J Halla-Aholta koskematonta ylivoimaa Ylen tentissä.

Mielestäni Halla-Aho oli täysin ylivoimainen. Muut puoluejohtajat vaikuttivat lähinnä päällehuutavilta tyhjää lassyttäviltä pikkulapsilta. Sipilä oli edelleen pahin valehtelija. Halla-Aho säilytti hyvin jäätävän viileytensä ja ylivoimaisen älyllisen ajattelunsa.

Valehtelu on jatkunut jo kohta 30 vuotta.

Kuvitelkaa nyt vaikka tätä median ja ylen käytöstä. Sulkevat eduskuntapuolueita tenteistä ulos hatusta vedetyin perustein. Halla-aholle ja Väyryselle ei yleensä tenteissä puheaikaa heru, mutta eivät nämä sitä paljon tarvitsekaan. Aina kun suu aukeaa, sieltä tulee pelkkää asiaa. Eilen ihme kyllä aikaa tuli harvinaisen paljon.

Median valehtelusta lisää: Muistatteko, kun kivenkovaa väittivät, että Bashar Al-Assad häviää syyrian sodan? No onko hävinnyt? Muistatteko kun kivenkovaa väittivät, että Britit eivät brexitistä äänestäessään tienneet, mistä äänestivät? Samalla argumentillähän voidaan väittää, että suomalaiset eivät tienneet mistä äänestivät liittyessään Euroopan unioniin. Muistatteko, kun väittivät, että Vladimir Putinilta loppuu rahat vuoteen 2018 mennessä? Onko loppunut? Muistatteko kun sanoivat, että Trumpista ei tule presidenttiä? Tuliko? Sitten vielä sanoivat että joutuu oikeuteen ja eroamaan. Miten kävi?

Voi p..kele olemme ääliöiden hallinnassa.

Toivottasti Perussuomalaisten johtaja käyttää vaalituloksen hyvin.

Ps. Minusta Sari Essayah on harvinaisen älykäs ihminen.
43<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Halla-aholle käyttäytymisestä täysi 10! Kun kaikki käyttäytyisivät yhtä hyvin, niin vaaliväittelyitä olisi miellyttävää seurata.

1Äänestä
  • Totta puhut. Muut kirkuvat kuin vähäjärkiset. Jussi on asiallinen, Fiksu ja oikeassa.

    Äänestä

Vaikka olenkin Nivalainen, sanoisin, että harvinaisen älykäs on tämä kirjoittajakin! Olen justiinsa samaa mieltä.

Äänestä

Missä se Äly näkyy Kysympävaan ,minun mielestä ei missään .?

Äänestä
  • Pallosi hukkui rauhanyhdistykselle tms.
    Aloittajalta järkipuhetta.

    Äänestä

  • Onhan tuota tupinaa ja nieleksimistä ikävä katsella ,meinaan niin pidemmässä juoksussa että sillee.

    Äänestä

  • manse kirjoitti:

    Onhan tuota tupinaa ja nieleksimistä ikävä katsella ,meinaan niin pidemmässä juoksussa että sillee.

    manse. Olet varmaan täydellinen ihminen.

    Äänestä

  • KetäTietää kirjoitti:

    manse. Olet varmaan täydellinen ihminen.

    Kaikki ihmiset ovat täydellisiä ihmisiä, ihminen itsessään on epätäydellinen.

    Äänestä

Aivan onneton pelle koko hallaaho. Nieleskelee ja sönkkää eikä tajua ees mitä kysytään. Ja sisukumikin nii puuterissa. Myötähäpeän määrää ei voi sanoin kuvailla.

Äänestä
  • Jahas Pylyvään sokkelinvalajat ovatkin täällä paikalla.
    Ala-arvoista arvostella fyysisiä ominaisuuksia kun ei älyllä voi kilpailla.

    Äänestä

  • Sanos muuta. Tuollaiseen arvosteluun turvautuu sivistymätön henkilö, joka ei keksi mitään älykästä sanottavaa.

    Ja olen huomannut, että samanlaista sivistymätöntä kirjoittelua on paljon myös ketjuissa, joissa käsitellään tuulivoimaa. Siis tuulivoiman kannattajat turvautuvat noloihin keinoihin yrittäessään vähentää tuulivoiman vastustajien asiallista argumentointia.

    1Äänestä

Tullee Jussista vissiin Pääministeri!

Äänestä
  • Tulleeni Hakkaraisesta Kauppa ja Teollisuusministeri.?

    Äänestä

  • Täytyy ihmetellä tätä Suomen kansan tyhmyyttä .Kun Aattelee tätä Persuja Kun on nähnyt minkälaista politiikkaa ne " Harrastaa " ei voi kuin ihmetellä nyt muka eri Puolue kuin Vuonna 2017 kun puolue hajosi vaikka koko ajan olleet samat naamat "Remmissä".

    Äänestä

  • Onhan sullaki sama naama.

    Äänestä

Teuvo hakkarainen palokka abc.

Äänestä

Hakkarainen pääsee Virka Audin Takapenkille ,Siinähän säästyy kun ei voi veloittaa Kilometrikorvsuksia niinku nyt on tehnyt.

Äänestä
  • Melkein vetää vertoja Pylyväälle.

    Äänestä

  • Edelle menee vielä Pylväästäkin Sahuri että Sillee Tässä näkee Minkälaisia on Puolueen Edustajat kun tuota "Törppöä sen edesottamuksia seuraa .Vielä Kaksi kautta on tämä Herra Hakkarainen Munannut Suomen Eduskuntaa törppöilyllään.!Ja tyhmät Äänestää.!

    Äänestä

Ei+ku+häviää.+Näky+jäävän+5%+viime+vaaleista.+Yks+suurimpia+häviäjiä+kepun+kans.+Hs.+Uutiset.

Äänestä
  • Heh heh, ku on lapsellista rähinöintiä.

    Äänestä

  • Jep, 39 paikkaa tuli, Nyt jytkytetään !!

    Äänestä

Hyvä että Hallaaho joutuu Vastuuseen höpötyksistään. Käy justiinsa niinkui Soinille. Populismi ei kanna.

Äänestä

Mutta kuka haluaa persujen kanssa hallitukseen? Ei kukaan!! Miettikääpä sitä, että kannattaako äänestää persuja! ?

Äänestä
  • Tottakai aina kannattaa äänestää sitä kenen kanssa ajatukset ja arvot kohtaa parhaiten.

    Äänestä

Tyhmät Persut Hilluu Vaali huumassa kuin Ellun Kanat ,Eiköhän se kun Arki tulee ole paluu Maanpinnalle tosiasia..!

Äänestä
  • Tyypillinen kepulaisen vastaus kun kannatusluku on jo RÖKÄLETAPPION puolella.

    Äänestä

Muistakaapa huomenna äänestää!

Äänestä

Kantsis kyllä miettiä että haluaako seuraavat 4vuotta samaa paskaa, kepu, kok, persut.. Hyvinvointivaltion tuhoamista. Kansan kahtiajakoa ja kyykytystä. Miettikää tarkkaan. Bernerit ym. Suomen myyntiä...

Äänestä

Vielä vähän aikaa ja perusuomalaiset julistetaan voittajiksi!!!

Äänestä
  • Kyllä Mestari hymyilee.

    Äänestä

Kuinka se suu pannaan nyt persut, kun hallitukseen EI OLE MITÄÄN ASIAA?

Äänestä
  • Älähän sie hättäile tarkistuslaskenta on käynnissä.Sitte Perus-Suomalaiset on Suurin ja kaunein.

    Äänestä

Olkoon mitä tarkastuslaskuja vaan, ei siellä halituksessa yhdellä puolueella pärjää!? Kukaan ei halua persujen kanssa yhteistyötä tehdä, kun ovat liian jyrkkiä älyttömine mielipiteinensä, ilmaston ja rasistisen maahanmuutopolitiikan kanssa.

Viekää persut oppositioon terveisiä, heh!

Äänestä

Eihän hallitukseen sentään rasisteja ...eihän? Tyytykääpä vain koiran rooliin kiltisti.

Äänestä
  • Juu juu.

    Äänestä

Katoppa. Persuille tuli vaalitappio. Soini sentää osas kansaa kunnolla höynäyttää. Populismivalheillaan. Jussi jäi ny kakoseks.

Äänestä

Kyllä tänä päivänä ja sivistysvaltiossa ei natsipuolueet mellasta hallituksessa, se on selvä! Oppositio on ihan selvä paikka persuille ollut alusta alkaen. Hullultahan ois tuntunutkin, jos persut olis eniten ääniä saaneena hallitusta yrittänyt perustaa ja ilman ainoatakaan hallituskumppania!?

Äänestä
  • Onko parempi että raiskarimatut ja terroristit mellastavat suomessa ?? Onko se sit kivaa ?

    Äänestä

Kyllä oli hyvä ylivoima ei turhia häpöttänyt.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


HallavaHevonen kirjoitti:

Mielestäni Halla-Aho oli täysin ylivoimainen. Muut puoluejohtajat vaikuttivat lähinnä päällehuutavilta tyhjää lassyttäviltä pikkulapsilta. Sipilä oli edelleen pahin valehtelija. Halla-Aho säilytti hyvin jäätävän viileytensä ja ylivoimaisen älyllisen ajattelunsa.

Valehtelu on jatkunut jo kohta 30 vuotta.

Kuvitelkaa nyt vaikka tätä median ja ylen käytöstä. Sulkevat eduskuntapuolueita tenteistä ulos hatusta vedetyin perustein. Halla-aholle ja Väyryselle ei yleensä tenteissä puheaikaa heru, mutta eivät nämä sitä paljon tarvitsekaan. Aina kun suu aukeaa, sieltä tulee pelkkää asiaa. Eilen ihme kyllä aikaa tuli harvinaisen paljon.

Median valehtelusta lisää: Muistatteko, kun kivenkovaa väittivät, että Bashar Al-Assad häviää syyrian sodan? No onko hävinnyt? Muistatteko kun kivenkovaa väittivät, että Britit eivät brexitistä äänestäessään tienneet, mistä äänestivät? Samalla argumentillähän voidaan väittää, että suomalaiset eivät tienneet mistä äänestivät liittyessään Euroopan unioniin. Muistatteko, kun väittivät, että Vladimir Putinilta loppuu rahat vuoteen 2018 mennessä? Onko loppunut? Muistatteko kun sanoivat, että Trumpista ei tule presidenttiä? Tuliko? Sitten vielä sanoivat että joutuu oikeuteen ja eroamaan. Miten kävi?

Voi p..kele olemme ääliöiden hallinnassa.

Toivottasti Perussuomalaisten johtaja käyttää vaalituloksen hyvin.

Ps. Minusta Sari Essayah on harvinaisen älykäs ihminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu