Naarasleijonat menestyivät yhtä hyvin kuin SDP

Demareiden yhden paikan voitto, käytännössä jaettu kolmas sija, on kuin naisleijonien MM-kulta. Se kerran voitettiin ja otettiin kohta pois.

Pääoppositiopuolue on normaalisti kerännyt rökälevoiton tyyliin 25%. Nyt reilusti alle 20%:n jääminen on tappio. Se osoittaa, että sosialidemokratian aika on ohi. Se osoittaa, että valehtelu ei kanna.

Vihreät ja Vasemmistoliitto keräsivät suosiota ympäristökohkaamisella. Ihmisiä on johdettu siltäkin osin harhaan. Suomen Eduskunta ei päätä maapallon lämpenemisestä. Sama kuin olisi houkuteltu ihmisiä uima-asussa 10 km hiihtokilpailuun.

Rinne ei ole soveltuva pääministeriksi. Varsinkaan tällaisen vaalituksen jälkeen.

Saammeko virkamieshallituksen, jos demarit eivät suostu jatkamaan vilttiketjussa? Orpo pääministeriksi. Saa nähdä kenet ottaa mukaan hallitukseen. Jussi Niinistö edelleen puolustusministeriksi.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Lapsellista kiistää vaalitulosta. Demarit sai eniten ääniä ja sillä selvä. Ei Kokoomuksen orpo saanut mitään äänisaalista,joten turha kehuskella Kokoomuksen menestyksellä. Kokoomus jäi kolmanneksi eikä se ole mikään vaalivoitto. Mene opettelemaan laskuoppia,jos et osaa laskea selviä juttuja.

Äänestä
  • Ei kiistetä vaan kiitetään. Meille maaseudun ihmisille tulee rakennusten arvonalenemisen kompensaatiot, eläkeläisille vappurahaa ja työttömille aktiivimallin poisto. Kelpaa tässä kesää odotella ja lekotella.

    Äänestä

  • Demari kirjoitti:

    Ei kiistetä vaan kiitetään. Meille maaseudun ihmisille tulee rakennusten arvonalenemisen kompensaatiot, eläkeläisille vappurahaa ja työttömille aktiivimallin poisto. Kelpaa tässä kesää odotella ja lekotella.

    Antti Rinne lupasi sitä sun tätä, mutta ei kertonut mistä ne miljoonat "lupausten lunastamiseksi" otetaan.

    Veroja korottamalla ja heikompien asemaa huonontamalla eli juuri päinvastoin kuin hän lupasi.

    Perussuomalaiset on otettava mukaan hallitusneuvotteluihin!

    Äänestä

Naisleijonien mollaaminen tuottaa persutumputtajalle suurtakin mielihyvää? Amistollot naisvihaajat. Persut jää hallituksesta rannalle ruikuttamaan, se ainakin on varma.

Naisleijonat on loistava joukkue ja olisivat kultansa ansainneet. HYVÄ NAISET!
HYVÄ SUOMEN NAISET!

Äänestä

Buahhhaaa...+Persujen+jytkyt+0,2%+tappio.+Ja+hallalaho+jo+takinki+käänsi+ku+pehmensi+mamukantojaan+telkas.

Äänestä
  • Jussi kuuntelee Immosta, Tynkkystä ja Simulaa. Sebu on nykypäivän Röhm, vaikka antaa vaikutelma nörtistä. Minun tietääkseni se oli Arhinmäki joka juoksi karkuun puolikuntoista Janitskinia.

    Äänestä

  • Miksi SDP poistattaa viestit, joissa lukee: anteryasa ????
    (laita piste ja FI-pääte loppuun - piti jättää pois, ettei muutu suoraan osoitteeksi ja heti poistettavaksi)

    Äänestä

Onpa kyllä törkeitä nuo hallaahon blogikirjoitukset. Ei ihme jos Soinikaa niitä hyväksynyt. Raiskaamisella uhataan ym.

Äänestä
  • Arvopohja-Antti taitaa tarvita repullisen nitroja entisten lisäksi...

    G:
    minfo - ajankohtaista - SDP

    😎

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


totuudentorvisoi kirjoitti:

Demareiden yhden paikan voitto, käytännössä jaettu kolmas sija, on kuin naisleijonien MM-kulta. Se kerran voitettiin ja otettiin kohta pois.

Pääoppositiopuolue on normaalisti kerännyt rökälevoiton tyyliin 25%. Nyt reilusti alle 20%:n jääminen on tappio. Se osoittaa, että sosialidemokratian aika on ohi. Se osoittaa, että valehtelu ei kanna.

Vihreät ja Vasemmistoliitto keräsivät suosiota ympäristökohkaamisella. Ihmisiä on johdettu siltäkin osin harhaan. Suomen Eduskunta ei päätä maapallon lämpenemisestä. Sama kuin olisi houkuteltu ihmisiä uima-asussa 10 km hiihtokilpailuun.

Rinne ei ole soveltuva pääministeriksi. Varsinkaan tällaisen vaalituksen jälkeen.

Saammeko virkamieshallituksen, jos demarit eivät suostu jatkamaan vilttiketjussa? Orpo pääministeriksi. Saa nähdä kenet ottaa mukaan hallitukseen. Jussi Niinistö edelleen puolustusministeriksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu