Puolueen arvostusta pitää pyrkiä nostamaan

Perussuomalaisten kannatus on paljon laajempaa kuin vaaleissa saatu äänimäärä. Perussuomalaisten ääni/kustannus -suhde oli kaikista puolueista halvin. Johtopäätöksenä se, että perussuomalaisten äänestäjiä puhuttelee linjanvedot asiakysymyksissä. Kokoomuksella, keskustalla, vihreillä ja demareilla ideologia ja linjanvedot eivät riitä kantamaan hedelmää, koska vaalien alla täytyy mainostaa miljoonien edestä. Mainostaminen on menekin edistäntää. Mitä olisi ollut muiden valtapuolueiden äänimäärät perussuomalaisia vastaavilla budjeteilla? Tai toisinpäin mikä olisi ollut perussuomalaisten äänimäärä SDP:n budjetilla? Ilman miljoonien markinointipanostusta Rinne olisi kannatukseltaan Nobinan bussikuskin tasolla.

Perussuomalaisten äänimäärää vähentää kuviteltu stigma, häpeäleima, jossa on jotain samaa kuin Skodassa automerkkinä 20 vuotta takaperin. Äänestäjät eivät ole vielä 30 vuodessakaan tottuneet siihen että perinteinen vasemmisto-keskusta-oikeisto lohkojako on lakannut jo 1980-luvun lopussa. Kun me perussuomalaiset saamme nostettu puolueen statusta, suomen takaisin valtaamista ei pysäytä mikään.
9<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Näin olen minäkin ajatellut. Itsetunto ei kestä äänestää Persuja, koska sitten kutsutaan rumillaa nimillä, pilkataan. Ajat vielä muuttuvat myönteisemmäksi.

Äänestä
  • Mutta, jos kaikki muut ovat kommunisteja, haluaisin tietää, miten Mestari järjestää meille kommunisteille sopivan yhteistyöhsllituksen.

    Äänestä

Hemmetin hyvä vertailu tuohon SKODAAN. Se on juuri näin kun sanot. Kävin tämän sivuston auto ja liikenne osastossa Kun luin Skodan pilkkaajia, ne vaikuttivat kovin aivottomilta joilla ei ole edes ajokorttia, jatkuva kirjoittelu, jossa käytettiin sanaa kyykytin tai kyykytettiin Skodaa, milloin moottoritien rampilla ,missä milloinkin. TÄMÄ SAMAN TASOINEN POPPOO on älyttömillä sammakoillaan pilkkaamassa Perussuomalaisia. Perussuomalaiset ja Skoda kelpaavat Suomen eliitille, Olemme molemmat eliittiä ja Suomen suosituimpia.

Äänestä
  • Mitäs tää Skoda tähän liittyy. Meillä on perheessä neljä Skodaa, mut ei me silti persuja olla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitäs tää Skoda tähän liittyy. Meillä on perheessä neljä Skodaa, mut ei me silti persuja olla.

    Suunnattomat onnittelut järkiautoilla ajamisesta. Aloittaja vertasi skodaa persuihin,äänestys ja skodan osto rohkeuteen, juurikin syrjinnän pelossa, lue se , niin ymmärrät. Toki on niin, että on monia muitakin hyviä autoja , jopa skodaakin parempia. Mutta puolukartalla Perussuomalainen on nimensä veroinen, Naapurin Tarmosta voi sanoa myös , siinä on TOLKUNMIÄS ja nimensä veroinen.

    Äänestä

Persut on puolueena laittanut järkyttävän määrän rahaa vaalimainontaan , mutta se on puolueen yleismainontaa eikä yksittäisten ehdokkaiden mainontaa.

Äänestä
  • Täyttä asiaa! Persut on vahva puolue, jossa ei tarte ketään yksittäistä nostaa, koska kaikki on laatua.

    Äänestä

Jos ihmisellä on tervettä arkijärkeä niin se kyllä äänestää ps:ää. Kuten vaaleissa todettiin, ps oli voittaja. Laaja kannatus ympäri Suomen. Ihmiset halusi äänestää Suomen takaisin!

Äänestä

Näinhän se oikeasti on, mutta kaikki eivät sitä voi tunnustaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Perussuomalaisten kannatus on paljon laajempaa kuin vaaleissa saatu äänimäärä. Perussuomalaisten ääni/kustannus -suhde oli kaikista puolueista halvin. Johtopäätöksenä se, että perussuomalaisten äänestäjiä puhuttelee linjanvedot asiakysymyksissä. Kokoomuksella, keskustalla, vihreillä ja demareilla ideologia ja linjanvedot eivät riitä kantamaan hedelmää, koska vaalien alla täytyy mainostaa miljoonien edestä. Mainostaminen on menekin edistäntää. Mitä olisi ollut muiden valtapuolueiden äänimäärät perussuomalaisia vastaavilla budjeteilla? Tai toisinpäin mikä olisi ollut perussuomalaisten äänimäärä SDP:n budjetilla? Ilman miljoonien markinointipanostusta Rinne olisi kannatukseltaan Nobinan bussikuskin tasolla.

Perussuomalaisten äänimäärää vähentää kuviteltu stigma, häpeäleima, jossa on jotain samaa kuin Skodassa automerkkinä 20 vuotta takaperin. Äänestäjät eivät ole vielä 30 vuodessakaan tottuneet siihen että perinteinen vasemmisto-keskusta-oikeisto lohkojako on lakannut jo 1980-luvun lopussa. Kun me perussuomalaiset saamme nostettu puolueen statusta, suomen takaisin valtaamista ei pysäytä mikään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu