Perjantai-iltana junan alle jääneen nuoren miehen henkilöllisyys on nyt selvinnyt
Tapauksessa ei epäillä rikosta
Perjantaina Nokialla henkilöllisyys on selvinnyt, kertoo Sisä-Suomen poliisi. Tutkintaa jatketaan kuolemansyyn tutkintana. Poliisi ei tiedota asiasta enempää.
Nuorehko mies jäi junan alle Nokialla perjantaina illalla puoli yhdentoista aikoihin. Turma sattui tavarajunan kulkiessa Korvolassa Poronkorventien kohdalla.
Nokialla tapahtuu
72
5451
Vastaukset
- kokematonkuski
18-vuotiaan ajama henkilöauto suistui ulos tieltä Nokialla ja päätyi 100 metrin päähän ison kiven päälle
18-vuotiaan miehen kuljettama henkilöauto suistui ulos tieltä Rounionkadulla kello 00.30 aikaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Mies oli ajanut Rounionkatua Myllypuron suuntaan, kun hän menetti henkilöautonsa hallinnan Kolmenkulmassa sijaitsevan liikenneaseman kohdalla. Auto suistui ulos tieltä, kulkeutui tien ulkopuolella noin 100 metrin matkan - ajotloppu
Parikymppinen mies kaahasi ohituskaistalla Nokialla – Vastaan tullut poliisipartio mittasi 181 km/h nopeuden
Parikymppisen miehen kuljettaman henkilöauton vauhti kasvoi laittoman suureksi Murhasaaren itäpuolen ohituskaistoilla valtatie 11:llä Nokialla. Vastaan tullut poliisipartio mittasi nopeudeksi 181 km/h.
Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet myös määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. - poroporvari
"Turma sattui tavarajunan kulkiessa Nokialla Poronkorventien kohdalla."
Onko Nokialla paljonkin poroja, kun on oikein Poronkorventie?- Anonyymi
Poro-sanalla on monta merkitystä. Meillähän on ne kahvinporot, ja sitten tupakankessujakin voidaan sanoa poroiksi. Ja tuli voi polttaa jonkun esineen poroksi.
- yleisinsyy
Epäilen että itsemurha jättikö tyttöystävä?
- Anonyymi
Näkyvyyden peittänyt pölypilvi aiheutti peräänajon 12-tiellä
Valtatiellä 12, Tottijärven kohdilla sattui tiistaina kello 14 aikaan kahden henkilöauton peräänajo.
Onnettomuus tapahtui, kun kahden henkilöauton edellä ajanut yhdistelmäajoneuvo väisti vastaan tullutta rekkaa hiukan pientareen puolelle ja nostatti näin valtavan pölypilven.
Näkyvyys oli hetken aikaa niin huono, että letkan viimeisenä ajanut henkilöauto törmäsi keskimmäisen auton perään.
Onnettomuudessa vältyttiin henkilö vahingoilta kerrotaan, että katupöly on liikenteessä tällä hetkellä ongelma.
https://www.nokianuutiset.fi/a/3f115cdc-a83f-4839-b4f7-d87545b38732?c=1537780247616 - Anonyymi
Liian lähellä ajetaan eikä katota sinne eteenpäin missä tapahtuu ?
Pölypilven huomaa ja silloin voi katsoa peileihin ja alkaa hiljentään vauhtia !
Liikenteessä pitää katsoa eteenpäin ja ennakoida ! - Anonyymi
Huoltoasema on neste
- Anonyymi
Grillistä lähtenyt kipinä aiheutti maastopalon Nokialla
irkanmaan pelastuslaitos sammutti maastopaloa Poikkilinjantien ja Pinsiöntien risteyksessä Nokialla. Sammutustöihin osallistui ainakin kolme pelastuslaitoksen yksikköä. Pelastuslaitos sai palosta ilmoituksen kello 14.34 maanantaina.
Päivystävä palomestari kertoo, että palo sai alkunsa grillistä lähteneestä kipinästä. Kipinä sytytti omakotitalon pihalla olevaa metsäistä maastoa. Muutama puu vaurioitui palossa, mutta muuten palo eteni maan tasalla. Palanut alue oli noin 400 neliömetriä.
Valkama muistuttaa grillaajia voimakkaan tuulen vaaroista. Tuuli levittää kipinöitä nopeasti ja voi levittää jo alkanutta maastopaloa nopeasti.
Talon asukkaat olivat aloittaneet alkusammutuksen jo ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle. Pelastuslaitos sai palon sammumaan nopeasti maanantaina ja poistui paikalta ennen neljää maanantai-iltana- Anonyymi
Vanhaa viestiä kommentoin joo.
Olin ensimmäisenä paikalla, siihen pysähtyi myös joku moottoripyörällä.
Talon asukkaat nukkuivat sikeästi vielä silloin kun olimme aloittaneet alkusammutuksen, herätimme heidät toki mutta kukaan ei tullut pihalle.
Vasta kolmannella kerralla isäntä nousi sängystä.
Ei kannata avotulella grillailla kännissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhaa viestiä kommentoin joo.
Olin ensimmäisenä paikalla, siihen pysähtyi myös joku moottoripyörällä.
Talon asukkaat nukkuivat sikeästi vielä silloin kun olimme aloittaneet alkusammutuksen, herätimme heidät toki mutta kukaan ei tullut pihalle.
Vasta kolmannella kerralla isäntä nousi sängystä.
Ei kannata avotulella grillailla kännissä.On paljon asioita, joita ei kännissä kannata tehdä. Nuoret eivät kuulemma enää kännää yhtä paljon, kuin aiemman sukupolvet. Nuoret ovat fiksuja.
- Anonyymi
Missä on asukkaan vesijohto ja sammutuskalusto tai kännissä grillattu kuten yleistä eikä osata sammuttaa !
- Anonyymi
Joku pelle höpisi alkoholin ikärajan nostamisesta. Juuri vähän aikaa sit nokialainen vuonna 1941 syntynyt mies kärähti ratista nokialla. Niin että sanos nyt sopiva ikäraja ! :0)
- Anonyymi
Ikä on vaa numeroita ja viina on viisasten juoma. Vanhat alkkkikset pökeltää niiden juomiensa kaa samalla lailla ku pennut, jotka sohlaa isältä varastettujen viinojen kanssa, kun haetaan sitä ekaa juomakokemusta.
- Anonyymi
Kolmenkulmantielle pysäköidystä säiliöautosta varastettiin 500 litraa polttoainetta
Kolmenkulmantiellä Nokialla pysäköitynä olleesta säiliöautosta anastettiin maanantain ja tiistain välisenä yönä 500 litraa polttoainetta.
Poliisi tavoitti teosta epäillyn henkilön hetkeä myöhemmin. Kyseessä oli ”poliisin vanha tuttu” - Anonyymi
Pitkänniemen läheisyys ja heidän jälkeläiset ,
kun nämä sekoittuvat äidinmaidossa,
jo valmiiksi sairaaseen,
kommunistien ajatusmaailmaan,
niin eihän sitä kestä,
katsele hyvä lapsi ympärillesi,
missä näet nokialla,
hymyilevän, tasapainoisen,
ja iloisen ilmeen?
Katso nyt hyvä ihminen,
ja totea että on oikeasti ,
kaikki naamavääräisiä ressukoita,
reppana vaatteissa,
mauttomat meikit,
ja haisevat hiukset,
typeriä epäsiistejä partoja,
vanhoilla autoilla
ajavat kun hidastetussa filmissä, rutisevat ja valittavat työkseen.
Voi voi ja voi. - Anonyymi
Vieläkö se tumma kaveri seuraa ja vaanii naisia nokian keskustassa ?
- Anonyymi
"Vieläkö se tumma kaveri seuraa ja vaanii naisia nokian keskustassa ?"
Ei vielä. - Anonyymi
Kyllä vaanii. Nokian "Eno".
- Anonyymi
Mies autoili maistissa Nokialla, käry kävi Pirkkalan puolella
Poliisipartio sai ilmoituksen epäillystä rattijuoposta Nokialla sunnuntai-iltana kello 18.30 aikaan. Partio tavoitti ajoneuvon Pirkkalan puolella Naistenmatkantiellä, mihin se pysäytettiin.
Mieskuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen lukeman. Mies kuljetettiin vielä Nokian poliisiasemalle tarkkuusalkometrikokeeseen, - Anonyymi
Iso kuusi kaatui auton päälle Myllyhaan päiväkodin pihassa – vaarallisen näköisestä puusta oli soitettu kaupungille kaksi kuukautta sitten
Myllyhaan päiväkodin parkkipaikan vieressä kaatunut kuusi rojahti suoraan parkissa olleen auton päälle.
Myllyhaan päiväkodin pihassa parkissa olleen auton päälle kaatui perjantaiaamuna iso kuusi.
Puu kaatui pitkittäin auton katon päälle vaurioittaen autoa pahasti. Kuusi kasvoi päiväkodin parkkipaikan ja viereisen taloyhtiön välisessä metsikössä.
Nokian Uutisten tietojen mukaan viereisestä taloyhtiöstä on soitettu kyseisestä puusta kaupungin puistoyksik - Anonyymi
Nuori mieskuljettaja kaahasi poliisia vastaan Nokian valtatiellä –Tutka mittasi nopeudeksi 113 km/h
Poliisipartio pysäytti hurjaa ylinopeutta ajaneen henkilöauton lauantaita vasten yöllä.
Poliisipartio oli ajamassa Nokian valtatietä kirkon suunnasta kohti keskustaa hieman ennen puoltayötä.
Ilkantien risteyksen jälkeen he huomasivat auton tulevan vastaan huomattavan kovaa.
Poliisiauton tutka mittasi auton nopeudeksi 113 kilometriä tunnissa. - Anonyymi
Nuori mieskuljettaja kaahasi poliisia vastaan Nokian valtatiellä –Tutka mittasi nopeudeksi 113 km/h
Poliisipartio pysäytti hurjaa ylinopeutta ajaneen henkilöauton lauantaita vasten yöllä.
Poliisipartio oli ajamassa Nokian valtatietä kirkon suunnasta kohti keskustaa hieman ennen puoltayötä.
Ilkantien risteyksen jälkeen he huomasivat auton tulevan vastaan huomattavan kovaa.
Poliisiauton tutka mittasi auton nopeudeksi 113 kilometriä tunnissa. Alueen nopeusrajoutus on 50 - Anonyymi
Kankaantakana ja keskustassa on varastettu autoista satoja litroja polttoainetta – ilmoita havaintosi Nokian poliisille
Nokian poliisiasemalle on tehty viime aikoina useita ilmoituksia suurista polttoainevarkauksista.
Tuorein ilmoitus on toissa yöltä 13.–14. toukokuulta, jolloin kuorma-autosta vietiin Kankaantaan yritysalueelta noin 100 litraa polttoainetta.
Edellinen ilmoitus on kirjattu päivää ennen. 12.–13. toukokuuta eli sunnuntain ja maanantain välisenä aikana - Anonyymi
Kuka hävitti hanhia karkoittavat tekojoutsenet Vihnusjärvellä? Kolmelta joutsenelta katkaistiin kaula, yksi varastettiin
Toivottavasti tekojoutsenet saavat tällä kertaa kellua rauhassa järven selällä. Liikuntapaikkapäällikkö toivoo, että ihmiset ilmoittavat kaupungille, jos näkevät Vihnusjärven tuntumassa jotain epäilyttävää toimintaa.
Kaupungin liikuntapaikkahoitajat päättivät toimia ennen kuin joka kesäinen riesa, eli sinne tänne valtavia jätöksiään jättävät kanadanhanhet valtaavat Vihnusjärven uimarannat.
Viime viikon torstaina sekä Kennonnokan että niin sanotun vanhustenrannan uimarannalle ankkuroitiin jälleen tekojoutsenia hanhien pelotteeksi. Kaksi karkotusjoutsenta kullekin - Anonyymi
Kärähtänyt sähkölaite tyhjensi ABC- huoltoaseman Nokialla
Nokian Rounionkadulla sijaitseva ABC-huoltoasema jouduttiin tyhjentämään asiakkaista puoli kymmenen aikaan lauantaina, kun huoltoaseman kylmäaltaiden valaisimien ohjauskeskuksessa kärähti komponentti, josta muodostui savua liikekeskuksen sisälle.
Pirkanmaan pelastuslaitoksen mukaan kukaan ei loukkaantunut tilanteessa. Palo ei myöskään vaatinut sammu - Anonyymi
Henkilöauto suistui kyljelleen ojaan Siuronvaltatiellä lähellä Porinyhdystien risteystä torstaina puoli kahdentoista aikaan päivällä. Auto oli tulossa Nokian suunnasta.
Kuljettaja loukkautui onnettomuudessa ja hänet on viety sairaalahoitoon.
Päivystävälla palomestarilla ei ole tarkempaa tietoa loukkaantuneen tilasta. - Anonyymi
Nelikymppiselle miehelle tuli kallis tupakansytytin – Prismassa näpistänyt mies joutuu maksamaan useamman kympin
Nokian Prismassa asioi perjantai-iltana noin puoli kahdeksan aikaan hieman yli 40-vuotias mies, joka otti myymälän hyllystä tupakansytyttimen ja käveli kassalinjan ohi sytytin kädessään.
Kassalinjan jälkeen mies repi sytyttimestä kooditarran, jonka hän heitti roskikseen.
Mies otettiin kiinni kassalinjan jälkeen. Asiakas korvasi tuotteen kiinnioton j - Anonyymi
Ilkivaltaa Rounionkadulla – kahden bussikatoksen lasit rikottiin säpäleiksi
Bussikatoksen kaikki ikkunat on rikottu Rounionkadulla.Nokian Rounionkadun varressa on rikottu kahden bussikatoksen pysäkin lasit. Toinen katoksista on Pajakallionkadun risteyksen kohdalla.
Tapaukset vaikuttavat ilmeisen tuoreilta. Nokian poliisiasemalle ei ole tehty asiasta vielä ilmoitusta. - Anonyymi
Peräänajo 12-tiellä Nokialla – yksi kaista oli suljettu, liikenne ruuhkaantui
Nokian keskustan lähettyvillä on sattunut peräänajo 12-tiellä sunnuntaina alkuillasta. Tarkempi paikka on keskustasta Maatialan suuntaan noin 300 metriä. Osallisina olivat pakettiauto ja henkilöauto. Onnettomuudessa ei sattunut henkilövahinkoja.
Pelastuslaitos sai hälytyksen onnettomuudesta kello 18.32.
Yksi kaista oli suljettu ja tieliikennekeskuksen mukaan liikenne ruuhkaantui. Tilanne oli ohi kello 19.11. - Anonyymi
Nuorisotila Nuksun ilkivaltarikos on siirtymässä syyteharkintaan – rikoksissa osallisina myös alle 15-vuotiaita: ”Olemme olleet yhteydessä sosiaalitoimeen
Nuorisokahvila Nuksun ilkivaltateko on etenemässä syyteharkintaan. Komisario mukaan prosessin eteneminen on hidasta, koska tapaus on yhä kesken.
Helmikuussa poliisi otti kiinni Nokialla nuorisoporukan, jonka epäillään syyllistyneen nuorisokahvila Nuksun tiloissa, uuden kirjastotalon työmaalla sekä yksityisellä omakotitalolla tehtyyn il - Anonyymi
Mopoauto kääntyi Nokian keskustassa moottoripyörän eteen – moottoripyöräilijä vietiin ambulanssilla sairaalaan
Onnettomuus tapahtui puolenpäivän jälkeen perjantaina.Kevytmoottoripyörällä liikkeellä ollut mies loukkaantui Nokialla perjantaina törmättyään mopoautoon. Onnettomuus tapahtui, kun Pirkkalaistietä Nokianvirran suunnasta tullut mopoautoilija kääntyi Pirkkalaistorin risteyksessä vasempaan.
– Mopoautoilijan piti mennä kaupan pihaan, ja moottoripyöräilijä tuli suoraan vastakkaisesta suunnasta törmäten mopo - Anonyymi
Vesiskootterit pyörivät Vihnusjärvellä häiritsevän lähellä uimarantoja – onko järvellä ajelu luvallista?
Vesiskootterit pyörivät Vihnusjärvellä häiritsevän lähellä uimarantoja – onko järvellä ajelu luvallista?
Vesiskootterit pörräilivät Vihnusjärvellä sunnuntaina aamupäivällä Kennonnokan ja Vanhainkodin uimarantojen välissä
Vesiskoottereilla ajeleminen Vihnusjärvellä on puhuttanut Nokialla. Kahden uimarannan välissä pyörivien vesiskoottereiden on koettu häiritsevän uimareita ja muita järvellä olijoita. Lehteen on tullut lukijoilta asiasta yhteydenottoja, joten selvitimme saako järvellä ajaa moottoriajoneuvolla. - Anonyymi
Elektroniikkaromu kärysi romulavalla RounionkadullaPirkanmaan Pelastuslaitos sai keskiviikkona hälytyksen rakennuspalosta hieman ennen kello kymmentä aamupäivällä.
Palo osoittautui kuitenkin elektroniikkaromulavan paloksi ulkona.
Palosta aiheutui savua, mutta se ei aiheuttanut vaaraa ulkopuolisille. - Anonyymi
Noin 80 vuotta vanha saunarakennus tuhoutui tulipalossa NokiallaSauna paloi käyttökelvottomaksi Nokialla lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kuvituskuva. Ismo Pekkarinen / AOP
Noin 20 neliöinen erillinen saunarakennus tuhoutui täysin tulipalossa Nokian Sorvassa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, kertoo Pirkanmaan pelastuslaitos.
Saunassa oli saunottu illan aikana ja saunomisen jälkeen mökiltä oli lähdetty pois. Tulipalo oli huomattu yöllä mökille palatessa, mutta siinä vaiheessa palo oli jo edennyt pitkälle rakenteissa eikä alkusammutuksella saatu enää hillittyä paloa.
Pelastuslaitos sai hälytyksen palopaikalle puoli kolmen aikaan yöllä.
Kukaan ei loukkaantunut palossa. Saunarakennus oli arviolta noin 80 vuotta vanha, mutta sitä oli kunnostettu lähivuosina.
Palon syttymissyytä selvitetään. - Anonyymi
loppuu saunominen ja aikakin purkaa noin vanha sauna
Ei täytä nyky griteereitä ja asetuksia
Välipitämätön saunoja joka ei kanna vastuuta vanhasta hormista
hyvä hyvä - Anonyymi
Veneen perämoottori varastettiin juhannuksena Kehon rannasta
Kehon siirtolapuutarhan rannasta varastettiin Tohatsu-merkkinen, 9,8 hevosvoimainen veneen perämoottori. Varkaus tapahtui juhannusaattona arviolta kello 3 aikaan yöllä. - Anonyymi
Kerran oli siinä kolmenkulman liikenneympyrässä romanit ajaneet nokkakolarin. Olivat kahdella autolla liikenteessä ja toinen lähti ajaa ympyrässä vastakarvaan. No, pellithän siinä sitten paukkuivat.
Tulin paikalle ja maassa lojui jäähdytinnesteitä, vilkunpalasia ja muuta pärettä. Kaks tummaa työnsivät toista autoa taaksepäin ja yksi oli ratissa. Huusivat sitten sille ratissa olleelle, että: Älä paina sitä jarrua! Toisessa autossa istui romaninainen pää etukumarassa ja kädet silmillä.
Arvaa, alkoko mua naurattaa? - Anonyymi
Palokunta kävi tarkistamassa käryävän tuhkakupin Kavolininkadulla
Käryävä tuhkakuppi Nokian Kavolinkadulla sai palokunnan paikalle sunnuntaina iltapäivällä. Tuhkakuppi oli ulkona. Pelastustehtäville ei ollut tarvetta. - Anonyymi
Nokialla on toivottu siltaa Vihnusojan ylitse – ”Kannatettava idea”, sanoo kaupungin suunnitteluinsinööri
Suunnitelmat Vihnusojan sillalle on piirretty jo yli 10 vuotta sitten.Kapea Vihnusoja katkaisee kävelyreitin Vihnusjärven ympäri. Talvella tästä pääsee toiselle puolelle hiihtosiltaa pitkin.
Rantojen kaupunki. Se on yksi Nokian kaupungin uuden strategian iskulauseista.
Vihnusjärvi toivottaa ulkopaikkakuntalaisenkin tervetulleeksi Nokialle. Vastarannalla komeilee Vihnuskodin lisäksi uusia kutsuvia kerrostaloja ja harvinaisen komea hopeapajurivistö.
Tämä näky on rantojen Nokiaa. - Anonyymi
Veneonnettomuus Pyhäjärvellä – kaksi moottorivenettä törmäsi toisiinsa sunnuntaiyönäPyhäjärvellä tapahtui kahden veneen välinen törmäys kello yhden aikaan sunnuntaiyönä. Vanhempi mies oli ajanut moottorivenettä Tampereen Raholan rannasta kohti Pirkkalan Turrin rantaa kertomansa mukaan noin 10 solmun nopeutta.
Nuori aikuinen mies oli ajanut moottorivenettä Tampereen Ratinasta kohti Nokian Viholan venesatamaa kertomansa mukaan noin - Anonyymi
Bussi syttyi tuleen Räikäntiellä - Kuljettaja sammutti palon itse.
Nyssen bussin takaosa syttyi tuleen.
Nyssen bussissa syttyi tulipalo tiistaina aamupäivästä Räikäntiellä Nokialla. Pelastuslaitoksen mukaan ajoneuvon laakeri oli syttynyt tuleen. Bussissa ei ollut tapahtumahetkellä kyydissä muita henkilöitä kuin bussikuski sekä yksi matkustaja.
Kuljettaja kertoo, että huomasi palon nopeasti. - Anonyymi
Liedelle unohtunut kahvipannu aiheutti palohälytyksen Ketolanmäenkadulla tiistai-iltanaPelastuslaitos sai hälytyksen Koskenmäkeen.
Ketolanmäenkadulle tiistaina illalla kello 18:n jälkeen. Hälytys kirjautui keskisuureksi rakennuspaloksi.
Paikan päällä osoittautui, että kahvinkeittimen pannu oli unohtunut liedelle kerrostaloasunnossa.
Pannun muoviosista aiheutui käryä ja palovaroittimet olivat alkaneet soida. - Anonyymi
Ulosteita oli valunut rappusille, rantaan ja veteen” – ilkivalta sulki suositun uimarannan Nokialla, kaupunki teki rikosilmoituksen
Liukuslahden uimaranta on ehdottomassa käyttökiellossa niin kauan kuin vedestä otetuista näytteistä selviää, onko vesi uimakelpoista. - Anonyymi
Leluja, leffoja, lautasia ja leninkejä – Peräkonttikirppis veti Pirkkalaistorin täyteen lauantainaKaiuttimet, kahvinkeitin, rullaluistimet, pöytävalaisimia, vöitä, tennareita, huppareita, rottinkikoreja, tauluja ja kiilakorkokengät. Yhden roska on toisen aarre.
Peräkonttikirppiksellä tavaroita myydään yleensä suoraan auton takakontista. Silti moni Pirkkalaistorin kirpputorimyyjä oli jättänyt lauantaina auton parkkipaikalle ja tuonut torille pöydän, rekin ja aurinkovarjon. Kirpputoritavaroita oli laitettu esille myös vilttien ja mattojen päälle. Myyntipaikat olivat kaikille myyjille maksuttomia. - Anonyymi
Ennätysmäärä autoja ja ihmisiä –Siuron Cruisingin tämänvuotinen suosio yllätti jopa järjestäjätkinKnuutilan pihapiiri täyttyi viikko sitten lauantaina niin vanhoja autoja katsomaan tulleista kuin itse autoistakin.Siuro Cruisingin järjestäjät voivat olla syystäkin tyytyväisiä viime viikonlopun tapahtumaan. Ensimmäistä kertaa Knuutilassa järjestetty cruising keräsi paikalle peräti 315 jenkkiautoa ja 40 muuta autoa.
– Oli siellä vielä pari traktoriakin, moottoripyöriä ja 1960-luvun mopo, joka kiersi koko lenkin, - Anonyymi
Ulosteita oli valunut rappusille, rantaan ja veteen” – ilkivalta sulki suositun uimarannan Nokialla, kaupunki teki rikosilmoituksen
Liukuslahden uimaranta on ehdottomassa käyttökiellossa niin kauan kuin vedestä otetuista näytteistä selviää, onko vesi uimakelpoista.
Suositulle rannalle ei ole mitään asiaa ennen ensi viikkoa Nokialla.
