Todellisuus ja kuvitelmat

Anonyymi

En ole kaunis enkä viehättävä enkä hoikka. Itse asiassa olen niin ruma, että oma mieskään ei ole halunnut minua viimeiseen noin 15 vuoteen.

Kaipaan silti läheisyyttä. Hyväksymistä, hellyyttä. Haluaisin olla jollekin edes hitusen jotain muuta kuin kätevä kämppäkaveri, joka siivoaa ja maksaa puolet laskuista. Haluaisin kosketuksia, hellyyttä. Haluaisin edes pienen hetken vielä tuntea olevani oikeasti nainen.

Keväät ovat vaikeimpia. Kun ihastuu tuntemattomaan. Kun katsoo syvälle silmiin ja haluaisi hukkua niihin. Jäädä siihen hetkeen ikuisiksi ajoiksi. Kun istuu lähellä, niin lähellä, että melkein voisi koskettaa. Eikä voi koskettaa. Ei pysty, ei saa, ei kestä ajatusta kylmästä torjunnasta.

Kun menee kotiin , viettää taas yhden illan yhdessä yksin. Pala kurkussa. Pieni kyynel silmäkulmassa. Ja pienessä päässä ajatus, että ei enää jaksa päivääkään. Jaksaa silti, ei halua luovutta. Elää kuitenkin

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niinpä, meillä on monella samanlaiset tilanteet,niin teillä naisilla kuin myös miehillä. Kokemus puhuu.

    • Anonyymi

      Huono suhde saa paljon pahaa aikaan. Ihminen, jonka pitäisi olla sinulle se kaikkein paras, puoliasi pitävä, sinua tarvittaessa tukeva niin jos hän ei niin tee, niin totta ihmeessä ihminen herkästi miettii, että hänessä on vikaa. Tässä on yksi syy miksi naiset erottuaan ja miksei jo eroa tehdessään tarvitsisi positiivisia seksuaalisia kokemuksia ja mahdollisesti osa löytää jotain syvempääkin

    • Anonyymi

      No, niin. Minäkin hankin lisää muotoja sipseillä ja nyt leipomalla. Ruoka on lohtu, kun kukaan muu ei ole.

    • Anonyymi

      Tiedän, että kaikkein järkevintä olisi nyt ajatella ihan täysin itsekkäästi ja hakea se seksi muulta. En ole koskaan ikinä harrastanut seksiä kenenkään sellaisen kanssa, jota kohtaan minulla ei ole minkäänlaisia tunteita. En usko, että pystyisin siihen nytkään. Mies, johon olen hiukan ihastunut, on täysin tuntematon. Emme ole koskaan edes keskustelleet. Tai yritin minä joskus, huonolla menestyksellä. Huomasin hänet jo pari vuotta sitten ja aina viehättää. On tarpeeksi erikoinen ja omalaatuinen makuuni ;)

      En kuitenkaan koskaan missään olosuhteissa uskalla tehdä minkäänlaatuista aloitetta, minut on kotona niin usein torjuttu. Pelkään ihan järjettömästi nykyään. Ratkaisematon yhtälö. Ehkä jätän tämän kaiken sovinnolla

    • Anonyymi

      Naisille, jotka ajattelee olevansa ei-viehättääviä. Voi olla niinkin. Mutta oletko ajatellut, että sinulla on persoonallisuutta. Harva tosella kiinnostuu ulkonäöstä, jollei ole hakemassa vain seksiä. Muulloin persoonallisuus ratkaisee ja sinun pitää tuoda persoonasi rohkeasti esiin.

      Silloin kenties kohtaamme, ja voin ehkä ihastua sinuun. Muuten en!

      • Anonyymi

        Kyllä minua miehet tuijottavat. Ihan tuntemattomatkin. Olen persoonallinen :) Vaikka se tiimalasivyötärö ja isot tissit puuttuvatkin


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      104
      1656
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1285
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1200
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      142
      1148
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      3
      1136
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1049
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      21
      1031
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      952
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      937
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      824
    Aihe