelvollista kohtelua täytyy pitää ohjeena eikä Yle saa vetäytyä ryhmien runsauteen vedoten pois vastuun ottamisesta. Vaaliohjelmasapluunoita on jäsenneltävä uudelleen.

      Jos ja toivottavasti kun puolueitten edustajien yhteistenttaamisia vaalien jälkeen aletaan kriittisellä mielellä analysoimaan, niin sitä kautta nousee esille myös debatteja juontaneitten toimittajien rooli, mikä ei nouse laatuluokaltaan edes hyväksi vaan jää välttävän tasolle. Esim. toimittajien puoluejohtajille suuntaama kehoitus olla puhumatta toisten puheenvuorojen päälle ei toteutunut ja suorastaan räikeätä on ollut toimittajien itsensä harjoittama järjestelmällinen puheenvuorojen keskeytys ja häirintä.

      Yleisradio on mediatalona erityisasemassa, koska Ylen status on kansalaisten mediamaksuilla kustannettua toimintaa. Siitä pitää seurata sen ohjesäännön, että kansakunnan eri väestöryhmiä ja tahoja on kohdeltava oikeudenmukaisesti ohjelmapolitiikassa. Nyt näitten eduskuntavaalien kohdalla okeudenmukaisuuden prinsiippiä rikottiin Yle-median toimesta järjestelmällisesti eli suunnitelmallisesti, tietoisen tahallisesti. Se ei todellakaan ole oikein eikä rehtiä toimintaa. Minä en nyt ala tässä konsultoimaan Yle-mediaa enemmälti, mutta nyt on tajuttava, sisäistettävä se, että näitten vaalien alla harjoitettu meno ja meininki ei ole oikein. Saneeraskorjaus on välttämätöntä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      260
      4596
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      43
      2776
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1604
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1119
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      208
      1116
    Aihe