Lastensa kanssa Liukuslahden uimarannalle perjantaista helleaamua viettämään mennyt perheenäiti koki ikävän yllätyksen. Joku oli tönäissyt bajamaja-vessan rantaan vieviä rappusia alas niin, että vessassa olleet jätökset olivat levinneet rantaan ja veteen.
Nokian kaupungin liikuntapaikkojen työnjohtaja sanoo, että asiasta on tehty rikosilmoitus.
– Ulosteita oli valunut rappusille, rantaan ja veteen. Kerta ei ole ensimmäinen, kun rannalla tehdään ilkivaltaa, mutta ei tällaista ole ennen ollut, huokaa puhelimeen.
Tämä bajamaja-vessa makasi rappusten toisessa päässä perjantaiaamuna. Nyt se on kiinnitetty tukevasti paikalleen.
Nyt kaupunki ketjutti vessan niin, ettei sitä pääse liikuttamaan.
Kaupungin terveystarkastaja otti rannasta näytteet perjantaina. Suosittu uimaranta oli pakko laittaa käyttökieltoon, sillä tulosten valmistuminen venyy tulevaan viikkoon.
– Porukkaa oli jatkuvasti tulossa, mutta ei arvaa päästää, kun ei vielä tiedetä tuloksia.
Rappuset käytiin pesemässä heti. Rannan hiekka joudutaan vaihtamaan. Jokinen sanoo, että kaupungille ilkivallasta koituu aikamoinen lasku.
– Ympäristönsuojelupäällikkö ilmoitti, että hiekat on vietävä Koukkujärven kaatopaikalle jatkokäsittelyyn, sillä vessoissa käytetään puhdistuksessa sellaisia aineita, jotka vaativat käsittelyä, toteaa.
Nokialta on uutisoitu kuluneen kesän aikana useammista ilkivallanteoista. mukaan liikuntapaikat ovat saaneet olla aika rauhassa. - Anonyymi
Liukuslahden uimaranta on nyt asetettu ehdottomaan käyttökieltoon iljettävän ilkivallan takia – kaupunki teki rikosilmoituksen
Liukuslahden uimaranta on ehdottomassa käyttökiellossa niin kauan kuin vedestä otetuista näytteistä selviää, onko vesi uimakelpoista. - Anonyymi
Kuntosalin saunatiloissa tulipalo Nokian keskustassa – paikalla oli useita pelastuslaitoksen yksiköitä, todennäköinen syttymissyy selvilläPalopaikka on Nokian Harju-Centerissä, lähellä rengastehdasta Härkitien päässä.Nokian keskustassa Harju-Centerissä Nokian Liikuntamaailman tiloissa syttyi palo lauantaina iltapäivällä. Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta kello 15.23.
Palomestari mukaan palo sai alkunsa kauppakeskuksen yläkerrassa olevasta saunasta. Savua levisi runsaasti sisätiloihin, ja tuli tuhosi seinää, mutta palo ei edennyt pidemmälle.
Palon todennäköinen syttymissyy oli puun syttymislämpötilan laskeminen, joka syntyi puupaneelin pitkäaikaisesta yli 100 asteen lämpörasituksesta, kertoo Pirkanmaan pelastuslaitos.
Palo syttyi naisten saunatiloissa, kertoo Nokian Liikuntamaailman toimitusjohtaja
Heinola kertoo, että saunasta purettiin yksi väliseinä.
– Ensisammutus tuli jo siitä, kun sprinkleri laukesi ja se pieni tulipalo, mikä siinä oli kiukaan takana sammui. Sprinklerit tekivät heti sammutustyöt ja sitten palokunta hoiti sen loppuun ja purkivat seinää, Heinola kertoo.
Nokian Liikuntamaailma on suljettuna palon takia loppupäivän lauantaina ja se avaa ovensa jälleen huomenna sunnuntaina kello 12. Naisilla ei ole käytössä saunaa siihen saakka, että remontti saadaan tehtyä.
– Tällä hetkellä haittana on se, että siellä on savua ja sitä poistetaan, mutta palomestari on antanut meille luvan jatkaa toimintaa vaikka heti, H kertoo.Henkilövahinkoja ei tullut.
Hälytys tuli pelastuslaitokselle nimikkeellä rakennuspalo, suuri. Ensitiedotteen mukaan paikan päälle hälytettiin toistakymmentä yksikköä.
Paikalla oleva Aamulehden toimittaja kommentoi paikalta kello 16 aikaan, että paikalla oli ainakin kahdeksan paloautoa ja kolme ambulanssia. Savua ei näkynyt rakennuksen ulkopuolella, mutta letkuja on vedetty sisälle rakennukseen.- Anonyymi
Jos siellä on joku vinguttanut dildoa niin että kitka on sytyttänyt tulipalon.
- Anonyymi
Sähkösaunassa kiuas liian lähellä seinää eli seinä panelia jotenka seinä kuumes ja sytty palamaan !
- Anonyymi
Kiukaan ympärillä on hyvä olla kiviainesta, paneelit pallaa iloisesti? Palotarkastaja on varmaan lomautettu Nokialla?
- Anonyymi
Sähkösaunojen turvallisuus on nykyään retuperällä
- Anonyymi
Poliisi valvoo taas liikennettä koulujen alkaessa – Vanhempien kannattaa käydä koulutien vaaran paikat läpi lapsen kanssa
Poliisi turvaa koulujen aloitusta viikoilla 32–33 riippuen koulujen alkamisajankohdasta sekä valvoo tehostetusti ajonopeuksia 12.–18. elokuuta erityisesti koulujen läheisyydessä.Poliisi suosittelee, että aikuinen kävelisi koulutien läpi yhdessä lapsen kanssa ennen koulujen alkua.
– Lapselle hahmottuu selkeämpi kuva koulumatkasta ja sen mahdollisista vaaran paikoista, kun hän kävelee sen yhdessä aikuisen kanssa ja keskustelee siitä, miten koulumatka on turvallisinta kulkea, poliisitarkastaja - Anonyymi
Juuri nyt: Liikenneonnettomuus kolmostiellä Pirkkalan ja Nokian rajalla – yksi kaista suljettu, liikenne ruuhkautuuPirkkalan ja Nokian rajalla kolmostiellä on sattunut liikenneonnettomuus maanantaina iltapäivällä kello 15.38.
Tarkempi paikka on Rajaniemen liittymän ja Pirkäniemen liittymän välillä.
Yksi ajokaista on suljettu. Liikenne ruuhkautuu Vaasan suuntaan.
Yllä oleva lukijan video näyttää tilanteen onnettomuuspaikalla.
Aamulehti seuraa tilannetta. - Anonyymi
Videossa näkyy yliajaja
- Anonyymi
Uutta tietoa kolmostien liikenneonnettomuudesta: Tiellä jalan liikkunut jäi auton alle Pirkkalan ja Nokian rajalla.
Pirkkalan ja Nokian rajalla kolmostiellä sattui liikenneonnettomuus maanantaina iltapäivällä. Tieliikennekeskus tiedotti onnettomuudesta kello 15.38.
Tarkempi paikka oli Rajaniemen liittymän ja Pitkäniemen liittymän välillä.
Asian tutkinnanjohtaja, rikoskomisario kertoo, että onnettomuus tapahtui, kun tiellä jalan liikkunut henkilö - Anonyymi
Aluehallintovirasto teki Nokialla alkuvuoden aikana vain yhden valvontakäynnin vanhusten hoitopaikkaan – käynti ei ollut ennalta ilmoittamatonLänsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolla on riittänyt alkuvuodesta kiireitä.
Erityisesti vanhuspalveluja koskevien valvonta-asioiden määrä on kasvanut huomattavasti.
Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonta-asioita tuli alkuvuonna vireille yhteensä 378.
Määrä on sosiaalihuollossa jopa 40 prosenttia ja terveydenhuollossa 20 prosenttia suurempi kuin - Anonyymi
Autoilija kaasutti törkeään ylinopeuteen 12-tiellä: 80:n alueella vauhti nousi 142 kilometriin tunnissaMoottoripyöräpoliisi pysäytti 12-tiellä Nokialla lauantaina 10. elokuuta törkeää ylinopeutta ajaneen autoilijan.
1990-luvulla syntynyt pirkanmaalaismies ajoi 80-kilometrin nopeusrajoitusalueella 142 kilometriä tunnissa.
Tapaus sattui iltapäivällä kello 13.
Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaa - Anonyymi
Nyrkit heiluivat nokialaisessa ravintolassa – kolmea miestä syytetään pahoinpitelystä
Kolmea miestä syytetään nokialaisessa ravintolassa tapahtuneesta pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta. Syyttäjän mukaan lokakuussa vuonna 2017 miehet olivat iskeneet ravintolassa ollutta henkilöä nyrkillä kasvoihin ja päähän useita kertoja. Kun uhri oli kaatunut maahan, epäillyt olivat jatkaneet pahoinpitelyä potkimalla häntä. - Anonyymi
Mopoautoilija menetti menopelinsä hallinnan KoskenmäessäMopoautoilija suistui tiistai-iltana syystä tai toisesta tieltä ja törmäsi roskakatokseen ja valotolppaan.
Vahinko sattui Koskenmäessä kello 20 aikaan. Poliisi epäilee kuljettajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. - Anonyymi
Porintiellä sattui hirvikolari, Tottijärvellä peura törmäsi moottoripyöräilijään
Iltojen hämärtyessä myös hirvikolarin riski kasvaa.
Porintiellä sattui maanantaina hirvikolari Kauniaisten alueella. Henkilöauto oli matkalla Mouhijärven suunnalta kohti Nokiaa kun hirvi loikkasi auton eteen kello 22.10 aikaan.
Poliisin mukaan loukkaantunut hirvi jatkoi matkaansa metsään ja hirvimiehet hälytettiin etsimään sitä. Autoilija selvisi tö - Anonyymi
Nokialaisessa ravintolassa riehuneet miehet saivat tuomion pahoinpitelystä
Nokialaisen ravintolan työntekijä pahoinpideltiin ravintolassa lokakuussa vuonna 2017. Kolme pahoinpitelyyn osallistunutta miestä saivat tuomion pahoinpitelystä.
Työntekijä oli ollut työvuorossa ravintolassa, kun kolmen miehen seurue oli saapunut paikalle. He olivat viettäneet ravintolassa aikaa, kunnes kaksi miehistä meni baarintiskin taakse työnt - Anonyymi
Vene ajautui karille Viholan venesataman edustallaPelastuslaitokselle tehtiin ilmoitus vesiliikenneonnettomuudesta Pyhäjärvellä sunnuntaina iltapäivällä kello kolmen aikaan.
Tapahtumapaikaksi ilmoitettiin Viholan venesatama. Pelastuslaitoksen yksiköiden saavuttua paikalle kävi ilmi, että vesillä ollut 9-metrinen vene oli ajautunut karille venesataman edustalla. - Anonyymi
Useita poliiseja ja ambulanssi Nokialla – Myös panssaroitu Mercedes-Benz osallistui poliisitehtäväänTuuliharjunkadun ja Poutuntien tuntumassa Nokialla oli myöhään perjantai-iltana käynnissä poliisioperaatio, jossa oli mukana ainakin ambulanssi, tavanomainen poliisiauto, siviilipoliisiauto, poliisin panssaroitu Mercedes-Benz sekä poliisikoiria.
Poliisin tilannekeskuksesta vahvistettiin Aamulehdelle kello 22.42, että poliisilla on kyseisessä osoitteessa poliisitehtävä. Poliisi ei kuitenkaan tässä vaiheessa tiedota asiasta enempää.
Aamulehti kävi tapahtumapaikalla noin kello 00.15. Tuolloin paikalta lähti juuri tunnukseton poliisiauto. Paikalle jäi vielä hetkeksi panssaroitu Mercedes-Benz. Aamulehden poliisilta paikan päällä saamien tietojen mukaan tilanne oli tuolloin ohi. Yksi asunto oli tarkistettu, mutta kenelläkään ei ollut hätää tilanteessa.
Aamulehden haastattelema silminnäkijä kertoi aiemmin illalla, että hän tuli taksilla kotiinsa Poutuntielle hieman kymmenen jälkeen illalla. Tällöin paikalla oli 2–3 poliisiautoa ja ambulanssi. Silminnäkijä kysyi kypärällä ja jonkinlaisella suojaliivillä varustautuneelta poliisilta, mitä tilanteessa tapahtuu. Poliisi ei juurikaan kommentoinut tilannetta. Poliisi oli kuitenkin suositellut, että alueelle ”ei kannata jäädä notkumaan”. Poliisi pysäytti joitakin ohi menneitä autoja.
Kun silminnäkijä lähti kotoaan Poutuntieltä yhdentoista ja puoli kahdentoista välillä, hän näki panssaroidun Mercedes-Benzin paikalla.
Aamulehti ei julkaise silminnäkijän nimeä, koska kyse on toistaiseksi epäselvästä poliisitehtävästä - Anonyymi
Autolle tehtiin ilkivaltaa Harjuniityssä – Myös kaksi viikkoa sitten autoja naarmutettiin samalla kadullaPoliisille tehdyn ilmoituksen mukaan Harjuniityssä vahingoitettiin autoa sunnuntaina ja maanantain välisenä aikana.Henkilöauto joutui viime viikonloppuna ilkivallan kohteeksi Harjuniityssä Linnunradankadulla.
Poliisille tehdyn ilmoituksen mukaan autoa on vaurioitettu sunnuntain ja maanantain välisenä aikana.
Tällä kertaa kyse ei ollut naarmuttamisesta, vaan muusta vahingonteosta.- Anonyymi
Auto joutui jälleen ilkivallan kohteeksi Linnunradankadulla Harjuniityssä – ainakin kolmas tapaus tänä syksynä.
Pakettiauton tuulilasi rikottiin Linnunradankadulla Harjuniityssä keskiviikon ja torstain 25.–26.9. välisenä yönä iltakymmenen ja aamuseitsemän välillä. Auto oli ollut yön ajan pysäköitynä.
Tekijästä ei ole tietoa. Mahdolliset havainnot tapahtumasta voi ilmoittaa Nokian poliisille numeroon 0295 445 888. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Auto joutui jälleen ilkivallan kohteeksi Linnunradankadulla Harjuniityssä – ainakin kolmas tapaus tänä syksynä.
Pakettiauton tuulilasi rikottiin Linnunradankadulla Harjuniityssä keskiviikon ja torstain 25.–26.9. välisenä yönä iltakymmenen ja aamuseitsemän välillä. Auto oli ollut yön ajan pysäköitynä.
Tekijästä ei ole tietoa. Mahdolliset havainnot tapahtumasta voi ilmoittaa Nokian poliisille numeroon 0295 445 888.Syksy tulee nokialle kun tapahtumat vähentyneet ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syksy tulee nokialle kun tapahtumat vähentyneet ?
Kuka palomies se on ajaa tummansinisellä siviili pakettimersu sprintterillä,ja helevetin utelias.Autossa on joku numero kyljessä oisko 108.
Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113475MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801188Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768