Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Ohituskaistan hautojat

vahvempikuinsinä

Käy hermoille nämä alitehoisilla autoilla moottoriteillä ohituskaistaa hautovat mikkihiiret. Sitten, kun ohitat oikealta puolelta alkaa se valojen vilkuttelu koska juuri tätä ruipeloa ei saa ohittaa.
Tämä sama sakki opettaa vaimonsakin ajamaan samalla tyylillä, tuskin kukaan nainen oppii valoja vilkuttelemaan autokoulussa.
Kaikkieivät ole siellä teillä ajamassa kilpaa teidän kanssanne.
Muutamia pienimunaisten autoja joita ei saa ohittaa; Audit, Volvo XC60 , Honda Accord ja monet Bemarit. Tosin bemareissa on jo joissakin tehoa mutta ne eivät haudokaan ohituskaistaa.

58

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vielävahvempikuinsinä

      Näin tuo valitettavasti nykyisin on. Lakia noudattava on rikollinen ja lakia rikkova on häiritty tai estetty. Muutaman kerran olen, havaittuani oikealta ohittavan laittanut vilkun oikealle ja siirtynyt kaistaviivan yli oikealle. Siitäkös on alkanut torvi soida ja valot vilkkua ja keskisormi nousta.

      • Se ei ole sun tehtävä puuttua, jatka vaan ajamista kuten ennenkin. Poliisit on erikseen

      • teen.samoin

        Hyvähän se on ohituskaistalta pois tulla, jos ei kerran ketään ohita. Harmi, jos siinä on joku tollo just silloin yrittämässä laitonta ohitusta, mutta voihan se jarruttaa tai väistää pientareelle.

      • Siis otatko uudestaan?

        Kuvatussa tilanteessa on varmasti vain yksi lakia rikkova ja se olet sinä, kun teet vaarallisen kaistanvaihdon ja vielä tarkoituksena estää muiden liikkumista.

        Mahdollisesti pari muutakin lainrikkomista tapahtuu, vähän riippuen tilanteesta (ohituskaistalla turhaan ajaminen ja laiton ohitus oikealta).

      • faktaa-vai-fiktiota
        TheRat kirjoitti:

        Siis otatko uudestaan?

        Kuvatussa tilanteessa on varmasti vain yksi lakia rikkova ja se olet sinä, kun teet vaarallisen kaistanvaihdon ja vielä tarkoituksena estää muiden liikkumista.

        Mahdollisesti pari muutakin lainrikkomista tapahtuu, vähän riippuen tilanteesta (ohituskaistalla turhaan ajaminen ja laiton ohitus oikealta).

        Kaveri ei kertonut mitään turvavälin pituudesta. Oletat vain että kyseessä oli vaarallinen kaistanvaihto. Todellisuudessa kaistanvaihto kenties oli täysin oppikairjanmukainen ja ainoa mitä tilanteessa tapahtui oli se, että ylinopeusyrjö pahoitti mielensä kun ei enää päässyt ajamaan yli rajoitusten. Kuten huomaat, niin minä käytin sanaa "kenties" joten tämäkin voi olla yhtä väärä olettamus kuin sinulla.

      • faktaa-vai-fiktiota kirjoitti:

        Kertoi. Jos alkaa valo- ja äänishow, niin kyllä silloin on aika eteen vedetty.

        Muutoin tuollainen vasemmalta oikealle vaihtaminen on ihan yleistä, kun havaitaan että oikealta joku noepampi lähestyy. Ei siitä seuraa mitään sen kummempaa kuin ohittajan siirtyminen vasemmalle ohituksen ajaksi.

      • ppfffftpierruu

        Valo- ja äänishow voi alkaa myös siksi, että jollekin heikkopäälle tulee paha mieli, koska joku muu ajaa eri tavalla kuin heikkopää olisi halunnut. Esimerkiksi on kuskeja, joiden edelle ei vaan saa vaihtaa kaistaa. Ihan sama, miten kaistan vaihtaminen tehdään, siihen edelle ei vaan perkele saa tulla.

      • MuistakaaArvojärjestys
        ppfffftpierruu kirjoitti:

        Valo- ja äänishow voi alkaa myös siksi, että jollekin heikkopäälle tulee paha mieli, koska joku muu ajaa eri tavalla kuin heikkopää olisi halunnut. Esimerkiksi on kuskeja, joiden edelle ei vaan saa vaihtaa kaistaa. Ihan sama, miten kaistan vaihtaminen tehdään, siihen edelle ei vaan perkele saa tulla.

        Juuri näin. Monelle ohitetuksi tuleminen on ikäänkuin arvonalennus laumassa. Jos ei ole aina keulilla, ei ole myöskään liikenteen "lauman" hierargiassa ylinpänä, vaan joku muu lauman jäsen voi katsoa silloin alaspäin tätä ohitettua kuljettajaa ja sitähän ei suomalaisen omanarvontunto kestä. Eteenkin miehille muut liikenteessä ovat haastajia, uhkia, reviirille tunkeutujia, kiusantekijöitä ja ahdistelijoita. Tästä syystä on aina vedet5ävä hampaat irvessä sen mikä omasta autosta irtoaa. Välit pieniksi jinossa ettei kukaan vaan siihen mahdu. Risteyksestä on löhdettävä aina niin, ettei kukaan pääse viereistä kaistaa nopeammin, eikä ainakaan edelle.

      • ppfffftpierruu kirjoitti:

        Voihan noita hyvin harvoin olla. Mutta, kuten sanottua, hyvin harvoin.

        Nimimerkki "vielävahvempikuinsinä" ihan selvästi kertoo, että tarkoitus on vain kiusata ja haitata muiden etenemistä. Koska kuvittelee, että siihen on oikeus...

      • MuistakaaArvojärjestys kirjoitti:

        Tässä kylläkin ohittaja aloitti sen valoshown, kun joku tuuppasi eteen kesken ohituksen...

      • Anonyymi
        TheRat kirjoitti:

        Voihan noita hyvin harvoin olla. Mutta, kuten sanottua, hyvin harvoin.

        Nimimerkki "vielävahvempikuinsinä" ihan selvästi kertoo, että tarkoitus on vain kiusata ja haitata muiden etenemistä. Koska kuvittelee, että siihen on oikeus...

        Samoin niitä tahallaan eteen tulijoita on harvoin. Hyvin harvoin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Samoin niitä tahallaan eteen tulijoita on harvoin. Hyvin harvoin.

        Juu, mutta tämä harva tapaus tekee sitä näemmä aika usein.

        Itselle tuollaista tehdään ehkä vain pari kertaa viikossa, mutta koska väliä on useimmiten kymmenenkin metriä, niin ongelmaa ei synny.

      • Anonyymi
        TheRat kirjoitti:

        Juu, mutta tämä harva tapaus tekee sitä näemmä aika usein.

        Itselle tuollaista tehdään ehkä vain pari kertaa viikossa, mutta koska väliä on useimmiten kymmenenkin metriä, niin ongelmaa ei synny.

        Sanoi tehneensä muutaman kerran. Mielestäni se ei ole aika usein.

    • täyttärautaa-aloitus

      Totta puhut. Moottoriteillä ei tule kenenkään hautoa ohituskaistaa. Sehän on ohituksia varten. Jos sitä sitten ohitetaan oikealta niin sekään ei kävisi näille päästään viallisille.
      Minä ohitan aina oikealta niin oppivat.
      Myös, en ole kiinnostunut niistä tai niiden rimpuloista pätkääkään vaikka niin luulevat.
      Minä vain ajan autoa paikasta toiseen enkä siedä typeriä kaistan hautojia.
      Aloitus on täyttä asiaa. Sakot niille, ketkä ohituskaistalla tupeksivat.

      • ylinopeusverohyväasia

        Sakot myös niille jotka ajavat ylinopeutta.

    • Hulluille.hoitoa

      Onkos aloittaja ymmärtänyt, että molemmilla kaistoilla on sama nopeusrajoitus? Vai hautovatko siellä ns. alinopeutta ajaen?

      • AntaapiOlla

        Äh, ei näihin kannata sekaantua.

        Parempi väistää suosiolla näitä teiten testosteronikuskeja. Ei vie ainakaan minun elämästäni montaa sekuntia, hoitakoon luonnonvalinta sitten näiden kohtalot.

    • SielläSaaVetää

      Itseäni ärsyttää se, etten ole älynnyt lähteä ajamaan lujaa saksan maksullisille nopeusrajoittamattomille teille.

      • PysyPoisMotarilta

        Ei sinun kannata Saksaan lähteä. Olet vain muiden jaloissa siellä.

      • olehiljaa
        PysyPoisMotarilta kirjoitti:

        Ei sinun kannata Saksaan lähteä. Olet vain muiden jaloissa siellä.

        Mikäs pikkuhomo siellä piipittää?

      • HomokorttiHetiPöytään
        olehiljaa kirjoitti:

        Mikäs pikkuhomo siellä piipittää?

        Erittåin älykäs kommentti, eittämättä erittäin älykkäältä kaverilta. Heitti heti pakollisen homokortin pöytään.

      • olehiljaa
        HomokorttiHetiPöytään kirjoitti:

        Erittåin älykäs kommentti, eittämättä erittäin älykkäältä kaverilta. Heitti heti pakollisen homokortin pöytään.

        Mikäs pienimunainen hom0 siellä piipittää?

      • kyllä.sujuu

        Juu rauhoittukaa nyt. Naurettavaa homottelua ja kiivastelua.
        Se on vaan niin, että nykyautojen mittarit valehtelevat.
        Ajan itse useilla autoilla ja navigaattorin säestyksellä usein.
        Kuinkas ollakaan, autoissa mittarit heittävät niin, että kun mittari näyttää 120 niin oikea nopeus onkin 112 tai 114. Eli ei sinnepäinkään, mikä olisi se nopeusrajoitus.
        Puhelimiinkin saa ladattua jopa ilmaisia nopeusmittareita joista voi todeta asian.
        Jos sitten rajoitus on 120 ja siinä joku ajaa 112 luullen, että ajaa 120 niin se alkaa ärsyttämään sitä, joka oikeasti ajaa 120 ( eli oikean nopeuden mukaan).
        Ihan kaikille sanoisin, että jos jollain on kiire, ajaa hän sitten vaikka mitä nopeutta, niin antakaa tietä. Niinhän me kadulla kävellessäkin teemme. Päästämme ohi ne joilla on kiire.
        Niin myös tiellä. Jokaisella on omat kiireensä ja aikataulunsa, joten menköön kaikki miten haluavat. Minusta on hyväkin, että porukka menee joutusaan, kun en tykkää istua autossa turhaan. Matka on matka joka pitää tehdä. Jos ei ole kiirettä, niin ajan niin että muut saavat mennä, jos niillä on kiire. Jos itselläni on kiire, niin toivon, että kukaan ei edessä jää laahustamaan.

      • HomokorttiHetiPöytään
        olehiljaa kirjoitti:

        Mikäs pienimunainen hom0 siellä piipittää?

        Vaikutat todella fiksulta kaverilta. Tiedät netissä täysin tuntemattoman ihmisen seksuaalisen suuntautumisen ja tiedät myös sen sukupuolielimen koon. Niitä tietoja ei kuka tahansa kykene selvittämään.
        Mutta ei mitään, jatka samalla linjalla. Olet hyvä siinä. Muistathan että on vielä kateus-ja köyhyyskortit käyttämättä.

      • mikäs.siinä.kun.tykkää

        Löytyihän se sinuakin kiinnostava aihe.

      • HomokorttiHetiPöytään
        mikäs.siinä.kun.tykkää kirjoitti:

        Löytyihän se sinuakin kiinnostava aihe.

        Älykkyytesi suorastaan loistaa mitä enemmän kommentteja kirjoitat. Jo pelkästään nimimerkkien vaihtelu osoittaa sen. Mutta jatka ihmeessä samaa rataa.....

      • H0monakki
        HomokorttiHetiPöytään kirjoitti:

        Älykkyytesi suorastaan loistaa mitä enemmän kommentteja kirjoitat. Jo pelkästään nimimerkkien vaihtelu osoittaa sen. Mutta jatka ihmeessä samaa rataa.....

        P1ssa k2kka p3rse p2ska p1ppeli.

    • Kaikkeasitäonkin

      Useat jää ohituskaistalle lepäämään, yrittäen tarkasti noudattaa sallittua nopeutta mutta mittarin mukaan menään alinopeutta eikä suostuta siirtymään sivuun vaikka tilaa olisi. Eri asia on jos oikea kaista on tukossa ja nopeus ok ohituskaistalla, ei todellakaan tarvi välittää takana tulevasta selvästi ylinopeutta ajavasta, siellä on myös turha vilkutella valoja, siitä ei ole tarvetta puikata toisten väliin.

      • oletoikeassa

        Aivan niin, mittarit valehtelee ja näyttävät väärin.
        Luulevat ajavansa oikeaa nopeutta mutta ajavat liian hiljaa.
        Tolppakameroidenkin kohdalla tämän näkee päivittäin.
        Ajetaan 80 ja kun tolppa tulee, niin jarrutellaan 70-72 tietämille.
        Opetelkaa siis autojenne mittarit ja sen heitot.
        Kaikilla sujuu paremmin, kun ajatte edes nopeusrajoituksen mukaan.

      • Hohhoijakkaa

        Paas laskien montako sekuntia menee elämästä siihen jos jokus ajaa "alinopeutta" ohituskaistalla.

    • Yaris_Hybrid

      Ohituskaistalla mennään max nopeutta gps mukaan. Jos takaa tulee autoja niin hetkellisesti ylitän rajoituksen liikenteen sujuvuuden takia. Rikon lakia, mutta mulle tärkeämpää on liikenteen sujuminen riskiä aiheuttamatta. Mun tietoinen valinta, niuhottajat älkää viittikö.

      • Lisään vielä, että märällä en ihan heti siirry takaisin oikealle kaistalle, koska mikään ei ole v..mpää kuin nämä lasin sotkijat ilman syytä. Ei mitään tilannetajua.

      • fiksujalisää

        Niinpä, ajatellaan muitakin eli kokonaisuutena liikennettä.
        Fiksu ihminen tajuaa antaa tietä jos on tukkeena, mutta myös tajuaa, ettei toisen eteen mennä niin että vaaratilanne syntyy siitä.

      • Hohhoijakkaa

        Ohituskaistalla ei muuten laki määrää ajamaan mitään max nopeutta, sillä on tarkoitus vain ohittaa.

      • ei__jatkoon
        Hohhoijakkaa kirjoitti:

        Ohituskaistalla ei muuten laki määrää ajamaan mitään max nopeutta, sillä on tarkoitus vain ohittaa.

        Jos tietämyksesi on tuota tasoa, niin kannattaa jättää se ajaminen muille.

    • MiettikääsVähän

      Autoni tehoissa ei ole mitään vikaa eikä puutteita. Ajan moottoritielläkin ylintä sallittua nopeutta vakkarilla aina kun siihen on mahdollisuus, itse asiassa käytännössä muutaman kilometrin/tunti ylikin. Aina oikeanpuoleisella kaistalla. Ohitustarve tulee aina raskaan liikenteen ja muiden hitaampien liikkujien vuoksi ja luonnollisesti tuolloin ohitan nämä tietenkin mahdollisimman sujuvasti. En minäkään pidä siitä, että joutuisin jarruttelemaan omaa vauhtiani jatkuvasti näiden hitaampien vuoksi. Ja varsinkaan en pidä siitä, että sen joutuisin tekemään jatkuvasti jonkun hurjaa ylinopeutta ajavan minä-minä-sankarin vuoksi.

      Miksi minun, joka ajan rajoitusten mukaisesti, pitäisi olla se, joka joustaa oman matkanteon kustannuksella nopeusrajoituksista piittaamattoman minä-minä-sankarin vuoksi? Ehei, näidenkin autossa on jarrupoljin , jota voi ihan hyvin käyttää hetken ajan siinä kuin minunkin autossani. Miksi ei muka voisi?

      Tottakai tämän hurjastelevan minä-minä- sankarin matkantekoon tulee enemmän joustamistarvetta juuri sen vuoksi, että nopeus on muuta rajoituksia noudattavaa liikennettä huomattavasti suurempi. Ei kyse ole ’kotipoliisitoiminnasta’, vaan siitä, että rajoituksia noudattavakin haluaa matkansa sujuvaa. Sen ymmärtäminen ei voi olla ylivoimaista. Kyllä häiriötekijä liikenteessä on nimenomaan se minä-minä-ylinopeussankari, ei rajoituksia noudattava.

      • ReippaastiEteenpäin

        Nopeuserot autojen välillä ovat yksi häiriötekijä. Kaikkia autoja ei voi saada liikkumaan samaa nopeutta koskaan. Selvästi muuta liikennettä suuremmalla nopeudella liikkuva ajoneuvo on häiriö-ja riskitekijä, samoin myös selvästi muuta liikennettä hitaammin liikkuva. Raskasliikenne ajaa muita hitaammin motarilla ja se on ihan ymmärrettävää mutta motarilla ja normimaantiellä selvästi alle nopeusrajoituksen ajava henkilöauto on kyllä pieni riski-ja haittatekijä enkä ymmärrä niiden kuljettajien ajatuksen juoksua. 10 km/h alle suurimman sallitun nopeuden ajava on muille suurempi haitta kuin kympin ylinopeutta ajava. Siitäkin syystä olisi suotavaa että jokainen ajaisi vähintään sitä suurinta sallittua nopeutt jos ajoneuvon kunto ja kuljettajan terveys ja kokemus sen sallii. Sakkoihin johtavaa ylinopeutta ei tietenkään ketää voi vaatia ajamaan. Siitäkin alkaa olemaan haittaa muille koska taas nopeuserot kasvavat.

      • tarkentaisitko
        ReippaastiEteenpäin kirjoitti:

        Se on vain kylmä fakta että ketään ei voida velvoittaa ajamaan tippaakaan yli suurimman sallitun. Toki olisi hyvä jos jokainen tietäisi paljonko oman ajoneuvon mittari valehtelee missäkin nopeudessa, että saataisiin kaikki ajamaan mahdollisimman samaa nopeutta.

        Sanot muuten tuossa että raskaan liikenteen hitaampi eteneminen on ymmärrettävää mutta että jos joku muu ajaa hitaampaa nopeutta, niin se on riski ja haittatekijä. Voisitko kertoa syyn miksi tämä erottelu?

      • kutoyf8o

        Sen vuoksi koska olet kaistaa vaihtava - väistät muita

      • Anonyymi
        kutoyf8o kirjoitti:

        Sen vuoksi koska olet kaistaa vaihtava - väistät muita

        Tietenkin väistetään kaistan vaihdossa mutta jos on tarpeeksi turvaväliä takana tulevaan (ettei aiheuta vaaraa), niin voi ihan hyvin vaihtaa kaistaa ja aloittaa oma ohitus, vaikka itse olisikin hitaampi kuin takana tuleva.

        Se ei paljonkaan vaikuta, että takana tuleva joutuu useamman sekunnin kuluttua alkaa hivenen hiljentämään omaa nopeuttaan. Vaarallisesti toisen eteen ei tietenkään saa siirtyä. Hitaampi ei aina tarkoita sitä että väistää aina ja joka tilanteessa.

    • adapt

      Ilmeisesti kaikki kirjoittajat ajelevat joillakin vanhoilla koslilla, joissa ei ole adaptiivista vakkaria eikä automaattivaihteistoa. Tuskin osaisivat sitä käyttääkään oikein.
      Ohittaminen ei oikeuta ylinopeuteen ja jos on valinnut oikean nopeuden säätimeen ne se ei ylitä sitä, mutta pitää turvallisen etäisyyden edellä menevän.
      Joillekin itsekkäille turbotouhottajille tämä ei tunnu riittävän vaan pää käy kuumana liikenteessäkin järjen jäätyä lähtöpysäkille.

      • KukaSellaistaTarvitsee

        Eipä niitä mukautuvia vakionopeudensäätimiä viittä vuotta vanhemmissa autoissa juurikaan ole, eli vaikkei sellaista autossa olisikaan, niin ei se tarkoita sitä, että jollain vanhalla autolla ajaisi. Ja jos ajatellaan että suomalaisen henkilöauton keski-ikä on tällä hetkellä 12 vuotta, niin ei niitä "älykkäämpiä" vakkareita kovin monessa autossa ole. Toisaalta, jos vakionopeudensäätimeen täytyy oma ajonsa perustaa, herää mieleen kysymys sellaisen kuljettajan ajotaidosta tai ajokyvystä ylipäätään.

      • a.dapt
        KukaSellaistaTarvitsee kirjoitti:

        Olen ajanut jo yhdeksän vuotta mukautuvalla vakkarilla lähes kaiken maantieliikenteen, ja juuri ruuhkissa se on parhaimmillaan. Se vapauttaa ihan perusmerkaanisesta toiminnasta ja toimii ihmistä älykkäämmin turvallisuuden kannalta. Sama idea on automaattivaihteissakin. Kuljettava voi keskittyä liikenteen seuraamiseen paljon paremmin.
        Nykyisin mukautuva vakkari alkaa olla vakiona jo perus-Skodissakin, samoin kuin aasialaisten paremmissa varustemalleissa, mutta joihinkin saksalaisiin muka premiumeihin sen saa vain melkoisella lisämaksulla.

      • Mfmfmfmfmfmfm
        a.dapt kirjoitti:

        En ole itse koskaan huomannut keskittymiseni häiriintyvän automaatiotason toimista, kuten vaihteista ja nopeuden säätelystä.

      • HarvoiltaLöytyy
        a.dapt kirjoitti:

        Olen ajanut jo yhdeksän vuotta mukautuvalla vakkarilla lähes kaiken maantieliikenteen, ja juuri ruuhkissa se on parhaimmillaan. Se vapauttaa ihan perusmerkaanisesta toiminnasta ja toimii ihmistä älykkäämmin turvallisuuden kannalta. Sama idea on automaattivaihteissakin. Kuljettava voi keskittyä liikenteen seuraamiseen paljon paremmin.
        Nykyisin mukautuva vakkari alkaa olla vakiona jo perus-Skodissakin, samoin kuin aasialaisten paremmissa varustemalleissa, mutta joihinkin saksalaisiin muka premiumeihin sen saa vain melkoisella lisämaksulla.

        Uusissa sellainen vakkari löytyu muttei viisi vuotta ja sitä vanhemmissa autoissa ei. Ja kun autojen keski-ikä on 12 vuotta, niin sellainen vakkari on hyvin pienessä osassa teillämme liikkuvissa autoissa vaikka hyvä varuste onkin.

    • Ldldlldldlfl

      Luultavasti aloittajankin kohdalla yleensä kyse siitä, että vasemmalla kaistalla jono ja juuri AP näkee oikeudekseen ohittaa koko jonon. Juuri hän on se, jota ei ohiteta, mutta hän saa ohittaa muut, jos eivät väistä, niin sitten oikealta koukaten.

      Vahvuutesi ei paljon auta, kun joku rattiraivoaja sattuu kohdalle ja jakaa oikeutta kiilaamalla sinut ojaan. Mitä pikemmin sen parempi.

      Jos taas kyse tapauksista, joissa vasemmalla ypöyksin ajetaan tukkona, niin asia erikseen, sille en löydä mitään perusteita. Mutta vähän enemmän on AP:lla silti päässä klappia, jos näistäkään hermojaan menettää.

    • Nznfxnx

      Itse en jaksa näille tapa-kaahareille antaa tilaa. Menkööt oikeelta ohi jos mahtuvat. Ajan aina suurinta sallittua gps mukaan. Menen toki oikealle jos on sopiva rako.

      • samoin..täällä

        Samalla tavalla toimin myös minä. Teen oman ohitukseni ja sen jälkeen siirryn oikealle, jos ja kun se on mahdollista.

      • että.näin
        samoin..täällä kirjoitti:

        Samalla tavalla toimin myös minä. Teen oman ohitukseni ja sen jälkeen siirryn oikealle, jos ja kun se on mahdollista.

        Miten sinä voit siirtyä jonkun eteen vaarallisesti, kun se on mahdotonta?

      • no-comprendo
        että.näin kirjoitti:

        Miten sinä voit siirtyä jonkun eteen vaarallisesti, kun se on mahdotonta?

        Mitä oikein yrität sanoa? Eteen vaarallisesti kun se on mahdotonta. En ymmärrä.

      • että.näin
        no-comprendo kirjoitti:

        Mitä oikein yrität sanoa? Eteen vaarallisesti kun se on mahdotonta. En ymmärrä.

        Niinhän sinä olet sanonut tekeväsi, vaikka se on mahdotonta.

    • NOPEUSMITTARI

      Nopeus tarkistetaan tietysti auton omasta MITTARISTA. Gps on joku erillinen laite, monissa autoissa ei gps:ään perustuvia laitteita ole KOJELAUDASSA. Kaikissa autoissa taas on NOPEUSMITTARI josta nopeus tarkistetaan ajaessa. Luuletteko että kallispalkkaiset huippuinsinöörit sellaisessa maailman suurimmissa autotehtaisssaa kuten Toyota eivät osaisi kalibroida NOPEUSMITTARIA?

      • VäärinNäyttääTietoisesti

        Vaikka todennäköisesti olet vain pelkkä trolli niin kerron siitä huolimatta, että henkilöautojen nopeusmittarit näyttävät muutaman prosenti verran väärin, siis suurempaa nopeutta kuin auto todellisuudessa kulkee. Tämä on sovittu autonvalmistajien kesken ja perustuu myös johonkin säädökseen. Linkki tähän lakipykälään oli joskus tälläkin palstalla.

      • dir.eu
        VäärinNäyttääTietoisesti kirjoitti:

        Vaikka todennäköisesti olet vain pelkkä trolli niin kerron siitä huolimatta, että henkilöautojen nopeusmittarit näyttävät muutaman prosenti verran väärin, siis suurempaa nopeutta kuin auto todellisuudessa kulkee. Tämä on sovittu autonvalmistajien kesken ja perustuu myös johonkin säädökseen. Linkki tähän lakipykälään oli joskus tälläkin palstalla.

        Nopeusmittari ei saa näyttää todellista pienempää nopeutta, mutta virhe ylöspäin sallitaan. Se on määrätty direktiivissa. Myös renkaitten kuluneisuus ja koko/profiili vaikuttavat näyttöön.

      • dir.eu kirjoitti:

        Nopeusmittari ei saa näyttää todellista pienempää nopeutta, mutta virhe ylöspäin sallitaan. Se on määrätty direktiivissa. Myös renkaitten kuluneisuus ja koko/profiili vaikuttavat näyttöön.

        Nopeusmittari ei saa näyttää todellista pienempää nopeutta millään sallitulla rengaskoolla, tästä ongelma johtuu. Katsokaapas huviksenne minkälainen valikoima renkaita sallitaan omaan autoonne? Noin kymmenen sorttia! Ja kun isoimmalla sallitulla vierintähalkaisijalla varustetulla renkaalla mittari ei saa näyttää tippaakaan alle se on pienimmällä sallitulla melkein 10% yli. Lisäksi renkaiden kuluminen vaikuttaa vierintähalkaisijaan ja siten mittarivirheeseen.

    • Orwell2020

      No kauaa ei voi ohitella, kun ikävä kyllä sitä gps laitetta ei olla haudattu jonka mukaan kohta maksetaan auton käytöstä. Tietenkin käyttöveron sekä käyttövoimaveron sekä korotettujen polttoainehintojen lisäksi. Tuo gepsi muuten seuraa missä ajanut ja kuinka lujaa myös jolloin peltipoliisit tulee tarpeettomaksi kun sakko tulee automaattisesti ja lopulta tulee ilmoitus digitaaliseen ajokorttiin jotta ajokiellossa olet. Nyt ensiksi muuttumassa kesällä liikennelaki uudistuksen takia se, että ei tarvita enään tunnistaa kuskia vaan sakon saa omistaja tai haltija aina ja heidän tehtävänä ilmoittaa kuka ajoi tai maksaa itse ja menettää korttinsa vaikka ihan itse vapaa valinta. Loppuu ohitukset kun 3 kilsan ylinopeudesta sakot tulee ja gps seuraa sinua minne menet. Loppuu myös pimeät työt kun katsovat jotta työtön sukkuloi arkisin aina samaan paikkaan jossa kummasti vaikka rakennetaan taloa.

      • TurhaaVainoharhaisuutta

        Suomessa ei saa mikään taho ylläpitää rekisteriä missä näkyy yksittäisen kansalaisen liikkuminen. Tästä johtuen edelleenkään ei voida ketään sakottaa jälkikäteen rekisteriin pohjautuvan tietokannan mukaan esimerkiksi ylinopeuksista. Ei, vaikka se kuinka olisi gps-tai muun valvontatekniikan avulla toteen näytettävissä.

      • Anonyymi
        TurhaaVainoharhaisuutta kirjoitti:

        Suomessa ei saa mikään taho ylläpitää rekisteriä missä näkyy yksittäisen kansalaisen liikkuminen. Tästä johtuen edelleenkään ei voida ketään sakottaa jälkikäteen rekisteriin pohjautuvan tietokannan mukaan esimerkiksi ylinopeuksista. Ei, vaikka se kuinka olisi gps-tai muun valvontatekniikan avulla toteen näytettävissä.

        Ei vielä, mutta tilanne saattaa muuttua. Kehitys kehittyy...

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2364
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      53
      2064
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      88
      1883
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1858
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1658
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1582
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1456
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1420
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1402
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1390
    Aihe