Vaalivilpin mahdollisuus tutkittava!

Eikö_epäilytä

Matemaattisesti lähes mahdoton nousu Perussuomalaisten varsinaisen vaalipäivän äänissä. Kyselyiden virhemarginaalit perustuvat juuri tuohon matemaattiseen malliin, jolla saadaan jo tuhannella äänellä varsin tarkkaa suuntaa koko maan äänestystuloksissa. Nyt nämä marginaalit ylitettiin moninkertaisesti.

Eli epäilys kohdistuu ennakkoäänten käsittelyyn. Mitään dramaattista muutosta ei tapahtunut lopussa, joka voisi selittää niin suuren kannatuksen nousun.

140

153

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voisikohanolla

      Meinaatko, että ennakkoäänten PS osuutta olisi käsitelty esim. Vas ja vihreiden eduksi? Nehän olivat ennakkoäänten tullessa suurimpia voittajia.

      • DeepStateNews

        Joko perussuomalaisten ennakkoääniä hävitettiin tai sitten niitä tehtailtiin varsinaisena vaalipäivänä, jotta SDP:n kannatus saatiin tiputettua alle 18%:iin. Molemmat skenaariot hyödyttivät kokoomusta.
        Kaikkein ilkein juttu olisi ollut se että perussuomalaisten ääniä olisi tehtailtu hieman lisää sen jälkeen kun SDP:n Antti Rinne olisi julistautunut vaalivoittajaksi. Voittaja olisikin ollut yhtäkkiä kakkonen. Ei ollut monesta tuhannesta äänestä kiinni. Pieni äänimäärä siihen nähden että äänilippuja hylättiin ennätysmäisesti lähes 20 000 kpl. Erityisesti ennakkoääniä hylättiin. Siinäkö syy miksi ennakkoäänien lasku epätavalliseen tapaan kesti huomattavan pitkään;)

        Eduskuntavaaleissa hylättyjä ääniä merkittävästi enemmän kuin neljä vuotta aikaisemmin
        https://www.nykysuomi.com/2019/04/15/eduskuntavaaleissa-hylattyja-aania-merkittavasti-enemman-kuin-nelja-vuotta-aikaisemmin/

      • MikseiMyösSuomessa

        Vaalivilpin ei pitäisi olla mahdollista Euroopassa. Entä itävalta ja Skotlanti?
        Deep state?

      • Vilppianalyytikko
        DeepStateNews kirjoitti:

        Joko perussuomalaisten ennakkoääniä hävitettiin tai sitten niitä tehtailtiin varsinaisena vaalipäivänä, jotta SDP:n kannatus saatiin tiputettua alle 18%:iin. Molemmat skenaariot hyödyttivät kokoomusta.
        Kaikkein ilkein juttu olisi ollut se että perussuomalaisten ääniä olisi tehtailtu hieman lisää sen jälkeen kun SDP:n Antti Rinne olisi julistautunut vaalivoittajaksi. Voittaja olisikin ollut yhtäkkiä kakkonen. Ei ollut monesta tuhannesta äänestä kiinni. Pieni äänimäärä siihen nähden että äänilippuja hylättiin ennätysmäisesti lähes 20 000 kpl. Erityisesti ennakkoääniä hylättiin. Siinäkö syy miksi ennakkoäänien lasku epätavalliseen tapaan kesti huomattavan pitkään;)

        Eduskuntavaaleissa hylättyjä ääniä merkittävästi enemmän kuin neljä vuotta aikaisemmin
        https://www.nykysuomi.com/2019/04/15/eduskuntavaaleissa-hylattyja-aania-merkittavasti-enemman-kuin-nelja-vuotta-aikaisemmin/

        Asiasta oli luotu tarkka skenaario ennalta miten nuo äänet tuli siirretyksi ennakkoäänillä. Havainnollistin asiaa jok on tuonnempana kirjoituksissa. Touhussa oli keskitytty kahteen oleelliseen asiaan. Ensimmäinen oli että demareiden ääniuimäärä ennakkoäänien kautta olisi valtavan suuri ja toinen että persujen äänimäärä jäisi valtavan pieneksi. Ääniä oli siirretty näillä kahdella perusteella. Keskusta voitiin surutta laatia häviäjäksi, joten niiden äänistä oli hyvin helppoa myös siirtää ääniä demareille.

        Asian voisi hahmotella sitenkin että ääntenlaskun alkaessa lähtökohdat oli jo asetettu sellaiseksi että persuilla olisi tavallaan muutamasatatuhaatta ääntä valmiiksi jo miinuksella ja vastaavasti demareilla huimasti plussalla. Näin saatiin äänet jäämään lopulta sellaiseksi että voittajaksi muodostui demarit ja tämä siis tehtiiin tarkoituksella. Asi todella junailtiin siten että ennakkoääniosuutta manipuloitiin likimain miten haluttiin mutta asian peittelyssä ei onnistuttu koska perussuomalaisten voitto oli niin ilmeinen havaituista ennakkoäänistä tehdyllä päätelmällä.

        Siitä huolimatta äänten manipulointiin ryhdyttiin vaikka riski on valtava. Ihmisten havainnointi en vaan niin surkealla tasolla eivätkä he osaa näistä äänten käytöksestä ja luvuista ssilti päätellä mitään taikka eivät uskolla sanoa asiaa ääneen koska isot puolueet ja heidän trollinsa ovat tehokkaasti pukemassa folihattuja totuuden sanojille.

        Tutkikaa ihmeessä, ja katsokaa asiaa näillä tiedoilla. Katsokaa ääntenlaskentaohjelmat uusintana! Asia on päivänselvä. Vaalipetos tapahtui.

      • kansaapitäisikuunnella

        ei PS:lla ollut mitään tarvetta vaalivilppiin. Heillä oli jo sen verran kova kannatus, koska kepulaisia on varmasti maaseudulta siirtynyt PS:n kannattajiksi. kepu kun petti ns. omansa. Lukekaa vaikka Paavo Väyrysen blogista. Sen sisällöstä käy ilmi, että wanhat kepulaiset on enemmän "kekkoslaisia" eivätkä tunne omakseen tätä nykyliberaalia politiikkaa missä kaikki härskiys on sallittua ja maatalous pannaan lihoiksi.
        Jos joku tehtaili ääniä niin veikkaisin kokoomusta, koska porvarilinjaan oli kansa kyllästynyt. Sen takia vaalivoittajiksi tuli SDP ja PS koska kansa haluaisi näiden kahden puolueen yhdessä johtavan maan sisäiset asiat kuntoon. Siksi vaaleja ei voittanut ilmastokiihkoilevat vihreät, tai kansaa ruoskinut porvarilinjaa ajanut kepu. Kok nousu oli yllätys. Ei PS tai SDP:n.
        On myös vaikea käsittää mistä kok. saisi noin valtavia äänimääriä, kun Suomessa oikeaa porvaristoa on pienempi osa, kuin annetaan ymmärtää. Velkaa on helvetisti, eikä velkaraha tee kenestäkään porvaria. Nyt jos SDP tekee liittoumaa Kok kanssa, on se isku suoraan äänestäjien kasvoille, jotka haluavat porvarivaltaa alas ja tavis työläisten elämään parannuksia. Siksi vaalivoiton teki SDP ja PS.Varsinkin köyhempi kansa on saanut ruoskaa sietää liian pitkään ja jos SDP paljastuukin sudeksi lampaan vaatteissa, voi se merkitä AY liikkeen nopeaa tuhoa, kansan kokiessa tulleensa petetyksi. Porvari Rinne on väärä johtaja SDP.lle. Liian kapitalistinen asenne veroineen ym. Vaikea olisi uskoa että SDP:laisten suusta tulisi veronkorotusvaateita. No nähtäväksi jää.

      • persusussu

        Suurin syy sdp:n kannatuksen laskuun ennakkoäänten ja varsinaisen vaalipäivän välillä oli pj Rinteen sekava käytös viimeisessä vaalitentissä.

        Mikäli demarit olisivat päätyneet pitämään Rinteen sairauslomalla ja antaneet Sanna Marinin johtaa puoluetta vaalien alusajan, demarit olisivat voittaneet yli 20% kannatuksella.

        Harmi, ettei ollut vielä yhtä tiukkaa puheenjohtajatenttiä. Se olisi ratkaissut perussuomalaisten selkeän voiton äänimäärissä. Toisaalta perussuomalaiset olivat ehdoton vaalien voittaja 22 kansanedustajan lisäyksellä, mutta ei hätiä mitiä. Antaa sdp:n sössiä ja demarien kannatukselle käy kuten Sinisille.

      • Logiikkaa
        Vilppianalyytikko kirjoitti:

        "Keskusta voitiin surutta laatia häviäjäksi, joten niiden äänistä oli hyvin helppoa myös siirtää ääniä demareille."

        Kokoomuksen kannatus ei sulanut kaikista skandaaleista ja galluplaskusta huolimatta ja se sai jopa yhden lisäpaikan politiikalla jota arvosteltiin joka puolelta. Kokoomus on ainut jonka vaalitulos ei täsmää. Demarien vaalitulos taas laski muutamissa päivissä useita prosentteja, joka on erikoista, kun aiemminkaan gallupeissa perussuomalaisten nousu ei juurikaan vaikuttanut vakaana pysyvääm SDP:n kannatukseen, toisin kuin kokoomukseen, jonka kannatus laski perussuomalaisten nousun mukaan gallupeissa.

      • Vilppianalyytikko
        persusussu kirjoitti:

        Suurin syy sdp:n kannatuksen laskuun ennakkoäänten ja varsinaisen vaalipäivän välillä oli pj Rinteen sekava käytös viimeisessä vaalitentissä.

        Mikäli demarit olisivat päätyneet pitämään Rinteen sairauslomalla ja antaneet Sanna Marinin johtaa puoluetta vaalien alusajan, demarit olisivat voittaneet yli 20% kannatuksella.

        Harmi, ettei ollut vielä yhtä tiukkaa puheenjohtajatenttiä. Se olisi ratkaissut perussuomalaisten selkeän voiton äänimäärissä. Toisaalta perussuomalaiset olivat ehdoton vaalien voittaja 22 kansanedustajan lisäyksellä, mutta ei hätiä mitiä. Antaa sdp:n sössiä ja demarien kannatukselle käy kuten Sinisille.

        Mainitsin jo aikaisemmin että vaalivilppiä koitetaan selitellä vaalikäyttäytymisellä. Petoksessa on ollut kyse paljon suuremmista eivätkä demareille annetut ennakkoäänet suinkaan vastaa todellisuutta! Tämä on tarkoin suunniteltua ja rinteen tyhmä käytös oli harkittua jolla vilppiä voitaisiinkin selitellä.

      • Vilppianalyytikko
        Vilppianalyytikko kirjoitti:

        Mainitsin jo aikaisemmin että vaalivilppiä koitetaan selitellä vaalikäyttäytymisellä. Petoksessa on ollut kyse paljon suuremmista eivätkä demareille annetut ennakkoäänet suinkaan vastaa todellisuutta! Tämä on tarkoin suunniteltua ja rinteen tyhmä käytös oli harkittua jolla vilppiä voitaisiinkin selitellä.

        Joissa lisäksi käytetään ennalta vääristeltyjä galluppeja. Gallupithan toimivat niin että niissä luodaan esim sdp voittajaksi ja persut häviäjäksi ja kun tulos on niukka niin galluppeihin on silloin helppo vedota, ja selitellä niukkaa voittoa tai tappiota vaikka todellisuus poikkeaa tuosta valtavasti. Perussuomalaiset ovat tilastollisesti selvä voittaja, ellei manipuloimista olisi tapahtunut!
        Äänet ratkaisevat, kuten niin usein toitotellaan..

      • Vilppianalyytikko
        kansaapitäisikuunnella kirjoitti:

        ei PS:lla ollut mitään tarvetta vaalivilppiin. Heillä oli jo sen verran kova kannatus, koska kepulaisia on varmasti maaseudulta siirtynyt PS:n kannattajiksi. kepu kun petti ns. omansa. Lukekaa vaikka Paavo Väyrysen blogista. Sen sisällöstä käy ilmi, että wanhat kepulaiset on enemmän "kekkoslaisia" eivätkä tunne omakseen tätä nykyliberaalia politiikkaa missä kaikki härskiys on sallittua ja maatalous pannaan lihoiksi.
        Jos joku tehtaili ääniä niin veikkaisin kokoomusta, koska porvarilinjaan oli kansa kyllästynyt. Sen takia vaalivoittajiksi tuli SDP ja PS koska kansa haluaisi näiden kahden puolueen yhdessä johtavan maan sisäiset asiat kuntoon. Siksi vaaleja ei voittanut ilmastokiihkoilevat vihreät, tai kansaa ruoskinut porvarilinjaa ajanut kepu. Kok nousu oli yllätys. Ei PS tai SDP:n.
        On myös vaikea käsittää mistä kok. saisi noin valtavia äänimääriä, kun Suomessa oikeaa porvaristoa on pienempi osa, kuin annetaan ymmärtää. Velkaa on helvetisti, eikä velkaraha tee kenestäkään porvaria. Nyt jos SDP tekee liittoumaa Kok kanssa, on se isku suoraan äänestäjien kasvoille, jotka haluavat porvarivaltaa alas ja tavis työläisten elämään parannuksia. Siksi vaalivoiton teki SDP ja PS.Varsinkin köyhempi kansa on saanut ruoskaa sietää liian pitkään ja jos SDP paljastuukin sudeksi lampaan vaatteissa, voi se merkitä AY liikkeen nopeaa tuhoa, kansan kokiessa tulleensa petetyksi. Porvari Rinne on väärä johtaja SDP.lle. Liian kapitalistinen asenne veroineen ym. Vaikea olisi uskoa että SDP:laisten suusta tulisi veronkorotusvaateita. No nähtäväksi jää.

        Et ihan ymmärrä. Eivät persut vaalivilppiin syyllistyneetkään vaan muut jotka manipuloinnilla veivät selkeän voiton perussuomalaisilta. Persun vastainen koalitio sen takana on yhdessä median ja goldmann sachsin kanssa jonka joku mainitsi aiemmin. Tekniikat vaan kun on hallussa niin tuo tulee mahdolliseksi. Lisäksi siihen auttaa se että monet ovat ennaakkoon niin mediauskoisia eivätkä kykene hahmottamaan asiaa. Ja niin se juuri tahdotaan pitää. Hoetaan vain ettei vilppiä olisikaan ollut.

      • Anonyymi

        Miten vaalivilppi onnistuu Suomen entisessä sivistysvaltiossa
        https://nwohavaintoja.blogspot.com/2019/04/miten-vaalivilppi-onnistuu-suomen.html

        Vaalivilppi Suomessa ja hallitusohjelman tilaus osa: 1
        http://janerikfinskas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/270998-vaalivilppi-suomessa-ja-hallitusohjelman-tilaus-osa-1

        Toisin kuin Itävallassa tai Skotlannissa, Suomessa vaalivilppi ei ole mahdollista.

        Skotlannissa epäillään vaalivilppiä - laissa omituinen porsaanreikä
        19.09.2014
        "Skotlannin suurimmassa kaupungissa Glasgow’ssa epäillään vaalivilppiä.
        Maassa järjestettiin torstaina kansanäänestys siitä, pitäisikö Skotlannin itsenäistyä Britanniasta.

        Poliisi sai tietoonsa 10 tapausta, joissa ihmiset olivat menneet äänestämään, mutta äänestyspaikoilla oli selvinnyt, että heidän nimensä oli jo yliviivattu listalta. Todellisuudessa kukaan kymmenestä äänestämään pyrkijöistä ei ollut kuitenkaan vielä käynyt äänestämässä."

        Pikkukylän äänestysprosentti 146,9!
        24.05.2016
        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2016052421613297
        "Itävallan sisäministeriö on julkistanut nettisivuillaan väärän vaalituloksen.
        Heidän mukaansa kyse on pelkästä syötevirheestä, jolla ei ole olennaista vaikutusta lopputulokseen."

        Toivottavasti meillä ei ole vastaavia "syötevirheitä" jossa kuitenkin kokonaistulos pysyy 100%:ssa, niin ettei niitä huomata.

        Haamuäänet kummittelevat vaalituloksessa
        https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/03/04/haamuaanet-kummittelevat-vaalituloksessa
        04.03.2011
        "Vaaliuurnista löytyy enemmän annettuja ääniä kuin mitä äänestyspaikoilla on kirjattu käyneen äänestäjiä. MOT-ohjelman toimittaja Ari Korvola jahtasi vuoden 2007 eduskuntavaalien haamuääniä.

        Ohjelmassa pöllyytettiin vaaliuurnien tuhkia Helsingin, Uudenmaan ja Keski-Suomen vaalipiireissä.

        Valtaosassa Helsingin eri äänestysalueilla eivät äänet ja äänestäjät menneet vaalilaskennan päätteeksi tasan. Yleensä annettuja ääniä oli enemmän kuin äänioikeuttaan käyttäneitä, esimerkiksi: Ala-Malmilla 7, Vallilassa 8, Ruskeasuolla 10 ja Kannelmäessä 57.

        Vaaliviranomaisten hämmennyksensä jälkeen antama yleisin vastaus toimittaja Korvolalle oli, että äänestäjien määrä oli kirjattu väärin. MOT tarkisti vaaliluettelot ja laski äänestäneiden lukumäärät, eikä pitänyt selitystä riittävänä.

        Äänten tarkastuslaskenta tehdään vaalien jälkeisellä viikolla. Sekään ei ole poistanut ongelmia, vaan on joissain tapauksissa luonut niitä jopa lisää. Viralliseen vaalitulokseen onkin MOT-ohjelman mukaan kirjattu mitä ilmeisimmin varsin runsaasti haamuäänestäjien ääniä.

        Tällaisista äänestäjien ja äänten täsmäämättömyyksistä ei tehdä yhteenvetoja eikä selvityksiä. Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan vaalipiirit ovat olleet asiasta yleensä hiljaa. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa annetut äänet ja äänestäneet eivät täsmänneet 93 äänestysalueella Helsingin vaalipiirissä. Ongelmasta mainittiin yhdessä pöytäkirjassa."

        Tarkastusnumero vaalilippuun ja äämestäneelle kuittiosa tarkastusnumerolla ja "hiilikopio" kirjoitetusta numerosta. Vain kuulakärkikyniä äänestyskoppiin ja tarpeeksi.
        Vaalitulostiedosto julkaistaan HASH-tiivistetunnisteen sisältävänä tiedostona jonka jokainen voi ladata itselleen ja tarkistaa listalta tarkastusnumerolla että oma ääni meni halutulle ehdokkaalle. Samalla hän voi tarkistaa koko maan vaalituloksen kaikkine yksityiskohtineen.

        Vaalilippujen tarkastusnumerot ovat tietyn määrätyn merkkialueen sisällä, eli vaalilippujen tarkka määrä on tiedossa, ei voi "ilmestyä" ylimääräisiä vaalilippuja tai "kadota" äänestylippuja. Kaikille äänestyspaikoille annetaan oma tarkastusnumeroväli, ja tiettyyn tarkastusnumeroon lisätään sen äänestyspaikan numero. Eli jokaisen vaalipaikan äänestyslippujen määrä tiedetään tarkasti.

        Äänipaikka tarkistaa saaneensa oikean määrän lippuja, joita laitetaan tarpeeksi että kaikille äänestäjille riittää lippu ko. äänestyspaikalla. Äänestyspaikka tarkistaa käytettyjen äänien ja käytettyjen tarkastuslippujen sekä kyttämättä jääneiden äänestyslippujen määrän ja tarkastusnumerot, joista tehdään kuittais. Vaalilaitakunta tarkistaa vastaanottaessaan liput, että määrät ja numerot täsmäävät, ja taas kuittaus.

        Näistä tiedoista saadaan 100% tarkka vaalitulos joka voidaan jakaa vaalitulostiedostona jokaisen tarkasteltavaksi. Siitä löytyy äänestäneen oma tarkastusnumero ja sen yhteydessä ehdokkaan numero ja äänestyspaikkatunnus, jotka ovat kaikki myös tositteeksi saadussa äänilipun kuittiosassa.

        Näet myös kaikki muut tarkastusnumerot ja niiden äänestyspaikkatunnuksen sekä ehdokkaan numerot. Voit itse tarkistaa koko Suomen tai minkä tahansa äänestyspaikan tuloksen. Saman voi tehdä kuka tahansa ihminen missä päin maailmaa tahansa lataamalla HASHatun vaalitulostiedoston.

        Maan sisäisen tai maan ulkoisen vaalivilpin mahdollisuus minimoidaan ja jokainen voi olla varma että oma ääni meni oikealle ehdokkaalle sekä hyväksyttiinko ääni vai hylättiinkö se. Myös hylätty tieto kerrotaan tarkastusnumeroiden yhteydessä vaalitulostiedostossa, jos käytetty äänilippu oli tyhjä ym.

      • Anonyymi

        Vaalipäivän äänten laskenta oli jo 84 prosenttia laskettu ja helsinkin seutu oli laskematta ja persujen prosentit ei noussut vaan pysyi paikallaan ja kuitenki nyt vaalikartta nöäyttää että persut olisi ollut suurin äänten saaja helsinkissä ja ympäristössä ja hallaaho suurin ,onko vilppiä pelattu jonku toisen puolueen hyväksi .

      • Anonyymi
        DeepStateNews kirjoitti:

        Joko perussuomalaisten ennakkoääniä hävitettiin tai sitten niitä tehtailtiin varsinaisena vaalipäivänä, jotta SDP:n kannatus saatiin tiputettua alle 18%:iin. Molemmat skenaariot hyödyttivät kokoomusta.
        Kaikkein ilkein juttu olisi ollut se että perussuomalaisten ääniä olisi tehtailtu hieman lisää sen jälkeen kun SDP:n Antti Rinne olisi julistautunut vaalivoittajaksi. Voittaja olisikin ollut yhtäkkiä kakkonen. Ei ollut monesta tuhannesta äänestä kiinni. Pieni äänimäärä siihen nähden että äänilippuja hylättiin ennätysmäisesti lähes 20 000 kpl. Erityisesti ennakkoääniä hylättiin. Siinäkö syy miksi ennakkoäänien lasku epätavalliseen tapaan kesti huomattavan pitkään;)

        Eduskuntavaaleissa hylättyjä ääniä merkittävästi enemmän kuin neljä vuotta aikaisemmin
        https://www.nykysuomi.com/2019/04/15/eduskuntavaaleissa-hylattyja-aania-merkittavasti-enemman-kuin-nelja-vuotta-aikaisemmin/

        Meinasi virkailija unohtaa leimata vaalilipun ennakko äänestyksessä, huomasi kyllä sitten jo itsekkin. kun oli jo työntänyt lipun kuoreen.

    • Katainenolipahis

      Joo. Käsittämätöntä että ennakkoäänestys ei noudattanut varsinaisen äänestyspäivän suuntaa. Tietysti mitä kauemmin vaalityö kesti, sitä selkeämmin ainakin Rinteen sekoilu painoi demareita alas, joten demareitten osuus varmaan persujen eduksi laski

      • Merenaallot

        Rinteen sammakot ja selitykset, kehno esiintyminen, tavan ihmisiä kurjistava verotuksen lisääminen, ilmastopolitiikka, höveli maahantulopolitiikkaa (olipa sitten pakolainen tai työperäinen) veivät SDP:ltä paljon ääniä, jotka sai erityisesti perussuomalaiset.

      • dndjdkdm
        Merenaallot kirjoitti:

        Mikään ei selitä kokoomuksen kannatuksen nousua vaaleissa verrattuna galluppeihin, joissa se oli koko ajan laskeva. Oli Oulun lapsiraiskausskandaali, Esperi Caren ja Attendon vanhustenhoivaskandaali, Orpon vaisut vaalitenttiesiintymiset ja lopuksi vielä porvarihallituksen Soten kaatuminen jota sekä Orpo että Sipilä ja Saarikko haukkuivat toisen puolueen osalta huonoksi malliksi. Kaiken lisäksi aivan viime päivinä tuotiin raportti joka kertoi porvarihallituksen ohjuksesta Sotesirkuksen valmistelussa. Ja silti kokoomuksen eduskuntapaikat nousivat yhdellä todennäköisyyksien vastaisesti, vaikka hieman aiemmin gallupit kertoivat koko ajan laskevasta kannatuksesta skandaalien ryvettäessä. Siinä missä odotettiin 15%:n kannatusta, maksimissaan vajaan 16%:n, kokoomus saikin 17% äänistä ja yhden lisäpaikan. Hieman epäilyttävää.

      • Vilppianalyytikko
        dndjdkdm kirjoitti:

        Gallupeilla halutaan nimenomaan antaa ennakkovaikutelma, joka edesauttaa sitä että ihmiset jotakuinkin uskoissivat sitten annettuihin ääniin. Käyttäkää pohjana annettuja tietoja itse äänistä ja niistä voitte päätellä. Äänten jälkipuinnilla ja galluppitiedoilla tahdotaan ihmisten kiinnittävän fokuksensa väärin.

      • persusussu

        Liputan vastauksellesi!

      • persusussu
        Merenaallot kirjoitti:

        Rinteen sammakot ja selitykset, kehno esiintyminen, tavan ihmisiä kurjistava verotuksen lisääminen, ilmastopolitiikka, höveli maahantulopolitiikkaa (olipa sitten pakolainen tai työperäinen) veivät SDP:ltä paljon ääniä, jotka sai erityisesti perussuomalaiset.

        Kyllä, saat peukun =)

    • Persutrolli keksi muutama tunti tuloksen selviämisen jälkeen salaliittoteorian! Kuka yllättyi?

    • jotaion

      epäilijä
      kokoomusta äänesti varmaan vanhusten omaiset ja vanhukset halusivat kurjuudelle jatkoaikaa.
      samoin opiskelijat ,,,

    • kansaeikiitä

      Ei tainnut olla viisasta vetää pelikentille viimemetreillä Stubb & Katainen.
      Voipi olla, että Kokoomukselta meni hopeamitali.

      • faktaa

        Pienissä kunnissa, joissa tiedetään jo ennakkoon henkilön poliittinen kanta on mahdolista, että vaalivirkailija jättää tahallaan kehottamatta äänestäjää allekirjoittamaan ennakkoäänestyslipun ja kun samalla jättää myös oman allekirjoituksensa pois, ei voida jälkeenpäin todeta kuka virkailija on virheen tehnyt.
        Näin kävi Kirkkonummella, jossa hylättiin 28 ääntä juuri tästä syystä.

      • Reilu-meininki

        Noi kokoomuksen kolme miestä tuli reilusti esille ennen vaaleja, ja kertoi mitä niiden CV:ssä on saavutuksina tähän mennessä. https://imgur.com/a/B0MN2Jf

    • kotiunikot

      Perussuomalaisten menestymistä ei voi selittää enää edes äänestäjien jäämisellä kotiin. Äänestysprosenttihan oli onneton 72.

      • Tuo äänestysprosentti on edelleen Itä-Eurooppalaista tasoa. Onneksi vähän vähemmän huono kuin viimeksi.

      • persusussu

        Jos tyhjillä äänikupongeilla olisi merkitys, useampi kävisi äänestämässä.

        Tyhjä kuponki tai X olisi merkki siitä, että äänestäjä ei usko vaikutusmahdollisuuksiinsa ja esim vaalitapaa tai koko edustuslaitoksen toimintatapaa pitäisi uusia kansanvaltaisemmaksi. Tai esim. nostaa kansalaisaloite tärkeämmäksi vaikuttamistavaksi, vaikka tuplaamalla vaadittavat allekirjoitukset ja asia olisi pakosta vietävä >omatunnon< äänestykseen eduskuntaan.

