0,- kirjanpito

Ostin 0,- yrityksen pari vuotta sitten.yryksellä on kaikki tilos ja taseet 0 merkkisiä.yritys on kuitenkin alv rekisteröity. Veroilmoitus on kahden vuoden ajalta tehty 0 simmilla.kuinka mahtaa verottaja suhtaituu mm.osakepääoman ollessa 0,-. Nyt kun ajattelin käynnistää toimonnan nin huolettaa verottajan toiminta ?
364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Siinä lomakkeella on osoite.
Jos välttämättä haluat lähettää verotoimistoon, niin katso vero.fi -sivuilta. Verotoimistot ja sieltä Helsinki.

Äänestä
  • Sori, väärä kysymys.

    Äänestä

Ei osakepääoma voi olla 0, vaan se on minimi 2500 eur nykyisen osakeyhtiölain mukaan vielä. Yhtiön oma pääoma on varmaan negatiivinen, jos varat ovat 0 yhtiöllä taseessa. Hallituksen vastuulla on järjestää yhtiön kirjanpito voimassaolevien säännösten (mm. kirjanpitolaki, osakeyhtiölaki) mukaisesti eli varmaan päin metsiä ostamasi yhtiön tilinpäätös tehty jos arvot veroilmoituksessa kaikki ovat nollia. Jos ei ole kunnossa ja hallitus ei ole reagoinut asiaan (johdon vastuu), voi saada sakkoja ja ehdollista vankeutta jos joku huomaa. Taloudellisten väärinkäytösten (esim. jätetty veroja maksamatta, ei ole merkitystä jos ei ole tiennyt) ollessa kyseessä pääsee helposti ihan oikeasti istumaan... Miten yhtiön vastuut, jos olet ostanut yhtiön valmiina, oletko niistä tietoinen mitä yhtiöllä mahdollisesti olemassa ja mistä vastaat tälläkin hetkellä? Jos harjoittaa yritystoimintaa, niin kannattaisi edes perusasioista olla käsitystä ja jos ei ole, niin ostaa ne palvelut sellaiselta joka tietää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ostin 0,- yrityksen pari vuotta sitten.yryksellä on kaikki tilos ja taseet 0 merkkisiä.yritys on kuitenkin alv rekisteröity. Veroilmoitus on kahden vuoden ajalta tehty 0 simmilla.kuinka mahtaa verottaja suhtaituu mm.osakepääoman ollessa 0,-. Nyt kun ajattelin käynnistää toimonnan nin huolettaa verottajan toiminta ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu