sekä nostetaan arvonlisäveroa.Pienipalkkaisille nostetaan tuloveroa jotta he joutuisivat hakemaan asumistukea ay-liikkeen pohjattoman kassan tarpeisiin.Pelkästään näillä toimenpiteillä voimme nostaa itsellemme sekä muulle vasemmistolle roimat palkankorotukset merenrantakiinteistöjä ja luksusautoja varten,Samalla nostamme pääomaveroa ja yrittäjienverotusta sekä poistamme kaikki yritystuet porvarillisen vaurauden ehkäisemiseksi.Meidän tulee kuitenkin toimia nopeasti ennenkuin kansa ehtii neuloa taskun suut kiinni,tätä varten perustamme uuden viraston nimeltään Ohrana joka huolehtii taskujen pitämisen auki,Näillä toimenpiteillä ja tällä arvopohjalla nostamme riistetyn ja unohdetun kansan uuteen kukoistukseen,
Laki,köyhiä varten asetetaan liha-ja maitovero
Anonyymi
14<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tuollaissia ne vasemmiston lorut aina olleet ja yhäkin.
Kumma kun kansa ei vain viisastu verenimijöistä.
Yhä vain esillä nämä 1918 punakapinalliset.
vastuuntuntoinen markkinatalous,
kyllä esperi hoitaa hengiltä...
Myös vasemsmitolaisilla on oma " erperi" jonka ostivat vuosi sitten.
Tradeka omistajana, ja Trdekan suurin päättäjä omistajan ominaisuudessa vasemmistolaiset, pääosin politiikot- Pitääkö olla SDP tai vasuri jäsenkirja kutka pääsee sisään ?
vasemmisto väsäs hyvinvointiyhteiskunnan,
maalaisliiton ankarasta vastustukesta huolimatta...
1917 vastustaessan Suomen itsenäistymistä, jonka hävisi SDP 88-100.
Sitten heti perään 27 tammikuussa 1918 aloitti SDP aseellisen kapinan laillista demokratiaa vastaan, hävisi sen onneksemme. Siitä kehkeytyi 60000 Suolalaista ruumista.
Että tosiaan väsäs hyvinvointia.
ruumita ei paljoa tullut taisteluissa, vaan niiden jälkeen,
urhea tahko pihkalakin uskalsi ampua sairaat vuoteisiinsa ja hoitajat päälle,
erityisesti se tykkäs ampua niskalaukauksia pienille tytöille,
30 luvulla maalaisliiton fasistiset terroristit,
murhasi ihmisiä ympäri suomea,
rajan siirtoon uralille kelpas vasuritkin,
60-70 luvuilla kun hyvinvointiyhteiskuntaa rakennettiin,
maalaisliitto vastusti kaikkea,
työaikalakeja, ei duunarille mitään lomia,
väsäs vaan voivuori kusetuksia, pakettipeltoja, lehmäntappo rahoja,
ryöstönomaistakiristystä,
nyt taas duunareista pitäs saada tehdä kuleja,
maalaisliitto on maalaisliitto,
vaikka voissa paistais tai nimeä vaihtais,
aina fasismin kiimassa...
Palstahäirikön toistuvasti palstalle kuulumattomia, muita puolueita ja niiden politikkoja koskevia valheellisia väitteitään haluaisi Keskustan palstalla käsitellä - häiriköintimielessä tottakai !
Lisää veroja on tulossa työssäkäyville.
Köyhät ja pienituloiset joutuvat ahdinkoon...
Ratkaisu SDP lihaveroon, niinkuin muihinkin kiellettyihin asioihin on tietysti "sala sikalat". Kasvatetaan possuja parvekkeelle rakennetussa suojassa ja syksyllähän ne sitten teurastetaan ja suolataan tai pakastetaan kinkku jouluksi.
Miten maitovero sitten kompensoidaan, ilmeisesti sossut sanoo että vesi on korvike.
on se niin kaunista katsoa,
kun maalaisliiton vanhaa natsukkaa,
wannabe fasistia,
vituttaa kuin pientä oravaa...
Monet SDP äänestäneet ei edes huomanneet miten heitä vedätettiin.
Uskossa yhä monet että tulee rahaa Antin kautta vappusatasta y-muuta.
Palstoilla valehteleva ja häiriköivä pankkomajuri riehuu taas hölmöillä jutuillaan.
Ei sillä että sillä suurtakaan lukua olisi, kun se ei kiinnosta tämän valemedian ylläpitoa, miksi sen pitäisi kiinnostaa käyttäjiäkään. Kohta kyllä ex-käyttäjiä, sillä eihän tuollaista sairasta, älyvapaata hyökkäilyä ja valehtelua kukaan viitsi jatkuvasti ketjuissa katsella.
Puska on lähdössä suolaamaan euparliamenttia ja Masasta tulee kyborgi. Jos menis pohjoiskarjalaan hakeen vähän voita.
Palstoilla valehteleva ja häiriköivä pankkomajuri riehuu taas hölmöillä jutuillaan.
Ei sillä että sillä suurtakaan lukua olisi, kun se ei kiinnosta tämän valemedian ylläpitoa, miksi sen pitäisi kiinnostaa käyttäjiäkään. Kohta kyllä ex-käyttäjiä, sillä eihän tuollaista sairasta, älyvapaata hyökkäilyä ja valehtelua kukaan viitsi jatkuvasti ketjuissa katsella.