Keskustan ei pidä lähteä Sdp vetoiseen hallitukseen

Keskustan on pysyttävä nyt lujana, ettei lähde kuin "pässiä narussa" SDP:n, vihreän ja vasemmiston ” täyttöpuolueeksi” hallitukseen. Lauri Nurmi yrittää kovin IL artikkelissaan johdatella Kepua taipumaan Sdp:n toiveeseen. Miksiköhän? Ehkä siksi, että keskusta saattaa olla Sdp:lle se kaivattu oljenkorsi pattitilanteesta. Haluaako Keskusta oikeasti lähteä niin vasemmalle? Tuskinpa. Saarikolle ja muutamalle muulle Kepu vaikuttajalle vasemman puolen juoksupojaksi alkaminen taitaisi sopia paremmin kuin hyvin. Mutta täytyy toivoa, että puolueella on sen verran puhdasta Kepulaista viisautta, että hallituksen eroikävästä huolimatta ei tartuta tähän kutkuttelevaan syöttiin. Keskustan tulee pysyä keskellä ja mieluummin piirun verran oikealla. Puolueen tulee lunastaa nyt tuloksensa mukainen paikka eli painua oppositioon kiltisti kasvamaan.

Rinteelle Keskustan saaaminen hallituksen ”täyttöpuolueeksi” sopisi paremmin kuin hyvin. Jos Keskusta saa johtajakseen untuvikon voisi Rinne suuruudenunelmissaan haaveilla saavansa myös Keskustan näppeihinsä ja ajamaan omia tavoitteitaan. Keskustan tuleva johtaja olisi hyvä olla riittävän karismaattinen kestämään repivät neuvottelut. Rinteelle ja SDP:lle tämä keskustan mukaantulo saattaakin olla ainoa vaihtoehto, mutta täyty toivoa, ettei Kepu astu miinaan. Kokoomuksen Orpo on nyt Sipilän väistyttyä Rinteelle se kovempi luu ja keskusta saattaa olla ainoa puolue suurista, joiden kanssa Sdp saisi ainakin kuvitteellisesti järkevän hallituksen pystyyn. Mutta, Sdp;n yrityksiä syövä jakopolitiikka on vaan liian kaukana Keskustan arvoista.

Tulee olemaan aivan oikea kasvunpaikka Rinteelle ja Sdp:lle - yrittää nyt hakea hallitustuntumaa Persujen Halla-ahon kanssa. Ehkä se tuo kaivattua nöyryyttä kummankun puolueen uhoaville puoluejohtajille. Ensisjaisen hallitustunnustelun velvoittaa jo molempien puolueiden vaalitulos. Yhteistyötä on yritettävä. Kaksi suurinta ovat aina ensisijaisesti hakeneet hallitusyhteistyötä. Se, että nämä puolueet edustavat jossainmäärin ääripäitä, ei tarvitse tarkoittaa, että lopputulos ei toimisi. Seuraavana kuvioon astuisi Kokoomus ja vasta sen jälkeen teoriassa Keskusta.

Keskustapuolueen tulee muistaa koko ajan, että kansa äänesti Kepun ulos. Väkisin hallitukseen ripustautuminen on puolueelle suuri virhe. Tieto hallitustaipaleen katkeamisesta tekee kipeää, ja turhauttaa. Samalla se antaa myös mahdollisuuden uusiutua. Uusiutuminen ei tapahdu hallituksesta käsin. Voimaa on haettava oppositiosta. Nyt on oltava oikealla tavalla nöyrä ja miettiä tarkoin, miten siirrot vaikuttavat Keskustaan tulevaisuudessa. Neljä vuotta menee yllättävän nopeasti.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Keskustan+on+hyvä+siirtyä+oppositioon,+että+saamme+järkevöitettyä+esimerkiksi+maataloustukipolitiikan.Julkisuudessa+on+väläytetty+lihaveroa,+mutta+paljon+fiksumpaahan+on+tinkiä+vaikka+15%+vuodessa+siitä+noin+miljardin+tukipotista,+joka+kohdistuu+lihan,+maidon+ja+kananmunien+tuotantoon.+Näin+potti+suunnilleen+puolittuisi+vaalikauden+aikana.Jos+Kepu+on+hallituksessa+niin+tämä+ei+onnistu+koskaan,+mutta+nyt+on+miljardin+euron+paikka.

Äänestä
  • Mutta kun saisi kerran eläissään Putinilta.

    Äänestä

Kuka se nyt onkaan se jarrumies, oikein neliraajasellainen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Politiikantutkija kirjoitti:

Keskustan on pysyttävä nyt lujana, ettei lähde kuin "pässiä narussa" SDP:n, vihreän ja vasemmiston ” täyttöpuolueeksi” hallitukseen. Lauri Nurmi yrittää kovin IL artikkelissaan johdatella Kepua taipumaan Sdp:n toiveeseen. Miksiköhän? Ehkä siksi, että keskusta saattaa olla Sdp:lle se kaivattu oljenkorsi pattitilanteesta. Haluaako Keskusta oikeasti lähteä niin vasemmalle? Tuskinpa. Saarikolle ja muutamalle muulle Kepu vaikuttajalle vasemman puolen juoksupojaksi alkaminen taitaisi sopia paremmin kuin hyvin. Mutta täytyy toivoa, että puolueella on sen verran puhdasta Kepulaista viisautta, että hallituksen eroikävästä huolimatta ei tartuta tähän kutkuttelevaan syöttiin. Keskustan tulee pysyä keskellä ja mieluummin piirun verran oikealla. Puolueen tulee lunastaa nyt tuloksensa mukainen paikka eli painua oppositioon kiltisti kasvamaan.

Rinteelle Keskustan saaaminen hallituksen ”täyttöpuolueeksi” sopisi paremmin kuin hyvin. Jos Keskusta saa johtajakseen untuvikon voisi Rinne suuruudenunelmissaan haaveilla saavansa myös Keskustan näppeihinsä ja ajamaan omia tavoitteitaan. Keskustan tuleva johtaja olisi hyvä olla riittävän karismaattinen kestämään repivät neuvottelut. Rinteelle ja SDP:lle tämä keskustan mukaantulo saattaakin olla ainoa vaihtoehto, mutta täyty toivoa, ettei Kepu astu miinaan. Kokoomuksen Orpo on nyt Sipilän väistyttyä Rinteelle se kovempi luu ja keskusta saattaa olla ainoa puolue suurista, joiden kanssa Sdp saisi ainakin kuvitteellisesti järkevän hallituksen pystyyn. Mutta, Sdp;n yrityksiä syövä jakopolitiikka on vaan liian kaukana Keskustan arvoista.

Tulee olemaan aivan oikea kasvunpaikka Rinteelle ja Sdp:lle - yrittää nyt hakea hallitustuntumaa Persujen Halla-ahon kanssa. Ehkä se tuo kaivattua nöyryyttä kummankun puolueen uhoaville puoluejohtajille. Ensisjaisen hallitustunnustelun velvoittaa jo molempien puolueiden vaalitulos. Yhteistyötä on yritettävä. Kaksi suurinta ovat aina ensisijaisesti hakeneet hallitusyhteistyötä. Se, että nämä puolueet edustavat jossainmäärin ääripäitä, ei tarvitse tarkoittaa, että lopputulos ei toimisi. Seuraavana kuvioon astuisi Kokoomus ja vasta sen jälkeen teoriassa Keskusta.

Keskustapuolueen tulee muistaa koko ajan, että kansa äänesti Kepun ulos. Väkisin hallitukseen ripustautuminen on puolueelle suuri virhe. Tieto hallitustaipaleen katkeamisesta tekee kipeää, ja turhauttaa. Samalla se antaa myös mahdollisuuden uusiutua. Uusiutuminen ei tapahdu hallituksesta käsin. Voimaa on haettava oppositiosta. Nyt on oltava oikealla tavalla nöyrä ja miettiä tarkoin, miten siirrot vaikuttavat Keskustaan tulevaisuudessa. Neljä vuotta menee yllättävän nopeasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu