En tiedä kenelle kertoisin...voinko purkaa sydäntäni sinulle? Lue tämä...
Olen 25 vuotias äiti ja elämäni suurimman masennuksen kourissa. Ei elämä koskaan helppoa ole ollut mutta jostakin syystä olen kuitenkin pahimmalta masennukselta säästynyt ennen tätä.
Äitini oli alkoholisti eikä sellaisen perheen lapsella koskaan ole helppoa. Isäni taas ei juonut ollenkaan joka varmasti helpotti elämääni siinä talossa. Kuitenkin minäkin olen kokenut sen monen lapsen piinan...eli koulukiusaamisen, jonka seurauksena menetin itseluottamuksen ja se näkyy arki elämässä. Olen huomannut että en kertakaikkiaan kykene luottamaan itseeni missään asiassa...
Parisuhteeni on kriisissä...siitä en yksityiskohtia halua kertoa.
Olen lasten kanssa 24 tutia vuorokaudessa eikä meillä ole mahdollisuutta viedä lapsia hoitoon että saisi edes hetken aikaa itselle. Uskokaa pois että se on raskasta kun ei ole ollenkaan omaa aikaa. Eikä kyllä aikaa rakentaa parisuhdettakaan...
Olen pitkälti kotini vanki...en pääse täältä mihinkään! Se synkentää mieltäni...
Tilanne on jatkunut pitkään stressaavana ja muutama kuukausi sitten huomasin että masennus on tullut...Mielialani on ollut todella synkeä ja ahdistaa. Minusta tuli yhtäkkiä itkuinen jolle pienikin vastoinkäyminen on liikaa. Tuli todellakin olo että ei niin väliä heräänkö enään aamulla. Tuntui jotenkin että olen umpikujassa josta ei ole pois pääsyä.
Aloin jopa harkita elämäni lopettamista joka todellakin sai minut miettimään kuinka paha masennus minulla tosiaan onkaan. Harkitsin ammattiauttajaa mutta siinä on suuri kynnys hakeutua sellaiseen.
Olen ollut todella väsynyt vaikka olenkin nukkunut normaalit unet...
Olen yrittänyt puhua miehelleni ja ystävilleni...tuntuu että jonnekkin on pakko purkaa pahaa oloa. Tuntuu vain että kukaan ei todellakaan ymmärrä missä mennään...
Viimeisen kuukauden aikan on muutama parempikin päivä ollut...mutta se masennus kyllä muistaa palata takaisin.
Ystäväni taannoin sanoi että sinä aina hymyilet vaikka läpi kyynelten...olenkohan menettänyt sen hymyn lopullisesti...
Olen 25 vuotias äiti ja elämäni suurimman masennuksen kourissa. Ei elämä koskaan helppoa ole ollut mutta jostakin syystä olen kuitenkin pahimmalta masennukselta säästynyt ennen tätä.
Äitini oli alkoholisti eikä sellaisen perheen lapsella koskaan ole helppoa. Isäni taas ei juonut ollenkaan joka varmasti helpotti elämääni siinä talossa. Kuitenkin minäkin olen kokenut sen monen lapsen piinan...eli koulukiusaamisen, jonka seurauksena menetin itseluottamuksen ja se näkyy arki elämässä. Olen huomannut että en kertakaikkiaan kykene luottamaan itseeni missään asiassa...
Parisuhteeni on kriisissä...siitä en yksityiskohtia halua kertoa.
Olen lasten kanssa 24 tutia vuorokaudessa eikä meillä ole mahdollisuutta viedä lapsia hoitoon että saisi edes hetken aikaa itselle. Uskokaa pois että se on raskasta kun ei ole ollenkaan omaa aikaa. Eikä kyllä aikaa rakentaa parisuhdettakaan...
Olen pitkälti kotini vanki...en pääse täältä mihinkään! Se synkentää mieltäni...
Tilanne on jatkunut pitkään stressaavana ja muutama kuukausi sitten huomasin että masennus on tullut...Mielialani on ollut todella synkeä ja ahdistaa. Minusta tuli yhtäkkiä itkuinen jolle pienikin vastoinkäyminen on liikaa. Tuli todellakin olo että ei niin väliä heräänkö enään aamulla. Tuntui jotenkin että olen umpikujassa josta ei ole pois pääsyä.
Aloin jopa harkita elämäni lopettamista joka todellakin sai minut miettimään kuinka paha masennus minulla tosiaan onkaan. Harkitsin ammattiauttajaa mutta siinä on suuri kynnys hakeutua sellaiseen.
Olen ollut todella väsynyt vaikka olenkin nukkunut normaalit unet...
Olen yrittänyt puhua miehelleni ja ystävilleni...tuntuu että jonnekkin on pakko purkaa pahaa oloa. Tuntuu vain että kukaan ei todellakaan ymmärrä missä mennään...
Viimeisen kuukauden aikan on muutama parempikin päivä ollut...mutta se masennus kyllä muistaa palata takaisin.
Ystäväni taannoin sanoi että sinä aina hymyilet vaikka läpi kyynelten...olenkohan menettänyt sen hymyn lopullisesti...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei!! kirjeestäs ei käynyt ilmi onko sinulla tai siis teillä monta lasta.on ikävää jos ympärillä ei ole niin sanottua tukiverkkoa jonka puoleen voisi kääntyä ja voisitte miehenne kanssa käydä ulkona elokuvissa,syömässä tai yhden yön poissa kotoa ja ottaa hemmottelu loma vaikka vain yhdeksi yöksi ja hotelliin,kylpylään. On todella tärkeää,että parisude saa myös välillä ilmaa ja luvan poistua arjesta.on olemassa mannerheimi minkä kautta voi tilata kaitsijan vaikka yöksi,tiedän se maksaa mutta se on pieni maksu siihen nähden jos saatte pidettyä perheenne yhdessä!!!parisuhdetta tulee hoitaa myös lasten tultua ja itsestä myös tulee huolehtia.aina ei ole siihen voimia mutta nyt olet selvästi herännyt jostakin "usvasta" joka on todella hyvä asia!!! olet myös itse huomannut että olis hyvä keskustella jonkun kanssa ja miettinyt eri vaihtoehtojakin,hyvä!!!kuulostaa tosi hyvältä!!olet sittenkin sisukkaasti vielä hereillä vaikkakin tosi väsynyt mikä on ymmärrettävää!sinä esitit kysymyksiä mutta sinulla itselläsi näyttää olevan melkein vastauksetkin joten ei muuta kuin sanoista tekoihin!!!toivon kaikkea hyvää ja voimia11olis mukava kuulla miten sinulla on ruvennut menemään tai siis teillä ja mitä rupesit tekemään että hymysi sai taas paikkansa!!! t:haana39
moi olen kärsinyt masennuksesta pari vuotta eikä vieläkään näy aurinkoa edessä,tosin nyt oon alottanut kuntoutuksen diagonissalaitoksella.Hitto varmaan pelotan sua mutta oon ihan hillitty ihminen.Jos haluat ottaa yhteyttä niin numeroni on 050-4645160 ja tietysti sähkis
Anna anteeksi,että en ole aikaisemmin kirjoittanut sinulle. Kerroit masennuksestasi joka on jatkunut jo pitemmän ajan sekä,että olet nyt mennyt kuntoutukseen diagonissalaitokseen. Tärkeää olisi löytää syy joka on laukaissut masennuksesi.Onko esim.ihmissuhteissasi tapahtunut jotakin yllättävää jota on ollut vaikea käsittää,? sinulle itselle sattunut jotakin esim.vakava sairaus?jollekkin sinun läheiselle ihmiselle?
Ihminen on ihmeellinen kun pystyy pitkälti keräämään asioita ja ns.pimittämään oikeita tunteita tms.ulos vaan kerää kaiken sisäänsä ja sitten ihan jokin harmiton asia voi laukaista pettymyksen ja sitä kautta syvänkin masennuksen. Suosittelen ammattiauttajaa eli terapiaa niitä on olemassa yksityisellä puolella mihin saa esim.kelalta tukea ja mielenterveytoimistoon.
Toivon että löydät syyn masennuksellesi ja voit ruveta työstämään asioita. En osaa sinua neuvoa tämän enempää enkä tiedä oliko tästä mitään apua mutta toivon että pääset masennuksestasi.Se vaatii aikaa,työtä ja uskoa että kaikki kääntyy hyväksi,älä luovuta. Kaikki kokee jossakin vaiheessa elämää masennusta toiset pääsee lievemmällä ja toiset huomaa heti itsessä muutoksen johon ei ole tyytyväinen ja alkaa tutkia itseä,tapahtumia ja puhuu tapahtumistaan jollekkin luotettavalle ystävälle tai haluaa puhua ulkopuoliselle ihmiselle koska hänelle on helppo puhua ja saa vilpitöntä tukea ym.mitä taas ystävä ei välttämättä pysty tarjoamaan. Toiset taas ei huomaa edes kun masennus on jo tullut vaan joku läheinen ihminen alkaa varovaisesti kyseleen ym.ja sitten kyseinen ihminen suuttuu utelusta ja masennus saa jatkua kunnes itselle tulee selittämätön väsymys jolloin on miettimisen aika tai alkaa oireileen fyysisesti ja joutuu kääntymään lääkärin uoleen. Kaikkea hyvää sinulle matkallasi ja aurinko paistaa kyllä vielä sinunkin elämääsi! Muista että masennus tulee mutta harvoin tekee pesää meihin joten ole turvallisin mielin! Voimia!
apua. Tiedän kyllä että sinun ikäisenäsi ei ole vielä ehkä niin helppoa lähteä apua hakemaan, kun on tunne että pitäisihän tässä omin eväin ja voiminkin osata elää. Mutta älä hukkaa tilaisuuttasi, lähde vaikka kuinka tuntuisi vaikealta. Joka terveyskeskuksessa on mielenterveysvastaanotto. Aloita vaikka sieltä. Soita ja kerro voinnistasi. Kerro tilanteestasi, jos et saa ketään lapsia hoitamaan, sekin varmasti jotenkin järjestyy.
Muistan itse sinun ikäisenäsi kokeneeni samoin, että apua tarvitsisin, mutta silloin olivat ajatkin erilaisia, oli ehkä vieläkin korkeampi kynnys alkaa puhua mielenterveyteen liittyvistä asioista.
Nyt keski-iässä vasta olen uskaltautunut purkamaan sydäntäni jollekin ulkopuoliselle, mutta usko, se helpottaa. Ja nykyään on hyviä ja turvallisia lääkkeitä ja terapiaa ihan eri tavalla saatavissa kuin joskus ennen.
Voimia ja rohkeutta sinulle ja perheellesi!
Kiitos teille rohkaisevista sanoista. Voisin kyllä kokeilla sitä Mannerheimiäkin. Kaipaan nyt niin kovasti jotakin muutakin elämääni kun tätä arjen pyörittämistä. Tokihan tiesin jo ennen ku lapsia tein ettei se aina ole herkkua mutta tämä tuli yllätyksenä kuinka yksin sitä loppujen lopuksi on lasten kanssa. Minulla on kaksi pientä lasta mutta niissäkin on täysi työ...varsinkin kun hoidan lapset aika pitkälti yksin. Tarvitsisin nyt jostakin voimaa jaksaa tämän vaikean ajan ylitse...
Vaikeuksista huolimatta minulla alkaa usko elämään palautumaan pikkuhiljaa...
Kevään myötä olokin piristyy ja onneksi niitä parempiakin päiviä on jo ollut.
Uskon että tästä selvitään vaikka ei se masennus vielä ole hävinnyt. En enään ole ihan siinä masennuksen syvimmässä kuopassa mutta lupaan hakeutua siitä kynnyksestä huolimatta ammattiauttajalle jos vajoan uudestaan niin pohjalle missä olin silloin pahimmillaan...