Olisi pyyntöjä erityisesti pikkukoirien omistajille.
Älkää antako sen koiran ryntäillä siinä pitkässä flexissään suinpäin mihin sattuu. Polkupyörien alle, toisten pihoihin yms.
Moni pieni uroskoira käyttäytyy erityisen provosoivasti isoja koiria kohtaan.
Kun esim päästää se pienen ja söpön pikkupoikansa toisen uroskoiran pihaan tai postilaatikon jalkaan kusaisemaan ja ruopimaan, se on ihan selvä haaste reviirin haltijalle.
Ruopiessaan koira jättää jaloistaan hajumerkkejä ja osoittaa olevansa laumanjohtaja. Jos sitten reviirinhaltija on koulutettu, ettei se virtsaa nurkkiin, tilaane saattaa johtaa konfliktiin. Ainakin, jos tontille ryntää 8 metrin flexin päässä joku itsetietoinen koira Joka ensin tuijottaa haastavasti, kusee kiellettyyn paikkaan ja vielä ruopii.
Kun iso koira sitten "puhuu isoilla kirjaimilla"saatetaan huutaa, että "isompi koira hyökkäsi kimppuun ja aloitti tappelun".
Koira puhuu "koiraa" toiselle koiralle agressiivisillakin eleillä.
Niin kauan, kun koira ei pure toista koiraa, on turha puhua tappelusta. Siis PURE, ei vain loppaise ilmaa tai ärise. Melua siinä syntyy, mutta kyllä maailmaan ääntä mahtuu.
Tiedän millaista jälkeä tulee, kun pienikin koira puree ihan oikeasti. Minua on monta kertaa purreet sellaiset koirat, jotka ovat ottaneet perheessa johtajan aseman.
Koirat, jotka ovat hyökänneet jostakin kimppuun, kun omani kulkee 1,5 metrin hihnalla, jonka käärin lyhyemmälle kohtaamistilanteissa.
Flexiä ei pidä käyttää, jos koira ei osaa "tänne" tai "paikka" käskyjä.
Oma koiran kulkemista pitää koko ajan seurata. Sitä ei voi tehdä, jos esimerkiksi kävelee, selaa puhelintaan ja koura juoksee metrien päässä. Jos on vastattava puhelimeen, ota koirasi viereesi. Ja mielellään pysy paikoillasi. Näin varmistat, ettei se jää esim polkupyörän alle tai hortoile kenenkään luokse provosoimaan.
Jos kuitenkin konflikti syntyy ja koirasi ei alistu ja heittäydy selälleen -vaan haluaa tapella, älä nosta sitä syliin. Syliin nostaminen vain lietsoo tappelua. Omasi mahtailee korkeuksista ja haastaa isomman kimppuunsa. Eli sinun päälle.
Kannattaa opettaa koiralle asioita. Viedä koiraa erilaisiin paikkoihin, tutustuttaa koiraa eri näköisiin ja kokoisiin koiriin. Tutustuttaa muihin ihmisiin ja asioihin.
Rohkea koira ei turhaan räkytä niin paljon kaikkea näkemäänsä peloissaan tai vihoissaan kuten epäluuloinen.
Pienet uhmakkaat koirat
Koiruus
0
55
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837101Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267063Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1096168Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845238Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635205Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274595Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003390