Ahtisaaren logiikka NATO-sekavuudessaan

Ex-presidentti Martti Ahtisaari vaatii Suomea rientämään NATOON nopeasti (mm.YLE teksti-TV). Perusteluna NATOON liittymiselle olisi se, että pääsisimme kylmän sodan varjoista. Häne tarkoittanee myös, että olisi ilmeisesti
"Suomen imagolle suotuisaa" olla mukana nopasti "kansainvälisesti arvostetussa rauhan työssä NATO:n kautta. Tuollaisesta "sekoilusta" on jäljellä esim. Balkanin tilanne, joka ei suinkaan ole ratkennut vielä.


Mutta kun nuo Kylmän sodan varjot ovat hävinneet olemassaolosta jo samalla kuin koko Kylmän sodan kausi asetelmineen.
Mitähän varjoja Ahtisaaren omissa sielunmaisemissa mahtaa olla? Presidenttikautensa saavutuksiahan oli presidentin valtaoikeuksien karsiminen eli koko instituution merkityksen ja hyödyn suoistaminen. Lsiäksi hän oli toimittamassa pois maamme itsemääräämisoikeutta ja hyvinvointia junnaamalla Suomen mukaan EU:n maksumieheksi ja määräysvaltaan. Siis käsittämättömiä seikkailuja?
5384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei niin mitään.

Geopoliittisesti Venäjä on lakannut olemasta naapurimaamme ja suurvalta, epävakaine oloineen.

Hyvä uutinen.

Äänestä
  • Venäjä on valitettavasti siellä, missä ennenkin. Se on suurvalta ydinaseineen ja se, että olot ovat epävakaat ei ole hyvä uutinen. Tosin valta on keskittymässä hyvää vauhtia yhdelle miehelle, mikä ei historian valossa ole koskaan hyvää tiennyt. Turvallisuuteen panostaminen liittoutumalla on viisautta, ei sodan lietsontaa!

    Äänestä

  • mitään uhkia ole. Ei ole koskaan ollutkaan. Eihän meidän itäisestä impperialistiskapitalistiriistäjä naapurista mitään huolta kannata pitää.

    Äänestä

  • Jos nyt etsimällä etsii uhkia, tai yleensä haluaa varautua niihin. Tässä nyt olisi pari, joita kannattaa pitää mielessä, ainakion joskus, ehkä:

    - luonnonkatastrofi: voidaan enneltaehkäistä luontoa kunnioittavalla toiminnalla, ei tuhota ainakaan sitä.

    - omat päättäjämme: voidaan ennaltaehkäistä tai pelastaa se, mikä pelastettavissa on, vaihtamalla ne.

    - Islam, tänne täysin kuulumaton vieras kulttuuri äärimimmillään, tyypillisimmillään (yliviivaa väärä): voidaan ehkäistä antamalla heille mm. kansalaiskasvatusta, Suomen lapsikuolleisuus erilainen, kuin Afrikassa, lapsia heidän ei tarvitse tehdä samaan malliin. Voidaan ehkäistä helpommin ottamalla käyttöön sopiva, mutta harva valintamekanismi. En siis ole rasisti, vaan realisti.

    bubbling under:
    Mistähän on syntynyt verbi ryssiä?

    Äänestä

Kun kylmän sodan kylmä aurinko lakkasi paistamasta, häipyivät myös kylmän sodan varjot.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


natupalko kirjoitti:

Ex-presidentti Martti Ahtisaari vaatii Suomea rientämään NATOON nopeasti (mm.YLE teksti-TV). Perusteluna NATOON liittymiselle olisi se, että pääsisimme kylmän sodan varjoista. Häne tarkoittanee myös, että olisi ilmeisesti
"Suomen imagolle suotuisaa" olla mukana nopasti "kansainvälisesti arvostetussa rauhan työssä NATO:n kautta. Tuollaisesta "sekoilusta" on jäljellä esim. Balkanin tilanne, joka ei suinkaan ole ratkennut vielä.


Mutta kun nuo Kylmän sodan varjot ovat hävinneet olemassaolosta jo samalla kuin koko Kylmän sodan kausi asetelmineen.
Mitähän varjoja Ahtisaaren omissa sielunmaisemissa mahtaa olla? Presidenttikautensa saavutuksiahan oli presidentin valtaoikeuksien karsiminen eli koko instituution merkityksen ja hyödyn suoistaminen. Lsiäksi hän oli toimittamassa pois maamme itsemääräämisoikeutta ja hyvinvointia junnaamalla Suomen mukaan EU:n maksumieheksi ja määräysvaltaan. Siis käsittämättömiä seikkailuja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu