Uutta hallituksen muodostamista Rinteeltä

Kun Rinne kertoo avauksestaan hallituksen muodostamiseksi, hän korostaa seuraavaa:

Kaikille puolueille esitetään samat kysymykset?? Ihanko totta? Jopa perussuomalaisillekin? Onko tuollaista osaamista ja taitoa koskaan ennen edes yritetty? Kyseessähän on selvä oikeudenmukaisuus, joka varmaan näkee nyt päivänvalon ensi kerran ihmiskunnan historiassa?
8359
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 83

Vanhimmat

Rinne muodosti hallituksen jo ennen vaaleja ja julisti, ettei persuja oteta. Persut jakoi voiton mutta Rinne ei hyväksy lähes 1/5 osan kansan ääniä. Mitä demokratiaa se on , muka sosiaaliDEMÖKRAATTINEN puolue ?? Minä en hyväksy demareiden arvoja, ovat riistämässä työtätekevien ansiot ja jakavat jopa muualta lampsiville rikollisille avokätisesti. Oma kansa näännytetään veroilla ja syyllistetään jopa ilmaston muutoksesta.

2Äänestä
  • Yritä koota ajatuksesi ennenkuin kirjoitat, ettei tule tuollaista puutaheinää,
    sanalla sanoen täyttä p*skaa.

    1Äänestä

Luuletteko että Kokoomus on työntekijän puolella ?
Jos Kokoomus saisi päättää, voiton maksimoimiseksi ei firmojen tarvitsisi maksaa palkkaa ollenkaan
korkeintaan pienintä sosiaalitukea kaikille, sillä on laaja rahoituspohja.

Äänestä

Tämä palsta on muuttunut vastenmieliseksi. Tänne on pesiytynyt persuja ja muuta ääriaineistoa. Lienee parasta poistua!

1Äänestä
  • Miten voi odottaa edes tasapuolista poliittista keskustelua 70-80 vuotiaiden kanssa? Jokainen jauhaa vanhoja hapatuksiaan ? Ylirunsaan politikoinnin seurauksena palsta on muuttunut lähes tyhjää täynnä olevaksi!

    1Äänestä

Rinne ON täysin yhteistyökyvytön,,,,,,

noin änkyrää PIKKUSIELUA ei suomessa ikinä ennen ole ollu,

Rinne on vähemmän sivistyny TÖKÄYS,,,,,,,

Rinne EI tajua perussuomalaisetki ON OIKEITA SUOMALAISIA, ihan YHTÄ HYVIÄ KUIN RINNE ITSE, EI ainakaa HUONOMPIA IHMISIÄ,

kuinka RINNE KEHTAA SYRJIÄ OMIA SUOMEN KANSALASISIA,,,

PERUSSUOMALAISET ON KORKEASTI SIVYNEET,

PERUSSUOMALAISET ON NEUVOTTELUTAITOISIA,
YHTEISTYÖKYKYISIÄ KAIKKKIEN KANNSSA

KETÄÄN SYRJIMÄTTÄ,,,

RINNE ON OUTO SUOMALAISEKSI,
erittäin outo änkyttäjä,
liekkö aivoissa pahastikki vikaa,

1Äänestä
  • Millä todistat persujen pätevyyden, se on ensin ansaittava, ei huulten heiluttelulla.

    Meillä on yksi puolue, kokoomus jos he sanovat etteivät lähde hallitukseen niin Rinteellä on vitsit vähissä.

    1Äänestä

  • Miksi pidät yllä Rinteen parjausta lähes joka ketjussa ?
    Ihan niin kuin mamun vihaajat tunkee joka paikkaan mamuvihakirjoituksen.
    Kyllästyttävää.

    1Äänestä

”Vanhoja puolueita” pitää jonkun uuden puolueen ravistella, koska Suomessa on omituinen talouspolitiikka. Vallinnut jo 90-luvun puolivälistä.

Eduskunta ja kunnat lisäävät tukea tuen perään sekä yrityksille että erityisesti yksityisille.
Siis sosialistista politiikkaa.
Samaan aikaan kunnat ja valtio myyvät tuottavia yksiköitään yksityisille yrityksille. Niitä yksiköitä, joita tarvitaan kustantamaan lisääntyviä tukia.
Siis kapitalistista politiikkaa.

Myyntejä perustellaan rahantarpeella tai ettei yksikkö tuota tarpeeksi.
Myynnin jälkeen parin vuoden päästä yksityinen nostaa hintoja 2-5-kertaiseksi, jonka sitten kansalainen joutuu maksamaan suoraan tuotteesta tai veroina.
Valtio ja kunta ei jostain syystä osaa tätä hintojen nousua tehdä.
Minä maksaisin mielelläni esim. kunnalliselle energiatuottajalle enemmän, kun tietäisin voiton tulevan kuntalaisten omaksi hyväksi.

Erittäin omituista sosialismi-/kapitalismipolitiikkaa.

Äänestä
  • Neuvostoliitto teki justiinsa niin kun hajosi.

    Täytyy muistaa että maailma on muuttunut nopeasti, tuottavuudesta se johtuu, esimerkiksi VR ja posti eivät ne toimi niinkuin ennen, tämä jyrkemmästä päästä.

    Äänestä

  • yksinkertaistettuna :
    suomessa ON tehty viimeset 20 - 30 vuotta RIISTOPOLITIIKKAA sumeilematta,

    valtion velkamiljaarditkin ON ohjailtu yksityistiin firmoihin
    joista on hyötyny vain peni joukko yksityisiä johtajia,

    veronmakasjat on maksa ne laskut,

    mikä kamalinta on ollu
    niillä valtion miljaardeilla ON OLLU TARKOTUS TYÖLLISTÄÄ suomen kansa,

    mutta kun lakipykälät sorvattiin niin että kähmintä yksityiseen omistukseen tuliki mahdolliseksi, lailiseksi,,,

    turha näistä on enää jauhaa ku kansamme on tyhmää sinisilmäistä,
    antaa itseään huijata vuosia,
    kansalaisemme ei ymmärrä pitää omaisuudestaan kiinni,
    antaa pienen lailistetun rosvojoukkion riistää kymmeinä vuosia työkansaamme, köyhää kansanosaa,,

    milloin asiat korjataan,
    milloin politiikasta tehdään rehellistä KOKO kansan t<arpeet huomioon ottaen,

    se jää nähtäväksi,,,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Neuvostoliitto teki justiinsa niin kun hajosi.

    Täytyy muistaa että maailma on muuttunut nopeasti, tuottavuudesta se johtuu, esimerkiksi VR ja posti eivät ne toimi niinkuin ennen, tämä jyrkemmästä päästä.

    Neuvostoliitto+lahjoitti+omaisuutensa+kansalaisille+muuttuessaan+kapitalistiseksi+valtioksi+nimeltä+Venäjä.Tehtaiden+ja+laitosten+omaisuus+jaettiin+työntekijöille+51+%+ja+loput+johtajistolle.Valtion+asunnossa+vuokralla+asunut+sai+kokonaan+omistukseensa+hallitsemansa+huoneiston."esimerkiksi+VR+ja+posti+eivät+ne+toimi+niinkuin+ennen,+tämä+jyrkemmästä+päästä."Kerrotko+tarkemmin+Anonyymi+19.4.2019+18:55

    Äänestä

Jos Rinne toteuttaa höpinänsä, Vie demut ennen näkemättöäään vaalitappioon!

1Äänestä
  • Persut+opposiossa+kerää+potin+ilmaiseksi+kuin+tähänkin+asti+tekemättä+mitään,+kun+tuleva+lama+painaa+talouslukuja+alas+siinä+kärsii+etenkin+sdp+mutta+myö+toisetkin+ja+persu+lihoo.Salolainen+sanoi+että+varmin+keino+saada+persuille+tappio+on+ottaa+se+hallitukseen+,+se+nähtiin+edellisessä+hallituksessa+kuinka+suosio+laski+gallupeissa+jopa+8+%,+heillä+on+suurinosa+äänestäjiä+liikkuvia.Parivuotta+oppositiossa+toi+kannatuksen+ilman+näyttöä,+Oulun+raiskaukset+oli+ilmaistaa+mainontaa.

    1Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Persut+opposiossa+kerää+potin+ilmaiseksi+kuin+tähänkin+asti+tekemättä+mitään,+kun+tuleva+lama+painaa+talouslukuja+alas+siinä+kärsii+etenkin+sdp+mutta+myö+toisetkin+ja+persu+lihoo.Salolainen+sanoi+että+varmin+keino+saada+persuille+tappio+on+ottaa+se+hallitukseen+,+se+nähtiin+edellisessä+hallituksessa+kuinka+suosio+laski+gallupeissa+jopa+8+%,+heillä+on+suurinosa+äänestäjiä+liikkuvia.Parivuotta+oppositiossa+toi+kannatuksen+ilman+näyttöä,+Oulun+raiskaukset+oli+ilmaistaa+mainontaa.

    Halitukseen meno vaatii tekemään Soinit.. Rähmälleen ja leimasimeksi,jeesmieheksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halitukseen meno vaatii tekemään Soinit.. Rähmälleen ja leimasimeksi,jeesmieheksi.

    Näinhän se mene, kun vielä pitää kovasti meteliä, hiljaisuus on myrkkyä.

    Jaakonsaari kirjoittaa muuttaneensa ajatusta yrittäjyydestä, nuoren kuvitteli työväeliike on se oikea mutta tänä päivänä todennut asiahan niin että ilman yrittäjyyttä meillä ei olisi mitään, Liisa vanhoilla päivillä on kohta äärioikeistilainen jos suunta on ton kaltainen.

    Ei tarvitse olla äärioikeistolainen eikä oikesitolainenkaan tajutakseen että yrityksistä lisärahayhteiskuntaan tulee. Sen tajuaa vasemmistolainenkin jo nuorena.
    Jaakonsaari on harvinaisen pöljä, jos vasta nyt on tajunnut.

    Työväenliike tarvitaan silti ja AY-liike. Muuten työväki tekisi orjapalkalla töitä yrityksille.

    Valtion on pyöritettävä lakisääteisiä palveluja kansalaisille,
    mutta se ei tuota mitään taloudellisesti.

    Kaikkien kansalaisten ja yritysten verorahat tarvitaan yhteiskunnan ylläpitämiseksi.

    1Äänestä

  • " valtion on tuotettava lakisääteisiä palveluja jokaiselle "

    Tuosta vanhusten hoitaja pulasta joka uhkaa, nyt ilmenny ettei lastenkaan hoitaja mitoitusta kohta voida toteuttaa,.
    Rahalla tietysti, mutta mistä rahat valtavan isoon joukkoon hoitajia joka näköjään ainoa keino saada alalle väkeä, lasten pariin hakeudutaan mieluimmin mitä vanhusten hoidon pariin, vanhukset ei niin mukavia kuin lapset.
    No mitäpä minä näistä murehtimaan no ....

    1Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    " valtion on tuotettava lakisääteisiä palveluja jokaiselle "

    Tuosta vanhusten hoitaja pulasta joka uhkaa, nyt ilmenny ettei lastenkaan hoitaja mitoitusta kohta voida toteuttaa,.
    Rahalla tietysti, mutta mistä rahat valtavan isoon joukkoon hoitajia joka näköjään ainoa keino saada alalle väkeä, lasten pariin hakeudutaan mieluimmin mitä vanhusten hoidon pariin, vanhukset ei niin mukavia kuin lapset.
    No mitäpä minä näistä murehtimaan no ....

    Koska viime vuonna tuli julkisuuteen miten huonot liksat on esim lastentarhaopettajilla koulutukseen nähden, harva hakeutuu enää alalle.
    2200 euroa/kk saa vähemmälläkin
    tai samanpituisella kouluttautumisella voi kouluttautua toiselle alalle parempiin ansioihin.

    Ennen lapset olivat "hoidossa" tarhassa sen aikaa kun vanhemmat kävi töissä.
    "Tarhatädit" huolehtivat lapsista, lapset saivat leikkiä keskenään, he saivat ruokaa ja päiväunensa.

    Nyt sitä kutsutaan varhaiskasvatukseksi.
    Lapset ovat nyt varhaiskasvatuksessa.
    Päästäkseen "tarhatädiksi" nykyään pitää opiskella yliopistossa,
    suorittaa kasvatustieteen kandidaatin tutkinto,
    se vie ainakin 3 vuotta harjoitteluaika.
    Peruskoulupohjalta ehkä 3,5 vuotta.

    Tarhaan voi päästä myös sosionomin tutkinnolla "lastenohjaajaksi",
    se on alempi arvo kuin lastentarhaopettaja.

    Enpä tiedä huomaavatko lapset eron, ovatko he "hoidossa tarhassa " vai korkeakoulutetun
    opettajan antamassa "varhaiskasvatuksessa".

    Tiedän ja ymmärrän kyllä että varhaiskasvatus on ohjattua "esikasvatusta",
    "valmistaa" kouluun, mutta pitääkö lapsen saada koulutusta/varhaiskasvatusta heti
    1-vuotiaasta asti ?

    Äänestä

  • Mun tyttöni oli naapurin leski tädillä ihan pienestä kouluikään, samalla tavalla hoiti kuin omia lapsiaan ei siinä sen kummempaa,
    Sisko hoiti vieraita töikseen lapsia kotonaan, lapsia oli 3-4 , jotenkin ihmiset sen hoidon järjestävät.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ennen lapset olivat "hoidossa" tarhassa sen aikaa kun vanhemmat kävi töissä.
    "Tarhatädit" huolehtivat lapsista, lapset saivat leikkiä keskenään, he saivat ruokaa ja päiväunensa.

    Nyt sitä kutsutaan varhaiskasvatukseksi.
    Lapset ovat nyt varhaiskasvatuksessa.
    Päästäkseen "tarhatädiksi" nykyään pitää opiskella yliopistossa,
    suorittaa kasvatustieteen kandidaatin tutkinto,
    se vie ainakin 3 vuotta harjoitteluaika.
    Peruskoulupohjalta ehkä 3,5 vuotta.

    Tarhaan voi päästä myös sosionomin tutkinnolla "lastenohjaajaksi",
    se on alempi arvo kuin lastentarhaopettaja.

    Enpä tiedä huomaavatko lapset eron, ovatko he "hoidossa tarhassa " vai korkeakoulutetun
    opettajan antamassa "varhaiskasvatuksessa".

    Tiedän ja ymmärrän kyllä että varhaiskasvatus on ohjattua "esikasvatusta",
    "valmistaa" kouluun, mutta pitääkö lapsen saada koulutusta/varhaiskasvatusta heti
    1-vuotiaasta asti ?

    Tarhaan ei päässyt kuin köyhien yh äitien lapset.

    1Äänestä

Lepomäki on Orpon oppositiossa ja vaanii Orpon kaatamista jos Orpo hyväksyy veronkorotuksia
Stubb
ei pääse politiikkaan takaisin koska SNiinistö inhoaa ja on ilmaissut tämän yksityisesti kokoomusjohdolle joten Stubb ei ole käytettävissä Lepomäen kaatamiseen ennen kuin uusi presidentti on olemassa

Harkimo varmaan palaa pitemmällä tähtäyksellä takaisin kokoomukseen mutta se ei ole Orpon voitto

Orpo joutuu elämään tämän tilanteen kanssa

PETTÄJÄN TIEN SYMBOLIKSI OLEMME VALINNEET sinisen loikkarin kaikkien suosikin ministerin,
äänimäärä laski (ei valittu) Pirkko Mattila (Oulu), 6570 > 965
JOKA KILPAILI AIKANAAN YLI PUOLUERAJOJEN KANNATUSTA SAADEN LOHELAN KANSSA huippuvirasta eli PUHEMIEHEN PAIKASTA oli myös Soinin ja STerhon suosikki (Terho suositteli minullekin EU-vaaleissa naisäänestettävänä)

Äänestä

Voi, voi. Suomen toiseksi suurin puolue ja uhriutuminen sen kun jatkuu. Voisko jo vaihtaa levyä ja alkaa rakentamaan parempaa tulevaisuutta.

1Äänestä

Antaa uhriutua blogeineen, saasta miettii matuja,

Hallitus kun kasassa aletaan hoitamaan maan asioita, ongelma minkälainen hallitus jää nähtäväksi ilman persuja, Soinin persuja vielä sieti mutta Halllan saastaa ei tarvita.

2Äänestä
  • Niin niin, mutta, he jotka äänestivat perussuomalaisia on melko paljon, hekö saastaa? Olen sitä mieltä, että ei kaikista asioista todellisuudessa tiedetä, luullaan ja oletetaan vaan "tietäen". Kaiken lisäksi, olisihan se sen kansan osan mitätöintiä, joka perussuomalaisia äänesti, jollei heitä edes esitetä hallistuksee. Hallituksesta tulee sellainen minkä maa ansaitsee. Itketään myöhemmin tai kiitetään. Aika näyttää, huolestuttaa jo nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin niin, mutta, he jotka äänestivat perussuomalaisia on melko paljon, hekö saastaa? Olen sitä mieltä, että ei kaikista asioista todellisuudessa tiedetä, luullaan ja oletetaan vaan "tietäen". Kaiken lisäksi, olisihan se sen kansan osan mitätöintiä, joka perussuomalaisia äänesti, jollei heitä edes esitetä hallistuksee. Hallituksesta tulee sellainen minkä maa ansaitsee. Itketään myöhemmin tai kiitetään. Aika näyttää, huolestuttaa jo nyt.

    Persut ainakin tiedetään.

    Valistuneet kansalaiset tietävät, eivätkä äänestäneet persuja.

    Jos persut on hallituksessa, hallituksesta tulee sellainen kuin Halla-ahon äänestäjät ansaitsevat, eli päin peetä menee kaikki.

    Me, jotka emme äänestäneet persuja saamme kärsiä höhlien takia.

    1Äänestä

  • Huomenta ja hyvää pääsiäistä. Oletko ajatellut miksi perussuomalaisia äänestetään, he jotka äänestävät. Sehän kertoo jotakin jostakin ja siitä kannattaa olla huolissaan ja miettiä tulevassa hallituksessa keinoja oletetun/olevan epäkohdan korjaamiseksi.
    Höhliä saattaa olla muissakin puolueissa, varsinkin, kun edetään impulsiivisesti ajattelematta realistisesti asioita. Näinhän sitä tapahtuu jo pienissäkin yhteisöissä kuten perheissä. Perhehän on mikrokoossa oleva "valtio" monessa suhteessa, jopa puoluenäkökulmassa, eikö vaan.

    1Äänestä

HALOOO,,,,,

kaikki ne jotka halveksii perusuomalaisia kannataisi katsoa peiliin,
perussuomalaisetki ON IHMISIÄ peräti suomen omaa kansaa,,,,,,
perussuomaliset EI koskaan eole sortuneet samaan röyhkeään mielipiteeseen kuin esm Rinne, Rinne on YKS-KANATAISESTI ilmoittanu olevansa neuvottelukyvytön p kaikkkien kanssa,
perussuomalaiset sitävastoin ON ILMOITTANU USEIN
olevansa neuvotteluhaluinen IHAN KAIKKIEN KANSSA,

KETÄÄN SYRJIMÄTTÄ,

miettikää tarkaan ONKO Anntti RINTEELLÄ ÄLYÄ , älykkyyttä riittävästi voidakseen hoitaa koko suomen asioita päämisterinä,,,
kovin on supppea näkemys suomen omasta kansasta, ja sen tarpeista,

siilä vanha sanonta kertoo kaiken,,, raamatullinen viisaus ,,,

" joka itsensä ylentää se alennetaan "

Äänestä
  • Eikö muu auta kuin itsensä kehuminen kun ei konkreettista näyttöä saastalla.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö muu auta kuin itsensä kehuminen kun ei konkreettista näyttöä saastalla.

    aijaa Rinnekö saastaa,
    eipä kehtaisi kenestä noin törkeetä lausuntoa antaa,
    no se on sinun näkemys Rineestä
    ei kenekää oikean suomalaisen,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö muu auta kuin itsensä kehuminen kun ei konkreettista näyttöä saastalla.

    Persua tarkoin, en kyllä Rinnettäkään isommin kehu, en voisi kuvitella niljake blogi hallaa pääministerinä, se olisi pahinta mitä suomen kansalle sattuisi.
    Kyllä Rinne saa kelvata jos jättää vaali lupaukset sikseen.

    1Äänestä

  • Tottakai persut "on valmis" menemään minkä puolueen kanssa vain hallitukseen
    vain koska se olisi armopala heille, että joku huolisi.

    1Äänestä

Ihmeen paljon on persuvihaajia Suomessa.
Persut kunnostautuivat vaaleissa. Halla-aho on antanut uskoa tulevaisuuten. Ei ole enää vasemmiston ja oikeistoa vaan järki—ihmisten porvaristo.

Vaikka persoja on puolueena haukuttu ja hajoitettu, kuunnellaan edelleen järjen ääntä, joka kuuluu Halla-ahon puhuessa. Uudempi, pysyvämpi ja parempi aika on koittamassa jos ymmärrystä ja kykyä kannattajista löytyy.

1Äänestä
  • Persut kunnostauivat vaaleissa kepulikonsteilla saamalla liikkuvia ääniä, todellinen kannattaja lukunne on puolta pienempi.
    Minua ainakin inhoittaisi lipevä niljake hallituksessa, ei teistä ole yhteiskunnan rakentajiksi se on nähty.

    1Äänestä

  • Tuota minäkin ihmettelen: leppymätöntä persuvihaa, jolle ei tuntuisi olevan muita perusteluja kuin vahvat ennakkoasenteet. Onhan heidän joukossaan varmasti ääriaineksia, mutta vaikea uskoa, että sellaiset saisivat jalansijaa ja uskottavuutta parlamentissa.

    1Äänestä

Jos perussuomalaiset ovat Halla-ahon johdolla neuvottelukykyisiä, niin eikö heidän kanssaan voisi alkaa neuvotella maahanmuutosta ja sen vaikutuksista ilman kiihkoa ja solvausta. Järkevästi keskustelemalla saadaan tästäkin hyvä lopputulos.

1Äänestä
  • Mikä tällä hetkellä vika maahanmuuttossa kun tulijoita vähän, olemassa olevien kanssa on mutta ei ole kovin keinoja puuttua siihen kuten karkoitukset ja kiintiöpakolaisten ( 750 ) tulo onko se jumissa, viranomaiset päättäjien kanssa hoitavat sitä eikä siihen ole persuja tarvittu eikä pyydetä.

    2Äänestä

”Vanhoja puolueita” pitää jonkun uuden puolueen ravistella, koska Suomessa on omituinen talouspolitiikka. Vallinnut jo 90-luvun puolivälistä.

Eduskunta ja kunnat lisäävät tukea tuen perään sekä yrityksille että erityisesti yksityisille.
Siis sosialistista politiikkaa.
Samaan aikaan kunnat ja valtio myyvät tuottavia yksiköitään yksityisille yrityksille. Niitä yksiköitä, joita tarvitaan kustantamaan lisääntyviä tukia.
Siis kapitalistista politiikkaa.

Myyntejä perustellaan rahantarpeella tai ettei yksikkö tuota tarpeeksi.
Myynnin jälkeen parin vuoden päästä yksityinen nostaa hintoja 2-5-kertaiseksi, jonka sitten kansalainen joutuu maksamaan suoraan tuotteesta tai veroina.
Valtio ja kunta ei jostain syystä osaa tätä hintojen nostamista tehdä.
Maksaisin mielelläni esim. kunnalliselle energiatuottajalle enemmän, kun tietäisin voiton tulevan kuntalaisten omaksi hyväksi.

Erittäin omituista sosialismi-/kapitalismipolitiikkaa.

Äänestä
  • Kyllähän tämä tällainen meno on kuin suoraan kokoomuksen puolueohjelmasta. Kapitalisti on kapitalisti vaikka voissa paistais.

    1Äänestä

Meillä on kokoomus joka hoitaa talouspolitiikan sen ymärtää Rinnekin vastahakoisesti.

Nalle Wahlroosin neuvot olisi tarpeen.

1Äänestä

Rinteen tyhmä käytös ihmetyttää,
ei tommosen yhteistyökyvyttömän johtamana suomen asiat koskaa parane,

kovin on suppea sanavarasto Rinteellä kertomaan
miksi muut puolueet ei kepaa kavereiksi,

2Äänestä
  • Rinteen nöyryttävä, 20 vuotta sdp ilman pääministeriyyttä on ketuttanut, Rinne kun mukautuu valtiovarainministeri Orpon talouspolitiikkaan niin eiköhän tämä tästä.

    1Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Rinteen nöyryttävä, 20 vuotta sdp ilman pääministeriyyttä on ketuttanut, Rinne kun mukautuu valtiovarainministeri Orpon talouspolitiikkaan niin eiköhän tämä tästä.

    kuinka suomen taloutta voidaan hoitaa jos Rinne jankuttaa kahta kolmea sanaa,

    perustelemmatta syvemmin näkemystään,

    jos Rinne ei pysty näkemään k o k o n a i s u u t t a
    suomen koko polittisesta kentästä,
    jos Rinne EI käsitä että kaikissa puolueissa ON vaina suomen OMIA kansalaisia,

    kaikkien pitäisi tulla toimeen omassa maassaan,
    ei vain yhden ryhmän,
    kuten Rinteen puheista saa käsityksen,

    Rinteen ON mahdottomuus johtaa suomen politiikkaa,

    jotajalla pitää olla LAAJA_ALAISTA näkemystä KOKO suomen asemasta
    nyky euroopassa,

    pitää osasta myös PUOLUSTAA suomen asioita EU:ssa
    suomi ei kaipaisi enään ainuttakaan tyhmyri johtopaikoille,

    Rinne johtopaikalla huolestuttaa voi surku,,,

    Tyhmyydessä sinä lyöt kaikki laudalta, täysin ylivoimaisesti.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tyhmyydessä sinä lyöt kaikki laudalta, täysin ylivoimaisesti.

    taidat sinä ittekki saada kenkää isolla saappaalla
    ku Rinne pääsee huseeramaan

    enää puuttuu vain lipposen paavo kynimästä omia edustamaansa työkansaa ja eläkelisiä,,
    niin hyvä tulee,
    luottakaa vaan rinteeseen ja lipposeen erikoisesti,,, heh,,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    taidat sinä ittekki saada kenkää isolla saappaalla
    ku Rinne pääsee huseeramaan

    enää puuttuu vain lipposen paavo kynimästä omia edustamaansa työkansaa ja eläkelisiä,,
    niin hyvä tulee,
    luottakaa vaan rinteeseen ja lipposeen erikoisesti,,, heh,,

    Lipponen teki sen, mitä tilanne vaati,leikkausten piti olla tilapäisiä, seuraavan hallituksen budgetti perustui "Lipposen hallituksen tekemiin mokiin" eli leikkaukset eivät enää olleet vain tilapäisiä, vaan leikkauksia on tehty kauhakuormaajalla.

    Äänestä

  • Vast'ikään valtiovarainministeriön selonteossa suomen taloudellinen tilanne vaatii edelleenkin leikkauksia, kun jostain leikataan se vaikuttaa moneen asiaan.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vast'ikään valtiovarainministeriön selonteossa suomen taloudellinen tilanne vaatii edelleenkin leikkauksia, kun jostain leikataan se vaikuttaa moneen asiaan.

    `Voiskos joskus leikata sinne Paratiisiin vietävistä rahoista? Niistä kun on viimeaikoina puhuttu kovin vähän!

    Äänestä

Hallitus joutuu tällä kaudella tekemään raskaita päätöksiä, joista kukaan ei pidä. Siksi voisi olla hyvä, että se olisi laajapohjainen. Olisi taakan jakajia, koska mikään unelmavirka ministerin virka ei nyt ole.

1Äänestä

Valtio-opin emeritusprofessori Görän Djupsund että kansainvälisestä konfliktinratkaisijasta Pekka Haavistosta tehtäisiin pääministeri joka olisi yhteistyökykyisempi kuin Rinne, Osmo Soinivaara spekuloinut sitä samaa jos Rinteen neuvottelut menee solmuun, on tietysti Orpo mutta Haavisto olisi kuitenkin neutraalimpi, muita kun ei ole näiden kolmen lisäksi.

1Äänestä
  • Lopettakaa tyhmä vihanpito,
    Halla-Ahosta päämisteri,
    on neuvottelutaitoinen, EI syrji ketään, ottaa KOKO suomen tarpeet huomioon,
    Halla-Aho ON ehdottomasti ÄLYKKÄIN , pätevin neuvottelutaitoisin,
    noista kenestäkään muusta änkyrästä,
    Rinne ihmeen änkyttäjä, änkyröi kaikkien kanssa,
    samoin nuo muut on tyhjän äkyröitä,

    HALOOO,,,, suomella on FIKSU PÄTEVÄ Halla-AHO päämisteriksi,
    NYT ON paras kelvata kaikille,,, TULIKO SELVÄKSI,,,,

    typrä änkytys ja änkyröiminen pitää lopettaa,

    missä piilee sivistys,
    onko sitä ollenkaa orpolla, rinteellä ym.
    paitsi ainoastaan Halla-Ahoko on ainoa sivistyny neuvottelutaitoinen henkilö suomessa,
    joka EI SYRJI KETÄÄN,

    haloooooo,, nythän PITÄISI OLLA KOKO SUOMEN TALOUDEN KUNTOON LAITTAMINEN TÄRKEIMPÄNÄ TEHTÄVÄNÄ
    ja ihmisten työllistäminen,,

    missä piilee järki , missä piilee sovittelutaito ketään syrjimättä, rinteellä orpolla ym.lla äkrillä pössiköillä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lopettakaa tyhmä vihanpito,

    Ei perkele sitä päivää ei tule jolloin uusnatsi rasisti meillä pääministeri.

    Halla-aho voi olla hyödyksi hallitusneuvotteluissa tarjoilemalla neuvottelijoille kahvia, ym. virvokkeita. Halla-aho tekisi sen ammattitaidolla.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei perkele sitä päivää ei tule jolloin uusnatsi rasisti meillä pääministeri.

    sinä " ei perkele "

    älä yhtää kiroile,
    teet ittesi naurettavaksi,
    varmasti tiedät,
    melkein kaikki perussuomalaiset on entisä SDP:stä lähteneitä äänestäjiä, hihiii,,
    omiasi puoluetoverita kiroilet ja panettelet, hihihiii
    tuu sinäki perussuomalaisiin , täällä on sinun kavereita vaikka kuinka paljon,
    persut on viisaampi puolue kuin SDP

    Äänestä

Ehei ei persuja hyväksytä edes hallitukseen, muita mukavia vitsejä.

1Äänestä

EU kieltää persujen valtaan pääsyn. Niillä puntti tutisee!

Äänestä

"Miksi pidät yllä Rinteen parjausta lähes joka ketjussa ?
Ihan niin kuin mamun vihaajat tunkee joka paikkaan mamuvihakirjoituksen.
Kyllästyttävää"

Rinteen saa pois viimeistään 2023 vaaleissa pysyvästi

Raiskaajamatua ei saa koskaan pois edes väliaikaisesti se on saanut kansalaisuuden ja vaikka ei olisikaan ei sitä
mikään ota sitä ei edes Rinne ota

Raiskaajamurhaajamatu ja Rinne eivät ole sama asia

Raiskaajamatuja voitaisiin käyttää lääkäreinä Rinnettä ei voi
Helsinki kärsii niin kovasta lääkäripulasta, että poliitikot pohtivat ruuhkien purkamista yksityisille lääkäriasemille Yli tuhannelle kaupunkilaiselle on tänä vuonna jo ostettu lääkäripalveluita Mehiläiseltä ja Pihlajalinnalta

Äänestä
  • höh, lueppas oma teksti,
    eiköhän se ole just toisinpäin
    Rinne ja SINÄ vihaatte perussuomalaisia
    tehän olette sen ilmaisseet hyvin selvästi,

    Halla-Aho on ilmaissu hyvin selvällä suomen kielellä, hän VOI NEUVOTELLA kaikkien kanssa KETÄÄN EI SULJETA POIS,

    mieti kumpi on viisaampi Rinne töyksäyksineen vihapuheineen,
    SYRJII toiseksi suurinta puoluetta,
    vaikka oma suomen kansa on äänestäny molempia,
    kuinka tämä on käsitettävissä,

    vai Halla-Aho joka voi keskustella ihan kaikkien kanssa
    SYRJIMÄTTÄ KETÄÄN,,

    suomessa on tyhmyys huipussaan,,,

    Äänestä

  • LÄÄKÄRIPULASTA+on+valitettu+jo+vuosikymmeniä,+vaikka+lisää+on+tullut+tuhansia+ja+tuhansia!+Samaa+valitetaan+varmaan+myös+tulevatkin+vuosikymmenet,+jos+käytäntöjä+ja+tuloksia+ei+saada+paremmisksi.Jos+tulokset,+vankka+näyttö+pyörii+siinä+13%:n+tienoilla,+kuten+on+tutkittukin,+niin+kyllä+lääkärivajetta+alalla+riittää.Yrittäkäähän+ensimmäiseksi+saada+tuota+prosenttilukua+nostettua+huomattavasti,+niin+johan+lääkäreidenkin+puute+vähenee+huomattavasti!

    1Äänestä

Rinne aloittaa hallitus tunnustelut sillä siisti, Halla-ahostako pääministeri ei ikinä jos minusta kiinni, muut puolueet eivät edes mieti sitä edes hallitukseen.

1Äänestä
  • Halla-aho ei ole sinusta kiinni
    vaan roikut tyhjä päällä

    Äänestä

Lisää lapsia Suomeen, kuulutti Rinne eikä ole yksin.
Auttaisiko verohelpotukset asiaa Suomessa ?

Unkarin Diktaattori Orban on keksinyt keinon lisätä lapsilukua.
Unkarissa on paljon romaneja, joilla on paljon lapsia.
Koska Orban ja unkarilaiset pitävät itseään romaneja parempina ihmisinä,
Orban on luvannut verovapauden neljä lasta tai enemmän synnyttäville
unkarilaisille, että unkarilaiset pysyvät enemmistönä maassa.
Sellaista on Orbanin politiikka Unkarissa,

mutta vakavasti ottaen, jos Suomessa saisi lisää lapsilisää tai verohelpotuksia jo toisesta lapsesta alkaen rohkaisisiko se nuoria perustamaan perheitä ?

Romanitkin ovat unkarilaisia, mutta verovapaus ei koske heitä - tietenkään,
koska useimmissa romaniperheissä on 5-10 lasta.

1Äänestä

Hallitustunnusteluja on nyt käyty.
Kysymykset seuraavana.
Vapun jälkeen taas "tunnustellaan".
Eli keskustellaan.
Toivottavasti saavat nopeasti hallituksen kokoon.

Äänestä

Koska Halla-aho ei edes kadu käyttämiään epäsosiaalisia ilmaisujaan maahantulijoista, hän sulkee perussuomalaiset jatkoneuvotteluista ja lisää käytännössä samalla Kepun mahdollisuuksia päästä hallitukseen 1 -2 ministerin miehityksellä,

Äänestä
  • Tunnetusti Rinne ON tyhmä, selkeästi on kui pikkulapsi olisi saanu karkin, ku pääsi hallitus nuevottelijaksi,
    on yhtä tyhmä kuin Lipponen aikoinaan hah,
    Lipponenki oli just samanlainen raukka , tyhmyys huipussaan,
    kuin olisi karkin saanu ku pääsi aikoinaan johtoon, tulos oliki sitten sen näköistä, petti omat äänestäjänsä, teki työkansata köyhiä ku keksi eläkeleikkurin, voi vain kiroilla perrrr,,,

    tämä harvinaisen tyhmä sakki ei tajua
    perussuomaliset on IHAN SAMANLAISIA suomalaisia ,
    suomen kansalaisia, jopa sivistyneempiä korekasti kouluttautuneita, monetkin
    kuin SDP:n porukka on, rinnekki on jopa tyhmä,

    Rinne yrittää nostaa itsensä jalustalle
    ÄNKYTTÄMÄLLÄ yhtä ja samaa lausetta,
    ei osaa edes kunnolla perustella äkytystään,

    VOIKO suomi saaha tyhmempää tökäystä pääministeriksi,,,
    SURKU ja suuri vahinko suomen kansalle,

    todellisuudessa omien äänestäjiensä pettureita,

    Äänestä

  • Rinne on kuiteskii hallitusta kokoamassa.

    Soinin aikaan hänen puolueensa oli lähempänä inhimmillistä perussuomalaisia, perussuomalaiset nimi tarkoittaa enemmistöä kansasta, ei suomalaisista enemmistö ole uusnatsi mielisiä.

    1Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Rinne on kuiteskii hallitusta kokoamassa.

    Soinin aikaan hänen puolueensa oli lähempänä inhimmillistä perussuomalaisia, perussuomalaiset nimi tarkoittaa enemmistöä kansasta, ei suomalaisista enemmistö ole uusnatsi mielisiä.

    Mitä logiikkaa tuo on ?
    Perussuomalaiset n i m i ei tarkoita enemmistöä kansasta.

    Ennen olisi jossain yhteydessä voinut sanoa: "Olen tällainen perussuomalainen,
    suomalaisen prototyyppi.
    Mutta enää ei voi sanoa, koska mielikuva yhdistyy puolueeseen, Perussuomalaisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tunnetusti Rinne ON tyhmä, selkeästi on kui pikkulapsi olisi saanu karkin, ku pääsi hallitus nuevottelijaksi,
    on yhtä tyhmä kuin Lipponen aikoinaan hah,
    Lipponenki oli just samanlainen raukka , tyhmyys huipussaan,
    kuin olisi karkin saanu ku pääsi aikoinaan johtoon, tulos oliki sitten sen näköistä, petti omat äänestäjänsä, teki työkansata köyhiä ku keksi eläkeleikkurin, voi vain kiroilla perrrr,,,

    tämä harvinaisen tyhmä sakki ei tajua
    perussuomaliset on IHAN SAMANLAISIA suomalaisia ,
    suomen kansalaisia, jopa sivistyneempiä korekasti kouluttautuneita, monetkin
    kuin SDP:n porukka on, rinnekki on jopa tyhmä,

    Rinne yrittää nostaa itsensä jalustalle
    ÄNKYTTÄMÄLLÄ yhtä ja samaa lausetta,
    ei osaa edes kunnolla perustella äkytystään,

    VOIKO suomi saaha tyhmempää tökäystä pääministeriksi,,,
    SURKU ja suuri vahinko suomen kansalle,

    todellisuudessa omien äänestäjiensä pettureita,

    Miköhän sinun alykkysosamäärä on? Älä silti menetä toivoasi, ties vaikka joskus se riittåisi Arkadianmäellä siivoojan duuniin.

    Äänestä

Halla-aho ON täysin yhteistyökyvytön,,,,,,

noin änkyrää PIKKUSIELUA ei suomessa ikinä ennen ole ollu,

Halla-aho on vähemmän sivistyny TÖKÄYS,,,,,,,

Halla-aho EI tajua perussuomalaisetki ON OIKEITA SUOMALAISIA, ihan YHTÄ HYVIÄ KUIN Halla-aho ITSE, EI ainakaa HUONOMPIA IHMISIÄ,

kuinka Halla-aho KEHTAA SYRJIÄ OMIA SUOMEN KANSALASISIA,,,

PERUSSUOMALAISET ON KORKEASTI SIVYNEET,

Demarit ON NEUVOTTELUTAITOISIA,
YHTEISTYÖKYKYISIÄ KAIKKKIEN KANNSSA

KETÄÄN SYRJIMÄTTÄ,,,

Halla-aho ON OUTO SUOMALAISEKSI,
erittäin outo änkyttäjä,
liekkö aivoissa pahastikki vikaa,

Äänestä
  • > noin änkyrää PIKKUSIELUA ei suomessa ikinä ennen ole ollu,

    Kuinka esität pikkusieluksi, kun hän puhuu globaalista ongelmista! Kuten kun esim. ilmastoongelmista on ollut kyse!
    Valtettavasti kovin vähän näin laaja näkemys on saanut kannatusta!

    Äänestä

  • Höntti ei nyt huutaisi aina.

    1Äänestä

Sureeta yritystä Rineeltä, ei tule onnistumaan,
änkyrä töksäys
ei ole keskustelutaitoinen
kaikkien kanssa
on itse ilmaissut vastenmielisyytensä,

Äänestä
  • Rinne on ihan j e e s !
    Ja SDP.

    1Äänestä

Jokainen hallituksen muodostaja aina ja iankaikkisesti on kysellyt ja ottanut selvää muitten puolueitten meiningeistä. - Nm. Mitä muuta jäänyt väliin

1Äänestä

Rinteen hallituskysmykset tuottavat ongelmia Rinteelle
hän saa viherpunaisten tuen eli vasemmistoliiton ja vihreiden
ja ehkä RKP:n se siitä

Rinne esim. kysyy miten paljon törsätään Afrikkaan (1200 miljoonaa ihmistä korruptiossa takapajulassa) "Mikä rooli Euroopan on otettava yhteistyössä Afrikan unionin ja sen jäsenmaiden kanssa Afrikan kehittämisessä" Rinteen hallituskysymys miten paljon pistetään Afrikkaan"

Eihän nämä ja ilmastomuutos ole Suomen rahoitettavissa vaan kolonialistivaltioiden ja Kiinan jossa kulutetaan kuin hullu mies huittisissa

Osaamaton koulujakäymätön perijäjuntti Haavisto taas vaatii osaamista hallituksen vastattavaksi eikä ole itse mitään osannut
"Emme tule pärjäämään ilman osaamistason nostoa "

Miten niin, perijäylioppilas Pekka Haavisto pärjää hyvin ilman osaamista käymättä kouluja

Äänestä
  • Lue toisessa ketjussa vastaus itsellesi tähän samaan höhlään kirjoitukseesi.
    Jos et ymmärrä ihmisten puhetta, tässä tapauksessa Rinteen, älä levitä väärää tietoa joka ketjussa.

    Äänestä

  • "Miten niin, perijäylioppilas Pekka Haavisto pärjää hyvin ilman osaamista käymättä kouluja"

    En jaksanut lukea, mihin viittasit tuossa Pekka Haaviston arvostelussa, mutta kyllä Haavisto on meriitinsä näyttänyt mielestäni hyvin.

    Toista on tämän palstan "asiantuntijat", jotka kokoavat hallitusta ilman pyytämättä ja epäselvää onkin, että minkälainen koulutus on takana?

    Eniten minua häiritsee tämän huutajan (joka kirjoittaa isoilla kirjaimilla sanomaansa) mielipiteet, kuinka häneltä on kaikki ryöstetty juuri Sipilän ja Orpon vuoksi?

    On muka leikattu ja ryöstetty kaikki?

    Miksi minulta ei ole viety mitään? Työeläkkeeni on noussut aina hieman. Mitään tukia en ole saanut/hakenut, siis asumis-, tai toimeentulotukea, koska eläkkeeni riittää hyvin, vaikka siitä viellä otettaisiinkin jokunen satanen näiden luusereiden elättämiseen.

    Terveydenhuoltokin pelaa hyvin, paitsi hammaslääkärille on kohtuuttomat jonot toistaiseksi.

    Minä olen todella tyytyväinen nykyiseen yhteiskuntaan, kun vertaan lapsuuteeni, mitä silloin oli ja sekin aika oli minulle kultaista aikaa, mutta äidilleni ei ehkä hänen työmääräänsä nähden, saati olemattoman eläkkeensä, joka oli se perus kansaneläke.

    Olihan hänellä sentään koti, siis omakatto päänsä päällä ja veljeni huolehtimassa häntä loppuaikoina. Missään kusivaipoissa hän ei joutunut olemaan ennen kuolemaansa.

    Luuserit vain valittaa.

    1Äänestä

  • Afrikan Unioni on 55:n Afrikan valtion järjestö.
    Oli fiksua Rinteeltä ehdottaa Euroopan Unionin ja Afrikan Unionin yhteistyötä
    Afrikan olojen kohentamiseksi esimerkiksi koulutuksella,
    että afrikkalaiset oppisivat pärjämään omillaankin,
    koska Eurooppa ei tule selviytymään pakolaisista, joita tulee olemaan tulevaisuudessakin
    satoja miljoonia.

    Eikö se ole paljon parempi kuin että pakolaiset säntäävät ympäri maailmaa hakemaan turvapaikkoja ?

    Oli liian fiksua asiaa sinulle, et ymmärtänyt.

    Äänestä

Iltauutisissa vihreet naiset etupäässä elämöivät metsien monimuotoisuudella ja ilmastolla sekä kritisoivat Kemiin aiottua uutta tehdasta. Täysiä idealistisiä hölmöjä nuo ämmänläpykät: rahaa jaetaan mutta mistä kakusta? Se on vihreille kai oma taikaseinä kuten mamuille.

1Äänestä
  • Muistetaan miten vihreät sai alkunsa Saksassa. Frankfurtin yliopistossa -57 vasemmisto-opiskelijajoukko totesi ettei itäinen yhteiskunta tule koskaan kehittymään ja pärjäämään läntiselle, joten vaikeutetaan ja rikotaan mahdollisimman paljon läntisiä talouksia ja yhteiskuntia. Tästä syntyi vihreä liike.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kun Rinne kertoo avauksestaan hallituksen muodostamiseksi, hän korostaa seuraavaa:

Kaikille puolueille esitetään samat kysymykset?? Ihanko totta? Jopa perussuomalaisillekin? Onko tuollaista osaamista ja taitoa koskaan ennen edes yritetty? Kyseessähän on selvä oikeudenmukaisuus, joka varmaan näkee nyt päivänvalon ensi kerran ihmiskunnan historiassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu