Vaalitulos antaa ja ottaa

""Vaalimainosten kehikot ovat vielä paikoillaan Outokummun torilla, mutta lettupannujen tirinä on muisto vain. Vaikka vaalipöhinä on ohi, tulos luultavasti jää outokumpulaisten mieliin. Saihan alle seitsemäntuhannen asukkaan kunta kerralla peräti kaksi kansanedustajaa.""

Noin Karjalainen kertoo.
Kiitollisia saamme olla kun 2 ehdokasta meni läpi, suurin kiitos kuuluu myös kuntarajojen ulkopuolelle josta satoi ääniä ehdokkaillemme enemmän kuin osasimme villeissä unelmissamme haaveillakaan.
Yksin emme olisi saaneet heistä kumpaakaan sisälle, meillä ei yksinkertaisesti riitä äänestäjät siihen.

Nyt meillä on mainetta ja kunniaa tarjolla, jotakin pientä voi aina toivoa myös muuten.
Saisimme esim. työkalut väkiluvun nousuun ja työllisyyden paranemiseen, työn tekisimme tässä päässä vaikka talkoilla kaiken hyvän eteen..
Ilmoita


4 Vastausta

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.


Eduskuntaan päässeet unohtavat äänestäjänsä kokonaan vaalien jälkeen, oma etu ja kukkaro edellä he menevät aina..
Palkkio edustajilla nousee en ymmärrä miksi, mikään ei maksa heille ja näin rikastuvat selälleen muutamaan vuoteen..

Paljon lupaavat, mitään luvattua ei juurikaan tapahdu... Eli paljoa emme saa, ainakaan mitään muita kansalaisia enemmän..
Ilmoita
Asia lienee niin, että pari edustajaaa eivät yksinään sa kovin paljon aikaan, mutta ryhmän tuen saatuaan voi jotakin alkaan tapahtumaan. Toivotaan, että H ja S ssavat ryhmiensä avulla hyvää aikaan maakunnalle ja outokummulle?
1 VASTAUS:
Maakunnalle ehkä hyvää tuleekin muttei pelkästään meille vajaalle 7000 ihmiselle yksinään, itse on tulevaisuutemme tehtävä olkoon se millainen hyvänsä..
+Lisää kommentti
Onneksi kumpikaan valituista edustajista ei pyri Brysseliin. Pyrkiminen sinne on on pahanlaatuista eduskuntavaalien äänestäjien aliarvioimista, jota ei voi hyväksyä.
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Vaalitulos antaa ja ottaa

""Vaalimainosten kehikot ovat vielä paikoillaan Outokummun torilla, mutta lettupannujen tirinä on muisto vain. Vaikka vaalipöhinä on ohi, tulos luultavasti jää outokumpulaisten mieliin. Saihan alle seitsemäntuhannen asukkaan kunta kerralla peräti kaksi kansanedustajaa.""

Noin Karjalainen kertoo.
Kiitollisia saamme olla kun 2 ehdokasta meni läpi, suurin kiitos kuuluu myös kuntarajojen ulkopuolelle josta satoi ääniä ehdokkaillemme enemmän kuin osasimme villeissä unelmissamme haaveillakaan.
Yksin emme olisi saaneet heistä kumpaakaan sisälle, meillä ei yksinkertaisesti riitä äänestäjät siihen.

Nyt meillä on mainetta ja kunniaa tarjolla, jotakin pientä voi aina toivoa myös muuten.
Saisimme esim. työkalut väkiluvun nousuun ja työllisyyden paranemiseen, työn tekisimme tässä päässä vaikka talkoilla kaiken hyvän eteen..

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta