Vaikka siirtokarjalaisille ei ollut sijaa ruots pohjanmaalla (maanhankintalakiin 1944 pakotettu ruotsalaispykälä joka vapautti ruotsalaisalueet siirtokarjalaisten asuttamisesta) he toivat kuitenkin mukanaan hienoja perinteitä
Virpominen uudehko perinne Etelä-Pohjanmaalla
"Virpomiskulttuurien sekoittuminen on tapahtunut vain muutama vuosikymmen sitten. Vuonna 1942 Jalasjärvellä syntynyt Salme Henell kertoo, että hänen lapsuudessaan lapset eivät vielä lähteneet Etelä-Pohjanmaalla virpomaan.
– Virpominen on alkanut täällä eri paikoissa hieman eri aikoihin, mutta ehkä yleisesti vasta 1970-luvulla.
– Virpominen tuli Pohjanmaalle siirtokarjalaisten mukana niin kuin monet muutkin perinteet esimerkiksi ruokakulttuuriin, Salme Henell arvelee."
https://yle.fi/uutiset/3-7907344
Virpominen uudehko perinne Etelä-Pohjanmaalla
"Virpomiskulttuurien sekoittuminen on tapahtunut vain muutama vuosikymmen sitten. Vuonna 1942 Jalasjärvellä syntynyt Salme Henell kertoo, että hänen lapsuudessaan lapset eivät vielä lähteneet Etelä-Pohjanmaalla virpomaan.
– Virpominen on alkanut täällä eri paikoissa hieman eri aikoihin, mutta ehkä yleisesti vasta 1970-luvulla.
– Virpominen tuli Pohjanmaalle siirtokarjalaisten mukana niin kuin monet muutkin perinteet esimerkiksi ruokakulttuuriin, Salme Henell arvelee."
https://yle.fi/uutiset/3-7907344
Vastaukset 12
Vanhimmat
Näköjään sensuuri poistaa kommentit joissa paljastetaan pietarsaaren todellinen tila. Kaupungilla olisi tilaisuus olla viihtyisä pikkukaupunki jossa on mukava asua ja tehdä töitä mutta paikalliset uskovaiset huumehörhöineen ja rkpn suomalaisvihamielinen politiikka ajaa suomenkieliset pois sveduparatiisista.Työelämässä ruotsinkielisyys on ainoa valtti ja muualtatulleita karsastetaan. Pietarsaaressa todellakaan ei asu laatu vaikka rkp propaganda näin väittääkin. Ongelma on myös suomenkielisten junttien leirityminen eri kaffepöytiin ja näin ei koskaan tule olemaan mitään yhteistä eri järviltä tulleiden ja kaupunkilaisten suomenkielisten välillä. Järviseututalon mummot ja ukot kolmosen korruptiodemarit toimpparin muumiot ja antifarikollset ja kaikenkarvaiset uskovaiset yhdessä pimeiden ruotsinkielisten sisäsiittoisten pökiöiden kanssa tulee takaamaan pysyvän laskusuhdanteen väkiluvussa jota ei edes maahantunkeutujien vyöry pysty pysäyttämään. Lopullinen lasku tulee silloin kun isontehtaan kunnosspito leikataan ja koneisto ajetaan alas, silloin ei tarvita enää rkp aatelistoa pomoiksi ja suomenkielisiä paskahommiin.
Jos nyt lukisit ensin maahankintalakia, missä nimenoaan hyvin selkeällä kielellä määrätään että ruotsinkielinen talodellinen vastuu on yhtä suuri kuin suomenkielisten, ja millä tavalla ruotsinkielinen osallistuvat tähän vastuuseen.
No millä tavalla?
heittivät lompakolla ...olihan etelä-pohjanmaalla nevoilla sillon tyhjää tilaa mihin sijoittaa savuja ja ruveta kuivaamaan niitä sitä ne on tehny tähän asti
Evakot eivät hurreille kelvanneet koska osasivat suomea.
Mamut sopii kyllä ja näille opetaan ruottia ja opetetaan äänestämään Rkptä.
Siihen aikaan kaksikielisyys ei ollut rikkaus
Eikä se ole rikkaus Ahvenanmaallakaan
13 000 karjalaista asettui ruotsinkielisille seuduille.
Usein unohdetaan, etteivät suomenkieliset olleet mitenkään suopeita evakkojen tulon suhteen. Olivat 'ryssiä' ja kauhistus, usein ortodokseja. Ev.lut. kristillinen rakkaus karkasi hyvin nopeasti, kun 'tuollaiset' olivat tulossa.
Ev.luttilaisten suhtautuminen manifestoitui monin tavoin paljon myöhemminkin. Mm. Tuusulan Hyrylästä oli 'pakko'purkaa sikäläinen ortodoksinen kirkko...
No, nyt häviävät monet ev. lut. kirkot ja muutkin kirkolliset rakennukset, kun kansa on saanut tarpeekseen tuosta aikansa eläneestä ja mahoksi todetusta luulemuslaitoksesta.
Kyrönmaa historia juutube "jatkosota" viitataan myös tuohon ruotsalaisalueiden nuivaan suhtautumiseen suomalaisiin pakolaisiin
Eipä karjalaisevakoilla Etelä-Pohjanmaan puolellakaan helppoa ollut. Maata sai, mutta paikallisten asenteet olivat mitä olivat.
Kuulemma vaihteli aika paljon ymmärtääkseni tavallinen kansa oli myötämielisempää ja isot maanomistajat eniten vastaan
Niin, tavallisilla kansalaisilla ei yleensä ollut kovin paljon josta ottaa..
eipä karjalaisia kyllä etelä-pohjanmaalle ole paljoa tullut. ovat jääneet kyllä etelä suomeen. jossa toimii karjala seuroja ja helsingissä mm.karjala talo. sitä ihmettelen kuinka aikoinaan pohjoisen rajan kautta ruottin puolelta tulleet romanit ovat pesiytyneet juurikin sankoin joukoin mm.etelä-pohjanmaalle? harvoin yleensäkkin rannikon alueella kulmahousuja näkee isommissa erissä?