😊👓👜eli Mikko Mallikkaassa sanottiin että ei olisi yhtä hauskaa jos syntymäpäivä olisi joka päivä. Samantapainen arkipäiväistyminen koskee jokapäiväistä elämää nyt kun kaupatkin on auki jokaisena päivänä. Työssä käyvillä siivouksetkin tapahtuvat silloin kun on aikaa eli useimmilla viikonloppuisin. Olen huomannut, että sunnuntait tuntuvat paljon kivemmilta kun rytmittää puuhansa niin, että sunnuntaina on lepopäivä 😀
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ja vielä Mikko Mallikas on lastenkirja jos joku ei tiedä!
Hämeen Farkuista ei ainaka sulle rekistereitä tehä.
Eikä kylä mitään muutakaan. ;)
T.Tj
Päivä päivältä ymmärrän näitä palautteita vähemmän. Aloitukseni ja minun kanssa niillä ei ole mitään tekemistä!
Se on varmaan forwardannu ne suoraan Kimille. ;)
Vaikka kaikki epämääräiset henkilöt kirjoittavat anonyymi nimimerkillä ( sius ne jotka eivät USKALLA sanoa asipitaan suoraan) niin se ei tarkoita etteikö kirjpittajaa saisi selville. Kaikki kirjoitukset jäävät tänne muistiin, joten jonkunlaista järkevää harkintaa voisi suorittaa kun kirjoittaa tuntemattomille ihmisille.
Ootko lounas Mikko?🤔
En ole. Olen nainen ja minulla on ihan tavallinen naisen nimi.😨
Lounas.ajatus nimimerkin rekisteröin kun huomasin että käyttämääni nimimerkkiä käytti kai tietämättään joku muukin. Nimimerkin rekisteröiminen ei ole muuttanut minua mieheksi. Merkin valinta perustuu siihen, että yleensä aloituksessani on joku ajatus ja kirjoitan lounasaikaan. Minun tarinassani lounasajalla on muutenkin merkitystä koska olen käynyt Hänen kanssaan lounaalla Sellossa.
Se on Alfons Åberg. https://sv.wikipedia.org/wiki/Alfons_Åberg
No niinpäs onkin. Sentään muistin alkukirjaimen ja sukunimen oikein vaikka on jo yli 20v siitä kun kirjaa luin!