viha on (vaimentumassa) poissa mutta jäljelle jäi turha olo.
mitä väliä oikeastaan millä oli tai ei ollut?
mitä vihasin, miksi vihasin tai en vihannut? johtuiko viha vai rakkauden puutteesta?
kuitenkin se kesti huomattavat 18 vuoden mitan. siis se jämähtänyt pitkäkestoinen perimmäisiin tunteisiin juuttunut viha joka aina tietyissä tilanteissa tahtomattaan aktivoitui ja sai käyttäytymään aina samoin ja tietyllä tavalla.
se sai jo toivomaan että kuolisin . vihasin kai itseäni eniten, mutta olisin toivonut että joku muu olisi todistanut itse vihani oikeutetuksi minut tappamalla. mutta sitten ei kuitenkaan minua tapettukaan vaikka olin oma ärsyttävä itseni. nyt minulla on vain äärimmäisen turha olo olen kuintekin häviinyt elämässä.
miksi vihasin tai en vihannut
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k17610705Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t907525Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t307383Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37376Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa885753Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus525228Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset314976Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk124801Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k32142Ei muuta kun kylärinkiä ajamaan!!!
Huomenta! Tuossa ku kylän pinnassa asunu koko iän, nii viime vuosina nii harmittanu ku viikonloppusin niin hiljasta, sil361593