Oletko valmistautunut kotimaisten kerjäläisten ryntäykseen?

kauhullaodotan

Kohta se taas alkaa:
Rahanahneet ja röyhkeät pikku riiviöt huutelevat oven takana vaatien itselleen maallista mammonaa ja kylmää käteistä.
Mikään ei tunnu niille riittävän.
Vuosi vuodelta vain vaatimukset kasvavat.

Ennen riitti se, että oli varannut muutaman kolikon ja pussillisen karkkia näille polvenkorkuisille häiriköille.
Nyt liikutaan jo täysin toisella tasolla:

Kolikot eivät kelpaa, vaan pitää olla selvää setelirahaa.
Eikä mitään vitosia, vaan vähintään kymppi tai pienet naamat vääntyvät loukkaantuneeseen ilmeeseen.
Karkkejakin näköjään pitäisi varata 50 kilon säkki ja suklaamunien on oltava näitä lähes kahdenkympin arvoisia, telkkarissa mainostettuja superyllätyksiä.

Ja kun tämä meluava ja huonosti käyttäytyvä tekonoitalauma on lypsänyt sinulta kaiken liikenevän ja vähän enemmänkin, he kiirehtivät jo seuraavan uhrinsa kimppuun.
Niin kiire ei kuitenkaan ole, etteikö joku tästä pikkuhirviöiden verenhimoisesta laumasta lähtiessään pysähtyisi, kääntyisi katsomaan sinua murhaavasti ja sihahtaen ilmoittaisi kimeällä äänellään:

"Eipä ollut häppöinen saalis. Meidän isi tulee kohta käymään ja leipoo sua kunnolla lättyyn, köyhä!"

23

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joka-vuosi-varautua

      Juuri noin.
      Olen varautunut.
      Verhot ikkunoiden edessä ja ovi lukossa.
      Ovessa lappu: olen vankilassa murhasta, palaan pian.

    • Odotan suklaamunien ja pääsiäismakeiden kanssa virpojien käyntiä. Saan hyvän mielen ja kauniita koivunoksia, joita lapset ovat koristelleet yhdessä askarrellen. - Olen ottanut virpojista valokuvia ja on hauska nähdä, miten nopeasti naapuriston lapset kasvavat.

      Tervetuloa taas, pienet ihastuttavat naapurivirpojat.

      • Talossamme on ala-ovella summeri. Ilmeisesti eivät kenenkään summeria uskalla soittaa, koska ovellani ei ole vuosiin kukaan käynyt. Nykyään en enää siis varaudu, ja jos niin onnellisesti sattuisi käymään että tulisivat, antaisin sitten rahaa, vaikka tylsäähän se on.


    • kostoelää

      Valmiina ollaan!
      Sulatin kattilassa pari suklaalevyä ja päällystin raakoja kananmunia suklaakuorrukkeella.
      Päällystin ne vanhoista suklaamunista jääneillä kääreillä.
      Olisi kiva katsoa termiittien ilmeitä, kun silmät kiiluen särkevät munat pöydänkulmaan!

    • Näin.helppoa

      Käytä pistoolia kuten meistä vanhemmat raavaat miehet tekee, ensin ampuu rintaan ja sitten kysyy oliko muuta asiaa.

    • Per-kel

      Ostin eilen kolmelta nuorelta "Majblomman", siis3kpl, yhdessä kun olivat niin ylläpidin demokratiaa, en erotellut juutalaista kreikusta :)

    • tyrmistyn

      Niin erilailla me ymmärrämme perinteemme, ja lapsien pääsiäisriemun.

      • mummukkainen

        Näin on, virvon varvon jne..


    • Kun asuimme vielä talossamme, niin se alkoi...................
      Olisi ollut surullista tuottaa pettymys pienelle virpojalle.

      Onneksi, siitä ei enää ole huolta.

    • Niinkö.ne.häröilee

      Minulla soi vinyylinä Dingon Kerjäläisten valtakunta.

      Tulevatko ne riiviöt Formula 1 aamuna, vaalipäivänä, mahdollisesti Naisten MM-jääkiekon finaalipäivänä, Selviytyjät Suomi uuden jakson aikana (katson maksullisesta Ruudusta viikko etukäteen ennen köyhiä) ja juhlistaakseni perussuomalaisten vaalivoittoa 👍

      • kylmätotuus

        Dingon Kerjäläisten valtakunta on hieno biisi, jonka sanoitusta kannattaa kuunnella huolella.

        https://www.youtube.com/watch?v=hIut-XDkA-8

        Pidä ovet lukittuina, niin kukaan ei häiritse Palmusunnuntaitasi!

        Ohjelmat, joita luettelit, eivät minua kiinnosta ollenkaan.

        Todennäköisesti avaan telkkarin vasta sitten, kun vaalien ääntenlaskenta antaa luotettavia viitteitä vaalituloksesta.

        Mitkä puolueet voittavat tai häviävät, selviää vasta sitten, kun äänet on laskettu.
        Siihen meidän on tyytyminen. Ennakkoarvailut ovat ainoastaan arvailuja.

        Suomen kansa päättää lopputuloksen.


      • Vain-julistus-puuttuu

        Kansa on jo puhunut. Pulinat pois, huokaa Johannes vainaakin.


    • kylmätotuus

      Virpominen ei ole kuulunut savolaiseen kulttuuriin koskaan, joten en reagoi tai valmistaudu siihen mitenkään.

      Hyvin harvoin "noitia" vitsoineen liikkuu täällä nykyäänkään.

      Aikoinaan Vantaalla asuessani "pikkukerjäläisiä" oli liikkeellä enemmän kuin laki ja hyvät tavat sallivat.

      Eiköhän olisi jo aika virpojalasten vanhempien puuttua tähän "kerjäämiseen" kieltämällä lapsiaan kulkemasta ovelta ovelle kinuamassa "palkkaa" loitsuistaan ja pajukarahkoistaan.
      Virpominenhan perustuu "taikauskoon", jolla ei ole koskaan ollut mitään tekemistä ortodoksisuuden kanssa.

      Jos joku tietää, mitä tämä virpomisloitsu todellakiin tarkoittaa, niin olisin kiitollinen selityksestä.

      "Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuueks, vitsa sulle palkka mulle."

      • ö-Öö

        Pakana-ajan peruja.

        Koko pääsiäinen, liittyy kevätpäivän tasaukseen ja sen juhlimiseen. Kristityt on sitten väännelleet asioita omikseen, aivan samoin, kuin joulunkin. Hupaisaa, kristinuskoon ei noidat kuulu, mutta silti netkin on jotenkin väännetty uskisten mieluisiksi ilmiöiksi. Tosiasiassa trullit virpomisineen liittyy pakanaperintn, jossa köyhät kulki nälkäaikana keväisin kerjuulla talosta taloon henkensä pitimiksi ja jos pihi talo ei antanut apua, kostoksi tekivät ilkeyttä. Toi loitsu liittyy viljelyyn, jonkinlainen uhkaus, jos ei kerjäläinen saa mitään, se kostautuu sitten myöhemmin viljelyshommissa.

        Juu, mä varasin halpoja pääsiäismunia kejäläisiä varten. Lasten leikkejähän net, kerjäämiset nykyisin. Jotenkin vaan joskus ihmii, nykyaikanakin vielä, vanhemmat opettaa lapsiaan kerjäämäään. Tosta läheisestä pajukosta net käy varpunsa riipimässä. Sitten ovat nurkan takana valvomassa, kuinka hyvin lapsi osaa kerjätä.Mua ei kakaroitten karkinhimo kiinnosta, mutta kakaroille pitää makiata antaa, että pysyy niitten vanhempien kanssa väleissä. Ihan spedeä >:/

        =DW=


      • "Virpominenhan perustuu "taikauskoon", jolla ei ole koskaan ollut mitään tekemistä ortodoksisuuden kanssa."

        Virpominen on juuri ortodoksinen perinne ja se perustuu kristilliseen tapahtumaan, jossa Jeesus ratsasti viimeisen kerran Jerusalemiin ja kansa levitti vaatteita ja palmunoksia kunnian ja voiton osoituksena. Siten seurasi muuta...

        Mutta tätä juhlaa on vietetty jo 300-luvulla Jerusalemissa ja sieltä se siirtyi Venäjälle ja ortodoksisen kirkon perinteisiin ja sieltä ortodoksisuuden mukana suomen Karjalaan ja sieltä siirtolaisten mukana myös savoon. Kyllä siirtolaiset ovat isosti vaikuttaneet savonkin historiaan ja tuoneet omat operinteensä mukanaan.

        Virpomavitsan pitää olla kolmihaarainen, sekin tulee kristillisestä perinteestä ja se koristellaan kukin ja höyhenin ja nauhoin ja se viedään Palmusunnuntaina kirkkoon siunattavaksi.

        Sunnuntaiaamuna varhain sitten virvotaan ukit, mummit, kummit ja muut sukulaiset sekä naapurit. Virpomislorun jälkeen vitsa annetaan virvotulle ja hän sijoitta sen sitten ikonin taakse pääsiäisen ajaksi, jotkut pitävät koko vuoden sitä siinä.
        Virpomisella toivotetaan virvottavalle ja koko talolle onnea ja terveyttä ja menestystä, eli sitä ne kyselemäsi sanat tarkoittavat.
        Perinteen mukaan siihen liittyy pieni palkka, muna, karamelli, kolikko tai rinkeli ja se pitäisi noutaa vasta pääsiäisenä, koska palmusunnuntaina elettiin vielä paaston aikaa.

        Virpomisperinteellä ja pohjanmaalaisten trulli ja noita perinteellä ei ole mitään tekemistä keskenään, virpojat pukeutuivat parhaimpiinsa kun lähtivät
        virpomaan eivät koskaan pikkunoidiksi kuten pohjanmaalla.

        Tiedä sitten, mikä on uskoa, taikauskoa tai vain pelkkää höpinää .


      • Per-kel
        maissii kirjoitti:

        "Virpominenhan perustuu "taikauskoon", jolla ei ole koskaan ollut mitään tekemistä ortodoksisuuden kanssa."

        Virpominen on juuri ortodoksinen perinne ja se perustuu kristilliseen tapahtumaan, jossa Jeesus ratsasti viimeisen kerran Jerusalemiin ja kansa levitti vaatteita ja palmunoksia kunnian ja voiton osoituksena. Siten seurasi muuta...

        Mutta tätä juhlaa on vietetty jo 300-luvulla Jerusalemissa ja sieltä se siirtyi Venäjälle ja ortodoksisen kirkon perinteisiin ja sieltä ortodoksisuuden mukana suomen Karjalaan ja sieltä siirtolaisten mukana myös savoon. Kyllä siirtolaiset ovat isosti vaikuttaneet savonkin historiaan ja tuoneet omat operinteensä mukanaan.

        Virpomavitsan pitää olla kolmihaarainen, sekin tulee kristillisestä perinteestä ja se koristellaan kukin ja höyhenin ja nauhoin ja se viedään Palmusunnuntaina kirkkoon siunattavaksi.

        Sunnuntaiaamuna varhain sitten virvotaan ukit, mummit, kummit ja muut sukulaiset sekä naapurit. Virpomislorun jälkeen vitsa annetaan virvotulle ja hän sijoitta sen sitten ikonin taakse pääsiäisen ajaksi, jotkut pitävät koko vuoden sitä siinä.
        Virpomisella toivotetaan virvottavalle ja koko talolle onnea ja terveyttä ja menestystä, eli sitä ne kyselemäsi sanat tarkoittavat.
        Perinteen mukaan siihen liittyy pieni palkka, muna, karamelli, kolikko tai rinkeli ja se pitäisi noutaa vasta pääsiäisenä, koska palmusunnuntaina elettiin vielä paaston aikaa.

        Virpomisperinteellä ja pohjanmaalaisten trulli ja noita perinteellä ei ole mitään tekemistä keskenään, virpojat pukeutuivat parhaimpiinsa kun lähtivät
        virpomaan eivät koskaan pikkunoidiksi kuten pohjanmaalla.

        Tiedä sitten, mikä on uskoa, taikauskoa tai vain pelkkää höpinää .

        Mulla kädessäni kolmihaarainen pieni oksa (Onnenoksa :)kun käyn lenkillä.- Yks poika kysys että mitä sinä sitä oksaa ??? Vastasin että jos Jesus jaksoi ristiä kantaan , niin minä tämän oksan! Poika varmaan tuumas että hullu toi finnjääveli :D


    • Meillä käy niin hassuja pikkunoitia isänsä kanssa, että päinvastoin kuin tavalliset noidat, he virpovat, anyavat pajunkissat ja myöskin vielä pääsiäisherkut meille.

      • Siis koska me asutaan kaupan naapurissa ja kauppiaan kanssa autellaan toisiansa naapuriavun merkeissä.


    • Mukava kun pikkunoidat, jotka ovat naapurista, tulevat virpomaan, odotan heitä ja olen varannut munia ja makeisia, rahaa en anna.
      yleensä noidat ovat tyttöjä ja eräänä vuonna kävi heidän vanavedessään myös pieni poika joka oli pupupuvussa ja virpoi niin kuin muutkin. Kuvasin lapset ja se pupu kuvassakin näyttää ujolta ja aralta siinä noitien kyljessä.

      Toisaalta on ihan hauska ajatus, koska noilla pienillä noidilla on ollut puuhaa ja askartelua kun ovat ensin kaikki vitsansa hakeneet ja valmistaneet ja sitten vielä pukeutuvat parhaisiin noitavaatteisiin.

      Äitini aikoinaan oli ortodoksina niin tarkka, että sanoi kylän virpojille, että tulkaa hakemaan palkka vasta pääsiäisenä, no lapset lähtivät ja kohta yksi tyttö juoksi takaisin ja kysyi, että voisinko saada sen palkan heti koska ollaan pääsiäisenä mummolassa. Hän sai palkkansa heti.

    • Bengalitikku

      Olen valmistautunut. Pieniä suklaamunia.
      Lapsukaiset ovat niin liikuttavia.
      Joskus olen antanut kolikoita.
      Eikös lapselle ole terveellistä pettyä.
      Siis kuittaan suklaamunilla sen risun, mihin on onnistuttu sitomaan pari höyhentä ja vähän serpentiininauhaa.
      Eipä mua häiritse.
      Itse olen aikanaan ollut noita.
      Lapseni on virponut.
      Se nyt on sellainen leikki, minkä taustoista ei lapsilla ole haisuakaan.

      • Mistä sinä niistä lasten haisuista tiedät?

        Monet aikuiset kertovat perinteistä ja traditioiden taustoista lapsille.
        Meidän perheemme on viettänyt joskus pääsiäistä Espanjassa ja päässyt ihmettelemään monenmoista ja kulkemaan myös kaduille levitettyjen palmunlehvien päällä.


    • pirremiinapas

      Ketään "kerjäläistä" ei vielä ole näkynyt, mutta omiani odottelen palkkojen kera, suklaamunia ja karkkeja..
      Uskoisin että pian on vaan yksi pikku "höpsö" joka ilkeää vihtoa..ei ne nelitoista vuotiaat enää kehtaa..:)

      Ilolla odotan heitä ja kauniita vihtojaan :)

      • Bengalitikku

        Ei käynyt noitia. Kaksi kymmenvuotiasta tyttöä repi risuja koivusta. Toisella oli kori. Ajattelin, että jos nuo ilmestyvät oven taakse, en ole kotona...
        Hyi minuu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      33
      2306
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      123
      1946
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      77
      1601
    4. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      160
      1232
    5. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      67
      1217
    6. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      48
      1053
    7. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      61
      1046
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      66
      1028
    9. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      30
      930
    10. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      62
      927
    Aihe