kirjoittaa HS 13.4.2019.
Jyväskylän Yliopiston tutkijat ovat tutkineet yli 75-vuotiaitten tilannetta.
Niinkin avuttomassa kunnossa olevista vanhuksista,
jotka tarvitsivat apua peseytymisessä,
vuoteeseen menossa ja nousemisessa,
lääkkeitten ottamisessa,
pukeutumisessa ja riisuuntumisessa sekä ruoanlaitossa,
ulkona asioimisessa, ruokaostoksissa, pankkipalveluissa,
joka viides on jäänyt ilman apua.
Joka neljäs tai joka viides tarvitsisi apua päivittäin, esimerkiksi kotihoitoa, mutta ei saa.
Tutkijat toteavat, että vanhuspalvelulaissa annettujen palvelulupausten valossa
suomalainen hyvinvointivaltio on epäonnistunut.
Varsinkin sairaimmat ja köyhimmät ikäihmiset jäivät vaille palveluita.
Ilman apua ovat jääneet sairaimmat ja pienituloisimmat vanhukset
33
132
Vastaukset
- obserwer
Saamme kiittää äänestäjiä. Niitä jotka viime hallitusta äänestivät. Äänestäjät ovat päättäneet hoivan tason.
- omanvoitonpyynti.ykkönen
Hallitus ei euforisessa vallanhurmassaan ole vähäväkisimpiä ajatellut, köyhiä ja sairaita.
He ovat "näkymättömä", heitä ei ole ole olemassa. Heidän verorahansa kyllä kelpaavat yrittäjien tukemiseen. - hyvä-tutkimus
On ihan kauheaa varakkaassa sivistysvaltiossa, että osa kaikkein avuttomimmista ei saa apua.
Niitten vanhusten luo, jotka eivät ole kotihoidon piirissä pitäisi tehdä edes yhden kerran kotikäynti,
että kartoitettaisiin avun tarve. Ei moni osaa hakea apua, ei tiedä minne soittaa eikä ymmärrä edes
vastaako ensin automaatti vai ihminen. Jos ei pysty kunnolla ulkona asioimaan, miten voi arjessaan ollenkaan pärjätä ? Iäkäs sairas voi olla aika avuton hankkimaan apua, jos/kun ei tunne sote-organisaatiota. - voivoivoi
Minulla on ihan hyvät kokemukset omaisteni hoidosta monen hallituksen ajalta. Vanhuspalvelulaki on siinä epäonnistunut, että kotona hoitamista pidetään etusijalla. Pitää olla ympärivuorokautiseen hoitoon paikkoja tarpeeksi. Osittain on omaakin syytämme se, ettei "vaivaistaloja" arvosteta. Meissä on niitäkin, jotka olettavat, että hoitaja on vain juuri minua varten, siis ihan yksityisesti vain minulle. Eihän sellainen käy tai käyhän se kun maksaa. Omilla omaisillani ei ole muuta kuin kansaneläke mahdollisine lisineen.
- mitä.kummaa
En ole kuullut yhdestäkään ihmisestä joka luulee että hoitaja on vain minua varten, yksityisesti minulle.
Joku muistisairasko voi luulla niin ? - näinnoin
Meitä on moneksi. Oletteko koskaan havainneet, että yhteiskunnan huono-osaiset usein ainakin yrittävät surkeudellaan passuuttaa itseään. Esim. yksi tuore tapaus on joulujuhlista. Vieressäni istunut pyysi minua hakemaan itselleen jälkiruoan, vaikka itse oli siihenkin asti hakenut noutopöydästä. Yksi yritti minut saada jakamaan vaalimainoksia taloyhtiön postilaatikoihin.
- olen-sanaton-järkytys-
anteeksi elämä,,,,,,
kyyneleitä ei voi estää nyyyyyhh,
kun luki alotuksen,,,,,,,,
kohta kahdeksankymmentä,,,,,,,,,
vakavasti sairas,,,,,,,,,,
just noin,,,,, apua ei osaa hakkia,,,,,,, ei vanha kehtaa,,,,,,,
uupumus, avuttomuus on käsin kosketeltavissa,,,,
onko suomi sivistysvaltio, voiko mainostaa hyvinvointi valtiona,,,,,- eräs.eläkeläinen
Vanhuspalvelulaki takaa avun kaikille. Pitäisi taata - - -
Apu kuuluu sinullekin.
Pystytkö ottamaan yhteyttä suoraan alueesi kotihoidon palveluista vastaavaan numeroon ?
Sieltä voidaan tulla kartoittamaan avuntarpeesi
minkälaista apua tarvitset ja kuinka usein.
Voiko joku tuttavasi tai naapurisi auttaa sinua alkuun ?
- Mietis.vähän
Eilen vai toissapäivänä juttua kun on hoitaja pula, ja entisen pulan lisäksi pitäisi kouluttaa 4300 uutta hoitajaa, miten se onnistuu vaikka palkkoja nostettaisiin ei se tule onnistumaan, ala ei kiinnosta.
- 8000uutta_joka_vuosi
Kummallinen yhtälö, koska lähihoitajia valmistuu noin 8000 vuosittain.
Ilmeisesti palkka on niin alhainen hoivatyön vaativuuteen nähden,
että lähihoitajat menevät mieluummin vaikka terveyskeskuksiin töihin toimistotöihin
vai minne ? Heitähän hakeutuu sote-virastoihinkin.
- NiinSeKäy
Pitänee lukea eilinen HS. Äitini on 85-vuotias ja saa kotihoidon palvelut monta kertaa päivässä ja pari kertaa yössä. Pieni eläke ja Kelan hoitotuki (?) pitävät talouden suhteellisen pystyssä, kun minä olen huolehtimassa käytännön asioista ja ruokaa ostamassa.
Äitini sai henkilökohtaisen avustajan (monien hakemusten jälkeen), kun hänellä löydettiin uusi sairaus, joka ei johdu iästä.
Itse en ole hakenut omaishoitajaksi, koska palkka (vai korvaus?) olisi 400 €/kk ja kaksi lomapäivää kuukaudessa.
Sairaimmat ja köyhimmät tai muutkin voivat jäädä ilman palveluita, jos kukaan ei pysty hakemaan kotihoidon palveluja eikä Kelan tukea niihin.
Sitten vielä lähihoitajista. Kaikki alalle kouluttautuneet eivät sovi alalle, ja monet muutkin vaihtavat alaa (en ihmettele).- kh.taso.vaihtelee
Eilen tuli telkkarista joku välähdys kotihoitajista. Oikein ihmettelin miten erilaista kotihoito voi olla eri puolilla Suomea. Oli lämminhenkinen käynti ja hoiva. Hoitaja laittoi kaikessa rauhassa syötävää papalle, seurusteli hänen kanssaan ja laittoi vielä musiikkia tulemaan ja tanssikin papan kanssa.
Ei ollut tulipalokiire kuten kotihoitajilla Helsingissä. Resurssipulaa on ilmeisesti ja jotkut hoitajat eivät sen kummemmin sisäistä työtään. Kunhan napit naamaan heittävät ja jotain syötävää eteen, jos asiakas ei itse pysty enää edes mikrossa lämmittämään ruokaa.
- Voi.tavaton
Kaikkein hankalimmat hoidettavat jotka siinä tilassa etteivät pysty mihinkään, äitini oli just sellanen lähes kymmenen vuotta, vastasyntynytkin helpompi hoitaa, nykyään ihminen saadaan pysymään hengissä yli sallitun rajan.
Tälläinen muumio vaatii kaksinverroin hoitoa ja onko hoidettava tyytyväinen, ei varmaan, entä hoitajalle tämä työ, muistan kun kaksi riskiä hoitajaa pesi äitiäni niin ajattelin ennemin eutanasian ottaisin.- muumioituva
On kamalaa kun emme voi sille mitään että vanhoiksi tulemme kaikki.
Ei kukaan halua riesa eikä tulla muumioksi.
Joka kolmas päivä vanhus tekeekin itsemurhan. - surkeeta-tämä-vanhuus
muumioituva kirjoitti:
On kamalaa kun emme voi sille mitään että vanhoiksi tulemme kaikki.
Ei kukaan halua riesa eikä tulla muumioksi.
Joka kolmas päivä vanhus tekeekin itsemurhan.Useampiki tekis jos konstit tietäis,,,,
moni kituu loppuunasti,
kuolee yksin kotiinsa
löydetään viikkojen
kuukausien
joskus jopa vuosien kuluttua muumioituneen,
- hävettää
Lähihoitaja koulun käyneitä on todella, mutta vain pieni osa heistä on alalle sopivia.
Esim. jos raksalla töissä ollut henkilö koulutetaan lähihoitajaksi epäilen, että koulutus mennyt hukkaan. Heitä vain koluutetaan, että saadaan tilastoja näyttämään paremmalta.
Tämä raksalla ollut nauroi, että hän ei osaa edes keittä kahvia kunnolla saatikka auttaa avutonta vanhusta missään. Vanhusten hoiva ja auttaminen on ammattilaisen työtä eikä
minkään tumpelon. Sitten vielä vanhuspalvelulaista ei se kyllä takaa mitään. Sieltä sosiaalitoimistosta käyvät ihmiset vanhusten luona eivät pysty kovinkaan paljon auttamaan jos vanhuksella ei ole tietoa mitä vaatia/tarvita.
Nämä kaikissa heikoimmassa olevat ovat melkein jätetty oman onnensa varaan.
Naapurit soittavat monesti näiden avuttomien vanhusten puolesta virastoihin, mutta apua ei vain tule. Eletään hyvin vointi SUOMESSA!- muumioituva
Läheiseni luona kävi henkilö sosiaalitoimistosta ja kotihoidosta ja he kyselivät missä asioissa läheiseni apua tarvitsee. Esitettiin paljon kysymyksiä, mitä hän pystyy yksin tekemään ja mitä ei.
Sen perusteella kotihoito alkoi käydä ensin kerran päivässä ja nykyään kun sairaudet ovat huonontaneet kuntoa entisestään, kotihoito käy kolme kertaa päivässä.
Omaisen tai jonkun läheisen pitää olla mukana, kun kysely tehdään ja hoidon tarvetta kartoitetaan.
Iäkäs ihminen ei halua aina tunnustaa, että hän tarvitsee apua.
Minunkin läheiseni kertoi hoitavansa kaikki asiat itse, ei muka tarvitse apua.
Hän ei omaa parastaan enää käsittänyt, vaikka ei pystynyt laskujaan hoitamaan,
ei jaksanut kauppaan mennä, ei pystynyt kuin perunoita keittämään ja pikapuuroa.
Siivoaminen oli tullut liian raskaaksi sairauksien takia.
Me omaiset olimme hänestä huolta pitäneet, mutta mekään emme aina päässeet emmekä asu ihan lähellä.
Oli pakko saada päivittäinen kotihoidon käynti edes,
joskin kotihoidon tehtävät ja aika ovat rajalliset,
mutta sentään joku kävi vartin verran, että tuli syödyksi ja lääkkeitten otto oli ajallaan.
Palvelutalo olisi ollut jo vuosia turvallisempi paikka läheiselleni,
mutta niihin ei tunnut pääsevän millään, vaikka olisi kuinka huonossa kunnossa.
Palvelutalojen alasajo on yksi huonoimmista ratkaisuista vanhushoivassa.
Huonokuntoiselle on turvatonta olla yksikseen kotona.
Ei voi kehua Kokoomus-Risikon aikana tehtyjä ratkaisuja
ja yhä huonompaan on menossa. - yksi.omainen
muumioituva kirjoitti:
Läheiseni luona kävi henkilö sosiaalitoimistosta ja kotihoidosta ja he kyselivät missä asioissa läheiseni apua tarvitsee. Esitettiin paljon kysymyksiä, mitä hän pystyy yksin tekemään ja mitä ei.
Sen perusteella kotihoito alkoi käydä ensin kerran päivässä ja nykyään kun sairaudet ovat huonontaneet kuntoa entisestään, kotihoito käy kolme kertaa päivässä.
Omaisen tai jonkun läheisen pitää olla mukana, kun kysely tehdään ja hoidon tarvetta kartoitetaan.
Iäkäs ihminen ei halua aina tunnustaa, että hän tarvitsee apua.
Minunkin läheiseni kertoi hoitavansa kaikki asiat itse, ei muka tarvitse apua.
Hän ei omaa parastaan enää käsittänyt, vaikka ei pystynyt laskujaan hoitamaan,
ei jaksanut kauppaan mennä, ei pystynyt kuin perunoita keittämään ja pikapuuroa.
Siivoaminen oli tullut liian raskaaksi sairauksien takia.
Me omaiset olimme hänestä huolta pitäneet, mutta mekään emme aina päässeet emmekä asu ihan lähellä.
Oli pakko saada päivittäinen kotihoidon käynti edes,
joskin kotihoidon tehtävät ja aika ovat rajalliset,
mutta sentään joku kävi vartin verran, että tuli syödyksi ja lääkkeitten otto oli ajallaan.
Palvelutalo olisi ollut jo vuosia turvallisempi paikka läheiselleni,
mutta niihin ei tunnut pääsevän millään, vaikka olisi kuinka huonossa kunnossa.
Palvelutalojen alasajo on yksi huonoimmista ratkaisuista vanhushoivassa.
Huonokuntoiselle on turvatonta olla yksikseen kotona.
Ei voi kehua Kokoomus-Risikon aikana tehtyjä ratkaisuja
ja yhä huonompaan on menossa.Minkä ikäinen sinun läheisesi on ? Jos haluat kertoa -
Vaikuttaako ikä millään lailla palvelutaloon pääsemiseen ? - muumioituva
yksi.omainen kirjoitti:
Minkä ikäinen sinun läheisesi on ? Jos haluat kertoa -
Vaikuttaako ikä millään lailla palvelutaloon pääsemiseen ?Läheiseni on 95 vuotias. Ei pääse palvelutaloon, vaikka on muistisairaus muitten sairauksien päälle. On viety monta kertaa sairaalaan, kun on kaatunut tai pää menee ihan sekaisin,
ei tiedä edes missä on. - apua.annettava
muumioituva kirjoitti:
Läheiseni on 95 vuotias. Ei pääse palvelutaloon, vaikka on muistisairaus muitten sairauksien päälle. On viety monta kertaa sairaalaan, kun on kaatunut tai pää menee ihan sekaisin,
ei tiedä edes missä on.Voi varjele.
Toivon mukaan uusi hallituskoalitio pystyisi tekemään jotain, että kaikki hoivaa tarvitsevat pääsisivät hyvään hoivaan.
Ensin vain on löydettävä rahaa valtion kassasta.
Yritysten tukemiseen sitä kyllä löytyy 8,8 miljardia tänä vuonna.
Irtoaisikohan siitä miljardi vanhuksille ja toinen lapsiperheköyhyyden vähentämiseen ?
Jos Kokoomus on hallituksessa rahaa ei tule herumaan vanhuksille eikä lapsiperheille. - aika_vähän_toivoa
apua.annettava kirjoitti:
Voi varjele.
Toivon mukaan uusi hallituskoalitio pystyisi tekemään jotain, että kaikki hoivaa tarvitsevat pääsisivät hyvään hoivaan.
Ensin vain on löydettävä rahaa valtion kassasta.
Yritysten tukemiseen sitä kyllä löytyy 8,8 miljardia tänä vuonna.
Irtoaisikohan siitä miljardi vanhuksille ja toinen lapsiperheköyhyyden vähentämiseen ?
Jos Kokoomus on hallituksessa rahaa ei tule herumaan vanhuksille eikä lapsiperheille.Ei heruisi Keskustaltakaan.
Sipilä ei ollut edes kuullut vanhusten kaltoinkohtelusta ja Kepun ministeri Saarikko joka oli tietoinen, ei millään olisi taipunut hoitajamäärän nostamiseen.
Herää kysymys, onko kaikilla Kokoomuksen ja Keskustan hoivatason noston vastustajilla osakkeita hoivafirmoissa. Kasvavat henkilöstökulut pienentävät voittoja, siksi henkilöstöä ei haluta lisätä.
Vanhushoiva-asiat tuntuvat unohtuneen, eli asia jää silleen
ellei julkisuuteen nouse uusia kaltoinkohtelutapauksia.
Julkisuus on ainoa asia, joka voi saada päättäjät pakon alla
reagoimaan asiaan.
- Anonyymi
Tässä vanhassa jutussa näkyy vielä sotien aikainen köyhyys ja kepukekkonensdp rysänuolenta myytiin munia Pietariin ja pomppia vaatteina
- Anonyymi
Pahoinvointivaltio joiden asukkaat tyhmiä ja tottelevat rikollisia.
Vaikuttavat poliitikkoja ja julkkuja, jotka eivät osaa laulaa , rumia, kaheleita,sukupuoli pervoja ja inverttejä - Anonyymi
On se kumma
miksi suomeen ei saada voimaan eutanasia lakia
vaikka se on jo ympäri maailmaa muualla ollu vuosikynnet voimassa,
onko suomen päättäjät tavallista tyhmempää sakkia
vai mistä johtuu, ???
Hitleriki oli armollisempi se jakoi kaikille sotilailleen ym. myrkkypillerit taskuun, saivat ottaa heti jos joutuivat vangiksi tai muuten vaikeuksiin,
halooooo, !
mielipiteitä asiasta ! - Anonyymi
Ei liikuta Purraa eikä Orpoa !
- Anonyymi
Ei todellakaan liikuta. Heitä ei "liikuta" kuin muilta viety raha.
- Anonyymi
Viinan- ja sätkänsyömiä kuhia enimmäkseen.
- Anonyymi
Nyt pitää muistaa että tutkijat joutuvat luottamaan ihmisten puheisiin haastattelujen pesuteella. Saavatko he tietää kaiken mitä hoitosysteemissä yhden asiakkaan kohdalla tapahtuu, sekä hyvät että huonot asiat.
Ihmiset ovat erilaisia, toisille ei riitä riittävä ja toinen on siitä hyvin tyytyväinen. Katsoin kahden henkilön kotihoitajan työtä, molemmilla hoitaja kolme kertaa/vrk.
Miinuksena koin että hoitaja ei joutanut katsoa että dementikko söi. Kun itse katsoin, se pelkästään kesti puoli tuntia, maanittelua ja syöttämistä. Se on aika kohtuuton aika hoitajalle kun dementikkoja on paljon. Ei monta ehtisi päivässä käydä.
Toiselle ainuita virheitä oli että ulkomaalaiset eivät osanneet keittää kahvia tai kuoria appelsiiniä. Aika vähäisiä vai? ja opeteltvissä olivat ne puuhat. - Anonyymi
Myrkky pillerit yleiseen jakoon pikaisesti, moni uupunu avuton haluaa jo itse pois tästä maailmasta kitumasta,
jo on kumma ettei järki pelaa päättäjillä näytellään niin pyhää ka kidutetaan vanhoja sairaista viimeseen hengenvetoon asti, hävetkää,
ELÄIMETKI saa parempaa hoitoa ja huolenpitoa kuin IHMINEN omassa kotimaassaan,
hivittää tämä loppuelämän vaikeudet,
ja päättäjät näyttelee jotain ihmeen hyvää ihmistä eivätkö HÄPEÄ omaa törkeää käytöstä sairaita vanhuksia kohrtaan,
kaikki päättäjät pitäisi panna syytteeseen vanhusten kiduttamisesta ja heitteille jättämisestä, vankilaan muutamaksi vuodeksi,
mielipide ! - Anonyymi
Jokainen kuollut vanha persenahka on aina ns. kotiin päin.
- Anonyymi
Tällainen on nyky-Suomi nyky-hallituksen Suomi.
Muille ei ihmisarvoa anneta kuin rahakkaille. - Anonyymi
Vieläkö joku hairahtuu näitä gestapopuoleita äänestämään ?
PS:ää ja kokkareita. - Anonyymi
Paljonko vanhusten ja muitten itsemurhat ovat lisääntyneet tämän
kylmäverisen persuhallituksen aikana ?
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1934298Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki1133755Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma453270Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest252590- 1942402
Kylläpä on nautinnollista taas tämä palstan vassari valitus!
Lähes jokainen avaus on vassareiden kitinää ja valitusta. Eikö se tarkoitakin, että silloin asiat menee maassamme parem192226Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu351576- 1021369
Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt1441269Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja261250