Timo Soini aloitti poliittisen uransa populistisena sutkauttelijana ja kohtasi poliittisen uran päätöksen suurena petturina, petettyään äänestäjänsä ja puolueensa kahteen kertaan.
Timo Soini on nyt totaalisen yksin menetettyään lähimpien avustajiensa ja äänestäjien luottamuksen lopullisesti hävyttömän epärehellisellä toiminnallaan.
Timo Soini tulee jäämään poliittiseen historiaamme sen suurimpana narrina!
Timo Soini - poliittisen historiamme suurin narri!
36
63
Vastaukset
- Anonyymi
Soini on Suomen politiikassa ainutkertainen, koska pisti kaksi puoluetta konkkaan...
- Anonyymi
Timo Soini ja muut siniset loikkarit saivat ansionsa mukaan. Tulevaisuus meni. Soinin johtamaa ylihärskiä äänestäjien pettämistä, ei Suomessa ole aiemmin nähty tässä mittakaavassa. 2015 kootun hallituksen hallitusohjelma vesittyi heti alkuunsa mm. maahanmuuttokirjausten osalta, mutta tämä tuntui sopivan hyvin Soinille ja hänen tuolloisille PS hännystelijöilleen. Oli alun pitäenkin selvää, että niin Kepu, kuin Kokoomuskin juoksuttavat Soinilaisia mielensä mukaan, ja sitähän riitti.
Likaisinta sinisten loikkauksessa oli se, kuinka toiminta organisoitiin Kepun ja Kokoomuksen painostuksella, Tasavallan Presidentin myötävaikutuksella ja kuinka eräänä vaikuttimena oli muutaman loikkariministerin omien asemien, eli ministeriyden jatkuminen. Näin menetellen paitsi loikkarit, niin myös eräs muu edellä mainittu valtiojohtoon kuuluva henkilö, sylkivät aivan avoimesti äänestäjiään silmille. Tasavallan Presidentin kuuluu kai yhä edelleen olla puoluepolitiikan yläpuolella, eikä ainakaan missään tapauksessa sekaantua jonkun puolueen puheenjohtajavaalien tuloksiin. Sillä kuten nyt vaalituloksesta näkyy, oli kyseessä 2015 ennen kaikkea Perussuomalaisten puolueen ja sen ideologian, sekä arvopohjan äänestäminen. Siinä ei äänestetty suinkaan PS:n Kepu, kokoomus myönteisyydestä, eikä kyvystä antaa edellä mainituille periksi.
Oman lisänsä tähän tuo se seikka, että mikäli Soini loikkareineen olisi kieltäytynyt heittäytymästä rähmälleen Kepun ja Kokoomuksen edessä v 2017 PS puoluekokouksen jälkeen, olisi eräänä varteenotettavana vaihtoehtona saattanut olla tuolloisen hallituksen kaataminen. Mikäli näin olisi käynyt, olisi Suomi muuttunut jo vuoden 2017 lopulta lähtien. Nämä kaikki yhteen summattuna vain korostaa Soinin ja muiden loikkareiden alhaista poliittista moraalia. Täysin selkärangattomia olivat ja ovat sitä edelleen, sillä petturi on yleensä räikeämmän luokan opportunisti, joka kykenee uusimaan tekonsa, mikäli hänelle siihen tilaisuus avautuu.
Hyvänä esimerkkinä Porilainen Ari Jalonen: 2015 Eduskuntaan PS:n listalta. Loikkaus Sinisiin 2017 PS:n puoluekokouksen jälkeen. 2019 eduskuntavaaleissa sitoutumattomana Kokoomuksen listalla (ei valittu). 2019 Europarlamenttivaaleissa jälleen sinisten listalla. Kyllä sinisillä yhä edelleen takki kääntyy ennennäkemättömästi. - Anonyymi
Varmasti niin on asia, mutta pystyi jallimaan suomalaisia 20 vuotta.
- Anonyymi
Eihän Soini narri ole, vaan häntä ja persuja äänestäneet. Tai oikeammin ovat narrattavia. Pätee myös Halla-ahon äänestäjiin,
- Anonyymi
Soinia harmittaa nyt kovasti.
Halla-ahon Persut sai 538700 ääntä.
Historin suurin Persu-jytky.- Anonyymi
Katkeraa huomata hra TSoinille ettei TSoinia tarvita enää yhtään mihinkään valtaisasta uhosta huolimatta
- Anonyymi
Se nyt jäi epäselväksi, että mitä Soini sai aikaiseksi, SMP:ssa, perussuomalaisissa tai sinisessä tulevaisuudessa?
Timo Soini ja Paavo Väyrynen ovat henkilöitä, jotka haluavat olla esillä tekemättä mitään. - Anonyymi
STL liikkeelle ei taida olla mitään muuta selitystä kuin se että patea pitäisi olla koko ajan joku haastattelemassa puolue "johtajana"
Harmi vain niitä puijattuja - Anonyymi
Ei Soini jytkyjä kerännyt. Sen teki muut puolueet tupeksimalla.
- Anonyymi
Mielenkiintoista nähdä, millaisen palkintoviran tämä varsin tuhti sisäsiistiksi pieksetty kepu-kokkare puudeli kuittaa siitä, että istui aina hiljaa ja kiltisti, kun Sipilä, tai Orpo käski. Eikä tuo pahasti kai läähättännäkään...? Soinin voisi nimittää heti paikalla niin Kepun, kuin Kokoomuksenkin kunniajäseneksi. Niin uskollinen tuo oli isäntiään kohtaan.
- Anonyymi
Soini haistoi, että kansassa kytee ulkomaalaisviha. Hän avasi puolueensa heille, avasi siis pandoran lippaan. Sai ison jytkyn. Lopulta nämä halla-aholaiset kaappasivat koko puolueen.
- Anonyymi
Halla-aholaiset saivat puolueen sen jälkeen, kun opportunisti Soini antoi kaikki hallitusohjelman maahanmuuttokirjaukset periksi, ja osoitti muutenkin haluttomuutta perätä niitä arvoja kokoomukselta ja kepulta, mitä hän itse muiden ps-loikkareiden mukana oli käyttänyt varsin keskeisinä argumentteina valituksi tulemiseensa. Toisin sanoen; täysi takinkäännös ja aivan ehdoitta omien äänestäjiensä suuntaan. Palkkioksi tuolloiset > myöhemmät siniset ministerit saivat pitää paikkansa. Mitä muuta tuo on, kuin oman edun räikeää tavoittelua, ja samalla PS:n äänestäjien järjestelmällistä pettämistä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Halla-aholaiset saivat puolueen sen jälkeen, kun opportunisti Soini antoi kaikki hallitusohjelman maahanmuuttokirjaukset periksi, ja osoitti muutenkin haluttomuutta perätä niitä arvoja kokoomukselta ja kepulta, mitä hän itse muiden ps-loikkareiden mukana oli käyttänyt varsin keskeisinä argumentteina valituksi tulemiseensa. Toisin sanoen; täysi takinkäännös ja aivan ehdoitta omien äänestäjiensä suuntaan. Palkkioksi tuolloiset > myöhemmät siniset ministerit saivat pitää paikkansa. Mitä muuta tuo on, kuin oman edun räikeää tavoittelua, ja samalla PS:n äänestäjien järjestelmällistä pettämistä?
Soinin kirjoituksia lukiessa tulee erittäin selväksi että mitään maahanmuuttokirjauksia ei ollut tarkoituskaan vaatia toteutettavaksi kun herra isoherraa ei kiinnostanut pätkääkään äänestäjien asia
- Anonyymi
Ottaako tuo sisu puupääryhmä seuraavaksi vallan ? Hallishan on oikeesti onnellinen vain kirkoslaavinsa kanssa.
Onnea vaan sahurille kanssa !- Anonyymi
Mites noi iltalääkkeet? muistitko ottaa niin kuin lääkäri on määrännyt, vai täytyykö taas laittaa jannu suljetulle? Joulupukki ei tule vierailulle .
- Anonyymi
On varmaan raskas taakka kantaa loppuikä petturin leimaa otsassaan. Usein tällaiset henkilöt joutuvat sosiaalisen paineen edessä erakoitumaan. Vrt. Jammu Siltavuori.
- Anonyymi
Voi olla, että joku yrittää napata tuon leiman pois Timon otsasta... vaikkapa Vermossa, jos sinne enää kehtaa vaappua..
- Anonyymi
Timo Soinista kuoriutui itsekäs kusipää heti hänen jouduttuaan eroamaan Perussuomalaisista.
- Anonyymi
Onneksi Timo Soinin siivet on nyt leikattu ikuisiksi ajoiksi. Tuollaiset kusipäät vievät uskottavuuden Suomen poliittiselta järjestelmältä.
- Anonyymi
Timo Soini, älä viitsi puuttu asioihin, jotka eivät sinulle kuulu. https://www.is.fi/politiikka/art-2000006084891.html
- Anonyymi
Nautin sen havaitsemisesta kuinka kaukana äänestäjien odotukset ovat poliittisista realiteeteista.
- Anonyymi
Minusta Soini höpinöihin ei kannata kiinnittää huomiota. Mies on totaalisesti mennyt mahalleen ,kuten oppi-isä Veikko Vennamo, joka kannettiin eduskunnasta ulos...........
- Anonyymi
Soini puhuu arvostelevasti "veivikauloista". Se tarkoittanee hänen kielessään havaittavaa kaulaa
- Anonyymi
Minusta tuon hevonperseen (Timo Soinin) kannattaisi pitää turpansa kiinni, sillä sieltä ei viimeaikoina ole kuultu kuin katkeroituneen entisen poliitikon vuodatusta. Jos poliittinen mandaatti puuttuu, niin silloin se puuttuu ja siihen pitää Soininkin olla tyytyminen.
- Anonyymi
Läskillä tehdyssä kaulassa ei kenelläkään mitään ylpeilyn aihetta luulisi olevan, lihaksia ei kasva syömällä ja istumalla, vain itselleenhän voi yrittää uskotella mukamas lihaksilla
- Anonyymi
Soini helppoheikkeineen pääsi nauttimaan hiki otsassa pusertamaansa
aktiivimallia. - Anonyymi
Timppa meni sitten ja veti kerralla kaiken alas vessanpöntöstä. Lienee kova verenpaine vienyt harkintakyvyn..
- Anonyymi
Timo Soini on pettänyt kaikkien luottamuksen!
Timo Soini otti nokkiinsa hävittyään Perussuomalaisten puheenjohtajakisan ja houkutteli pienen joukon Perussuomalaisia mukaansa vain voidakseen itse jatkaa ulkoministerinä. Nyt sitten, kun petturuus ei näyttänyt kevään vaaleissa enää kantavan, niin Timo Soini ei uskaltanutkaan lähteä ehdokkaaksi täydellistä mahalaskua pelätessään. Tässä Timo Soini petti samalla kertaa siniset, jotka olivat luottaneet Timo Soinin vetoapuun kevään vaaleissa.
Täytyy sanoa, että Timo Soini oli kyllä rottamaisin henkilö mitä Suomen politiikassa on pitkiin aikoihin nähty. Onneksi hän on nyt siirtynyt pois suomalaisesta politiikasta lopullisesti! - Anonyymi
Tuolla sinisten sivuilla, satiiriako lie vai mitä, mutta esitetään Soinille myönnettäväksi sinisten kunniapuheeenjohtajuus. Yhtenä syynä se, että hän on sinisen puolueen luoja. Sehän on tiedetty, vaikka ei ole ääneen sanottu. Eikä vain luoja, vaan myös alasajaja. En tarkoita, että Soinin tuella menestys olisi ollut suurta. Ehkä kuitenkin vähän parempaa kuin nykymenolla. Ns. ykköskaarti on jättäytynyt pois toiminnasta. Vielä menevät 8.6. Espooseen, jossa kuuleman uusi puheenjohtaja valitaan. Kuuleman nuorten tehtävä nostaa sininen puolue voittoon. Siinä onkin tekemistä. Ensin Soini hyppäsi Siniseen puolueeseen, sitten ne 20 perässä. Isä Aurinkoinen, siellä varma menestys. Mutta Isä suunnitteli jo muuta. Piti saada olla ulkoministerinä.Muusta ei väliä. Arvuutteli kuukausikaupalla vaaleihin osallistumistaan. Koko homma peliä ja huiputusta.
Nyt viimeinen näytös. Eivät halua lopettaa puoluetta. En usko nuorten olevan niin tyhmiä, että millekkään alkavat. Muuten tiedättekö, mikä tässä sinisten tarinassa on se villakoiran ydin. Se on Soinin ministeripesti. Muutkin saivat jotakin palkkioksi, mutta Soinin hillotolppa oli pääasia. - Anonyymi
Keskusta tarjosi perussuomalaisille loikkareille eli tuleville sinisille mahdollisuutta loikata keskustapuolueeseen. Soini ei tätä hyväksynyt, vaan perusti sinisen puolueen. Ei yksin vaan näiden hillotolppakavereiden kanssa. Soinin ministeriura on lopussa ja tilanne on se, että sinistä puoluetta ei enää tarvita. Lopetuskokous 8.6.?
- Anonyymi
Ne, jotka ovat uskoneet Soiniin, ovat myös narrattavia.
- Anonyymi
Soini alkaa olla nyt sitten poliittinen vanha raato!
- Anonyymi
Pidetään vanha raato pinnalla.
- Anonyymi
Nyt on Herra Soinilla aikaa lennellä jenkkeihin rukoilemaa ja osallistumaan muualla mielenilmaisuihin jotka tukevat hänen uskontoaan
- Anonyymi
No, nyt se yrittää väsätä jonkin kirjan omasta populistin ajastaan politiikassa. Koko tuo ajatus tuntuu jokseenkin hupaisalta, ikäänkuin vitsiltä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2976844Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652069- 1751797
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151287- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71156RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541066Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411031Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982