      • persusussu kirjoitti:

        Tyhjä tai X äänestyskuponki on merkki siitä ettei henkilö tahdo yrittää vaikuttaa vaaleihin ja mieluummin hyväksyy mitä tahansa muut sitten valitsevat.

      • Anonyymi
        persusussu kirjoitti:

        Jos tyhjillä äänikupongeilla olisi merkitys, useampi kävisi äänestämässä.

        Tyhjä kuponki tai X olisi merkki siitä, että äänestäjä ei usko vaikutusmahdollisuuksiinsa ja esim vaalitapaa tai koko edustuslaitoksen toimintatapaa pitäisi uusia kansanvaltaisemmaksi. Tai esim. nostaa kansalaisaloite tärkeämmäksi vaikuttamistavaksi, vaikka tuplaamalla vaadittavat allekirjoitukset ja asia olisi pakosta vietävä >omatunnon< äänestykseen eduskuntaan.

        Tyhjä lippu, ripsipiirakan kuva tai Aku Ankka ja äännestämättä jättäminen ovat samaa kuin ääni kokoomukselle, kepulle ja RKP:lle. Heidän ääniosuutensa nousee kun joku jättää käyttämättä äänensä. Parempi äänestää pahimman vaihtoehdon vastapuoluetta kuin antaa äänensä kokoomukselle, kepulle ja RKP:lle, jolloin maahan saadaan marginaaliryhmien etuja ajavaa politiikkaa. Äänestämättä jättäjähän tai hylätyn lipun jättävä ei ole tyytyväinen harjoitettuun politiikka, joten miksi hän äänestää sitä???
        Tyhmyydestä sakotetaan. Äänestämättä jättämisestä ei ole sen tekevälle mitään hyötyä, haittaa todennäköisesti senkin edestä. Se ei ole Jari Sarasvuon väittämä "älyllinen" tai "ei-uskonnollinen" teko, vaan mitä suurinta tyhmyyttä.

    • eitutkita

      Ei tula tutkimaan koska mitään vaalivilppiä ei ollut. SDP on pääministeripuolue ja pulinat pois.

    • OnnellinenMaa

      "Matemaattisella mallilla" tietysti tarkoitit "Tilastotieteellistä mallia"? Ja niinkuin hyvin itsekin tiedät, mikään ei ole täysin mahdotonta, varsinkaan se että oikeaa tuottavaa duunia tekevä suomalainen äänestää Sunnuntaina, kun taas vassareilla ja vassarien hyysättävillä viikonpäivistä ei ole niin lukua, paitsi ns. "taikaseinäpäivät".

      Vaalivilppi kuitenkin tosiaan kenkkua touhua! Varsinkin jos vaikka kansallinen uutistoimisto verovarojen voimalla suosisi esim. sosialistipuolueita ja vastaavasti pyrkisi kaikin keinoin sorsimaan joitain muita puolueita. Sehän olisi ihan oikeasti Demokratian halveksuntaa, jos sellaista pääsisi käymään, että vaikka YLE:n jutuissa jollain tavalla suosittaisiin Demareita ja vastaavasti Perus- Suomalaisia mustamaalattaisiin.... Mutta ONNEKSEMME sellaista ei ole koskaan tapahtunut!
      -Koska YLE:n toimituksessa ei ole ainoastaan Demarien sponssaamia toimittajia, vaan siellä on sitoutumattomiakin ammattilaisia, kuten esimerkiksi <> ja niin moni muu...

      Elämme Maailman Onnelisimmassa Valtiossa. Joka muuta väittää on Rasisti ja Sika!
      Kansalaiset nukkukaa rauhassa. (Nyt kansalainen hymyilee ja menee nukkumaan.)

      • persusussu

        Kylläpä oli loistava sarkastinen läppä. Nostan hattua. En olisi itse osannut pistää noin pahaa =)

    • älä-välitä

      aloittajalla on vain huono laskupäätä. lienee ääliö.

      • PäätäJo

        Ja sulla näyttää olevan huono äidinkiälipäätä, mut ei sekään näköjään estä suo kirjottelemasta, joten: Pata kattilaa soimaa! :P

    • jurttalan.mulatit

      Vaikuttaa siltä, että lipukkeita manipuloitiin demareiden eduksi, koska jostain syystä jatkuva kehitysmaalaistulva matubisneksineen ja lasten joukkoraiskaaminen on niin tärkeää näille suurpuoluemätäpaiseille. Samaan aikaan vanhuksia rääkätään ja jätetään heitteille urpokokoomuksen "arvopohjan" oikeuttamalla tavalla. Rinne puhuu hurskastelevasti eri arvoista persuihin nähden ja tämä saa jotenkin ajattelemaan väkisin, että tulosta on manipuloitu ja nimenomaan persujen tappioksi. Erohan on minimaalinen demareihin nähden. Samaan aikaan kokoomuksen tulosta on kaunisteltu ylöspäin.

      Loiset bisnestelevät kehismatuilla ja oheisbisneksellä, joten ne kuuluvat tottakai parasiittien "arvopohjaan".

      • jurttalan.mulatit

        Näiden mätäpaisebisnestelijöiden yms. korruptiotaakkojen vuoksi suora, sitova demokratia ja äänestys pankkitunnuksilla tai muulla varmalla ja valvotulla tavalla ehkäisi epädemokraattista arvojaarittelua. Kansa on äänestänyt, siinä loisille demokraattista arvoa riittämiin. Rinnekään ei ilmeisesti ymmärtänyt koomassaan sitä riittävän selvästi.

      • Anonyymi

        Ootte te persut melkoisia keksimään syitä,siihen, ettei persut ollutkaan ykkönen: Rinne on porvari, tuloksia manipuloitiin, kai vielä Putin trollas. Kun nyt on niin, että kaikki suomalaiset eivät usko teidän juttujanne, yrittäkää ymmärtää, että vain alle joka viides kannattaa teidän politiikkaa, yli 80% ei.

    • laskuoppia

      Heräsin aamulla kamalaan tunteeseen. Näissä vaaleissa tehtiin vaalivilppiä ääntenlaskennassa.

      Viime metreillä ei tapahtunut mitään muutoksia ja kuitenkin ääniä oli laskematta lähes 10 %. Mihin nämä äänet katosivat?

      Toinen seikka ihmetyttää. Miten vaalivirkailijan toimesta voidaan kansalaisen antama ääni hylätä, kuten Kirkkonummella tapahtui.

      - Eikö vihervasureiden toimintaa kyetty valvomaan, vaan he pääsivät tekemään tuhojaan!

      • Vilppianalyytikko

        Niillä 10%lla pidettiin yllä jo aikaansaatua tulosta, joka oli jo saavutettu. Asia tahdottiin tehdä varmanpäälle. Jos ennakkoanalyysissa olisi onnistuttu paremmin ja riskeerattu enemmän olisi aanikehitys tulosseurannassakin ollut aavistuksen luotettavamman näköistä. 10% oli heidän marginaali jolla pelattiin se hienosäätö. Muuntelua ei siis tapahtunut enää siinä vaiheessa kuin sen verran että tulos pidettiin ennallaan. Todellisuudessa se olisi kyllä muuttunut jo alkaneeseen suuntaan.

        Propagandakoneisto on varmasti kovassa äänessä mediassa kertomassa miksi äänestystapa nyt sitten käyttäytyi tälleen. He kyllä löytävät syitä ties mistä, kuten vaikkapa naisten jääkiekosta. Harmillista sekin että nyt ei osunut huonoa säätä jota voitaisiin syyttää. En ole nyt seurannut uutisointia, mutta kai sieltä löytyy jotain ikärakenteita taas taikka kevätväsymystä, pääsiäisen odottelua, rairuohon viljenemistä, ulkomaalaisten uutta ennakkoäänestyskäyttäytymistä tms, Sepitykset ovat kuitenkin silmänlumeita jotka niin helpolla ihmisiin uppoavat. Tuo ulkomaalaistaustaiseten sepittely ehkä tulee olemaan yksi uskotteluista, mutta ulkomaalaistaustaiset ovat muuten juuri sitä ryhmää joka äänestäisi nimenomaan vaalipäivänä. Seuratkaahan tuotakin asiaa.

        Tietenkin on tyypillinen sepittely ja ennaltaharjoiteltu kuvio siitä mitä mikin puoluejohtaja jutteli viimeisissä tenteissä joka nyt on se tavaksi jo muodostunut selitys jolla voi selittää mitä tahansa käytöstä. Esim sanomalla että hallituspuolueen edustus ei pärjännyt viime tenteissä niin hyvin kuin perussuomalaiset. Tuossa on kyse kuitenkin propagandasta johon sitten niin moni vain toteaa että "niinpä"

      • kolmikkosiistrio

    • Pianotunti

      En epäile suurempaa järjestelmällisempää vaalivilppiä tapahtuneen. Ehkä joitain ääniä yksittäisten vaalitoimitsijoiden toimesta... Ja vaikka olisi tuo sdp:n 1 paikka (0,2%) saatu vilpillä, sillä ei kokonaiskuvan kannalta ole käytännössä suurta merkitystä. Vaikka siis persut olisi saaneet itse 1 (0,2) enemmän, niin muiden puolueiden suhtautuminen olisi silti ollut sama - eivät lähtökohtaisesti lähde hallitukseen persujen kanssa. Joten, ei suurta merkitystä yhdellä paikalla siellä tai täällä. Sillä on lähinnä vain muodollinen arvo ("vaalivoittaja" tai "suurin puolue")...

      Demarit eivät voi kumminkaan noin mitälättömällä erolla sivuuttaa perussuomalaisia, vaan hakea neuvottelemalla heidän kanssaan yhteistä ratkaisua ja molempia tyydyttävää ratkaisua. Sanelemaan ehtoja ei nyt hallitustunnustelija pysty. Jos he sivuuttavat persut niin siitä ei hyvää seuraa, se on varma. Se olisi demokratian perusteiden, eli toisin sanoen kansan enemmistön tahdon halveksimista.

      Täytyy muistaa tässä kohtaa myös, että sosiaalidemokraatit tulivat koko ajan alas kannatuskyselyissä ja tulos olisi lopulta voinut olla aivan yhtä hyvin toinen persujen eduksi.

      Jos nyt kumminkin demarijohdossa ollaan kaukaa viisaita, niin he hyväksyvät persut kanssaan hallitukseen pienin lähtökohtaisin linjaeroin. Käsittääkseni eroa on maahantulon-, maahanmuuton- ja pakolaisten vastaanoton perusteissa. Jos persut eivät heille kelpaa niin tarjolla on demareiden kannalta vain vielä huonompia ja ohjelmiinsa sopimattomia puolueita. Pikkupuolueiden kanssa jo pelkästään paikkalukujen kanssa tulee ongelmia. Eivätkä sekasikiötkään oikein toimi hyvin kuten historiasta olemme voineet ottaa opiksi.

      Ja jos ja kun, hallitustunnustelut/hallituksen muodostus epäonnistuu, eikä välttis ei-toimiva hallitus sortuu jo heti harjakaisten jälkeen, ei tiedä hyvää jatkoa lähitulevaisuudessa SDP:lle.

      Aika loppuu, järjestetään uudet vaalit ja hallitustunnustelijaa vaihdetaan jne... Kaikki on vielä mahdollista kun soppa on noinkin sakea... On mahdollista että sosdem jopa sinetöi oman kohtalonsa puolueena ikuiseen oppositioon. Se tapahtuu tuolloin joustamattomuuden, kansan selvän mielipiteen sivuttamisen (pers saama vaalitulos) ja heidän heikon kyvyn nähdä tulevaisuuteen.

      Halla-Ahon persuillehan sopii molemmat vaihtoehdot. Oppositiossa he lihoavat puolueena suurimmaksi puolueeksi, joka jo nyt on vaalituloksesta selvästi nähtävissä. He ottivat hurjan kirin lyhyessä ajassa.

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000006072375.html

      • Vilppianalyytikko

        Ei tuossa loppujenlopuksi ole kyse mistään maahanmuuttopolitiikasta. Vähänkin asioita seuraavat sen hyvin tietää. On paljon suurempia linjanvetoja joista ei kansalaisten haluta tietävän. Tuo riitely on ainoastaan laadittu sellaiseksi että ihmiset nielisivät asioita pureskelematta. Päätöksenteosta perillä olevat ihmiset hyvin tietää senkin että päätökset kulttuuri-infrasruktuurista eivät ole eduskunta/hallitustasolla kovinkaan merkitykselliset. Suuremmat kysymykset liittyvät rehellisyyteen, sananvapauteen, oikeuskäytäntöön, byrokratiarakenteeseen, jne. Tietyt tahot haluavat olla tekemättä mitään ja kuitenkin kääriä voittoa itselle ja se mahdollistetaan aivan erillaisilla poliittisilla menetelmillä, kuten koulutus, kasvatus, valinnanvapaus, mahdollisuus menestyä, verotus, vapaus valita asuinympäristö, ja liikkumisvapaus ja vapaus valita työ ja koulutus mahdollisuus saada oikeutta, muodostaa perhe jne... Maahanmuutto/ilmastoasioista on tehty keppihevonen jolla ratsastetaan saadakseen näitä muita asioita muutetuksi muille huonommaksi ja josta on tietyille tahoille sitten hyötyä.

      • KimIlRinne

        Joo olis kiva kuulla et millon SDP muuttaa nimensä Suomen sosiaalidiktatuuriseksi puolueeksi, jos heille ei demokraattisesti vaaleissa valittu järjestys meinaa mitään?

      • Multikultti
        Vilppianalyytikko kirjoitti:

        Ei tuossa loppujenlopuksi ole kyse mistään maahanmuuttopolitiikasta. Vähänkin asioita seuraavat sen hyvin tietää. On paljon suurempia linjanvetoja joista ei kansalaisten haluta tietävän. Tuo riitely on ainoastaan laadittu sellaiseksi että ihmiset nielisivät asioita pureskelematta. Päätöksenteosta perillä olevat ihmiset hyvin tietää senkin että päätökset kulttuuri-infrasruktuurista eivät ole eduskunta/hallitustasolla kovinkaan merkitykselliset. Suuremmat kysymykset liittyvät rehellisyyteen, sananvapauteen, oikeuskäytäntöön, byrokratiarakenteeseen, jne. Tietyt tahot haluavat olla tekemättä mitään ja kuitenkin kääriä voittoa itselle ja se mahdollistetaan aivan erillaisilla poliittisilla menetelmillä, kuten koulutus, kasvatus, valinnanvapaus, mahdollisuus menestyä, verotus, vapaus valita asuinympäristö, ja liikkumisvapaus ja vapaus valita työ ja koulutus mahdollisuus saada oikeutta, muodostaa perhe jne... Maahanmuutto/ilmastoasioista on tehty keppihevonen jolla ratsastetaan saadakseen näitä muita asioita muutetuksi muille huonommaksi ja josta on tietyille tahoille sitten hyötyä.

        No ei olekkaan pelkästään maahanmuutto. Se on vain yksi syy. Sen lisäksi liuta muita joissa motiivina on raha. Oman kansan orjuuttaminen, sekoittaminen, homottaminen, ulkomaisten toimijoiden huseeraus joka sektorilla, eu ja euro... Kunnon märätystä ja kuppausta.

      • persusussu
        Multikultti kirjoitti:

        No ei olekkaan pelkästään maahanmuutto. Se on vain yksi syy. Sen lisäksi liuta muita joissa motiivina on raha. Oman kansan orjuuttaminen, sekoittaminen, homottaminen, ulkomaisten toimijoiden huseeraus joka sektorilla, eu ja euro... Kunnon märätystä ja kuppausta.

        Mainitsemista syistä kannatan perussuomalaisia, koska en usko minkään muun puolueen olevan rehellinen ja ajavan suomalaisten etua.

        Ilmastonmuutosöverit jätettiin suunnitellusti vaalien alle ja lapset valjastettiin punaviheriöstön vaalitaisteluun. Vihreiden demareiden ja vasemmiston humanitäärisen pakolaisongelman Suomeen luominen ja tuominen sekä transagenda kolmansine sukupuolineen sopii maailman rahaeliitille, ilmastonmuutosöverit samoin. Kokoomukselle passaa kahdet palkkamarkkinat ja halpatyövoiman lisääminen, perusteluna työt, joita suomalaiset eivät halua tehdä.

        JOS työnantaja haluaa hyvää työväkeä, hän pistää tiukkua ristiin ja hommaa työläiselleen elämisen mahdollisuudet kunnassaan ja muuntokouluttaa paikallisia, eikä sälytä työvoiman hankintaa migrille ja hallinnolle. ELLEI tavoitteena ole palkkojen polkeminen. Tätä ei tuntunut vasemmiston ns työläissiipi ymmärtäneen.

        Ilmastonmuutosöverit vedettiin taktisesti esiin, koska vanhustenhuollon tappava tahti haluttiin häivyttää ennen vaalihetkeä, samoin maahanmuuton valtavat ongelmat.
        Hämmästyttävän hyvin ihmisiin upposi myös se, että viime vuonna Suomeen tuli "vain" muutama tuhat siirtolainen. Perheenyhdistämisestä ei saanut puhua tai soten väliaikaisesta kaatumisesta johtuva suunniteltu, uuden siirtolaisaallon (Suomeen 100k) rantautuminen on myös jäänyt uutisoinnissa taka-alalle. Miksiköhän?

        "Suomi pyrkii varautumaan jopa 100 000 turvapaikanhakijaan – Migrin pitäisi neuvotella maakuntien kanssa, mutta ennen sote-lakeja ei ole neuvottelukumppania
        Sote-solmu hankaloittaa laajaan maahantuloon "varautumista". Migrin pitäisi tehdä suunnitelmia maakuntien kanssa, mutta lainsäädäntö laahaa. Migri kertoo selviävänsä 100k saapujasta" - Mutta kenen rahoilla? Onko tuon massan ylläpitoon varauduttu budjetissa?

        "Tulevien sote-maakuntien tai kuntien olisi pitänyt luoda kiinteistörekisteri, jotta vapaat kiinteistöt vastaanottoon löydetään heti." - Aamulehti 6.8.2018

    • Vilppianalyytikko

      Olen tutkinut samaa asiaa ja tiedän miten tuo vaalivilppi saatiin aikaiseksi. Tämä ei tosiaankaan ole ensimmäinen kerta kun tämä tehtiin vaaleissa. Äänimäärä nimittäin muokataan säätelemällä ennakkoäänten määrää ja luovuttamalla ripotelleen ennakkoääniä varsinaisten äänienlaskun sekaan. Säätely tapahtuu yhdessä pienen anasyysiporukan toimesta tietokoneanalyyttisesti ja media sitten hoitaa tiedotuksen vaaleista siten että tilanne näyttäisi todelliselta.

      Kummallista on se että tätä asiaa ei ole tutkittu aikaisemmin vaikka varmasti tämä on ollut niidenkin poliitikkojen tiedossa jotka asiasta "kärsivät" tiedossa. Onko asian mainitseminen julkisesti liian vaarallista heille.

      • Voiolla

        Onhan sekin hieman ihmeellistä että Rinne julistautui julkisuudessa vaalivoittajaksi jo tuntia ennen äänestysajan päättymistä... Vaikka pelasikin pienessä jännityksessä vaallivalvojaisissaan ja ei noussut heti lavalle.

      • Vilppianalyytikko

        Vaihe 1:
        Laaditaan halutunlainen lopputulos.

        Vaihe 1:
        Kerrotaan gallupeissa valhetietoa siitä millaista tulosta on odotettavissa.

        Vaihe 2:
        Analysoidaan ennakkoäänet, ja tehdään sen perusteella varsinaisen vaalituloksen lopputulosarvio.

        Vaihe 3:
        Vaalipaikkojen sulkeutuessa kello 20 annetaan julki vain osa ennakkoäänten tuloksista rajusti manipuloituna, siten että puolueiden kannatusta on mukautettu niin rajusti että varsinaisen vaalipäivän tulokset eivät saavuta aivan ei-haluttua lopputulosta.

        Vaihe 4:
        Puhutaan tulosseurannassa median kautta ihmisille höpöä ikäänkuin tuloslaskelma olisi luonnollista. Puoluejohtajat luovat jännittävää ilmapiiriä, ikäänkuin eivät tietäisi ääntenmuokkailusta yhtään mitään. Toimittajat ylistävät vapaaehtoisten ääntenlaskijoiden työpanosta ja pahoittelevat äänien hidasta laskentaa (erityisesti ennakkoäänten). Todellisuudessa ennakkoäänet tulevat valmiiksi laskelmoidun kaavan mukaan tietokonelaskennasta vasta varsinaisten äänten saapuessa vaalitoimikuntiin.

        Vaihe 5: Loppusäätely.. Ripotellaan vielä pidätettyjä ennakkoääniä sitä mukaa varsinaiseen ääntenlaskentaa että se pysyy suunnitellun mallinnuksen puitteissa jotta halutunlainen lopputulos saadaan hiotuksi.

      • Vilppianalyytikko
        Voiolla kirjoitti:

        Onhan sekin hieman ihmeellistä että Rinne julistautui julkisuudessa vaalivoittajaksi jo tuntia ennen äänestysajan päättymistä... Vaikka pelasikin pienessä jännityksessä vaallivalvojaisissaan ja ei noussut heti lavalle.

        Ihmiset eivät todellakaan muuta kantaansa ennakkoäänistä varsinaiseen äänestykseen kuten tulosseuranta antaa ymmärtää. Lisäksi ennakkoäänien lukumäärää hilattiin ylös ja kerrottiin valheellisesti että ennakkoääniä olisi annettu runsain mitoin.

        Tallenna nämä vastaukset, sillä tämä on erittäin aarkaluonteista tietoa jota ei missään tapauksessa haluta julkiseen tietoisuuteen!

      • GoldmannTieto

        " Säätely tapahtuu yhdessä pienen anasyysiporukan toimesta tietokoneanalyyttisesti ja media sitten hoitaa tiedotuksen vaaleista siten että tilanne näyttäisi todelliselta."

        Toimiiko siis Goldmann Sachs:n tytäryhtiö Tieto Oyj tuossa kohdassa muokaten siihenastisia ääniä? Sehän on aikaisemmissa vaaleissa (sekä kunnallis-, eduskunta- että EU-vaaleissa) osoitettu, että Tieto Oyj muokkaa vaalituloksia emoyhtiönsä osakkaiden mielen mukaiseksi vastaamaan Amerikan puoluejakoa mahdollisimman paljon.

      • Vilppianalyytikko
        GoldmannTieto kirjoitti:

        Tuohon en osaa sanoa, mutta kyllähän näissä vaalivilpeissä lonkerot ulottuvat hyvinkin kauas, ja kyseisellä pankilla on aivan oleellinen osuus jo valmiiksi suomen politiikkaan. Sieltähän nämä ovat poliittiset rikolliset ovat velkansa keränneet suomen kansalle. Ei siis ainoastaan mahdollista vaan jopa todennäköistä, mutten ole taustatutkimuksia tehnyt. Olen vain todennut vaalivilpin jo aikaisempienkin vaalien aikana. Se vaan että ihmiset eivät reagoi eikä älähdä, eivätkä tutki. Mielenkiintoinen tieto kylläkin.

    • kappasvaans

      löytyyhän suomesta korruptiota miksi ei vaalivilppiä .

      kalliiksi käy kun on sinisilmänen tollo
      ei kukaan valvo kiinostais yleisöä yhtäpaljon kuin lopputulos.

    • Vilppianalyytikko

      Kyse ei suinkaan ole siitä että vaalipäivän tuloksia päästäisiin muokkaamaan. Se on erittäin hankalaa kun ääntenlaskussa käytetään varssin hyvää demokraattista systeemiä jossa ääntenlaskemiseen osallistuu tavallisia kansalaisia eri puolueista. Tosin vaalipaikoilla on ollut sellaistakin että kaikkien puolueiden asettamia ääntenlaskijoita ei kutsutakaan paikalle ja heidän osallistumisensa on hyvin vähäistä kun tiettyjen puolueiden edustajat toimivat vaalipaikalla koko vaalipäivän ajan. Silti vaalipäivän ääntenlaskun manipuloiminen on liian riskaapelia hommaa!

      Ennakkoäänten suhteen on toinen tilanne. On hyvinkin epäselvää kuka ennakkoääniä laskee, ja kuka sitä valvoo. Mihin tulokset menevät, ja miten niiden aitous varmistetaan. Ennakkoääniin on helppo myös halutessaan lisätä ääniä ja muokata niitä.

      Ennakkoäänten julkaisuhetkellä niiden laskenta oli muka pahasti kesken. Tämä on tehty tietoisesti taikka kokonaisuudessaan valehdeltu menettely. Tietokone antaa muka tulevia ennaakoääniä ripotellen sitämukaa kun varsinaiset äänet saapuvat tuloslaskentaan. Suurin vilppi on kuitenkin tehty siinä hetkessä jona nuo ennakkoäänet julkaistaan. Äänestysmenetelmää on muutettu siten että tämä on mahdollista. Vaalipaikkoja on yhdistelty yhä suuremmiksi siksi että äänten tarkasteleminen tulee mahdottomaksi yksityisten henkilöiden toimesta. Toisinsanoen et voi mitenkään tarkistaa onko antamasi ääni todellisuudessa mennyt oikealle henkilölle, johtuen siitä että vaalipaikan koko on niin suuri.

      Ennen kun äänestys oli vielä rehellistä (>10 vuotta sitten) tulivat ennakkoäänet kokonaisuudessaan heti. Tämä poissulki mahdollisuuden fiksata lopputulosta liikaa. Jos jokin puolue olisi siis saanut ennakkoäänissä vaikka 30% ja varsinaisissa äänissä kannatus olisikin vain 20% tai 40% havaittaisiin vilppi erittäin helpolla. Panttaamalla ennakkoääniä tämän havaitseminen hankaloituu ja tilanne saadaan näyttämään luonnollisemmalle. Nyt tuo väitetty ennakkoäänten laskentaprosentti oli ainoastaan 42% jos oikein muistan kuulleeni.

    • urhokäki

      Nämä vaalit oli täyttä kusetusta miettikää tätä. Kusetus tapahtui juuri tuolla ennakkoäänissä. Sosiaalisessa mediassa on kertomuksia miten kaakkois-suomalaisten äänestäjien ääniä katosi pierun saharaan eikä niitä huomioitu. Pienestä purosta kasvaa iso joki. Kyse ei ole kourallisesta ihmettelijöitä kusetus on kokonaisuudesta ja karvas pala niellä kokonaisuudesta jolla pyritään ohjailemaan Suomea esim eliminoimalla nato-vastaisten pääsyä eduskuntaan. Erityisesti niille jotka satsasivat kampanjointiinsa kymmeniä tuhansia euroja tämä kokemus oli varmasti järkyttävä.

      • xbxjfbfb

        Selvää manipulointia.

      • Vilppianalyytikko

        Linkitähän sinne someen että tulevat tännekin kirjoittamaan jos ovat havainneet jotain epäilyttävää, tai kerro missä somessa käydään keskustelua. Olisi hyvä että asiasta syntyisi hieman meteliä.

    • pienikalloistaporukkaa

      Persujen pieni maailma: maapallo on litteä, kuussa ei ole käyty vaan se on feikattu, salaliittoteorioista suurinosa on totta, nakkijonossa humalassa pieksetään porukkaa joka on erimieltä. Tullaan öyhöttämään suolikaksneloseen persuista.

      • tohtorkallo

        Jäätävä analyysi verkoston varikselta.

      • SuvakkiGutaa

        Laukesitko omalle olkinukellesi?

    • Hiukan.outoa.tämä.on

      Aloittajan kanssa hiukan samaa mieltä mahdollisesta vaalivilpistä. Ei voi olla mitenkään mahdollista että Suomessa nyt olisi Keskustalla ja Kokoomuksella noin suuri kannatus mitä tulos ilmoittaa. Jos oikeasti Keskustan ja Kokoomuksen kannatus olisi noissa lukemissa niin silloinhan meillä olisi kansalaisten keskuudessa suuria mieleterveysongelmia.

      • Vilppianalyytikko

        Kyllä! Kuka jolla on kyky kuunnella toisia ihmisiä tietää ettei demareita, kokoomusta, keskustaa ja vihreitä juurikaan äänestetä. Kaikki joiden kanssa itse olen puhunut ovat sitä mieltä että perussuomalaiset on toistaiseksi ainut puolue joka edustaa puheissaan kansan etua ja ovat myös osoittaneet pitäytyvänsä lupauksissaan. Muut puolueet ovat periaatteessan koalitiossa johtajatasolla kulissien takana ja heidän vihollisensa on ymmärtäväinen kansa, josta suuri osa on vaihtanut puoluekantansa perussuomalaiseen. Mitä järkeä on keskustalaisen puoluekannan vaihtamisessa demareihin tai kokoomukseen jotka ovat pitkään harjoittaneet tismalleen samaa poliittista linjaa, lukuunottamatta jotain merkityksettömiä asioita joilla ihmisten toivotaan uskovan demokraattiseen kansalaisia edustavaan päätöksentekoon. "tuleeko koirankakkat siivota koiranomistajien toimesta vai teemmekö koirankakkaveron pakolliseksi kaikille kansalaisille?" -tyyliin

    • realismi______

      Huhujen mukaan hallitus neuvottelut on käyty ennen vaaleja jos näin on niin vaalien rehellisyys on syytä selvittää?

      • ei.eka.kerta

        Asia on jo käynyt selväksi, annetut äänet eivät kaikki näy. Asia on helppo selvittää tarkkojen paikkakuntakohtaisten äänien, ja tuttavapiirin (jotka eivät halua pitää salaisuutena ääntään) äänestämisen perusteella.

    • Vilppianalyytikko

      Simuloin antamaani skenaariota rautalankamallinnoksella. Jätin pikkupuolueet esimerkistä pois selventääkseni tilannetta. Joku saattaa tahtoa tehdä laskentataulukon, jolla tarkat lukemat voidaan esittää. Tuloslaskenta ei tosiaankaan seurannut mitään normaalia ääntenmuodostusta. Syy on se ettei vaalipäivän ääniä voida sekoittaa ennakkoääniin.

      Tilanne on siis karrikoiden seuraavanlainen:

      Vaihe 1)
      Demarit eniten paikkoja
      Kokoomus toiseksi eniten
      Persut kolmanneksi eniten

      Vaihe 1 b*)
      Toitotetaan mediassa että galluppien mukaan edellämainittu tulos on odotettavissa

      Vaihe 2)
      Analysoidaan ennakkoäänet tietokoneeseen joka laatii ohjatun menettelyn miten ääniä annetaan tulospalvelulle. Analyysi antaa todenmukaisen vaalituloksen: (luvut hatusta heitettyjä)
      1-Persut (33%)
      2-demarit (23%)
      3-kokoomus (20%)
      4- keskusta (15%)

      vaihe 3)
      Julkaistaan pieni osa manipuloittuja ennakkoääniä
      1-demarit (31%)
      2-kokoomus (24%)
      3- keskusta (17%)
      4-persut (16%)

      Vaihe 4 ja 5)
      Lopputulokseksi saadaan halutunlainen tulos
      1-demarit (26%)
      2-persut (25%)
      3-kokoomus (23%)
      4-keskusta (20%)

      Näin se vilppi tapahtuu! Olen käyttänyt suuntaa-antavia prosentteja esimerkissäni, mutta tämä mallinnos on se mitä käytettiin vaaliseurannassa. Yksityiskohdat on myös tarkoin ohjailtuja vaalipiireittäin ja vaalipaikoittain ja aina ihan henkilökohtaiselle tasolle asti. Tietyt ihmiset myös saadaan kokonaan karsittua jotteivat pääsisi lävitse. Siihen kuitenkin tarvitaan lisäksi pientä manipulaatiota varsinaisen vaalipäivän ääniin mahdollisesti. Mahtaakohan tietyt ehdokkaat malttaa laskea ja analysoida vaalipaikkakohtaisia ääniä taikka analysoida ennakkoäänten osuutta jos ne ovat ylipäänsä saatavilla.. Epäilen ettei ennakkoääniä anneta analysoitavaksi, koska tämä on se skenaario jolla tulokset olivat manipuloitu. Ihmisille hoetaan suureen ääneen ettei vilppiä ollut ja kaikki jotka sitten tällaista esittävät luokitellaan mielipuolisiksi, ja tiedetään että se riittää kansalaisille jotka sumutettuna vaeltavat.

    • Keltainen-tsunami-

      Oha- allah ja keltaiset sabotoorit on siis jo etukäteen syrjäytetty ulos!! Halitusneuvotteluista!

      Minulle oli melkoinen pettymys, etta PERSUPUOLUEET! Eivät lisänneet vaan menettivät kannatustaan edellisiin vaaleihin. Nyt kannatus on siirtynyt vihersuvakeille.

      RADIKAALILLE VASEMMISTOLLE!!

      Armahtakaa meita Li Andesonin ja kumppaneiden kostolta!

      • Vilppianalyytikko

        Ainoastaan jos uskot sokeasti vaalien olleen rehelliset. Jos kuitenkin osaat analysoida niin tiedät ettei vaalitulos todellisuutta vastannut. Kirjota mielummin jotain enemmän sivistynyttä. Tuollaista sontaa suoltaa finni-ikäiset.

    • Ajatustenlukusateliitti

      Oikeistopopulistien salaliittohäröily saa jo koomisia piirteitä. Ennen salaliitoista puhui muutama kylähullu. Nyt näiden foliohatujen puolue on Suomen toiseksi suurin. Ei hyvältä näytä.

      • uyyyululuy

        Ei varmasti näytä varislasien takaa hyvältä uskon sen. Tosin nyt antti päsee toimiin niin eiköhän persut häviä kartalta kun antti on niin hyvä tai sit tulee kylmää kyytiä kattellaan ja naatitaan nyt vasemmanpuolen antista kansa on puhunut.

      • Vilppianalyytikko

        Noin ne juuri haluavat teidän ajattelevan. Kyseessä on kuitenkin sinun itsesi etu. Salaliittoja ei ollut ennen tässä määrin kuin nykyään on. Ihmisillä oli moraalia ja tahto rakentaa yhteiskuntaa oikein. Vääryydestä joutui vastuuseen, mutta nyt koneisto suojelee vääryyttä ja kovaan ääneen tietenkin tahtoo kieltää asian. Paras uhri on juuri sellainen joka saadaan uskomaan ettei mitään kähmintää tapahdukaan. Tervetuloa tutkimaan asiaa puolueettomasti niin ehkä sinäkin kykynet havaitsemaan mistä on kysymys.

        Se miksei salaliittoja vastustettu on luonnollisesti se ettei niitä ollut siinä määrin kuin mitä nyt. Yksinkertaista. Salaliittojen kieltäminenkin voidaan luokitella salaliitoksi, joten ehkä pitää punnita kenellä on painavampi foliohattu.

    • AL-Oha-Allah

      Al OHA ALLAHIN, tahdossa lopulta!

      Keltainen..

    • Jeremiaz

      Jo vuosikymmeniä sitten Poutiainen sanoi että pyyhkikää niillä roknooseillanne…
      Ainoat vaaleihin liittyvät petokset ovat vihreitten ja kokkareitten lupaukset.
      Rinne yrittää nyt parin vuoden takaista juhapetterijekkua: arvopohja, arvopohja, ar… Voi upota presidenttiin, joka ei ole osoittanut tehokasta katumista kesän 2017 lausumistaan.

    • Vilppianalyytikko

      On jännä että kansalaiset kyllä valittaa yhtä ja toista mutta ovat ihan vaiti jos on jostain suuremmasta kyse. Karmea pelko ilmeisesti etteivät vain leimaituisi. Pikemmin annetaan vääryyden rehottaa kuin että siitä sanottaisiin jotakin.

    • demokratiamme

      Oli miten oli niin eiköhän tässäkin joka tapauksessa käy jo tutuksi tullut ilmiö, eli hallitus tulee olemaan jotain ihan muuta kuin enemmistön tahdon mukainen.

    • Vilppianalyytikko

      Haluaisin huomauttaa että palstalla riehuu ehkä useampikin tyhjänsisältöisten kirjoitusten floodaaja, jonka tehtävänä on pimittää tämäntyyliset paljastavat kirjoitukset. Monet varmasti tietävätkin tämän, mutta silti sanotaan ettei mitään väärää missään tapahtuisi ja uskotellaan että kaikki ovat vain ymmärtäväisiä ja että tuollainen toiminta olisi jotenkin normaalia häiriköimistä.

      Todellisuudessa on palkattuja trolleja suoltamaan palstat täyteeyyn tyhjiä aloituksia. Menetelmää käytetään paljon. Sen vuoksi suosittelen että jaatte tällaiset asialliset ja vilpillisyyden paljastavat kirjoitukset mahdollisimman laajasti somessa

    • Vilppianalyytikko

      Parhaillaa on menossa A-studiossa mainitsemani jälkipropaganda, jolla koitetaan selittää galluppien ennusteet totuudenmukaiseksi.

    • Vilppianalyytikko

      Poliittista mongerrusta televisiossa tv1 a-studiossa jossa leikitään puoluenopilla. uskomatonta ettei kukaan puhu lainkaan siitä miten äänienlaskenta eteni. Hsshss meininkiä. Ei ole mahdollista ettei tuota vilppiä kukaan olisi havainnut

    • happy7

      Hyvä lue nwohavaintoja.plogia niin huomaat , että vaalivilppi on rehottanut jo vuosikymmeniä tälle kusetettavalle kansalle, joka ei saa kansannousua aikaiseksi!Hyvä kansa herää totuuden äärelle, vaalituloksemme ovat olleet järjestettyjä jo vuosikymmeniä. Kuka uskoo, että laajan kansansuosion saanut MV_lehden Janitskin saisi vain reilu 300 ääntä tai parikin puoluetta viimevuosina 5000kannattajalapulla perustanut Väykky vaan reilut 1000 ääntä
      http://nwohavaintoja.blogspot.com/2019/04/helsingin-etelarannassa-paatettiin.html

    • vaalii19

      Oman avustajan kanssa mentiin koppiin ilman ilmeistä syytä, ja lapsen kanssa myös, tukkimiehenkirjanpito meni mönkään, vaaliavustaja vaihtoi lennosta itsensä toimitsijaksi vaihtamalla rintaneulaa, vihervasmmisto puolueet siis muut toimitsijat häiritsivät työskentelyä mm. valheellisella läkätyksellään, jotta itselläkin alko mennä pasmat sekaisin. Muusta en tiedä. Äänestysliput uurnasta kuitenkin tallessa.

    • Vilppianalyytikko

      Missä ovat ennakoäänet tarkastettavissa? Eikö tuloksia anneta analysoitavaksi? Ei tietenkään. Niistä kun voisi havaita että ennakkoäänet olivat muunneltu että saadaan aikaan tietynlainen tulos! Vain kokonaistulos annetaan julki joka siis muuttaa oikean äänimäärän.

    • Pianotunti

      Nyt saatiin sitten manipuloimalla halutunlainen "vaalitulos", tämmöistähän he juuri nytkin tulevat esittämään. Vasemmistopuolueiden nousu on käittämätöntä, samoin kuin kokoomuksen ja SDP:n kannatus. Anttikin oli viime viikkojen aikana painuneista gallupeista huolimatta demareiden voitosta jo niin varma reilusti ennen vaalituloksen julkistamista. Nämä kun yhdistää noihin aiempiin viesteihin (trollauksia lukuun ottamatta) niin vakuuttuu vaalivilpistä. Suomessa et voi siis äänestämällä enää vaikuttaa, eli se siitä lopustakin demokratiasta sitten... No hyvin näennäistähän se on ollut jo pitkään. Itse vielä ennen vaaleja uskoin johonkin vaikutusmahdollisuuksiin, mutta en enää tippaakaan nykyisillä säännöillä.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b690b79d-771d-43ba-b204-d49efc23b09e

      https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/276407-antti-rinne-lahtisi-hallitukseen-3-puolueen-kanssa-ehdottaa-uutta-usean-paivan

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000006071048.html

      Antti Rinne sanoi myös julkisuudessa vuorenvarman oloisesti päivää ennen vaalituloksen julkistamista sdp:n voittavan vaalit. Sama toistui vielä tuntia ennen vaalipaikkojen sulkeutumista, eli vaalipäivän iltana 14.04 klo 19. Äänestyspaikat menivät kiinni vasta klo 20.

      • Vilppianalyytikko

        Onhan tämä tieto tuotava julki ja kansalaisten tietoon. Äänten käyttäytyminen laskennassa ei mitenkään voi pitää paikkaansa. Ei Ole yksinkertaisesti selitettävissä mitenkään että ennakkoäänet ovat perussuomalaisilla 15,1% nousten sitten lopulta 17,5%iin.

        Ääniä oli laskettu kello 20 mennessä ainoastaan 35,5 %! Ennakkoäänten osuus oli kuitenkin 50,8% kerrotun mukaan kaikista äänistä. Toisinsanoen ennakkoääniä olisi laskettu vasta 70%. Luvuksi kuitenkin ilmoitettiin jotain aivan muuta! Ennakkoäänet kuuluvat olla 100%. Niiden laskeminen aloitetaan heti aamulla. Tuo tarkoittaisi käytännössä sitä että perussuomalaisten kannatus olisi fifty-fifty laskennalla 19,9%. eikä sekään ole todellinen kun ennakkoäänten sekoittaminen vaalipäivän äänten saapuessa jatkui sitä mukaa kun ääniä lisättiin laskentaan.

        Paikoissahan tuo oli perussuomalaisille -6 nousten lopussa 1 eli seitsemän paikkaa. Todellisena lukuna siis pitäisi muodostua noin 46 vaikka lopputulos näytti vain 39. Skenaario ei ole yksinkertaisesti mahdollinen. Manipuloinnissa oli käytettävä kompromissia ja silti vääristely tulee lukemista aivan selkeästi ilmi.

        Haastattelussa Rinne sanoi heti että 25 pinnaa on laskematta ennakkoäänistäkin. Sekin luku oli todellisuudessa 30 pinnaa. Hänellä oli selkeä ennakkotieto mitä sanoa!

        https://youtu.be/-NcBOQLlSLE?t=1733

      • Pianotunti

        Heillä on ollut kassakaappisopimus varmuudella jo viime syksystä saakka.

        https://www.is.fi/politiikka/art-2000006073080.html

        Noin pari viikkoa sitten... Petteri Orpo ja Antti Rinne puhuivat hallitusyhteistyöstä ja puheet alkoivat muistuttaa yhä enemmän vain toisiaan, mm. hallituksen muodostamisen aikataulu olivat käytännössä samat. Toinen puhui hallituksen olevan kasassa kesäkuuhun mennessä, toinen kesäkuun alkupuolella. Mutenkin puheissa oli paljon samaa pitkin aikaa, mm. sote-mallit jne.. Ihan ensimmäisen kerranhan Rinne puhui jo 2,5 vuotta sitten haluavansa kokoomuksen hallituskumppanikseen.

    • Epepepel

      Sama asia kuin valtion rahasampo feikkaua oy. Itse valvoo ja aepoo saa tiedot ennen arvontaa. Eeeei tapahdu vilppiä ei. Kukaan ei valvo valvojaaaa.. koska miljardit liikkuu!! Että on tollo kansa!!!!!!

    • Vilppianalyytikko

      Mutta tutkikaapa äänestyskäyttäytymistä!!
      Ennakkoäänet poikkeavat aivan valtavia määriä joidenkin henkilöiden kohdalla. Joidenkin äänestyspaikkojen ennakkoäänet ovat jotain aivan käsittämätöntä verrattuna vaalipäivän ääniin. Joidenkin ei haluttujen ehdokkaiden enakkoäänet on tasaisesti pienennetty ennakkoäänissä. Tiettyjen haluttujen ehdokkaiden ennakkoäänet ovat taas kauttaaltaan tasaisesti suuremmat. Tätä ei millään voida selitellä sattumalla ja vaalikäytöksellä!

      Huomatakseen manipulaation pitää tosiaan mennä ihan vaalipaikkatasolle jossa nuo väärennökset on havaitavissa. Ottakaa tarkasteluun erityisesti Perussuomalaisten ehdokkaita sillä heidän kohdallaan tuo manipulointi on räikeintä! Tehkää luvuista laskentataulukot ja erityisesti tarkastelkaa ennakkoääniä verrattuna vaalipäivän ääniin!

      https://tulospalvelu.vaalit.fi/EKV-2019/fi/lasktila.html
      tuolla pääsee tutkimaan lukuja

    • Vilppianalyytikko

      Ottakaa vaikkapa talteen kuntakohtaiset ehdokasäänet ja vaalipaikoittain. On täysin selvää että ääniä on siirrelty ennakkoääninä suuntaan jos toiseen! Pitää tosiaan käydä vaalipaikkakohtaisissa tilastoissa jotta manipuloinnin voi havaita selkeämmin. Perussuomalaisten äänten huimaa nousua vaalipäivään ei voida mitenkään selittää kuin ennakkoänten siirtelyillä.

      Valitsenpa satunnaisen kunnan josta voin tuoda esimerkkejä.

      Epäilyttävä lukema saadaan jakamalla ehdokkaan ennakkoäänimäärä kokonaisäänimäärällä. Jos lukema on poikkeuksellisen pieni 0,01 - 0,35 on todennäköistä että ennakkoääniä on pienennetty. Jos summa on 0,65-0,99 On ennakkoäänimäärä poikkeuksellisen suuri vaalipäivään verrattuna.

    • Vilppianalyytikko

      YLE tosiaan toimi todella olevan vilpillisesti ilmoittaessaan äänituloksia.
      Kun ääniä oli laskettu 62,9% eli prime aikaan äänten tulemisen suhteen tapahtui erittäin ovela hyppäys! Itse äänitilanteen tarkastelusta hypättiin käsittelemään ennustetta ja siinä pysyttiin ihan vaalien loppuun asti. Tällä hekäistiin totaalisesti äänten kehityksen muodostuman seuraaminen.

      Äärimmäisen petollinen toimintatapa!! Ei tuolleen voida toimia kertakaikkiaan!! Tavallaan pimitettiin kaikki tuolla hyppäyksellä. Käytännössähän se tarkoittaa että ääniä alettiin seuraamaankin lopputuloksesta alkaen.

      Tätä voisi verrata vaikkapa koripallo-otteluun jossa kaksi viineistä jaksoa näytetäänkin takaperin, ja tehdyt korit lisätään jo saatuun pottiin. Tämä mahdollistaa äänten pimityksen täysin! Törkeä toimintatapa suorastaan joka mahdollisti täysin vaalivilpin, joka on täyssin ilmeinen!

    • Vilppianalyytikko

      Menettelemällä tuolleen saatiin jäädytettyä tilanne siihen mikä se suurinpiirtein sillä hetkellä oli. Ennusteen kautta seurantaa ei voinut tehdä, ja loppu sitten olikin historiaa. Äänet eivät siitä enää nousseet vaikka nousu oli jatkuvaa. Moni perussuomalainen menetti varman edustajapaikkansa tässä korruptoituneessa vaalissa. Mainitkaapa ehdokkaillenne tästä asiasta!

      • hakkapeliitat

        Huomasin ihmeekseni seuraavan asian:
        Katsoin PS vaalitilaisuutta Apollosta livenä Suomen uutisten linkin kautta. JHA piti puhetta ja laskenta oli vielä reilusti kesken, nousussa. Sitten yleisö kohahti tilanne oli 40-40 paikkaa. Puhuin samaan aikaan puhelimessa ystävälle Pohjanmaalle ja hän jännitti ylen vaalilähetystä seuraten. Huusin, että tasan on ja ohi mennään. Yle ei näyttänyt tätä kohtaan televisiosta. Hän totesi, että ei näy. En tiedä, miten sen tekivät, mutta sitten tilanne laski PS paikkojen osalta takaisin 39. Siihen tilanne jäi. Itselle tuli sellainen tunne, että homma pysäytettiin kuin seinään. Sovitusti, kuin napin painalluksella ja YLE tiesi tämän.

    • kustisotkiee

      meneekö kaikki ennakkoäänethukkaan.

    • Vilppialalyytikko

      Tavallaan menee kun ne manipuloidaan muiksi ääniksi. Eihän ne muuten menisi. systeemi vaan mahdollistaa juuri sen että ennakkoäänet päästään tietokoneilla analysoimaan ja nopeasti muuttamaan. Sitten ne luovutetaan hitaasti varsinaisten äänies sekaan eikä sitä laskennan aikana kovin nopeasti voida havaita. Niiden avulla on nyt manipuloitu koko vaalitulos. Ja mitä enemmän ääniä oli manipuloitavana sitä parempi aina niille jotka sen manipuloinnin suorittivat

      Sitten loppupeli pimitettiin kansalta kokonaan YLEn toimesta. Systeemi oli tarkoin suunniteltu! Tutustukaa numeroihin ja vaalitulospalveluun. Asia on päivänselvä.

      • oiehrb

        Sä oot tässä melkein 100 kommenttia laittanut tänne tuleen. Mitä väliä sillä on missä järjestyksessä äänet lasketaan, ei yhtään mitään. Pääasia, että kaikki lasketaan.

        Ja ihan vihjeeksi, se hyppäys oli oikaisu matemaattisen mallin avulla, muuten liveseuranta olisi antanut valheellisen ja vääristyneen kuvan oikeasta lopputuloksesta, sillä pienet kunnat laskevat äänensä nopeammin, eli Keskusta nousee ja Vihreät laskee. Lopulta kaikki tietysti tasaantuu, mutta tuo mallennus vain oikaisee tuota vääristymää. Se on ihan järkevä tehdä juuri noin.

        Lopeta jo.

      • Vilppianalyytikko
        oiehrb kirjoitti:

        Ehdottomasti ei niin. Vaikka äänet tietyiltä paikkakunnilta kestävätkin kauemmin pitää ihmisillä olla mahdollisuus seurata ajantasaista laskentaa. Syy miksi ennustemenettelyyn siirryttiin on puhtaasi peittely siltä ettei äänitulosta olisi voitu saada halutuksi. On totta että näillä nousuilla ja laskuilla seliteltiin lopputilannemuodostumaa ja se olikin ihan loogista. Mutta mikään ei selitä sitä miksi jo 62,9 prosentin kohdalla siittyttäisiin ennakkotulokseen ja annettaisiin matemaattisen ohjelman arvioida lopputulosta ja se lukema on ruudulla koko ajan "muuttumattomana". Periaatteessahan varsinaisia ääniä on tuolloin laskennassa reilu 10 % koska ennakkoääneten (100%)pitäisi tulla jo kello 20.00. Sekoittamisesta ole kertonut jo edellä.

        Ei mitään epäselvyyttä etteikö ääniä ole manipuloitu!

    • Vilppianalyytikko

      Ihmisten on hyvä tietää hieman vaalipaikkamenettelystä. Paikalla on toimitsijoita yleensä vähintään viisi koko aika läsnä. Ensiksi merkitään tarkoin äänestäjän nimi valmiiseen listaan josta nähdään myös ennakkoäänestäjien määrä jo valmiiksi. Sillä on luonnollisesti tarkoitus välttää että ihminen ei voisi äänestää kahdesti. Henkilö raastitetaan käyneeksi äänestämässä.

      Toinen merkintä tehdään tukkimiehen kirjanpitona kun henköli tiputtaa äänen uurnaan. Normaalisti tukkimiehen kirjanpidossa myös merkitään sukupuoli tarkastamisen helpottamiseksi ja tilastollisista syistä.

      Juuri ennen kello kahdeksaa varsinaisten äänten lukumäärä annetaan jollekin luottohenkilölle joka toimittaa lukeman eteenpäin vaalipaikalta. Näin saadaan äänestäjien määrä laskentaan. Vaalipaikoittain tuo määrä voi heitellä äänellä tai parilla, johtuen siitä että jonottajia saattaa olla muutama vielä ennen kahdeksaa.

      Näin pitäisi äänestäjien määrä olla tasan tarkkaan tiedossa valtakunnallisesti koko maasta. Samoin ennakkoäänten osuus. Sekä myös äänestysprosentti! Vaalipäivän äänten laskeminen on sitten erillinen prosessi joka alkaa viimeisen äänestäjän käytyä joka oli ovista ehtinyt sisään kello kahdeksan aikaan.

      Nyt on kuitenkin tiedotuksessakin ilmoitettu epäselvyyttä näissä lukemissa, joka ei pitäisi olla ensinnäkään mahdollista. Tastä videokohdasta esim voidaan huomata ainoastaan laskentaprosentti https://youtu.be/-NcBOQLlSLE?t=5386 kun taas oulun vaalipiirissä oli tiedossa myös äänestysprosentti. https://youtu.be/-NcBOQLlSLE?t=5700

      Miten siis on mahdollista ettei edes äänestysprosentti ole vielä tiedossa kun ääniä on laskettu jo tunnin verran!

      • liahewgoh

        Jossain vaalipiireissä oli käytössä tosiaan tukkimiehen kirjanpito, suurimmassa osassa varmaan elektroninen järjestelmä rekisteröi äänestäjän käynnin vaaliuurnalla. Eli elektronisesta järjestelmästä tieto tulee tietty heti, tukkimiehen kirjanpidosta ehkä viiveellä riippuen minkälainen protokolla siinä tarvitaan, jotta asia voidaan kertoa varmuudella.

        Mitä tulee ääntenlaskentaan, niin lopuksi siinä siirryttiin matemaattisesta ennusteesta takaisin livelaskentaan, kun vääristymä ei enää vaikuta.

        MItä tulee vilppiin yleensäkin, niin tästä aiheesta tuli joskus takavuosina a-studio, olikohan aiheena Suomalainen vaalivilppi. Siinä epäilynä oli, että joku olisi äänestänyt tiettyä ehdokasta useamman kerran ja ujuttanut niitä lipukkeita sitten uurnaan tai jonnekin laskentapöydälle salaa.

        Pienissä kunnissa kunnallisvaaleissa tuollainen voisi jotenkin onnistua. Ohjelmassa muistaakseni verrattiin äänestyslippujen numeroita ja niissä oli nähtävissä samankaltainen käsiala. Muita yksityiskohtia ohjelmasta en enää muista, mutta koska ohjelma oli tehty, niin ilmeisesti oli epäilys jonkinlaisesta vilpistä.

        Joku varmasti muistaa tuon ohjelman vielä.

      • Vilppianalyytikko
        liahewgoh kirjoitti:

        Epäoleellista joku muinainen juttu useammasta lipukkeesta. Nyt ei ole kyse mistään luolamispropagandasta. Ymmärrän kyllä että yrität epäoleellisilla asioilla johtaa ihmisiä harhapoluille asian sihteen..

        Kai sitä jotain mekaanisempaa laskuriakin voi käyttää mutta tukkimieslaskuhan siinäkin on periaatteessa kyseessä. Sekin on kylläkin epäoleellista.

        Oleellista on kuitenkin ennusteeseen siirtyminen. Sillä ei ole mitään muuta tekemistä vääristymisen kanssa kuin se että vääristely saadaan piilotetuksi. Vaikuttaa sille että tietoisesti koitat harhaanjohtaa asian havaitsemista. Ennustemenettely vastaa pelitilannetta jossa valot sammutetaan ja pilkkopimeyden jälkeen ilmoitetaan uusi tulos. Tietenkin he palaavat normaaliin menettelyyn kun äänet olivat jo periaatteessa käsitellyt.
        98,4 kohdalla siirryttiin takaisin varsinaisiin ääniin https://youtu.be/-NcBOQLlSLE?t=15329

        Kaksi tuntia kahdeksan minuuttin (2h 8 min) keski pimento prime time seurantaa, jossa pelattiin pelkillä ennusteilla joka ei vastaa todellisuutta! Kaikki oli tarkoin säädeltyä, josta kertoo myös "asiantuntijoiden" manipulaattorien kommentit lähetyksessä.

      • äpoiergji

        Epäiletkö myös, että tarkistuslaskennassa äänet lasketaan väärässä järjestyksessä? Epäiletkö tarkistuslaskennan oikeellisuutta kokonaisuudessaan?

      • Vilppialanyytikko
        äpoiergji kirjoitti:

        Epäiletkö myös, että tarkistuslaskennassa äänet lasketaan väärässä järjestyksessä? Epäiletkö tarkistuslaskennan oikeellisuutta kokonaisuudessaan?

        En tiedä miten tarkistuslaskennassa menetellään. Luultavasti he lyövät vain leimat päälle ja sanovat että eihän vilppiä voi tapahtua ja sillä sipuli. Toinen vaihtoehto on se että he käsittelevät vain valmiiksi vääriä ääniä. Eihän siellä tarkatseta miten ne ovat tarkistettavaksi päätyneet. Rikoshan tapahtuu ennakkoäänten annossa vaalituloksen sekaan. Rikoksen peittelyprrosessiin on varmaan tarpeetonta nyt lähteä. Manipulointi on kuitenkin niin rajusti havaittavissa, että kyllä sen peittelyynkin kuluu vielä resursseja rikollisilta. Esim dissinfo trollaaminen tällä palstalla on yksi metodi ja ensimmäinen askel. Väännelköön rikolliset sen parissa mitenkä toimintaansa koittavat peitellä. Minä toivon että rikos havaittaisiin ensinnäkin tapahtuneen.

    • MarttyyriäköHaette

      Ainoat jotka teki vilppiä Suomelle ja Suomen kansalle oli Sipilä ja Kokoomus.

      Kertokaa nyt yksi hyväkin syy kun Sipilä toimi hallituksessa kuten toimi ja sai kaikki ryöstöt hoidettua kuten halusi ja niin miksi kaatoi hallituksen? Kaikkeen edelliseen liittyen, miksi erosi puoluejohtajuudesta?

      • Vilppianalyytikko

        Sotesotku ja hallituksen ero oli ennalta tarkoin suunniteltu juuri vaaleja silmälläpitäen. Sillä mahdollistettiin se skenaario että juuri kukaan ei äänestäisi keskustaa ja että heidän vaalitappionsa olisi täysin odotettavissa. Keskustan äänet ripoteltiin sitten sopivissa erissä muiden kuin perussuomalaisten laareihin. samoin ripoteltiin perussuomalaisten ennakkoääniä muiden laareihin. Gallupeilla muodostettiin vaikutelma vaalikäytöksestä ja ennakkoasetelmasta. Äänet oli tarkoin ennaltatalaskelmoitu tietokonesimulaatiolla. Tämä on myös syy miksi ennakkoääniä ei voitu antaa kokonaisuudessaan. Kyllä ne oli valmiiksi laskettu, joista voitiin myös päätellä sitä miten tulosseurantakin tulee etenemään!

        Julkaistaan 35% ennakkoäänistä rajusti manipuloituna.
        Annetaan 30 % ääniä tulla liveseurantaan jossa käytetään apuna vielä jäljellejääneitä ennakkoääniä ja jarrutetaan samalla myös vaalipäivän äänien pääsyä itse laskelmaan.
        Kun manipuloidut ennakkoäänet on käytännössä käytetty loppuun on siirryttävät seuraavaan vaiheeseen.
        63% kohdalla siirrytään ennusteasetelmaan, jolla ehkäistään ääntenlaskun seuranta, ja seurataankin tilannetta ennaltalaaditusta lopputuloksesta käsin.

        Perussuomalaisilla oli reilu voitto todellisuudessa!

    • Vilppianalyytikko

      Seurasiko joku äänten kehitystä liveseurannassa? Missä liveseurantaa oli mahdollista seurata?

    • Niin, itse olen vasuri ja tietenkin vähäinen äänimäärä on vaalivaikuttamista sekä väärin.

      Kommunisti sai Uudellamaalla vahingossa kymmenkertaisen äänisaalin, kun oli pula-ahon kanssa sama nro.

    • TotuusSattuuQC

      Vähän realismia nyt kehiin! Persut on saavuttanut kolmissa perättäisissä eduskuntavaaleissa todella hyvän tuloksen ja olleet myös kerran hallituksessa. Mikään ei siis viittaa siihen että heidän tuloksiaan olisi manipuloitu, He ovat ollaat mukana politiikan tekemisessä ihan vapaasti.

      • Vilppianalyytikko

        Kommenttisi on sitä tyypillistä propagandaa jolla toivotaan luonnollisesti että ihmiset uskoisivat niiden toistelujen kautta että tämä äänestystulos olisi oikea. Syitä siihen on kaksi. Joko olet uskonut manipullation taikka olet tekemässä sitä. Näin sen juuri toivotaan menevän. Gallupeilla on valmiiksi tehty suuri myyräntyö että ihmiset sitten uskoisivat tähän tulokseen. Kyseessä on johdattelu. Odotuksilla ei kuitenkaan tehdä realismia. Edelliset vaalit tulisi myös tutkia, mutta nyt pitää nostaa tämä virtahepo pöydälle. Väritykseltäänhän se virtahepo on kirjava josta kuitenkin puuttuu vaaleansininen perusväri.

      • Vilppianalyytikko

        Samoin naisten jääkiekkojoukkue on ollut ansiokkaasti kolmantena useaan otteeseen. Ei ole siis mahdollista että Suomi pelaisi finaalissa puhumattakaan että voittaisi. Canada ja USA voittivat ja sillä siisti. Jos Canada ja USA vaihtoivat hieman pelaajia niin mitä merkitystä. Tuomarithan ovat sitä varten että he tarkastavat pelaajien henkilöllisyyden ja sukupuolen.

        Kaikki näkivät ottelun toisen erän suorana ja sen että peli oli tasainen ja suomi hallitsi peliä! Ihan turhaa meidän on katsoa ensimmäistä ja kolmatta erää. Ei siellä mitään maaleja hylätty! Ennuste kertoo kiistatta että USA hallitsi mielimäärin kolmatta erää, ja pulinat pois! USA teki ensimmäisen maalin koska tilastot antoivat ymmärtää niin. Puolet ottelusta on täysin merkityksetöntä. USAlla on parhaat jääkiekon asiantuntijat eikä maaleilla ole merkitystä. Se että tulostaululla oli ottelun alkaessa USAn 1-0 johto on täysin merkityksetöntä jälkiviisautta

      • dptu.kgjx

        Peli ajoitettu jotta niin moni ei kiinnittäisi huomiota tuloslaskentaan

    • Lautakunnassa

      Joku epäili, että ennakkoääniä voidaan peukaloida. Ei voida.
      Ainoa keino on seuraava: Vihreäksi tiedetty vaalivirkailija ottaa vastaan tuntemansa persun ennakkoäänen, mutta "unohtaa" pyytää äänestäjän allekirjoituksen ja oman allekirjoituksensa, jolloin ääni menee hylkyyn.

      Jos joku uusimaalainen laittaa helsinkiläisen ehdokkaan numeron lippuunsa, niin se on tavallista hölmöyttä, jota esiintyy jo ehdokkaan valinnassakin.

      • Vilppianalyytikko

        Tavallisen kansalaisen velvollisuus on ilmoittaa tapahtuneesta kolarista vaikkei olisikaan onnettomuustutkija. Ihan samantekevää miten turvalliseksi luokiteltuja autoja kolarissa on ollut osallisena. "Ei voida" on mantra ja propagandaa jolla ei ole mitään todistearvoa. Rikos on jo tapahtunut ja on ihan samantekevää mitä jumalanpalvelusta rikollinen olevinaan oli kuuntelemassa

      • Rikoskomisario

        Jo on pienikin epäily niin rikos tutkitaan, todeisteet haetaan ja kuulustelut aloitetaan. Nyt on vieläpä todennäköisin syin epäillä ja epäilläänkin suurta äänten puhallusta.

      • Vilppianalyytikko
        Rikoskomisario kirjoitti:

        Jo on pienikin epäily niin rikos tutkitaan, todeisteet haetaan ja kuulustelut aloitetaan. Nyt on vieläpä todennäköisin syin epäillä ja epäilläänkin suurta äänten puhallusta.

        Ihmiset ovat sen suhteen hyvin naiiveja jos olettavat että tällaisia tutkimaan lähdettäisiin. Virastojen johtajathan tekevät samaa politiikkaa kuin mihin ovat sitoutuneet poliittisesti ja ovat osallisia. Esimerkkinähän on poliisiylijohtaja Paateron korruptoituneisuus jo ennen virkaan asettamistaan silloisen presidentti halosen toimesta. Kuka nyt omaa oksaansa alkaisi sahaamaan. Kunnon metelillä voisi olla vaikutusta, mutta niinkuin ennenkin, niin ei tämä lammaskansa muuta odota kuin keritsijää ja saavatkin teurastajan.

    • Vilppianalyytikko

      Propagandan osuus on todella merkittävä siinä miten asetelmat luotiin. Se on toiminut jo vuosikausia. menetelmiä on seuraavat jutut:

      1) Ohjataan keskustelua mediassa. Tehdään vähäisemmistä asioista keppihevosia että ihmiset ja media sitten keskustelisivat vain toissijaisista asioista huomaamatta sitä kaikkea poliittista kähmintää jota harjoitetaan taustalla

      2) Mustamaalataan monin keinoin sellaista tahoa joka tahtoo kähminnän loppuvan. Kehitellään jos minkälaisia sivujuonteita ja hyökätään henkilöön täysin epäoleellisin seikoin.

      3) Luodaan ja lietsotaan joitain uusia tuulia ja tehdään niistä poliittisia kysymyksiä. Henkilökohtaisesta vapaudesta tehdäänkin kiistakapuloita.

      4) Pidetään kansalaisia uutispimennossa oleellisista asioista kuten miten edustajat ovat pitäytyneet lupauksissaan. Millaisia rakennemuutoksia ollaan tekemässä ja minkä tahoijen kanssa supistaan kabineteissa ja miten todellisuudessa hoidetaan luottamustehtäviä. Miten kierrätetään johtajapaikkoja ja pääättäjäpaikkoja ja ketkä siihen syyllistyvät.

      5) Luodaan manipuloituja tutkimuksia kuten esim galluppeja, ja kerrotaan vääristynyttä tietoa siitä mitä suuri osa kansasta ajattelee.

      6) Toitotetaan sitten sellaista kansan mielipiteeksi laadittua käsitystä, jonka mukaisesti pyritään pakottamaan vastaajan muokkaavan omaa kantaansa, ja ennenkaikkea saadaan kuulijakunta hämmennykseen.

      7) Luodaan tietyistä tahoista että ne olisivat jonkinlaista henkilökultti toimintaa, jolla sitten toivotaan kantansa valinneiden pelkäävän leimaantumista ja olevan hiljaa tai muuttavansa kantaansa.

      8) Luodaan sekavaa ja pelonsekaista ilmapiiriä liiotellen ja tekaisten tai vähätellen juttuja, mutta samalla saatetaan puhua täysin päinvastaista. Toivotaan että ihmiset riitelisivät ilmakuplien ympärillä kuluttaen aikansa hukkaan ja pysyen yhä tietämättömämpinä tosiasioista.

      9) Sysätään syy jonkin toisen tahon niskaan valtavalla mediapelillä.

      Koko media on tällä hetkellä pelkkää sirkusta, jolla ohjaillaan kansalaisia uusiin härveleihin kuluttamaan aikaansa, toivoen että he eivät koskaaan näkisi miten sirkuksen omistajat elävät. Nyt käyty vaali oli pelkkää sirkusta jossa ääntenlaskua manipuloitiin. Media on tullut huumeeksi ihmisille. "Viina on viisasten juoma" ja "Media on aikuisten opinahjo"

      Pientä valistusta siis tähän väliin joka kylläkin liittyy siihen miten vaalipetokselle rakennettiin pohjaa.

    • Eionnistutämä

      Aamutelevisiossa yritettiin kaikin tavoin mollata Hall ahoa ja perussuomalaisia.
      Etenkin Uimonen ja Hesarin toimittaja pistivät kaikkensa peliin.
      Uimonen: Halla ahohan suorastaan on pyytänyt lisää maahantulijoita jne jne

    • RinneSössiKaiken

      Yanar, nyt menee jo vähän liian pitkälle. Hyväksy tappiosi ja kestä se kuin mies. PS nousi sitä mukaa, kun Rinne avasi suutaan, erityisesti viimeisellä vaaliviikolla. Siitä ero ennakkoääniin. Rinne oli vain niin umpisurkea.

    • Koska hallituksen muodostaa aina voittajapuolue, seuraavien puolueiden järjestyksellä ei ole juurikaan sen suhteen merkitystä, muuten kuin paikkamäärien osalta. PS:n nousu kakkoseksi hälventää sopivasti epäilyjä antipersuliikkeen olemassaolosta ja suunnitelmallisuudesta, sekä vaalivilpistä, mutta PS:n pitäminen pois hallitusportaasta on edelleenkin mahdollista. Kyseessä on PS:n jakautuminen mm. EU-mielisiin ja EU-kriittisiin tiukemmat maahanmuuttopolitiikan linjaukset, joka johti erimielisyyksiin ja lopulta 2017 puolueen hajoamiseen. Soini yhdessä kokkareiden ja kepulaisten kanssa sopi etukäteen (Niinistön möläytys) uuden hallituksessa pysyvän puolueen perustamisesta, mikäli EU-mielinen Kepua ja Kokkareita myötäilevä aines menettäisi asemansa halla-aholaiselle puoliskolle. Näin syntyi "Sininen Huijaus", jolla soinilaiset saivat pitää hallitusasemansa, kun taas halla-aholaiset juonittiin oppositioon.

      Onko hyvä folioteoria?

      • Vaalianalyytikko

        Tuo on hyvin oleellista että saadaan voittajaksi mikä tahansa muu puolue kuin perussuomalaiset. Sehän oli vaalivilpin pääasiallisin tavoite. On päivänselvää ollut jo pitkän ajan että perussuomalaisia ei tulla ottamaan hallitukseen. Soinin temppuhan oli täysin ennaltasuunniteltu. Samoin on näiden näyttelijöiden muutkin tempaukset. Rinteen lapsellinen käytös ennen vaalipäivää, Orvon olemattomat mussutukset. Koko juttuhan oli pelkkä show ja päätavoite oli aikaansaada vaikutelma siitä että tilanne muuttuisi oleellisesti ennakkoäänestyksestä vaalipäivän ääniin. Ei niillä muuta funktiota ole, kuin se että saadaan juteltu että tämähän kaikki oli niin odotettavissa.

        Minua ei kuitenkaan kiinnosta millaista myssyä joku pitää.

    • Kappasvuan

      Vilppi tapahtui jo kampanjan aikana. Usein se vilppi tuli radiosta Halla-Ahon äänellä.
      Onneksi vain ihan yksinkertaisimmat menivät taas tuohon retkuun.

    • Jos PS on syyllistynyt vaalivilppiin, miten PS toteutti sen? Lyhyt analyysi, kiitos.

      • Anonyymi

        Valheellinen ihminen jopa nimimerkkiä myöten, EI PIIRUN PIIRUA REHELLISYYTTÄ ,muka eu-kriittinen huh huh se on tuo eu- liittovaltio vihervasemmiston suurin unelma

      • Anonyymi kirjoitti:

        Valheellinen ihminen jopa nimimerkkiä myöten, EI PIIRUN PIIRUA REHELLISYYTTÄ ,muka eu-kriittinen huh huh se on tuo eu- liittovaltio vihervasemmiston suurin unelma

        En ymmärrä kommenttiasi ja motiiviasi ollenkaan. Mitä ajat takaa?

    • Anonyymi

      Osallistuin taas ennakkoäänien laskentaan sunnuntaina ja tarkistuslaskentaan maanantaina. En siellä nähnyt ongelmia oikeastaan muun suhteen kuin siinä, että ennakkoäänien joukossa näkyi väärän vaalipiirin numeroita jotka siis menivät hylkäykseen. Niidenkin määrä oli sen verran pieni ettei sillä ollut kyseisessä vaalipiirissä merkitystä.

      Hyvät ihmiset! Pari ohjetta ääniä monessa vaaleissa laskeneelta:

      - jos numero menee pieleen tai on epäselvä niin pyydä uusi äänestyslappu. Äänestyslippuun tehty korjaus voi hyvin todennäköisesti aiheuttaa lipun hylkäyksen jolloin oikeasti et äänestänytkään. Vaalivirkailija repii pieleen menneen lipun lukematta sitä ja laittaa palaset roskiin.

      - älä kirjoita lippuun yhtään mitään muuta kuin numeron. Jokainen lisämerkintä lisää riskiä lipun hylkäämiselle ja hidastaa ääntenlaskentaa.

      - kun laitat äänestyslipun ennakkoäänestyksessä vaalikuoreen niin kuorta sulkiessasi älä lääpi kirjekuoren liimaa lipun päälle. Liimautuneen kuoren irroittelu hidastaa ääntenlaskentaa.

      Ääntenlaskennassa on saman pöydän ääressä väkeä sen verran paljon, että vaalivilpin tekeminen siinä vaiheessa olisi varsin vaikeaa ja edellyttäisi käytännössä koko pöydän osallistumista siihen. Eli siis pitäisi olla samassa pöydässä pöytäpäällikön lisäksi molempien pöytäsihteerien ja neljän laskijan samassa juonessa. Ei käytännössä onnistu mitenkään.

      • Anonyymi

        Jos jollakin on LYIJYKYNÄ mikä estää esim 6 perään vetämästä viivaa eli ykköstä tai lisätä tietyn ehdokkaan numeron viereen vaikka vain "tahran" ja hylkyyn meni. En usko, tietokone aikana mihinkään piirtelyihin, vaikka KAIKKI ON MAHDOLLISTA. Lottoarvontaa EI KUKAAN LOTTOAJA PYSTY VALVOMAAN, se on se mitä kuvaruudussa näkyy. ja arvonta on voitu suorittaa vaikka vuosi takaperin. VAALEISSA REHOITTAA ORGANISOITU RIKOLLISUUS. Vaalipaikalta lähteneet tiedot kiertävät ohjelmoitujen koneiden kautta pääkallopaikalle.. JA PULINAT POIS.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se estää, että ennakkoäänten laskennassa ääntenlaskijalla ei ole omia merkintöjään varten käytössään lyijykynä vaan toisenlainen kynä. Lyijykynään tarttuminen laskennan aikana kiinnittäisi heti huomiota. Ja se, että laskija käsittelee lippua avoimesti pöydän ääressä niin, että kaikki merkintöjen tekeminen näkyisi heti muille ääntenlaskijoille. Laskettavia lippuja ei saa laskea muualle kuin pöydälle eli ei ole tilaisuutta tehdä merkintöjä.

        Hylättyjen äänien määrää seurataan. Jos yhdestä pöydästä alkaisi tulla paljon enemmän hylsyjä kuin muualta niin se huomattaisiin varsin pian.

        Jankutat organisoidusta rikollisuudesta. Sinun mielestäsi minä varmaankin olen rikollinen kun olen osallistunut ennakkoäänien ääntenlaskentaan jo pidempään enkä ole väärinkäytöksiä siellä vielä nähnyt. Ikävää että kansa mielestäsi äänesti väärin.

    • Anonyymi

      Pidetään uus vaali-ilta ja lasketaan äänet uudelleen, josko saatais persut jotenkin ykköseksi. Laskettiinhan jenkeissäkin pressanvaaleissa uudestaan tarpeesta saada killeri ykköseks.
      Onhan tää niin tärkeä asia 17,5% äänistä saaneelle porukalle. Muuten demokratian ja kansanvallan voi vetää huusista alas.

    • Anonyymi

      Neljä demari nörttiä huseeri bmw 5-sarjaisella mustalla farmarilla. Lounais-suomalaisissa kaupungeissa, seurasin kahdessa. Äänet lähetettiin heidän kauttaan vaalien pääkoneelle. Vasta tänään keskiviikkona 17.4 puolenpäivän jälkeen he saivat jälkensä peitettyä. Mielenkiintoinen seikka , että vaalitulos saatiin vahvistettua samoihin aikoihin , Näin meillä , kerron tästä lisää kun "tutkimustyö" auton ja neljän koplan tiedot tarkentuvat. Onko SuPo tietoinen vaiko ulkona kuin lumiukko, näistä vaalikone partioista, hyvä arvaukseni on tietoinen jopa mukana, Näin meitä DEMOKRATIASSA ohjataan, vain äänestämällä voit vaikuttaa . Nämä organisaatiot ja tavat on vuosien saatossa rakennettu. Vaikka esim. perussuomalaisten todellinen kannatus olisi rapiat 50% VAALIEN VOITTAJAA SIITÄ EI TULISI

    • Anonyymi

      En ihmettele. Ihmettelisin jos vilppiä ei olisi.

      • Anonyymi

        Kaikki äänestysliput ja niiden laskennan pöytäkirjat arkistoidaan. Jos on epäilyitä niin ne kaivetaan esille arkistoista ja verrataan tietokoneeseen syötettyihin lukuihin. Tätä tarkistusta tehdään usein ehdokkaiden itsensä pyynnöstä kun on tiukka kilpailutilanne ja valinta jää parista äänestä kiinni. Näitä juttuja käydään usein oikeusasteita myöten lävitse.

        Mikäli tietsikalle syötetyt luvut poikkeaisivat pöytäkirjojen luvuista niin se olisi iso uutinen eikä sellaista voisi pimittää. Tämän takaa "paperijälki" eli se että kaikki tapahtumat ovat myös kirjattuina paperille itse äänestyslippua myöten.

    • Anonyymi

      Tässä tapauksessa ei tarvitse tarkistaa kuin SATAKUNNAN vaalipiiri. SALONEN KIURU ja VILJANEN on väärillä äänimäärillä, kokomusta oli suurin uhrautuja, vaikka vilppi tehtiin kokomustan suosyumuksella, kyseessä on törkeä rikos.

    • Anonyymi

      Vaalivilppi on ollut käytössä ennenkin. Käsittääkseni Köyhien asialla Terttu Savolan ennakkoäänet olivat suuremmat kuin loppuäänet eli tietokone juoksutti ääniä toiselle ehdokkaalle toiseen vaalipiiriin. Asiasta nousi aikoinaan pieni kohu, joka sitten jäi unholaan. Muitakin tapauksia on tullut ilmi, mutta koska media ei kirjoita eikä asiaa perinpohjin tutkita, todisteet jäävät valitettavasti yksittäisen ehdokkaan harteille ja kuka jaksaisi tuulimyllyjä vastaan taistella. Ja vaikka ulkopuolisia tarkkailijoita olisikin, niin lopulta Tieto Oyj ohjelma ajaa lopulliset tulokset, eli sitten kai myös sen toimintaa pitäisi päästä tutkimaan.
      Mutta toivottavasti suomalaiset pikkuhiljaa havahtuisivat näkemään, kuinka korruptoituneessa maassa elämme. Ja ennenkaikkea käsitys demokratiasta tulisi kyllä kyseenalaistaa ja nostaa keskusteluun yhteiskunnassamme. Kenen etuja täällä todellisuudessa ajetaan ja kuinka huono on lopulta äänestäjän oikeusturva.
      https://juhopiikki.blogspot.com/2015/04/vaalivilppi-paljastui-2015-vaaleissa.html

    • Anonyymi

      Jos vaalit olisivat olleet viikon myöhemmin persut olisivat pääministeri puolue.

    • Anonyymi

      Jos kahden ehdokkaan välillä voidaan toteuttaa näin äärettömän härski äänten uudelleenjako, niin kyllä muukin vaalivilppi on enemmän kuin todennäköistä! Huomatkaa, että tässä tapauksessa numero 15 on korjattu jälkikäteen numeroksi 18 ja muutakin vilppiä on tehty.

      https://yle.fi/uutiset/3-10742643

    • Anonyymi

      Miten voi ollla mahdollista että Keskusta ja Kokoomus saa yhteensä yli 30% äänistä. Kun pohditaan kuinka suuri osa kansasta on kuitenkin ihan tavallisia tallaajia niin peli ei voi olla rehellistä.

    • Anonyymi

      En lukenut ketjua, sanon vain oman mielipiteeni ja kokemukseni tähän. Vaalitulos Persujen kohdalla ei vaikuta uskottavalta, perustuen siihen miltä touhu näytti vaaliteltoilla, mitä puhuttiin kahvipöydissä ja internetin palstoilla. Halla-Aho oli myöskin kaikista vakuuttavin puheenjohtajista jokaisessa vaalitentissä ja väittelyssä. Media pelasi toki omaa peliään jonka likaiset jäljet ovat nyt vaalien jälkeen tulleet esille. Tämä on osan Persujen äänistä vienyt, ja taas tuonut Demareille ääniä joita he eivät ansainneet.

      Oikeastaan asiani koskee omaa äänestämistapahtumaani. Paikassa jossa kävin äänestämässä oli vain yksi ääntenlaskija tullut paikalle. Toiminta näytti todella leväperäiseltä ja valvomattomalta. Jos Suomessa haluttaisiin manipuloida ääniä ihan huolella, se onnistuisi 100% varmuudella ilman mitään huomiota. Vaalitulos joka vaikuttaa utopistiselta, sekä siihen liitettynä useat kertomukset äänestyspaikkojen sekoilusta, ja siitä että ääntenlaskijat ovat jopa ilmaisseet omia poliittisia kantojaan, lisättynä omalla kokemuksellani, tuo mieleeni sen että vaalivilppi on tässä todellakin mahdollinen ja en pidä lainkaan hulluna sen epäilemistä ja asian tutkimisen vaatimista.

    • Anonyymi

      Tarkoitan ääntenlaskijalla siis äänten vastaanottajaa/valvojaa. Pahoittelut väsyneestä kirjoituksesta.

    • Anonyymi

      ennen ennakkoäänet tuli kaikki klo 20.15 mennessä ja sen päälle laskettiin vaalipäivän äänet.
      Joku mättää nykyisin, onko tietokoneiden laskentateho pudonnut kun ennakkoääniä lasketaan viellä klo21.00 jälkeen?

    • Anonyymi

      Euroopan Unionin tasolla asia oli päätetty, Suomeen tehdään pakolais- ja EU-myönteinen vihervasemmistolainen hallitus.

      Näkymätön käsi taustalla toimi taas. Ääntenlaskennan manipulointi on EU-tiedustelulle aivan lastenleikkiä.

    • Anonyymi

      Vaalivilppi Suomessa on tosiasia. IPU eli itsenäisyyspuolue oli saamassa ehdokkaansa eduskuntaan 2015. Ääniä oli ainakin 9000. Yhtäkkiä äänten määrä putosi 60. Se siitä demokratiasta.

    • Anonyymi

      Voiko mihinkään enää luottaa.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5770
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3657
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      224
      1875
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1762
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1212
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1167
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      284
      939
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      937
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      877
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe