Opiston voima – vuosikurssista jääkiekkoturnaukseen
Kyllä kannatti käydä opisto. Näin olen mielessäni todennut varsin monta kertaa edellisen parin viikon aikana. Takana on nimittäin pari ainutlaatuista ja mieleenpainuvaa viikonloppua Reisjärven Räisälänmäellä. Ensin olimme vaimoni kanssa vuosikurssimme 10-vuotistapaamisessa, ja menneenä viikonloppuna oli vuorossa opiston jääkiekkoturnaus, johon meidän ”senioriporukkamme” taas ansiokkaasti osallistui. Emmekä vain osallistuneet, vaan pääsimme oikein finaaliinkin, jonka melkein voitimme.
Opiston arvo omalle elämälleni on ollut arvaamattoman suuri, ja sinne lähteminen oli parasta, mitä minulle reilut kymmenen vuotta sitten saattoi tapahtua. Nyt se on helppo todeta, vaikka en olisi sitä silloin uskonut, kun vastentahtoisesti ja puoliksi isosiskoni pakottamana lähetin hakupaperit kolme päivää myöhässä. Kiinnostus opistoon syttyi vasta, kun luulin toivon jo menneen. Ihme kuitenkin tapahtui, läpäisin seulan, ja pääsin viettämään tuota ikimuistoista vuotta.
Opistossa oli helppo viihtyä ja harjoitella itsenäistä elämää turvallisesti. Kavereita ja tekemistä oli tarjolla yllin kyllin ja koko ajan. Mikä parasta, jäljelle on jäänyt yhtä ja toista kouriintuntuvaa, vaikka opiston päättymisestä on jo kymmenen vuotta. Tästä lienee yhtä mieltä rakas vaimoni, johon pääsin opistovuoden aikana tutustumaan. Lisäksi mukaan tarttui useita ystäviä, jotka ovat tänäkin päivänä hyvin läheisiä. Opiston ansiosta tuttuja on nyt koko Suomen laajuudelta ja aina Ruotsista Amerikkaan asti.
Yksi parhaista ja konkreettisimmista asioista, joita opistovuodesta on jäänyt, on ehdottomasti mainitsemani opistojoukkueiden jääkiekkoturnaus. Meidän vuosikurssimme oli ensimmäinen, joka alkoi pelata opistossa jääkiekkoa, kun Haapajärvelle valmistui jäähalli alkuvuodesta 2009. Pian opistovuotemme jälkeen joku sai kuningasidean: pistetään pystyyn opistojoukkueiden turnaus.
Opistolla siirryttiin tuumasta toimeen melkoisella innolla, ja ensimmäinen mestaruus jaettiin jo vuonna 2012. Siitä lähtien turnaus on järjestetty joka kevät, ja aina mukaan on tullut yksi joukkue lisää. Vuosikurssien lisäksi edustettuna on alusta lähtien ollut myös henkilökunnan joukkue. Nyt joukkueita on jo niin paljon, että varsinaisen turnauksen lisäksi pelataan myös karsintaturnaus. Kuulemani mukaan opistossa odotellaan keväistä turnausta nykyään joka vuosi vesi kielellä.
Ja voin kertoa, että niin mekin odotamme! Joka vuosi helmi-maaliskuussa alkaa joukkueemme WhatsApp-ryhmässä spekulaatio tulevasta turnauksesta. Yhdessä jännätään, saadaanko taas kaikki mukaan. Jälleen tänä vuonna ei voinut kuin ihastella sitä intoa, jolla turnaukseen lopulta lähdettiin tiukoistakin tilanteista. Hatunnostot kotijoukoille.
Niinpä taas suuntasimme huhtikuun alussa kukin tahoiltamme kohti Haapajärven jäähallia. Hallin uumenissa kohdatessa tunne oli taas sama, kuin silloin ennen. Naurua, poikamaista intoa ja puheita suurista teoista. Ilmassa oli peräti sitä kuuluisaa urheilujuhlan tuntua. Nyt pelataan, pojat!
Joukkueessamme on taatusti tuplaten kiloja verrattuna kymmenen vuoden takaiseen ja lapsia enemmän kuin muissa joukkueissa yhteensä. Mutta pojat ovat poikia, samoja kuin ennen. Mihinkäs me muuttuisimme? Osalla on toki nykyisin partaa enemmän kuin hiuksia – mutta mitä sitten – mieli on ennallaan.
Turnauksen perinteeseen kuuluu, että lopuksi kokoonnumme vielä opistolle perkaamaan turnauksen antia sekä pelaamaan maukasta jälkipeliä. Eri vuosikurssit sulassa sovussa, kaikki itselleen tutussa ja kaikille yhteisessä paikassa. Opisto on paikka, jota kaikki sen käyneet voivat pitää itselleen tärkeänä, eikä se ole keneltäkään pois. Lisäksi opistosta tuttujen ihmisten kohtaamiset siellä ja täällä, milloin järjestetyt ja milloin sattumalta tapahtuneet, rikastuttavat ja ilahduttavat. Opiston arvo onkin siinä, että se ei ole vain yhden vuoden juttu, vaan siitä saa voimaa vuosiksi eteenpäin.
- Sauli Tervaniemi -
Kyllä kannatti käydä opisto. Näin olen mielessäni todennut varsin monta kertaa edellisen parin viikon aikana. Takana on nimittäin pari ainutlaatuista ja mieleenpainuvaa viikonloppua Reisjärven Räisälänmäellä. Ensin olimme vaimoni kanssa vuosikurssimme 10-vuotistapaamisessa, ja menneenä viikonloppuna oli vuorossa opiston jääkiekkoturnaus, johon meidän ”senioriporukkamme” taas ansiokkaasti osallistui. Emmekä vain osallistuneet, vaan pääsimme oikein finaaliinkin, jonka melkein voitimme.
Opiston arvo omalle elämälleni on ollut arvaamattoman suuri, ja sinne lähteminen oli parasta, mitä minulle reilut kymmenen vuotta sitten saattoi tapahtua. Nyt se on helppo todeta, vaikka en olisi sitä silloin uskonut, kun vastentahtoisesti ja puoliksi isosiskoni pakottamana lähetin hakupaperit kolme päivää myöhässä. Kiinnostus opistoon syttyi vasta, kun luulin toivon jo menneen. Ihme kuitenkin tapahtui, läpäisin seulan, ja pääsin viettämään tuota ikimuistoista vuotta.
Opistossa oli helppo viihtyä ja harjoitella itsenäistä elämää turvallisesti. Kavereita ja tekemistä oli tarjolla yllin kyllin ja koko ajan. Mikä parasta, jäljelle on jäänyt yhtä ja toista kouriintuntuvaa, vaikka opiston päättymisestä on jo kymmenen vuotta. Tästä lienee yhtä mieltä rakas vaimoni, johon pääsin opistovuoden aikana tutustumaan. Lisäksi mukaan tarttui useita ystäviä, jotka ovat tänäkin päivänä hyvin läheisiä. Opiston ansiosta tuttuja on nyt koko Suomen laajuudelta ja aina Ruotsista Amerikkaan asti.
Yksi parhaista ja konkreettisimmista asioista, joita opistovuodesta on jäänyt, on ehdottomasti mainitsemani opistojoukkueiden jääkiekkoturnaus. Meidän vuosikurssimme oli ensimmäinen, joka alkoi pelata opistossa jääkiekkoa, kun Haapajärvelle valmistui jäähalli alkuvuodesta 2009. Pian opistovuotemme jälkeen joku sai kuningasidean: pistetään pystyyn opistojoukkueiden turnaus.
Opistolla siirryttiin tuumasta toimeen melkoisella innolla, ja ensimmäinen mestaruus jaettiin jo vuonna 2012. Siitä lähtien turnaus on järjestetty joka kevät, ja aina mukaan on tullut yksi joukkue lisää. Vuosikurssien lisäksi edustettuna on alusta lähtien ollut myös henkilökunnan joukkue. Nyt joukkueita on jo niin paljon, että varsinaisen turnauksen lisäksi pelataan myös karsintaturnaus. Kuulemani mukaan opistossa odotellaan keväistä turnausta nykyään joka vuosi vesi kielellä.
Ja voin kertoa, että niin mekin odotamme! Joka vuosi helmi-maaliskuussa alkaa joukkueemme WhatsApp-ryhmässä spekulaatio tulevasta turnauksesta. Yhdessä jännätään, saadaanko taas kaikki mukaan. Jälleen tänä vuonna ei voinut kuin ihastella sitä intoa, jolla turnaukseen lopulta lähdettiin tiukoistakin tilanteista. Hatunnostot kotijoukoille.
Niinpä taas suuntasimme huhtikuun alussa kukin tahoiltamme kohti Haapajärven jäähallia. Hallin uumenissa kohdatessa tunne oli taas sama, kuin silloin ennen. Naurua, poikamaista intoa ja puheita suurista teoista. Ilmassa oli peräti sitä kuuluisaa urheilujuhlan tuntua. Nyt pelataan, pojat!
Joukkueessamme on taatusti tuplaten kiloja verrattuna kymmenen vuoden takaiseen ja lapsia enemmän kuin muissa joukkueissa yhteensä. Mutta pojat ovat poikia, samoja kuin ennen. Mihinkäs me muuttuisimme? Osalla on toki nykyisin partaa enemmän kuin hiuksia – mutta mitä sitten – mieli on ennallaan.
Turnauksen perinteeseen kuuluu, että lopuksi kokoonnumme vielä opistolle perkaamaan turnauksen antia sekä pelaamaan maukasta jälkipeliä. Eri vuosikurssit sulassa sovussa, kaikki itselleen tutussa ja kaikille yhteisessä paikassa. Opisto on paikka, jota kaikki sen käyneet voivat pitää itselleen tärkeänä, eikä se ole keneltäkään pois. Lisäksi opistosta tuttujen ihmisten kohtaamiset siellä ja täällä, milloin järjestetyt ja milloin sattumalta tapahtuneet, rikastuttavat ja ilahduttavat. Opiston arvo onkin siinä, että se ei ole vain yhden vuoden juttu, vaan siitä saa voimaa vuosiksi eteenpäin.
- Sauli Tervaniemi -
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuon pitkän höpinän vastapainoksi lyhyt toteamus: opistoVUOSI Jämsässä oli täysin hukkaanheitettyä aikaa.
Alustaja ei sano sanaakaan tärkeimmästä asiasta, eli ymmärrätkö edes mikä se voisi olla, ja puhuttiinko siitä edes mitään siellä opistossanne!
tyhjää höpinää jääkiekosta ja amerikan kavereista sekö se oli se tärkeä asia, niin se kai oli kun ei muusta tiedä.
Vaikka sitä niin sanotaan, opisto ei ole mikään pilvilinna. Siellä on kaikkien iloisten ihmisten lisäksi paljon sellaista porukkaa, joka ei voi hyvin, mutta eivät silti jätä "leikkiä" kesken. Jos olisin itse tajunnut jättää opiston kesken, olisin voinut elää jäljelle jääneen lukuvuoden paljon onnellisempana.