persut ja GCM

GCM on ollut yksi perujen suurimmista vastustuksen aiheista.

Yksi kansanedustajaehdokas jopa teki kansalaisaloitteen sen kumoamiseksi, tosin allekirjoituksia uupuu paljon.

Onko palsan persufanien mielestä GCM kumoaminen ehtona hallitukseen menemiselle?

Hyväksyttekö persujen hallitukseen menemisen jos GCM sopimusta ei Suomen osalta pureta?
14164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 141

Vanhimmat

Jännästi muuten, eivät ole oikein osanneet selittää, miksi sitä vastustavat.

Äänestä
  • Sopimushan meni sukkana läpi Eerolan johtamassa valiokunnassa muidenkaan persujen sanomatta poikkipuolen sanaakaan, jotta vaikeahan sitä on silloin kasvojaan menettämättä vastustaa. Tämähän tietysti kertoo vain, että persut eivät ymmärrä, mistä äänesttään, muttä äänestävät kuitenkin. Ja sama meno kuntien valtuustoissa.

    Kansalaisaloitteen alullepanija selittää, että sopimusta pitää vastustaa, koska se on valtioita juridisesti sitova. Hän ei kuitenkaan osaa selittää, millä lailla se on sitä. Itse sopimuksessakin on vielä erikseen maininta, että se ei ole juridisesti sitova. Ja nyt puhutaan dosenttismiehestä.

    Tällaisia meillä on sitten 39kpl asioistamme päättämässä.

    Äänestä

  • NäinhänSeMenee kirjoitti:

    Sopimushan meni sukkana läpi Eerolan johtamassa valiokunnassa muidenkaan persujen sanomatta poikkipuolen sanaakaan, jotta vaikeahan sitä on silloin kasvojaan menettämättä vastustaa. Tämähän tietysti kertoo vain, että persut eivät ymmärrä, mistä äänesttään, muttä äänestävät kuitenkin. Ja sama meno kuntien valtuustoissa.

    Kovasti näyttää harmittavan persujen vaalivoitto, eiks jeh :))

    Äänestä

  • Seliseliseli kirjoitti:

    Kovasti näyttää harmittavan persujen vaalivoitto, eiks jeh :))

    Haitta se pahin on, ei mitään rajaa missään.
    https://yle.fi/uutiset/3-10593609

    Äänestä

  • NäinhänSeMenee kirjoitti:

    Sopimushan meni sukkana läpi Eerolan johtamassa valiokunnassa muidenkaan persujen sanomatta poikkipuolen sanaakaan, jotta vaikeahan sitä on silloin kasvojaan menettämättä vastustaa. Tämähän tietysti kertoo vain, että persut eivät ymmärrä, mistä äänesttään, muttä äänestävät kuitenkin. Ja sama meno kuntien valtuustoissa.

    Kansalaisaloitteen alullepanija selittää, että sopimusta pitää vastustaa, koska se on valtioita juridisesti sitova. Hän ei kuitenkaan osaa selittää, millä lailla se on sitä. Itse sopimuksessakin on vielä erikseen maininta, että se ei ole juridisesti sitova. Ja nyt puhutaan dosenttismiehestä.

    Tällaisia meillä on sitten 39kpl asioistamme päättämässä.

    Se sitoo siten allekirjoittaineta maita, että jokainen halukas on otettava maahan. Kun tulija vetoaa tuohon sopimukseen, hänet on pakko ottaa maahan. Sitten koko hauttamaahanmuuttoa ei saa kritisoida ja kritisointi tullaan kriminalisoimaan. Siinä on haittaa yhdelle kansalle (esimerkiksi Suomelle) tarpeeksi, niin että se tuhoutuu. Te punikit ette ikinä ole välittäneet Suomesta, ette välitä sitä tulevaisuudessakaan. Teillä on tahtotilana maamme sulauttaminen kuin tuhka tuuleen, olemattomiin maailman kansojen sekaan jossa kansallinen identiteettimme on kadonnut. Se on teidän unelma, ja siksi persuja vihaatte.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Alkekirjoittaneita maita siis.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Alkekirjoittaneita maita siis.

    Korjaan, allekirjoittaneita maita. Nyt meni oikein.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Vastaisitko aloituksen kysymykseen tällä kertaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Se sitoo siten allekirjoittaineta maita, että jokainen halukas on otettava maahan. Kun tulija vetoaa tuohon sopimukseen, hänet on pakko ottaa maahan. Sitten koko hauttamaahanmuuttoa ei saa kritisoida ja kritisointi tullaan kriminalisoimaan. Siinä on haittaa yhdelle kansalle (esimerkiksi Suomelle) tarpeeksi, niin että se tuhoutuu. Te punikit ette ikinä ole välittäneet Suomesta, ette välitä sitä tulevaisuudessakaan. Teillä on tahtotilana maamme sulauttaminen kuin tuhka tuuleen, olemattomiin maailman kansojen sekaan jossa kansallinen identiteettimme on kadonnut. Se on teidän unelma, ja siksi persuja vihaatte.

    Sitovuus muuten ei edelleenkään pidä paikkaansa.

    Äänestä

  • Aloittajalle sanon että persujen ei kannata mennä hallitukseen hinnalla millä tahansa pelkästään vallanhalun takia. Näin on Jussi myös mieltä. Tuo GCM on tuhovoimainen (olen verrannut sitä vakavuudessaan talvisotaan) asia maallemme, mutta sitä ei ehkä käsitellä kun demarit haastattelevat persuja. En usko että Rinne kysyy asiasta mitään Jussilta.

    Tuota sopimusta ei tarvitse noudattaa, mutta tämä edellyttää maamme heräämistä sen tuhoisuuteen. Ei ole järkevää noudattaa jotain helvetin kansainvälistä sopimusta, josta maalle on vain tuhoa. Norja on sanonut että jos joku kansainvälinen sopimus on uhka sen kansallisille eduille, se ei noudata niitä. Näin toimii viisaat valtiot.

    Nyt kun ratkaistaan se, onko persut hallituksessa, olennaista mielestäni on se, että suurista, puolueelle tärkeistä kysymyksistä ei persujen pidä lientyä. Vain näin puolue pääsee seuraavissa vaaleissa mahtiasemaan. Jos puolueen kansaa puolustava linja pitää, kolmekymmentä prosenttia ei ole ihme. Mikään puoluehan ei persuja lukuunottamatta välitä omasta kansasta tippaakaan, ja tämä on sellainen ”markkinarako” persuille että pois alta.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Sitovuus muuten ei edelleenkään pidä paikkaansa.

    Sinua ei isänmaallinen ihminen tässä usko.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Aloittajalle sanon että persujen ei kannata mennä hallitukseen hinnalla millä tahansa pelkästään vallanhalun takia. Näin on Jussi myös mieltä. Tuo GCM on tuhovoimainen (olen verrannut sitä vakavuudessaan talvisotaan) asia maallemme, mutta sitä ei ehkä käsitellä kun demarit haastattelevat persuja. En usko että Rinne kysyy asiasta mitään Jussilta.

    Tuota sopimusta ei tarvitse noudattaa, mutta tämä edellyttää maamme heräämistä sen tuhoisuuteen. Ei ole järkevää noudattaa jotain helvetin kansainvälistä sopimusta, josta maalle on vain tuhoa. Norja on sanonut että jos joku kansainvälinen sopimus on uhka sen kansallisille eduille, se ei noudata niitä. Näin toimii viisaat valtiot.

    Nyt kun ratkaistaan se, onko persut hallituksessa, olennaista mielestäni on se, että suurista, puolueelle tärkeistä kysymyksistä ei persujen pidä lientyä. Vain näin puolue pääsee seuraavissa vaaleissa mahtiasemaan. Jos puolueen kansaa puolustava linja pitää, kolmekymmentä prosenttia ei ole ihme. Mikään puoluehan ei persuja lukuunottamatta välitä omasta kansasta tippaakaan, ja tämä on sellainen ”markkinarako” persuille että pois alta.

    Edelleenkin se vastaus puuttuu.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Edelleenkin se vastaus puuttuu.

    Se on yksi ehto muiden joukossa. Sanotaan näin. En kuitenkaan sanele mitä ehtoja Jussi laittaa. Hinnalla millä hyvänsä ei persut Jussin eikä Lauran mukaan hallitukseen mene. Näin toimivat muut puolueet. Heille tärkein asia on valta ja hillo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on yksi ehto muiden joukossa. Sanotaan näin. En kuitenkaan sanele mitä ehtoja Jussi laittaa. Hinnalla millä hyvänsä ei persut Jussin eikä Lauran mukaan hallitukseen mene. Näin toimivat muut puolueet. Heille tärkein asia on valta ja hillo.

    Viime vaalien jälkeen moni nykyinen persukansanedustaja, mm. Laura, nimenomaan kannatti hallitukseen menoa silloisilla ehdoilla. Ja joutuivat sitten äänestämään esim. Kreikan tukipaketin puolesta jne. Persut eivät siis eroa muista tältä osin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se sitoo siten allekirjoittaineta maita, että jokainen halukas on otettava maahan. Kun tulija vetoaa tuohon sopimukseen, hänet on pakko ottaa maahan. Sitten koko hauttamaahanmuuttoa ei saa kritisoida ja kritisointi tullaan kriminalisoimaan. Siinä on haittaa yhdelle kansalle (esimerkiksi Suomelle) tarpeeksi, niin että se tuhoutuu. Te punikit ette ikinä ole välittäneet Suomesta, ette välitä sitä tulevaisuudessakaan. Teillä on tahtotilana maamme sulauttaminen kuin tuhka tuuleen, olemattomiin maailman kansojen sekaan jossa kansallinen identiteettimme on kadonnut. Se on teidän unelma, ja siksi persuja vihaatte.

    Ei, sekoitat sen nyt YK:n pakolaissopimukseen. Sen sisällön löydät tuolta: https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1968/19680077/19680077_2 Se todellakin velvoittaa jokaisen sopimuksen allekirjoittaneen valtion "ottamaan maahan" kaikki turvapaikanhakijat.

    Hieno sopimus.

    Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    Ei tuo kommentoija tietenkään sekoita tuohon sopimukseen. Hän pyrkii tahallaan antamaan GCM:stä väärää tietoa. Kuten persut ovat tehneet laajalla rintamalla.

    Äänestä

Kysypä noita asiota suoraan Jussilta, kun olet noin katkeran epätoivoinen.

Huvittavaa tuollainen jaarittelu asioista, joita ei täällä päätetä.

Ei kannata olla katkera vaikka hävisitte....

Äänestä
  • Aijjjaaniin otatte kantaa mm maahanmuuttokysymyksiin vain, jos aiheistanne riittää huudettavaksi muutaman rivin verran.

    Tuo kysymys osotettiin teille kaikille Suomen tavisteuvvoille. Teuvothan ne täällä kyselee toisiltaan kansanedustajien meinaamisia!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kysyn äänestäjien eli persufanien kantaa asiaan.

    Eikö teillä ole kantaa vai vaihtuuko kanta sen mukaan mitä "mestari" sanoo?

    Kerrohan.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Kysyn äänestäjien eli persufanien kantaa asiaan.

    Eikö teillä ole kantaa vai vaihtuuko kanta sen mukaan mitä "mestari" sanoo?

    Kerrohan.

    Kysypä noita asiota suoraan Jussilta, kun olet noin katkeran epätoivoinen.

    Huvittavaa tuollainen jaarittelu asioista, joita ei täällä päätetä.

    Ei kannata olla katkera vaikka hävisitte......

    Äänestä

  • Aloittaja

    Voivasuria kirjoitti:

    Kysypä noita asiota suoraan Jussilta, kun olet noin katkeran epätoivoinen.

    Huvittavaa tuollainen jaarittelu asioista, joita ei täällä päätetä.

    Ei kannata olla katkera vaikka hävisitte......

    Edelleen kysyn äänestäjien kantaa.

    Mutta ilmeisesti teillä ei ole kantaa koska "mestarinne" ei ole vielä kertonut miten teidän pitää ajatella asiasta.

    Äänestä

Aloittajalla taitaa olla jokin ymmärrysvaje,kun hän luulee että hallitusneuvottelut käydään tällä palstalla hänen johdollaan..

Simmut nyt auki, poika!!!

Äänestä
  • Aloittaja

    Jos luit aloituksen niin huomasit että kysyin äänestäjien eli persufanien kantaa asiaan.

    Eikö teillä ole kantaa vai vaihtuuko kanta sen mukaan mitä "mestari" sanoo?

    Kerrohan.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Jos luit aloituksen niin huomasit että kysyin äänestäjien eli persufanien kantaa asiaan.

    Eikö teillä ole kantaa vai vaihtuuko kanta sen mukaan mitä "mestari" sanoo?

    Kerrohan.

    Et siis ymmärtänyt, mitä sulle sanottiin

    Kerrohan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tollovasuri kirjoitti:

    Et siis ymmärtänyt, mitä sulle sanottiin

    Kerrohan.

    Nimimerkki vaihtuu mutta kirjoittaja on sama.
    Jos haluat keskustelua niin käytä rekattua tunnettua nimimerkkiäsi.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Nimimerkki vaihtuu mutta kirjoittaja on sama.
    Jos haluat keskustelua niin käytä rekattua tunnettua nimimerkkiäsi.

    Et siis ymmärtänyt, mitä sulle sanottiin, vieläkään.

    Äänestä

Aloittajalle tiedoksi, persut haluavat GCM-sopimuksen nyt heti!!!

Kelpaako vastaus vai haluatko vielä mussuttaa jotain???

Äänestä
  • No juma! Onko sulla kovat piipussa :o
    Elä sinä nyt IHAN hermostu kandee lähteä mökille luonnon helmaan :)

    Äänestä

  • otaRAUhassaKaikkionhyvin kirjoitti:

    No juma! Onko sulla kovat piipussa :o
    Elä sinä nyt IHAN hermostu kandee lähteä mökille luonnon helmaan :)

    Vaihda nyt vaan kuivat pöksyt alle kun noin vasuripelkurimaisesti säikähdit!!!!

    Äänestä

  • Vassupojunperäpäästö kirjoitti:

    Vaihda nyt vaan kuivat pöksyt alle kun noin vasuripelkurimaisesti säikähdit!!!!

    Puskahuutojako joku säikkyy :D
    Tarkotatko kakkaa tolla peräpäästöllä? USKOMATON sanavarasto sulla kyl on. Laita oikeen pitkä rimpsu kaikista höpsöistä murjaisuista mitä osaat.
    On esimerkiks:
    Huvittava
    Itku
    Katkera
    Huvittava
    Katkera
    Piiiitkä rimpsu suolistoon ja emättimeen liittyvää sanainhallintaa... On teillä mahtava puolue!

    Äänestä

  • Moivaansullekans kirjoitti:

    No jopa poju herkistyikin itse hehehehe

    Elä sinä nyt IHAN hermostu kandee lähteä mökille luonnon helmaan :))))

    Äänestä

  • UudetTenatSulleVaan kirjoitti:

    No jopa poju herkistyikin itse hehehehe

    Elä sinä nyt IHAN hermostu kandee lähteä mökille luonnon helmaan :))))

    Eikäpäs, höh! Pyysin että laitat sanarimpsun. Osaat sellasta aitoa eskarilaisen lällätyskieltä, mitä ihan mielellään ja haikeana lueskellaan meillä ison porukan kesken. Muistot nousee pintaan. Kieltä ei mein aikaan näytetty eskarissa.

    Äänestä

  • Moimoimoijauntapalloon kirjoitti:

    Eikäpäs, höh! Pyysin että laitat sanarimpsun. Osaat sellasta aitoa eskarilaisen lällätyskieltä, mitä ihan mielellään ja haikeana lueskellaan meillä ison porukan kesken. Muistot nousee pintaan. Kieltä ei mein aikaan näytetty eskarissa.

    No jopa poju herkistyikin itse hehehehe

    Turha selitellä enää ala-arvoisen eskaritasoisesti.

    Elä sinä nyt IHAN hermostu kandee lähteä mökille luonnon helmaan :))))

    Äänestä

Aloittaja

"Mestari" ei ole näköjäjään faneilleen kertonut miten pitää ajatella kun aloituksen kysymykseen on niin kovin vaikea persufanien vastata.

Äänestä
  • Eikö sulla ole töitä? Jos ei, niin googletappa persujen GCM. Sieltä löytyy vastaus.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Eikö sulla ole töitä? Jos ei, niin googletappa persujen GCM. Sieltä löytyy vastaus.

    Kysyn äänestäjien eli persufanien kantaa asiaan.

    Eikö teillä ole kantaa vai vaihtuuko kanta sen mukaan mitä "mestari" sanoo?

    Kerrohan.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Kysyn äänestäjien eli persufanien kantaa asiaan.

    Eikö teillä ole kantaa vai vaihtuuko kanta sen mukaan mitä "mestari" sanoo?

    Kerrohan.

    Sinullehan on jo vastattu, etkö osaa lukea vai mikä on ymmärryksessäsi vikana??

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Sinullehan on jo vastattu, etkö osaa lukea vai mikä on ymmärryksessäsi vikana??

    Eipä ole vastausta näkynyt.

    Eikö Jussi ole vielä kertonut sinulle mitä mieltä sinun pitää tästä asiasta olla?

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Kysyn äänestäjien eli persufanien kantaa asiaan.

    Eikö teillä ole kantaa vai vaihtuuko kanta sen mukaan mitä "mestari" sanoo?

    Kerrohan.

    Täähän on vain suomi24 keskustelu. Fanit on ihan muualla. Sulla väärä osoite.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Täähän on vain suomi24 keskustelu. Fanit on ihan muualla. Sulla väärä osoite.

    No onko sinulla kantaa asiaan olit sitten fani tai et?

    Vai odotatko sinäkin että joku muu kertoo sinulle mitä mieltä sinun pitää asiasta olla?

    Kerrohan.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    No onko sinulla kantaa asiaan olit sitten fani tai et?

    Vai odotatko sinäkin että joku muu kertoo sinulle mitä mieltä sinun pitää asiasta olla?

    Kerrohan.

    Ootko itse fani kun täällä olet? Miksi odotat muilta vastausta? Oletko itsesi kanssa ristiriidassa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Ootko itse fani kun täällä olet? Miksi odotat muilta vastausta? Oletko itsesi kanssa ristiriidassa?

    Edelleen se kysymys on vastaamatta. Vastaa ensin siihen mitä kysyn ennen kun alat muilta kyselemään.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Edelleen se kysymys on vastaamatta. Vastaa ensin siihen mitä kysyn ennen kun alat muilta kyselemään.

    Vastaappa kuule sinä ensin, kun olet mölynnyt. Etkö osaa vastata, mikset osaa vastata? Onko liian paha kysymys?

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Eipä ole vastausta näkynyt.

    Eikö Jussi ole vielä kertonut sinulle mitä mieltä sinun pitää tästä asiasta olla?

    On vastattu, mutta on sinun ongelma jos et halua ymmärtää.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Eipä ole vastausta näkynyt.

    Eikö Jussi ole vielä kertonut sinulle mitä mieltä sinun pitää tästä asiasta olla?

    Sinä et siis ymmärrä vastausta???

    Se on sitten sinun oma ongelma. .....

    Äänestä

Li Andersson ei ole julkistanut kantaansa GCM:ään ????

Äänestä
  • No eihän ne vassarit .......

    Äänestä

  • Aloittaja

    Jos Li:n kanta kiinnostaa niin kysy sitä Li:ltä itseltään.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Jos Li:n kanta kiinnostaa niin kysy sitä Li:ltä itseltään.

    Jos Jussin kanta kiinnostaa niin kysy sitä Jussilta itseltään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Jos Jussin kanta kiinnostaa niin kysy sitä Jussilta itseltään.

    Jos vaivauduit lukemaan aloituksen Jussin kanta ei kiinnosta edelleenkään.

    Vaan:

    Onko palsan persufanien mielestä GCM kumoaminen ehtona hallitukseen menemiselle?

    Hyväksyttekö persujen hallitukseen menemisen jos GCM sopimusta ei Suomen osalta pureta?

    Mitäs sanot?

    Mikä on mielipiteesi?

    Vai eikö Jussi ole kertonut sinulle vieläkään mitä mieltä sinun pitää asiasta olla?

    Omia mielipiteitä sinulla ei tunnu nimittäin olevan.

    Miksi tämä on sinulle niin tärkeä asia? Suomi24 on vain keskustelu palsta. Eikö sulla oikeesti ole muuta elämää, ku haukkua persuja?
    Kun hankkii muuta elämää, niin voi miettiä tärkeämpiäkin asioita.
    Meehän haukkaan raitista ilmaa ja nauttiin luonnosta.

    YksinkertaistaEiköVain
    Simple :D

    Haukkua persuja?

    Kysyn vain yksinkertaisen kysymyksen johon persufanit eivät näköjään pysty vastaamaan.

    Ilmeinen johtopäätös on siis että heille (sinulle) ei ole kerottu mitä mieltä sinun pitää asiasta olla.

    Jos sinulla tai persufaneilla olisi mielipide he kykenisivät vastaamaan eikös vain?

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Haukkua persuja?

    Kysyn vain yksinkertaisen kysymyksen johon persufanit eivät näköjään pysty vastaamaan.

    Ilmeinen johtopäätös on siis että heille (sinulle) ei ole kerottu mitä mieltä sinun pitää asiasta olla.

    Jos sinulla tai persufaneilla olisi mielipide he kykenisivät vastaamaan eikös vain?

    Miksi pitäisi olla jotain mieltä? Mikä on sinun mielipide?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Miksi pitäisi olla jotain mieltä? Mikä on sinun mielipide?

    Jussi ei ole siis kertonut sinulle mitä mieltä asiata pitää olla.

    Äänestä

  • No eihän se ole kertonu, kun en ehtinyt jussia näkemään....mut näen jussin tuota pikaa.
    Kerron sinulle sitten kun nähdään, mennäänkö jonnekin kahvilaan...jookosta!
    Ja please, tarjootko mulle kahvit ja pullan kun en ole vielä saanu tuota vappu satasta.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Jussi ei ole siis kertonut sinulle mitä mieltä asiata pitää olla.

    Olisiko pitänyt ??? Ihan jokaiselle erikseen ???

    Kerrohan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisiko pitänyt ??? Ihan jokaiselle erikseen ???

    Kerrohan.

    Anna tulla, ihan miten haluat

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Anna tulla, ihan miten haluat

    Näetkö jo messiaasi???

    Äänestä

Jos Jussin kanta kiinnostaa niin kysy sitä Jussilta itseltään. ..

Äänestä

HEH HEH, tämä yksinkertainen vasuri kyselee loputtomasti samaa asiaa uudelleen, ei kuitenkaan ymmärrä vastauksia, eikä osaa vastata itse mihinkään kysymykseen.

Selvästi 3-vuotiaan tenavan tasolla :DDDDDDDDDDDD

Äänestä
Aloittaja

Huvittavaa että yksikään persufani jotka tälläkin palstalla räyhäsivät lukemattomilla viesteillään GCM sopimusta vastaan ei nyt sitten osaa vastata aloituksen kysymykseen.

Tämä todistaa että persufanit eivät osaa ajatella omilla aivoillaan.

He tottelevat sokeasti "mestarinsa" käskyjä.

Ja nyt kun käsky siitä mitä aloituksen kysymykseen olisi oikea vastaus puuttuu niin kukaan persufani ei uskalla vastata mitään.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ja kuten huomaatte edelleenkään kukaan näistä persufaneista jotka palstalla vastustivat sopimusta jokin aika sitten lukemattomien viestien voimalla ei ole pystynyt vastaamaan aloituksen yksinkertaiseen kysymykseen.

    Miksi?

    Ilmeisesti "mestari" ei ole heille kertonut mitä mieltä heidän pitää asiasta olla.

    Omia mielipiteitähän heille ei ilmeisesti ole. Vain käskettyjä mielipiteitä.

    Ehhehe...miksi pyydät poisteleen vastauksia, joita on kirjoitettu?

    Äänestä

HEH HEH, tämä yksinkertainen vasuri kyselee loputtomasti samaa asiaa uudelleen, ei kuitenkaan ymmärrä annettuja vastauksia, eikä osaa vastata itse mihinkään kysymykseen.

Selvästi 3-vuotiaan tenavan tasolla :DDDDDDDDDDDD

Äänestä
Aloittaja

Tämä keskustelu tosiaan todistaa että palstan persufaneilla ei ole omia mielipiteitä.

Seuraavat sokeasti mestarinsa käskyjä.

Ja kun käsky siitä miten aloituksen kysymykseen pitää vastasta puuttuu niin seurauksensa on vain älytöntä mölinää.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ja kuten huomaatte edelleenkään kukaan näistä persufaneista jotka palstalla vastustivat sopimusta jokin aika sitten lukemattomien viestien voimalla ei ole pystynyt vastaamaan aloituksen yksinkertaiseen kysymykseen.

    Miksi?

    Ilmeisesti "mestari" ei ole heille kertonut mitä mieltä heidän pitää asiasta olla.

    Omia mielipiteitähän heille ei ilmeisesti ole. Vain käskettyjä mielipiteitä.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Ja kuten huomaatte edelleenkään kukaan näistä persufaneista jotka palstalla vastustivat sopimusta jokin aika sitten lukemattomien viestien voimalla ei ole pystynyt vastaamaan aloituksen yksinkertaiseen kysymykseen.

    Miksi?

    Ilmeisesti "mestari" ei ole heille kertonut mitä mieltä heidän pitää asiasta olla.

    Omia mielipiteitähän heille ei ilmeisesti ole. Vain käskettyjä mielipiteitä.

    Eurooppaan suuntautuva muuttopaine uhka yhteiskuntiemme olemassaololle, GCM-siirtolaissopimus sisältönsä puolesta ”harhaanjohtava ja vaarallinen”

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Eurooppaan suuntautuva muuttopaine uhka yhteiskuntiemme olemassaololle, GCM-siirtolaissopimus sisältönsä puolesta ”harhaanjohtava ja vaarallinen”

    Ja kuten huomaatte se vastaus puuttuu edelleen.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Ja kuten huomaatte se vastaus puuttuu edelleen.

    Ja kuten huomaamme, vastaukset on annettu, mutta tämä yksinkertainen vasuri ei halua lukea niitä......

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Ja kuten huomaamme, vastaukset on annettu, mutta tämä yksinkertainen vasuri ei halua lukea niitä......

    Ja kuten huomaatte edelleenkään kukaan näistä persufaneista jotka palstalla vastustivat sopimusta jokin aika sitten lukemattomien viestien voimalla ei ole pystynyt vastaamaan aloituksen yksinkertaiseen kysymykseen.

    Miksi?

    Ilmeisesti "mestari" ei ole heille kertonut mitä mieltä heidän pitää asiasta olla.

    Omia mielipiteitähän heille ei ilmeisesti ole. Vain käskettyjä mielipiteitä.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Ja kuten huomaatte se vastaus puuttuu edelleen.

    Mihin mahdat vastausta hakea, montako kertaa sinulle pitää "vastausta" antaa?
    Se on kyllä perinteistä palstalla, varsinkin sinun kommenteihisi vastatessa, että vastuu lukijan ymmärryksestä jää kirjoittajalle. Kyllä tuohon GMC-asiaan on niin monet kerrat vastattu, että sen enempää siitä ei sinun kanssasi maksa kenelläkään vaivaa leikkiä.
    Jos et ole ymmärtänyt, et sinä sitä tule ymmärtämäänkään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Chaizzer kirjoitti:

    Et siis lukenut aloitusta koska tuota joudut kysymään.

    Vastauksesi ei liity siis mitenkään edes kommenttiini.

    Vähän yritystä nyt sentään "Chaizzer".

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Et siis lukenut aloitusta koska tuota joudut kysymään.

    Vastauksesi ei liity siis mitenkään edes kommenttiini.

    Vähän yritystä nyt sentään "Chaizzer".

    Et siis vieläkään kykene lukemaan vastauksia, "Chaizzer".

    Äänestä

HEH HEH,

tämä yksinkertainen vasuri kyselee loputtomasti samaa asiaa uudelleen.

Ei kuitenkaan ymmärrä annettuja vastauksia.

Eikä osaa vastata itse mihinkään kysymykseen.

Toki osaa jankuttaa persua loputtomiin ilman järkeä......

Selvästi 3-vuotiaan tenavan tasolla :DDDDDDDDDDDDDD ...

Äänestä
  • Aloittaja

    Ja kuten huomaatte edelleenkään kukaan näistä persufaneista jotka palstalla vastustivat sopimusta jokin aika sitten lukemattomien viestien voimalla ei ole pystynyt vastaamaan aloituksen yksinkertaiseen kysymykseen.

    Miksi?

    Ilmeisesti "mestari" ei ole heille kertonut mitä mieltä heidän pitää asiasta olla.

    Omia mielipiteitähän heille ei ilmeisesti ole. Vain käskettyjä mielipiteitä.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Ja kuten huomaatte edelleenkään kukaan näistä persufaneista jotka palstalla vastustivat sopimusta jokin aika sitten lukemattomien viestien voimalla ei ole pystynyt vastaamaan aloituksen yksinkertaiseen kysymykseen.

    Miksi?

    Ilmeisesti "mestari" ei ole heille kertonut mitä mieltä heidän pitää asiasta olla.

    Omia mielipiteitähän heille ei ilmeisesti ole. Vain käskettyjä mielipiteitä.

    Mihin mahdat vastausta hakea, montako kertaa sinulle pitää "vastausta" antaa?
    Se on kyllä perinteistä palstalla, varsinkin sinun kommenteihisi vastatessa, että vastuu lukijan ymmärryksestä jää kirjoittajalle. Kyllä tuohon GMC-asiaan on niin monet kerrat vastattu, että sen enempää siitä ei sinun kanssasi maksa kenelläkään vaivaa leikkiä.
    Jos et ole ymmärtänyt, et sinä sitä tule ymmärtämäänkään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Chaizzer kirjoitti:

    Mihin mahdat vastausta hakea, montako kertaa sinulle pitää "vastausta" antaa?
    Se on kyllä perinteistä palstalla, varsinkin sinun kommenteihisi vastatessa, että vastuu lukijan ymmärryksestä jää kirjoittajalle. Kyllä tuohon GMC-asiaan on niin monet kerrat vastattu, että sen enempää siitä ei sinun kanssasi maksa kenelläkään vaivaa leikkiä.
    Jos et ole ymmärtänyt, et sinä sitä tule ymmärtämäänkään.

    Ks. kommenttini jossa vastaan sinulle.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Ks. kommenttini jossa vastaan sinulle.

    Lue nyt ensin muiden vastaukset

    Äänestä

GCM on vaarallinen asiakirja – Tarvitsemme työkaluja massamaahanmuuton rajoittamiseen”

Äänestä
Aloittaja

Ja kuten huomaatte edelleenkään kukaan näistä persufaneista jotka palstalla vastustivat sopimusta jokin aika sitten lukemattomien viestien voimalla ei ole pystynyt vastaamaan aloituksen yksinkertaiseen kysymykseen.

Miksi?

Ilmeisesti "mestari" ei ole heille kertonut mitä mieltä heidän pitää asiasta olla.

Omia mielipiteitähän heille ei ilmeisesti ole. Vain käskettyjä mielipiteitä.

Koomista.

Äänestä
  • Mihin mahdat vastausta hakea, montako kertaa sinulle pitää "vastausta" antaa?
    Se on kyllä perinteistä palstalla, varsinkin sinun kommenteihisi vastatessa, että vastuu lukijan ymmärryksestä jää kirjoittajalle. Kyllä tuohon GMC-asiaan on niin monet kerrat vastattu, että sen enempää siitä ei sinun kanssasi maksa kenelläkään vaivaa leikkiä.
    Jos et ole ymmärtänyt, et sinä sitä tule ymmärtämäänkään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Chaizzer kirjoitti:

    Mihin mahdat vastausta hakea, montako kertaa sinulle pitää "vastausta" antaa?
    Se on kyllä perinteistä palstalla, varsinkin sinun kommenteihisi vastatessa, että vastuu lukijan ymmärryksestä jää kirjoittajalle. Kyllä tuohon GMC-asiaan on niin monet kerrat vastattu, että sen enempää siitä ei sinun kanssasi maksa kenelläkään vaivaa leikkiä.
    Jos et ole ymmärtänyt, et sinä sitä tule ymmärtämäänkään.

    Ks. kommenttini missä vastaan sinulle.

    :-)

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Ks. kommenttini missä vastaan sinulle.

    :-)

    Kts. vastaus jonka sinulle annoin :) :D

    Äänestä

  • Aloittaja

    Chaizzer kirjoitti:

    Kts. vastaus jonka sinulle annoin :) :D

    Et ole antanut vastausta koska et tiennyt mikä kysymys edes oli.

    Palaile kun alat ymmärtämään kirjoitettua tekstiä.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Et ole antanut vastausta koska et tiennyt mikä kysymys edes oli.

    Palaile kun alat ymmärtämään kirjoitettua tekstiä.

    ;D ;D :D

    Äänestä

  • Aloittaja

    Chaizzer kirjoitti:

    ;D ;D :D

    Hymiöt eivät ole vastaus myskään.
    Palaile kun alat ymmärtämään kirjoitettua tekstiä. Ja pystyt vastaamaan.

    Ai niin, Jussi ei ole siis sinulelkaan kertonut mitä sinun pitäisi aloituksen kysymykseen vastata joten et sitten pysty vastaamaan,

    Äänestä

  • Et siis kykene järkevään keskusteluun, koskapa ainoastaan jankkaat omiasi.

    Luepa nyt vihdoinkin muiden vastaukset!!

    Äänestä

"Palsan peruista" en tiedä, mutta noihin aloituksesi kysymyksiin on vastaukset annettu.
Leikkiminen "kynnyskysymyksellä" taas ei ole mitenkään järkevä, koska neuvotteluissa on kyse kompromisseista, siis mitä on tarjolla tilalle, jos jokin tavoitteista muodostuu mahdottomaksi.
Lisäksi, "palstan perut" eivät ratkaisuja tee, enkä usko että täällä sen kummemmin kukaan jolla olisi tieto, tai mahdollisuus tuohon vaikuttaa - kommunikoisi tasoisesi kirjoittajan kanssa, jolla ei myöskään ole vaikutusvaltaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Eipä ole.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Eipä ole.

    ;D :D ;D

    Äänestä

GCM on vaarallinen asiakirja, Tarvitsemme työkaluja massamaahanmuuton rajoittamiseen

Äänestä
  • Aloittaja

    Suomalaisten enemmistö ei vaalituloksen perusteella ollut samaa mieltä.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Suomalaisten enemmistö ei vaalituloksen perusteella ollut samaa mieltä.

    Mites se liittyy tähän? Eipä ne oikein vasemmistoliitoakaan äänestäneet.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Suomalaisten enemmistö ei vaalituloksen perusteella ollut samaa mieltä.

    Tosiasiassa me emme tiedä Suomen enemmistön kantaa tuohon sopimukseen, jostain syystä edellisen hallituksen porukalla oli kiire kuittamaan se sopimus, kertomatta että se onkin juridisesti sitova, vaan he myivät sitä vain periaatepaperina. Mikäli kansalaisille kerrottaisiin mitä se oikeasti tarkoittaa, ja nythän komissio on ilmoittanut - jälkikikäteen pitävänsä sitä juridisesti sitovana, joka varmasti saa suuren osan sen kannatajista, ajattelemaan asiaa tarkemmin.

    Oleellisinta tuossa kuotenkin on - me emme tiedä, kannattaako vai vastustaako enemmistö GMC;tä.

    Äänestä

  • Chaizzer kirjoitti:

    Kysehän on siis tietystukin GCM-sopimuksesta :D

    Huomaan että et taaskaan lukenut mitä kirjoitin.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Huomaan että et taaskaan lukenut mitä kirjoitin.

    Huomaamme, ettet taaskaan ymmärrä mitä sinulle sanotaan :))

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Huomaamme, ettet taaskaan ymmärrä mitä sinulle sanotaan :))

    Ymmärrän kyllä sen että kommentin kirjoittaja ei joko ollut lukenut tai sitten ei ollut ymmärtänyt kommenttiani minkä kirjoitin.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Ymmärrän kyllä sen että kommentin kirjoittaja ei joko ollut lukenut tai sitten ei ollut ymmärtänyt kommenttiani minkä kirjoitin.

    Ymmärrämme kyllä ettet ymmärrä tai hyväksy mitään vastauksia, mutta sehän on sinun ongelmasi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Ymmärrämme kyllä ettet ymmärrä tai hyväksy mitään vastauksia, mutta sehän on sinun ongelmasi.

    TUokaan ei muuta sitä että nimimerkki ketä kommentoin ei ymmärtänyt tai ei ollut lukenut kommenttiani jota kommenoi.

    Eikä se ollut edes ensimmäinen kerta häneltä tässä ketjussa.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    TUokaan ei muuta sitä että nimimerkki ketä kommentoin ei ymmärtänyt tai ei ollut lukenut kommenttiani jota kommenoi.

    Eikä se ollut edes ensimmäinen kerta häneltä tässä ketjussa.

    Et siis edelleenkään ymmärrä mistä keskustellaan. Huolestuttavaa

    Äänestä

Aloittaja

Edelleenkään yksikään persufani ei muuten ole vastannut aloituksen kysymykseen.

Jussi ei siis ole vielä kertonut mitä mieltä persujen ja persufanien pitää asiasta olla.

:-)

Äänestä
  • Huomaamme, ettet ole lukenut yhtäkään vastausta saati ymmärtänyt niitä?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Huomaamme, ettet ole lukenut yhtäkään vastausta saati ymmärtänyt niitä?

    Kysymys on ylivoimaisen vaikea persufaneille koska Jussi ei ole heille vielä kertonut mitä mieltä heidän (sinun) tulee asiasta olla.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Kysymys on ylivoimaisen vaikea persufaneille koska Jussi ei ole heille vielä kertonut mitä mieltä heidän (sinun) tulee asiasta olla.

    Kysymys on ylivoimaisen vaikea vasurifaneille koska Li ei ole heille vielä kertonut millaiset vastaukset hyväksytään.

    Parempi siis kieltää kaikki vastaukset.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Kysymys on ylivoimaisen vaikea vasurifaneille koska Li ei ole heille vielä kertonut millaiset vastaukset hyväksytään.

    Parempi siis kieltää kaikki vastaukset.

    En kysykään kysymystä heiltä vaan teiltä persufaneita.

    Jos haluat vasurien kantaa asiaan mene oikealle palstalle ja kysy heidän kantaansa siellä.

    :-)

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    En kysykään kysymystä heiltä vaan teiltä persufaneita.

    Jos haluat vasurien kantaa asiaan mene oikealle palstalle ja kysy heidän kantaansa siellä.

    :-)

    Oletko jo kysynyt Jussilta kantaa??

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Oletko jo kysynyt Jussilta kantaa??

    Jussin kanta ei minua ole missään vaiheessa edes kiinnostanut minkä tietysti huomaat jos luet aloituksen ja myöhemmät kommenttini.

    :-)

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Jussin kanta ei minua ole missään vaiheessa edes kiinnostanut minkä tietysti huomaat jos luet aloituksen ja myöhemmät kommenttini.

    :-)

    Jussi on persu siinä missä muutkin, Hänen vastauksensa on yhtä hyvä kuin kenen tahansa muunkin persun.

    Miksi siis kiellät Jussin vastaukset???

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Jussi on persu siinä missä muutkin, Hänen vastauksensa on yhtä hyvä kuin kenen tahansa muunkin persun.

    Miksi siis kiellät Jussin vastaukset???

    Luuepa uudestaan aloitus äläkä yritä siirtää maalia.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Luuepa uudestaan aloitus äläkä yritä siirtää maalia.

    Jussi on persu siinä missä muutkin, Hänen vastauksensa on yhtä hyvä kuin kenen tahansa muunkin "persufanin".

    Miksi siis kiellät Jussin vastaukset???

    Älä siirtele maalia koko ajan.

    Äänestä

Jännää ettei GCM:stä saa sanoa mitään negatiivista.

Heti tulee persu-leima :)))))

Äänestä
  • Aloittaja

    Kuka sinua on kieltänyt sanomasta mitään negatiivista tuosta?

    Ei kukaan tietenkään.

    Ps. persuleima tietysty tulee jos persuilee. Jos ei niin ei tule.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Kuka sinua on kieltänyt sanomasta mitään negatiivista tuosta?

    Ei kukaan tietenkään.

    Ps. persuleima tietysty tulee jos persuilee. Jos ei niin ei tule.

    Eli sinun mielestä kaikki persuilee täällä???

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Eli sinun mielestä kaikki persuilee täällä???

    Missä minä olen niin kirjoittanut?

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Missä minä olen niin kirjoittanut?

    Miksi sitten puhut persufaneista??

    Kerrohan.

    Äänestä

Jännää että sinä jankkaat koko ajan persuista...

Äänestä
  • Aloittaja

    Olette mielenkiintoinen kuriositeetti.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Olette mielenkiintoinen kuriositeetti.

    Niin olet, meidän yksinkertainen persufanimme!!!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Niin olet, meidän yksinkertainen persufanimme!!!

    Yllättäen et ymmärtänyt kommenttiani.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Yllättäen et ymmärtänyt kommenttiani.

    Et siis ymmärtänyt keskustelua lainkaan :))))

    Äänestä

Aloittaja

Palailen huomenna tai myöhemmin tarkistamaan onko vastaus tullut.

Siihen asti häiriköt saavat häiriköidä ketjua rauhassa.

:-)

Äänestä
  • Aiot siis tulla taas huomenna häiriköimään :))))

    Äänestä

Annankin sinulle avainsanat huomista keskustelua varten:

GCM

persu

Fani

En ymmärtänyt vastausta

Äänestä

Ketju on hyvä mallinnus persuista. Aloituksen hankalaan kysymykseen ei vastata. Jos mahdollista kysyjältä vietäsiin mikrofoni (kirjoitusoikeus) pois kuten Putkonen teki toimittajalle joka esitti hankalan kysymyksen. Persujen käsitys sananvapaudesta muistuttaa diktatuurien sananvapautta. Sananvapaus on vain persuilla.

Äänestä
  • Noh noh, yksinkertainen vasuri, sinun piti vastata vasta huomenna.

    Ei anomyymi-itkuja tänne!!

    Äänestä

Ketju on hyvä mallinnus vasureista . Aloituksen kysymykseen on vastattu, mutta vasuri itkee edelleen, ettei ymmärrä.
Jos mahdollista vastaajaltavietäisiin mikrofoni pois kuten Putkonen teki toimittajalle joka esitti tyhmän kysymyksen. Vasurien käsitys sananvapaudesta muistuttaa diktatuurien sananvapautta. Sananvapaus on vain kommareilla.

Äänestä

Hyvin harva edes ymmärtää, mitä tuo GCM-sopimus tarkoittaa, nyt saatu jo hiukan viitteitä, kun kommissio on ilmoittanut sen olevankin juridisesti sitova, joka on vihon viimeinen naula sen arkkuun. Pitää välittömästi ilmoittaa että Suomi irtaantuu tuollaisesta sopimuksesta.

Juuri tuo ymmärtämättömyys ja tietämättömyys aiheuttaa allekirjoitusten puuttumisen.

Ei !

Kyllä !

Äänestä
  • Aloittaja

    Varmaankin sinulla on luotettava lähde väitteesi tueksi?

    Ai niin. Ei ole. Valheelle ei ole luotettavaa lähdettä.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Varmaankin sinulla on luotettava lähde väitteesi tueksi?

    Ai niin. Ei ole. Valheelle ei ole luotettavaa lähdettä.

    Oma mielipide ei tarvitse muuta lähdettä, koska se on oma. Capiche ?

    Varmaankin jokaiselle mielipiteellesi on luotettava lähde.
    Ai niin. Ei ole. Valheelle ei ole luotettavaa lähdettä. MOT.

    Äänestä

Nyt on kyllä taas todellakin pahasti jollakin antipersulla "pöllönsilmä" ruvella.
Ei muuten noin typerää ulostuloa jaksaisi kukaan tehdä toistuvasti asialla, johon todellakin on vastauksia annettu, nyt ja kymmeniä kertoja aiemminkin, se että sitä ei antipersu ymmärrä, ei todellakaan ole Perussuomalaisten syy.

Todellakin pakkomielteinen antipersu, lieneekö sama typerys joka kepupalstalla häiriköi ja Mkva-vanhusta etsiskelee joka ketjusta. Toisinaan pankkomajurina längvitsiään heittelee taulapäiden sisältöä tuottaessaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Et siis lukenut kejua, vastauksia ei ole annettu.

    Miksi kommentoit asiaa josta et selkeästi tiedä mitään? Miks et lue ketjua ja aloitusta?

    Äänestä

  • Mitä et siis ole ymmärtänyt?? Sinähän et ymmärrä edes GCM:stä yhtään mitään. ;)

    Äänestä

Aloittaja

Tänäänkin voimme siis todeta että aloituksen kysymyksiin ei ole annettu vastauksia.

Jussi ei siis ole vieläkään kertonut seuraajilleen mikä heidän mielipiteensä asiasta pitää olla.

Omaa mielipidettä näillä palstan persufaneilla ja tämänkin ketjun kommentoijilla ei ole.

Ja sen vuoksi kiukutellaan ja siirretään maalia jotta se alkuperäinen itselle hankala kysynys muka katoaisi.

:-)

Huomiseen.

Äänestä
  • Tänäänkään ei tämä yksinkertainen copy-paste vasuri osannut lukea vastauksia, jotka hänelle on annettu ; )))))

    Äänestä

HEH HEH,

tämä yksinkertainen vasuri kyselee loputtomasti samaa asiaa uudelleen.

Ei kuitenkaan ymmärrä annettuja vastauksia.

Eikä osaa vastata itse mihinkään kysymykseen.

Toki osaa jankuttaa persua loputtomiin ilman järkeä......

Tuollainen on hyvin tyypillistä esim 3-vuotiaille tenaville.....

Äänestä

Hei, kertokaa nyt kaikki mielipiteenne GCM:stä.

5,5 miljoonaa suomalaista haluaa tietää !!!

Äänestä
Aloittaja

Vuorokaudessa ei siis edelleenkään yhtään vastausta.

Sen sijaan persufanit jatkavat räyhäämistään asian vierestä.

Jussi ei siis ole vieläkään käskenyt heitä olemaan asiasta jotain mieltä.

Äänestä

HEH HEH,

tämä yksinkertainen vasuri kyselee loputtomasti samaa asiaa uudelleen.

Ei kuitenkaan ymmärrä annettuja vastauksia.

Eikä osaa vastata itse mihinkään kysymykseen.

Toki osaa jankuttaa persua loputtomiin ilman järkeä......

Tuollainen on hyvin tyypillistä esim 3-vuotiaille tenaville......

Äänestä
Aloittaja

Vuorokaudessa ei siis edelleenkään yhtään vastausta.

Sen sijaan persufanit jatkavat räyhäämistään asian vierestä (kuten yllä).

Jussi ei siis ole vieläkään käskenyt heitä olemaan asiasta jotain mieltä.

Äänestä

HEH HEH,

Tämä yksinkertainen vasuri kyselee loputtomasti samaa asiaa uudelleen.

Ei kuitenkaan ymmärrä edes annettuja vastauksia.

Eikä osaa vastata itse mihinkään kysymykseen.

Toki osaa jankuttaa persua loputtomiin ilman järkeä......

Tuollainen on hyvin tyypillistä esim 3-vuotiaille tenaville...... ..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

GCM on ollut yksi perujen suurimmista vastustuksen aiheista.

Yksi kansanedustajaehdokas jopa teki kansalaisaloitteen sen kumoamiseksi, tosin allekirjoituksia uupuu paljon.

Onko palsan persufanien mielestä GCM kumoaminen ehtona hallitukseen menemiselle?

Hyväksyttekö persujen hallitukseen menemisen jos GCM sopimusta ei Suomen osalta pureta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu