Oletko joskus piilottanut ja kieltänyt tunteesi? Miksi? Kannattiko?
Kätketty rakkaus?
yritänymmärtää
46198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
En ole kieltänyt, mutta piilottanut olen. Miksi, no muun muassa suojellakseni itseäni särkymiseltä, ja/tai koska elämäntilanne oli aivan mahdoton antaakseen tilaa millekään hyvältä ja oikealta tuntuvalle (vaikken edes varattu).
Kannattamisesta on paha lausua, kun vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ei ole vertailussa mukana.
Olisi pitänyt itsekkin suojata itseään kun tiesi että elämäntilanne on täysin mahdoton, mutta kun löysi ihmisen joka tuntui oikealta niin minkä voi. Todella vaikea niitä on kötkeä ja sulkea pois elämästä jonka saa elää vain kerran
Niin, kun saisi elää edes kerran. 😕
Olen piilottanut tunteita, mutta en kieltänyt. Koska olen ujo mies ;). Ei kannata.
Kyllä olen joutunut piilottamaan..en kieltämään.Olen niin onnellinen siitä että vuosien siis vuosien jälkeen sydämmeni on jälleen herännyt,löytänyt uskon rakkauteen jälleen <3 tarkoitan myöskin samalla elämää :) Aluksi en niinkään ollut varma mitä tämä on..ihastusta vain,ohimenevää. Jokin takoitus tällä on minua kasvattaa ;) miten jokin voi ollakkin niin kaunis sisäisesti ja ulkoisesti,muuta en hänestä sitten tiedäkkään :D ja siinähän ne tärkeimmät. ok..ehkäpä joskus vielä tunteistani sanon..sillätavoin suoraan kun jos törmäämme..
En tiedä onko se kieltämistä tai piilottamista jos jättää niistä kertomatta?
Onhan+se+nyt+järkevää+suojata+itseään+tulevilta+henkisiltä+traumoilta,+sillä+sitähän+näissä+sutinajutskissa+on+100%+varmuudella+luvassa.
Siinä tapauksessa syytä jättää koko turha paska väliin? Liian hapokasta.
Valitettavasti, jos ei uskalla, ei voi onnistuakaan. Yleensä hyvä ihminen haluaa toiselle hyvää ja haluaa olla armollinen, vaikka joku juttu menisi niin pieleen että suhde loppuu jossain vaiheessa. Jos ei pysty luottamaan toiseen ja ihmisen hyvyyteen, voi pitkän suhteen luominen olla haastavaa.
Kun keskittyy ulkoisen sijaan ihmisen sisimpään, on parempi todennäköisyys osua yhteen hyvän ihmisen kanssa. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki kauniit ja komeat on k-päitä ja kaikki vaatimattomamman kuoren omaavat sisäisesti kauniita.
Ja oli sisäinen ja ulkoinen kauneus mitä vaan, ilman molemmin puolisia vahvoja tunteita ja keskinäistä arvostusta ei homma luultavasti pitkälle.
Noinhan se on, kaikin puolin.
Joskus on huono hetki eikä pitäisi nettiin kirjoittaa mitään 🙈🙊 Sittemmin hän ilahdutti mieltäni niin paljon, tietäen tai tietämättään 💚 Tykkään. Jään miettimään, miten ihmeessä ilmaisisin hänelle sen.........
Kysyt kahville luoksesi tai kirjoitat kirjeen, ei se ydinfysiikkaa vaadi ;-) Kuitenkin, tiedän sen itse hyvin, sen yhden yksinkertaisen lauseen yksinkertainen tuottaminen on niin pirun vaikeaa.
Olen itse miettinyt mitä siinä häviäisi. Hän on fiksu mies, ei hän minua nolaisi tai naureskelisi selän takana. Ja vaikka naureskelisi, se olisi paljon nolompaa naureskelijalle (olisi epäkypsää).
Jos hän vastaisi ei, sekin olis parempi kuin se että ei tiedä ja rakkaus jäisi kokematta.
Pahin olisi, että hän vetäytyisi normaalista vuorovaikutuksesta sen takia, että tunteiden tunnustus ahdistaisi. Välttelisi. Toisaalta en itsekään sitä tekisi, jos joku muu johon en tuntisi samoja tunteita kertoisi tunteistaan. Kertoisin vain etten voi vastata tunteisiin ja olen imarreltu, ja pahoittelisin asiaa. Eihän tunteissa ole mitään pahaa. Jotenkin, kuvittelen, että hänkin osaisi ottaa tunteet vastaan ilman ahdistusta.
Olen. Varattuna yritän käyttäytyä oikein. Itselleni vain olen myöntänyt tunteeni. Enpä tiedä kannattaako.
Sinkkuna kun ihastuu varattuun naiseen, niin on aika keljua ihmetellä, että tulkitsiko jotain väärin. Itse haluaisin kuulla niistä tunteista, kunhan epävarmuus poistuisi.
Helpompi hengittää molemmilla 🙏🏼
Vaikka salaa toivoisin enemmän.
Ymmärrän tuon. Toisaalta on helpompi olla sanomatta mitään. Jos mitään ei sano ääneen, voi jotenkin uskotella itselleen ettei se ole todellista. Raastavaa silti.
Mä olen yrittänyt karistaa itseltäni tätä tunnetta pois, mutta ei se lähde. Tuskin toisinpäinkään yhtään sen erilaisempaa 😞 Jos eräällä naisella olisi sama tilanne kuin sulla, niin tää olis aika surkuhupaisa tilanne, kun tavatessa katseissa on jotain, mutta kumpikin vaan tyytyy tilanteeseen. Toisaalta se selittäisi sen katseen ja ristiriitaisen käytöksen.
Näetkö ihastustasi tai oletko tekemisissä?
Täytyy vaan yrittää kai unohtaa tai tukahduttaa tunteensa. On vaikea tietää, että mikä ratkaisu lopulta on oikea. Tulevaisuudesta ei koskaan tiedä, jakaa sen sitten kenen kanssa tahansa.
Näen paljonkin häntä.
Jos tunne on molemminpuolinen, niin eikö kannattaisi ennemmin katsoa kuin katua?
Tästä toisesta näkökulmasta kyllä suosittelisin sitä.
Toisen tunteista en varmasti voi tietää, sehän se kamalinta onkin. Kynnys on korkea, kun on jo se kumppani ja yhteinen elämä. Näin kevyin perustein en lähtisi. Ehkä tämä on vain joku vaihe, pitkässä suhteessa voi ihastua hetkeksi muihinkin kai.
Minkälainen suhde sulla on nykyisen kumppanin kanssa?
Ja ihan mielenkiinnosta kysyn, että mitä tekisit, jos ihastuksesi pyytäisi sua johonkin kahdestaan?
Mä olen muissa yhteyksissä tavannut ihastustani ja välillä haluaisin pyytää kahdestaan johonkin ihan jo senkin vuoksi, että vastaus saattaisi jotenkin selkeyttää tilannetta tai kahdestaan selviäisi tunteet ehkä paremmin.
Tosin yhteydenpito on ollut mun puolelta enemmänkin aloitteellista, vaikkakin näissä muissa asioissa, mutta kuitenkin. Niin en ehkä sen takia viitsi ehdottaa mitään, kun varmuus tosiaan puuttuu.
Omassa tilanteessa on aina ollut ihmisiä ympärillä, joiden ei välttämättä ole hyvä tietää/huomata näitä tunteita.
Sivusta kommentoin että jos varattu vähänkin näyttää kiinnostusta, niin silloin uskaltaa mielestäni kysyä voitaisko tavata jossain kahdestaan.
Aika tavallista arkea. Sitähän se taitaa useimmilla olla. Läheisyyttä tarvitsisi enemmän, riitoja vähemmän.
Ehkä lähtisin, riippuu vähän mitä suunniteltaisiin. Pettää en haluaisi kuitenkaan, se tuntuisi niin väärältä. Tee tässä nyt sitten jotain..
Tietääkö ihastukseni tunteistasi vai oletko kaveri hänelle?
Hän on puolituttu, enkä ainakaan itse ole kertonut tunteistani. En tiedä, että huomaako sen sitten, kun tietyt tilanteet tekee sen, että pelkään muiden näkevän kiinnostuksen, jolloin juorukerho olisi valmis 😅
Saatan siis vaikuttaa etäiseltä. Ainakin yhdessä viestissä olen kyllä vähän tuonut esiin sitä, että hänen seura kyllä kelpaisi. Kohdatessa mä olen aikas myyty että, että...
Olen hänen kanssaan tekemisissä lapsiin liittyen(liikaa infoa, shit) . Jos pyytäisin kahdestaan johonkin, niin se olisi aika selkeä juttu ehkä ja varatun pyytäminen johonkin kahdestaan tosin tarvii ne merkit siltä varatulta. Hitto mikä dilemma 😂
Nukkumaanvaan : voisitko ajatella tutustuvasi ihastukseesi paremmin, eihän sitä heti pettää tarvitse. Samalla saisit selkoa toisen mahdollisista tuntemuksista ja ehkä omasikin kirkastuisi.
Sivusta sanon, että todellakin tahtoisin tutustua häneen paremmin. Muuta ei voi tällaisessa tilanteessa luvata.
Tämä sulle thisissad onko nainen lähettänyt sulle viestiä viime aikoina?
Minä olen ihastunut yhteen mieheen ja olen myös varattu.
Ei ole. En ole nähnyt häntä nyt hetkeen enkä kuullut mitään.
Olen siis ’ThisIsSad’
Mie piilotin kerran koko ukko sängyn alle kuin oma mies tuli yllättäen kotiin.
Kannatti
Mistäs sut löytäisi 😍
Olen haudannu ne toodella hyvään talteen ja toivon etten löydä niitä kohta itsekään, saisivat pysyyki piilossa
Kyl se musta näkyy, vaikken mitään puhuiskaan.
Paljon on jääny sanomatta, mut aina ei niit sanojaka tarvita... <3
Kyllä olen. Kun en muutakaan voi.
Olen piilottanut tunteeni ujouttani. Ne varmaankin välillä näkyy silti hymystä ja silmien loisteesta ja hakeutumisesta tekemisiin jne. Olen piilottanut tunteeni moraalisista syistä, vaikka olen onneton kotona ja haluan pois, silti tunteiden syntyminen muutti kaikkea sitä miten olen aiemmin ajatellut. Samasta syystä ihastumisvaiheessa, ihan alussa, kielsin tunteeni, ensisijaisesti itseltäni. Nykyään olen tullut johtopäätökseen ettei tunteissa ole mitään pahaa. Ei niitä voi järjellä valita.
Rakkaus, kun sen suurena kohtaa, on suuri rikkaus vaikka se jäisikin perinteisessä mielessä saamatta täyttymystään. Olen oikeastaan kiitollinen. Nyt tiedän mitä olen vaille ja tilanne on myllertänyt arvomaailmaani. Jos rakkaus voittaa joskus, on sen piilottaminen ollut tuloksen saavuttamiseen kuuluva hinta. Hyvää jaksaa odottaakin. Yleisellä tasolla tunteiden avoimuus on parempi ratkaisu tietysti.
Jos tietää että toinen on varattu tai muuten tietää varmaksi jo ettei olisi kiinnostunut tmv niin sitten ne on hyväksyttävämpää kätkeä. Itse olen sitä mieltä että kerran täällä eletään ja tunteet ovat useinkin hyvin iloinen ja postiiivinen asia niin miksi niitä pitäisi kätkeä?! Tunteet kuuluvat elämään ja mielummin ottaa riski kuin mahdollisesti voivotella loppuelämänsä. Jokainen toki tekee omat ratkaisunsa. Oma vastaukseni on että olen ja en. Palkinto on tietysti suurempi mitä suurempi epävarmuus alkaen on jos onnistuu.
Pakkohan se on jollei saa vastakaikua.
Luonnollisesti kyllä.
Kyllä kannatti.
Varattuna naisena ihastuin nuorempaan mieheen. Ensin en tunnustanut edes itselleni. Nyt myönnän ja tunnustan itselleni. Hänelle en ole tunnustsnut. Muille lienee turha tunnustaa koska kaikki sen näkevät. Noloa ehkä', mutta välillä ei jaksa välittää.
Olen piilottanut, kun en ymmärtänyt. Sen sijaan että olisin kysynyt mitä oikein meinaat tolla joo-ei touhulla, menin pois. En tiedä kannattiko. Ei ainakaan tarvinnut jäädä epätietoisuuteen kun ratkaisi itse.
Olen piilottanut rakkautta. En ensin myöntänyt itsekään itselleni tunteitani koska olin varattu. Mielestäni varatuilla ei pidä kehittää tunteita toisia kohtaan. Olin siitä asiasta aivan ehdoton. Ja sitten rakastuin häneen enemmän kuin keneenkään. Kroppaa särki kaipaus häneen. Ja siltikin olin aivan ehdoton - varatut eivät voi rakastua keneenkään toiseen. Ja ajattelin olevani jotenkin tasapainoton kun sillä tavalla rakastun. Joten kielsin itseäni tuntemasta. Itkin ja kielsin ja tein muutoksia elämääni ja hautasin tunteet kaikkeen tekemiseen. Kunnes jossain vaiheessa vuosia myöhemmin jouduin myöntämään totuuden. Kaipaan ja rakastan häntä yhä. Voin kertoa että ei kannattanut tunne-elämän puolesta, taloudellisesti ja ulkoisesti olen pärjännyt.
Joskus, mutta vain joskus, hätkähdän ajatukseen siitä että jos se olikin tai jopa on yhä molemmin puolista. Se olisi vähän liikaa minulle. En oikein hyvin kestä ajatusta siitä mitä olen tuhlannut jos se olisi molemminpuolista. Mutta kuten täällä palstalla muistutetaan, molemminpuolisuuteen uskominen on harhaista joten elän sitten elämääni näin.
Olen piilottanut kaikilta rakkauteni häneen, kyllä. En ole kylläkään tunteita itseltäni kieltänyt sen jälkeen kun tajusin että rakastan.
Miksi, no siksi kun hän on/oli varattu (en satavarmasti tiedä onko enää) ja se tuntui todella väärältä.
Kyllä se tavallaan kannatti koska ainakaan en sotkenut hänen elämäänsä vielä lisää tunnustamalla tunteitani häneen varsinkin kun todennäköisyys että hän tunsi samoin minua kohtaan on aika pieni.
On vaikeaa tietää mitä se kaikki on ollut.
Sen tiedän, että valtavan paljon tunteita on sisälläni häntä, sinua, kaivattuani kohtaan.
Vuosien kaipaaminen yhteyteen ja puhumiseen. Vuosien pettymys ettei se koskaan toteutunut. Tiedän, että olet ollut täällä ja sinä tiedät minun olleeni.
Tänäänkin, vaikka luin viestejä aamulla ja myöhään illalla, tiedän sinun kirjoittaneen ikävästi minusta miltei omalla nimelläni.
Sellainen koskee. Vituttaa. Minä en voi sille mitään, että haluat olla ilkeä ja hyvä yhtä aikaa. Se on sinun persoonasi joka puhuu niin.
Minusta on surullista ettei oikeaa yhteyttä enää löytynyt välillemme. Minä en saanut enkä löytänyt sitä. Nykyään en enää jaksa edes etsiä. Minun elämässäni ja työssäni on niin helvetin paljon muuta raskasta josta sinä et luultavasti koskaan tule tietämään mitään.
Sinulla oli mahdollisuus ottaa yhteyttä koska tiedät missä olen ja asun, mutta et koskaan tehnyt sitä enää. Joku me too on niin helvetin moinen pelote. Grow up!!!
Ehkä ujoutesi ja voimattomuus ottaa edes viesti yhteyttä jäävät tänne. Ymmärrän sen ja hyväksyn. Vaikka olisin oikeesti toivonut kunnon vuoropuhelua kanssasi. En mitään palsta viestien vitun yhteisiä lenkkejä tai mustikan pomintareissuja vaikka nekin olisivat olleet meisseliä livessä.
Niitähän minä teen yksinäni.
Kirjoitin nyt näin tänä iltana. Aina minulla ei ole mahdollisuutta edes tähän. En elä yksin ja minulla on vastuuni. Toivotan sinulle levollista yötä ja ihanaa pääsiäisen aikaa.
🧡
🐥
Tästä tuli mieleeni kaikki ne kirjeet jotka kirjoitin sinulle 2014-2016 välillä.
Kerroit joskus polttaneesi ne luottamuksen säilymisen vuoksi.
Se ettei saa rakastaa ihmistä jota todella rakastaa , murtaa kyllä mielen ja sydämen..
Henkinen helvetti..
Olisin halunnut toisin.., hän ilmeisesti ei.
Rakastan häntä kuitenkin aina oli miten oli ja meni miten meni..
Kätken tunteeni. Tätä on jatkunut jo lähemmäs 2 vuotta ja saan kätkeä ne jatkossakin, hän on minulle saavuttamaton ja ottamassa suuren askelen omassa elämässään. En ikinä mene siihen väliin enkä edes siihen pääsisi. Hän ei selvästi tunne minua kohtaan samoin kuin minä häntä, muuten kaikki ehkä olisi nyt toisin. Sattuuhan tämä niin perkeleesti mutta c'est la vue niinkuin sanotaan.
Hmm, ja kirjoitusvirhekin sinne livahti. Mutta aloituksessa kysyttiin kannattiko, ja vastaan kannatti. Nyt voin jatkaa samassa työssä sen aikaa kuin jaksan siellä olla, ja varmaan aikani itseäni keräiltyä alkaa helpottaa. Ei kyllä nyt tunnu siltä.
Menossa naimisiin vai mikä suuri askel?
Ehkä noin, ei sillä ole enää väliä. Varsinkaan palstalla.