Monet lestadiolaisryhmät perustavat autuutensa loppujen lopuksi tekoihin.

Perustelen väitettäni seuraavasti:

Eri lestadiolaisryhmissä, lähes kaikissa, ollaan sitä mieltä, että vain meidän ryhmässä tullaan autuaaksi ja kaikki muut ovat väärässä. Esikoislestadiolaiset ja Rauhanyhdistys ovat olleet niin kauan kuin muistan, lähes tukkanuottasilla toisiaan kohtaan, vaikka perusasiat opetetaan lähes samalla tavalla.

Olen itse kuullut kuinka eräänkin herätysliikkeen jäseniä, varsinkin nuoria, on jyrkästi kielletty menemästä muiden ryhmien tilaisuuksiin.

Kaikki vättävät perustavansa autuutensa yksin Kristuksen lunastustyöhön, mutta todellisuus on toisenlainen.

Jos poikkeat tietyn ryhmän pukeutumis- tms. tavoista tai ilmaiset, että sinulla ei ole täyttä luottamusta ryhmän ”vanhimpiin”, niin sinut leimataan epäuskoiseksi tai suruttomaksi.

Eikö edellä mainitut todista sen, että uskon edelle tai ainakin rinnalle ovat käytännössä nousseet teot ja ihmisopit?
Minusta ainakin vaikuttaa siltä.

42

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Samoin olen kuullut minä, ja mullahan
      on jo ikää 73,5 v. joten siinä on monenlaista .
      -

      • Anonyymi

        Padiksen ukkokin luulee pääsevänsä Anonyymi nimimerkin taakse piiloon.
        Lauseen rakenne paljasti.

        Siunattua pääsiäistä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Padiksen ukkokin luulee pääsevänsä Anonyymi nimimerkin taakse piiloon.
        Lauseen rakenne paljasti.

        Siunattua pääsiäistä!

        Miksi lestat mollaa ns,taviksia?En usko että taivaspaikkaa on edes olemassa kun yksikään edes lesta ei ole tullut kertomaan rajan takaa.Vai onko tiedossa?

    • Anonyymi

      Kukaan ei kiellä, ei käske eikä leimaa mitään!

      • Anonyymi

        Eli hoitokokuksiakaan ei ollut, niinkö?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli hoitokokuksiakaan ei ollut, niinkö?

        Hoitokokoukset oli vanhoillislestadiolaisen ryhmän ongelma. Ja heillä on oma kaskustelupalstansa.

        Ennen kannanottoja on tärkeätä tutustua lestadiolaisuuteen tarkemmin. Liike on muokkautunut moniksi eri ryhmiksi. Alkuperäistä lestadiolaisuutta ei ole ollut 150 vuoteen enään.

        Johan Raattamaa kehitti liikkeestä ensin oman näköisensä 1800 luvulla.

        Raattamaan kuoltua liike hajosi ensin kolmeen osaan 1800/1900 lukujen taitteen tienoilla. Myöhemmin nämä ryhmät ovat vielä jakaantuneet useaksi eri ryhmiksi, pohjoiskalotin maissa Kanadassa ja USA:ssa, kukin omine painotuksineen.

        Lestadiolaisuutta tarkemmin tuntemattomien uhoaminen on hyvin rasittavaa.

        Heidän ongelmansa on se että he luulevat tietävänsä mutta eivät tiedä luulevansa.

        Nippelitietoa toki tippuu eri liikkeistä, usein nämä ovat ns. roskalehdistä noukittuja yksittäisiä tapauksia. Yleistämällä yksittäisiäntapauksia, taitaa johtaa eniten itseään harhaan. Jos todella on kiinnostunut niin eri ryhmittymien toimintaa voi seurata.

        Turvahakuiset ihmiset viihtyvät selkein säännöin toimivissa yhteisöissä. Tämä on fakta.

        Ulkopuolelta tarkasteltuna tällaiset sääntökokoelmat vaikuttavat vähintäänkin hassuilta, sisällä oleville ne ovat henki ja elämä.

        Kristittyinä me suomme vapauden elää tällaisissa sääntöviidakoissa silloin kun ihminen kokee nämä omakseen. Ajatuksenakin jo hassua, alkaa ketään vääntelemään omien käsityksiensä taakse vastoin henkilön omaa tahtoa.

        Näiltä välttyy itse, kun ei mene manipuloitavaksi.

    • Samoja piirteitä on ns. vapaissa suunnissa. Ryhmän jäsenyyteen hyväksymisen ehdot tosin ovat erilaiset.

      Me voimme siis pitää yllä tätä palstaa tuomalla esiin mielipiteitämme siitä, mitä missäkin ryhmässä on mielestämme pielessä.

      Tai me voimme keskittyä todistamaan syntitaakoista vapahtavasta uskosta Kristukseen, niissä rymissä minkä sisällä liikkeen jäseninä itse kukin vaikutamme.

      • Anonyymi

        Raamatussa uudessa liitossa ns. ryhmän jäsenyyteen jos nyt tuota käytetään oli vain yhdenlaiset säännöt.

        Saarnattiin evankeliumia, että Jeesus on pelastaja ja ainut syntien sovittaja ja anteeksiantaja.

        joka otti sanoman vastaan, ne kastettiin ja niin heitä lisääntyi aluksi heti 3000 sielua ja myöhemmin lisää.

        ei ollut mitään monia käsityksiä, eikä ole vapaalla puolella tänäänkään mitään muita ehtoja!

        JOS sama mikä lestajoukko lukee tämän Raamatustaan, tarkistaa onko heillä niin, ja jos ei ole suuntaa korjataan heti, se olisi Raamatullista nöyryyttä.

        mutta kun sitä ei ole, vaan kaikki aika käytetään omien defenssien vahvistamiseen, niin siinä sitä sitten ollaan.

        Berean uskovista Raamattu sanoo että " he olivat jalompia kuin muut, koska tarkistivat aina kirjoituksista oliko niinkuin oli puhuttu ja saarnattu"!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamatussa uudessa liitossa ns. ryhmän jäsenyyteen jos nyt tuota käytetään oli vain yhdenlaiset säännöt.

        Saarnattiin evankeliumia, että Jeesus on pelastaja ja ainut syntien sovittaja ja anteeksiantaja.

        joka otti sanoman vastaan, ne kastettiin ja niin heitä lisääntyi aluksi heti 3000 sielua ja myöhemmin lisää.

        ei ollut mitään monia käsityksiä, eikä ole vapaalla puolella tänäänkään mitään muita ehtoja!

        Sääntöjä on vapaissakin suunnissa, vaikka kuinka paljon velikulta.

        Oikeastaan vain evankelisluterilainen kirkko ei ole sääntökirkko. Tästä vapaudesta tulee monenlaisia haasteita myös. Vapauteen kun kuuluu myös mahdollisuus käyttää vapautta väärin. :)

      • Anonyymi
        vaitovainen kirjoitti:

        Luterilainen kirkko on hankkinut jäsenensä aiempina aikoina siten, että on ollut pakko kuulua kirkkoon, pakko maksaa kirkolle veroa, pakko olla läsnä kirkon tilaisuuksissa tai muuten pappi meni puhuttelemaan penkinnumeron haltijaa jne... eli älä puhu mitään kirkon vapaudesta, mitään vapautta ei kirkon alaisuudessa ole ollut ennenkuin viime vuosisatoina, sitä ennen kirkko oli paljon Jumalaa suuremoi ja vihaisempi !

        Paavali sanoo olevansa Kristuksen orja, se on eri asia kuin olla orja vaikkapa lestalaisuudessa sama missä sen kymmenistä haaroista taikka luterilaisuuden orja, jossa olet pelkkää beeluokan makkaraa jos et kuulu siihen ja jos et aamenna vauvakastetta jne.. loputtomiin.

      • Anonyymi
        vaitovainen kirjoitti:

        Sääntöjä on vapaissakin suunnissa, vaikka kuinka paljon velikulta.

        Oikeastaan vain evankelisluterilainen kirkko ei ole sääntökirkko. Tästä vapaudesta tulee monenlaisia haasteita myös. Vapauteen kun kuuluu myös mahdollisuus käyttää vapautta väärin. :)

        Tunteeko vaitovainen kirkkoa ollenkaan, jos ei ole huomannut sääntöjä. Ensimmäinen sääntö on verojen maksu kirkkoon kuuluvalle. Jokaiseen tehtävään tulee olla virka, koulutus ja vain papilla on synninpäästö. Olen joskun miettinyt kirkon Jumalanpalvelusta, jos Jumalalla olisi asiaa, niin sitä olisi mahdotonta missään välissä saada julki. Niin on kaava tarkka, eikä siitä saa poiketa. Tuolla "välihallinnossa" taas säännöt määräävät kokoukset ja raportoinnit kirjallisena ylemmäs.

        Kuuleppas velikulta, tää vaitovainen tuntuu hallitsevan Kristilliset asiat kuin vettä vaan.

      • Anonyymi

        No sitä minä vähän pelkäsinkin 😜. Näillä palstoilla näitä viisaita aina joskus näkyy. Kaikesta kaiken tietää ja joka asiaan puuttuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sitä minä vähän pelkäsinkin 😜. Näillä palstoilla näitä viisaita aina joskus näkyy. Kaikesta kaiken tietää ja joka asiaan puuttuu.

        Ja kun heittiä lähtee arvostelemaan, niin yltyvät vaan helposti.

        Tosin tyhjää olisi ollut monasti, ilman teutaa/padasjoenukkoa.

        (tulikohan pilkut oikein?)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja kun heittiä lähtee arvostelemaan, niin yltyvät vaan helposti.

        Tosin tyhjää olisi ollut monasti, ilman teutaa/padasjoenukkoa.

        (tulikohan pilkut oikein?)

        Asiaton kommentti, tyhjää täynnä. Mitä veroon tulee, niin se on pieni verrattuna vapaiden suuntien kymmenyksiin. Jos joku luulee että maallinen hengellinen yhteisö toimii hengellä, niin hän ei ymmärrä tästä elämästä vielä mitään. Kaikki maksaa.

        Ev lut kirkkoon voi kuulua homoparit JUmalan kieltäjät ja kaikki muutkin raskaissa synneissä elävät henkilöt, säännöt eivät ole rajoitteina. Tämä on fakta.

        Vapaissa suunnissa esim. homopari lentää heti pihalle, ja tuhansia muita syitä, joilla liikkeistä lentää ulos. Sääntöjä siis riittää. Miksi tosiasioita koitetaan salailla?

        Minunkin luterilaisessa seurakunnassani on helluntaiseurakunnasta erotettu helluntaipappi, useamman polven helluntailainen. Toimii kirkkomme palvelutehtävissä. Sydämestään uskova mies.

        Jumalan seurakunnasta ei heitetä ketään ulos, siellä kaikki ovat syntisiä!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jumalan seurakunnasta ei heitetä ketään ulos, siellä kaikki ovat syntisiä!

        Vapaista suunnista lähtee. Tästähän oli kysymys.

      • vaitovainen kirjoitti:

        Vapaista suunnista lähtee. Tästähän oli kysymys.

        Pakkohan se on minunkin myöntää, että jos vihitty homopari tulee seurakuntaan, niin haastava tilanne sen on. Olipa mikä muu seurakunta hyvänsä, evankelisluterilaista kirkkoa lukuun ottamatta.

    • Huomaan taas, että tämä palsta on edelleen monien muidenkin suuntien temmellyskenttä, kuin pelkästään esikoislestadiolaisten tai esikoisten. Vanhoillisilla on omansa ja näyttävät pysyvän siellä.
      Kaikki hyvin, jos kommentit olisivat rakentavia ja Kristuksen rakkautta tihkuvia, mutta ne ovat syyttäviä - ylhäältä, tuomarin valtuuksin annettuja. Aika lailla samanlaisia kuin lessujen keskinäiset kahinat.
      Onko meillä uskossamme paha olla?
      Pitääkö meidän aina tuomita veli tai sisar, jos hän on eri ryhmässä ja ajattelee tai pukeutuu eri tavalla?
      Kristus on noussut ylös!
      Jos Kristus ei olisi noussut ylös, niin silloin meillä olisi syytä pahaan oloomme, mutta nyt meidän tulisi iloita kaikkien niiden kanssa, jotka uskovat - sillä Kristus on noussut ylös - Hän elää! - kaikkien uskovien sydämissä.

      • Kristus on noussut ylös !
        Totisesti on noussut ylös !

    • "Aika lailla samanlaisia kuin lessujen keskinäiset kahinat."

      Kovin erikoinen kannanotto. En ole lestadiolaisten nähnyt kahinoivan keskenään.
      Reagointi on päinvastoin karttava. Tämä on haitta sukulaisten kesken jos tällaisia yksilöitä on joukossa.

      MIelipiteen muodostaminen lestadiolaisista tämän palstan perusteella on täysin harhaanjohtavaa. Muut kuin lestadiolaiset täällä kahinoivat lestadiolaisia vastaan.

      KOitetaan pysyä asiassa. Asiassa pysyminen vaatii lestadiolaisuuden tarkempaa tuntemusta.

    • Uskossa Kristukseen ei ole paha olla. Kysymys on langenneen ihmisluonnon heikkoudesta. Näkymättömiin ei ole aina helppo uskoa, eikä Jumalan lupauksiin ole helppo luottaa, paholainenkin tekee kaikensa Kristuksen evankeliumin hämärtämiseksi syntisiltä.

    • Rakkaudesta on toisistaan poikkeavia käsityksiä. Jumala joka meitä Kristuksessa Jeesuksessa rakasti, kuoli meidän syntiemme sovitukseksi. Hinta oli niin raskas että selkeästi syntielämän sietäminen rakkauden nimissä ei ole Jumalan sanan mukaista.

      Tämä synnintekijän nuhteleminen, hänen parannuksekseen, vaatii todella paljon taitoa ja rakkautta. Omanvanhurskauden laillinen toisen yläpuolelle asettuva asenne ja lähtökohta voi johtaa päinvastaiseen tulokseen, ei siis parannukseen, vaan siihen että nuhdeltu kokee itsensä hylätyksi ja jättää seurakunnan.

    • Anonyymi

      Vastaan alkuperäiseen väitteeseen, jossa väitetään, että lestadiolaisryhmissä autuuden perusta olisi loppujen lopuksi tekoihin perustuvaa.
      Olen saanut seurata Kristusta useiden vuosikymmenien ajan - ensin esikoislestadiolaisissa ja nyt viimeisimmät vuodet esikoisissa. Väitteeseen en voi vastata kuin omasta puolestani ja mitä näen ympärilläni, niin sen näen tietenkin subjektiivisesti.
      Pohdin asiaa eletyn elämäni kautta - elämän, johon liittyy maallisen sekä hengellisen elämän koettelemuksia ja myös ilon hetkiä molempien elämän alueiden saralla, sekä miten Sanaa olen tulkinnut toteutettavaksi.
      Lestadiolaisuudessa näyttää ihan yleisesti olevan vahvat säännöstöt - esikoislestadiolaisuudessa erityisesti on vahva rigorismin perinne. Rigorismi jäi esikoisilta historiaan - Jumalalle kiitos. Synti ja sitä vastaan sotiminen on meille edelleeen uskon elämän joka päiväistä elämää - rukouksen kanssa.
      Itse koin rigorismin hyvin ahdistavaksi ja kristilliseen opetukseen kuulumattomaksi. Olen välillä itsekin ajatellut, että säännöt on saarnattu jopa autuuden ehdoksi. Mutta olen yrittänyt kuunnella puheita omilla korvillani - korvilla, jotka eivät niistä säännöistä pidä ollenkaan. Mutta ollakseni rehellinen itselleni, niin koen, että pohjimmiltaan heilläkin usko Kristukseen on se, joka on ainoa ehto pelastumiseen.
      Rigorismi on heidän yhteisönsä koossapitämiseksi tärkeää ja välttämätöntä ja sillä on jo historiallisestikin ainoan oikean sisällön asema. Muunlainen elämän tapa, kuin mitä heillä on saarnattu, on heille tuomittua.

      Mutta jokainen meistä on uskonsa kanssa yksin Jumalan edessä, ja silloin on suuri armo, että voimme turvautua Herraamme Jeesukseen Kristukseen. Kun Häneen turvaudumme, niin emme ole yksin Jumalan edessä - me olemme Hänen edessään edesvastaajamme kanssa.

    • Vastaan alkuperäiseen väitteeseen, jossa väitetään, että lestadiolaisryhmissä autuuden perusta olisi loppujen lopuksi tekoihin perustuvaa.

    • Unohdin ottaa kantaa ainoan oikean seurakunnan väitteeseen. Olen itse ollut samaa mieltä vuosikymmeniä sitten; vain tässä tullaan autuaaksi. Esikoisissa ei onneksi niin opeteta - usko Kristukseen pelastaa. Tuomio on Jumalalla.
      Miten minä tai joku muu muuttaa mieltään jossain näinkin tärkeässä asiassa? En tiedä. En todellakaan tiedä. Se vain alkoi jossain vaiheessa kirkastua, kun silmät aukenivat näkemään Jumalan mahdollisuudet ja Hänen valtansa Hänen Sanansa ja Henkensä kautta. Jotenkin ne asiat itse kullekin kirkastuvat ja sen jälkeen me kaikin tavoin yritämme vahvistaa uskoamme Jumalan sanan perustalle.
      Joku kertoi jossakin, että ennen käytettiin sammakoita kaivojen puhdistamiseen. Sammakot ovat liikkuvia eläimiä, joten aikansa kuluksi ne uivat kaivon reunoja pitkin eli käytännössä ympyrän muotoista rataa. Sitten myöhemmin ne laskettiin vapaaksi avoveteen. Ne jatkoivat uimista edelleen, mutta uintirata olikin edelleeen ympyrän muotoinen ja samanlainen mitä kaivossa. Ne eivät huomanneet, että olivat vapaat menemään ja elämään laajemmalla alueella. Ehkä he myöhemmin oppivat?
      Näin voi käydä ja monesti käykin, että ahtaassa ymmpyröissä kasvanut ei näe, että muuallakin on elämää - oikeaa elämää. Jumala meitä kaikkia varjelkoon kaikenlaisista eksytyksistä.

      • Mitäpä tuota kommentoi, tämä on yhden liikkeen käsitys itsestään. Tämänhän kaikki suunnilleen tiedämme. Ekslusiivinen seurakuntaoppi on lähes kaikissa lestadiolaisryhmissä, nimenomaan hajaannuksessa syntynyt harha. Sehän on ainoastaan keino pitää oma ryhmä kasassa ja erossa muista kristityistä.

    • Anonyymi

      En viitsinyt lukea muita kirjoiuksia kuin omani. Vain esikoislestadiolaiset pääsevät taivaaseen ja hekin vain jos uskovat kuten liike määrää. Miksi vaitonainen yrität selittää jotain muuta. Ota vain se kitara kauniiseen käteesi ja ala rämpyttää.

      Mitkään liikkeen käsitykset eivät auta, Raamatussa lukee, on vain yksi seurakunta. Yksinkertaista, miksi niin vaikeaa uskoa?

    • Hauska nainen olet. Etkö osannut lukea nimimerkkiäni?

      Miksi minun pitäisi soittaa kitaraa? En omista sellaista enkä osaa soittaa. Kyllä sun on nyt hommattava kitaransoittaja muualta.

      Yksi srurakunta tosiaan on, sen Jeesus perusti 2000 vuotta sitten. Hän itse kutsuu sanansa ja Henkensä kautta ja valitsee jäsenet seurakuntaansa.

      • Anonyymi

        Ja Sinutko on Jeesus valinnut? Luuletkohan nyt liikoja itsestäsi. Missä ja koska olet lestaduoilaislahkoon hurahtanut ja jäänyt siihen kiinni. Kymmeniä tuhansia meitä on ollut vaarassa, mutta vain 10 % jää siihen kiinni. Mikä sinut sitoi? Etkö osaa ajatella?

        Täysin asiaton vihamielinen kommentti. Kiitos Jeesuksen, jo kohta 70 vuotta olen saanut seurata uskossa Jeesusta. Kysyisit asianomaiselta ennen tuomitsemista ja panettelua, eikö tällainen kohtelias käytäntö olisi paljon fiksumpaa?

        Millaiseksi yleensä koet itsesi omissa silmissäsi? Mititkö miltä vietisi näyttävät täysin asiattomasti panettelemiesi henkilöiden silmissä?

    • No joo, ehkä noin. Kuitenkaan en ymmärrä miksi omaa autuuttaan pitää tuoda esiin julkisella kirjoittamisella sekä tuomitsemisella?

      Eikös Jesse ole se ylin tuomari?

      • Anonyymi

        Olet asian ytimessä. Miksi pitää muut tuomita seurasaarnoissa helvettiin? Niin kuitenkin esikoislestadiolaisten saarnoissa tehdään.

        No perustelevat, että pitää varoittaa muita, kun he ovat se yksi ja ainut Jeesuksen perustama seurakunta, jossa he vain voivat synnit anteensi antaa. Jeesus tai Jumala ei syntien anteeksiantamisesta päätä, vaan tämä esikoislestadiolainen henkilö yksin. Niin he saarnaavat.

        Nyt ei todellakaan puhuta seurasaarnoista, vaan anonyymista panettelemisesta Suomi24.fi keskustelupalstalla.

        Mitä hyötyä on panetella toisia siitä, mitä itse tekee koko ajan muille?

    • Seurakunnilla on omanlaisensa tavat julistaa, ja korostaa omaa joukkoaan. Eihän näihin yhdistysten sisäisiin asioihin ulkopuolisilla ole mitään syytä puuttua, tällaisilla palstoilla.
      Kun oma porukka kokee rakantuvansa seurakuntansa julistuksesta, eikä ulkopuoliset mene kuulolle, - niin hommahan on sujut. Panetuskirjoitteluilla henkilö todistaa ainoastaan omasta suvaitsemattomasta asenteestaan muita ihmisiä kohtaan.

    • Hyvt tavat, asiallinen pukeutuminen ja kielenkäyttö ovat asioita joita kannattaa varsinkin nuorisolle opettaa ja ne pitäisi pitää "omassa lokerossaan". Eivät ne pelasta eivätkä kadota ketään.

      Mutta kun vanhat saarnaajasedät ovat ihan itse keksineet pikkutarkkoja pukeutumissääntöjä joilla erottaudutaan "tästä maailmasta", niin on nähty mihin se johtaa.

      Yleensä ne eivät perustu Raamattuun.

      Niistä on vähitellen muodostunut aivan kuin opin kappaleita joista poikkeaminen vaatii suurta rohkeutta.
      Moni ei solmiota kaulaansa laita vaikka ei enää esikoislestadiolaisiin kuuluisikaan. Näin syvälle nämä asiat juurtuvat mielen sopukoihin.

      Mielestäni pikkutarkkojen ohjeiden antamista tulisi välttää koska "vanhimpien" antamiin ohjeisiin suhtaudutaan kuten kirjoitettuun sanaan.

    • Moni ei solmiota kaulaansa laita vaikka ei enää esikoislestadiolaisiin kuuluisikaan.

      Joo, en laita. 😉 Hannun vaakunaa olen tosin joissakin tilIsuuksissa käyttänyt puvun kanssa. Silloin kun lestadiolaisia ei osallistu tilaisuuteen.

      En ole toistaseksi nähnyt työläiseläkeläisenä riittäviä perusteita solmion välttämättömälle käytölle.
      Maailmassakin on nykyisin jo rennompi meininki. Mitään hengellistä aspektia ei solmiossa ole. Taivaassakin on ihan lahjatamineet, joita ei ole tällä puolella tehdyistä kankaista valmistettu.

      Joka pitää solmiota se on minulle ihan ok.

    • Toinen toistensa uskon aitouden kontrolloimista varten nämä näkyvät merkit ovst. Sen kummemmasta ei ole kysymys. Väki tulee heti rauhattomaksi ja varautuneeksi, jos tilaisuuteen tulee henkilö, jolla ei ole tätä "vain me" turvamerkintää.

    • Kamala meteli nousi kun miehet alkoivat ottamaan kihlasormukset käyttöön.

      Kauhu oli silmin nähtävää kun A. Hartikka perusteli miksi misten sormuksessa ei ole mitään pahaa!

    • Anonyymi

      Kyllähän se on Jumalle kamala työ vahtia sormuksia ja kravateita, mahtaa siinä kaula tulla hällä kipeäksi kun pitää niin kurkotella maahan asti ja päätä käännellä pitkin penkkirivejä.

      siksi Hän varmaankin lähetti Poikansa ettei kukaan pitäisi kravattia eikä sormustelisi synnillisesti.

      lyhyesti, miten tällainen on mahdollista lukutaitoisen kansan keskellä!??

    • 1840 luvulla oli paljon lukutaidottomia. Kuten sanoin tällä ei ole hengellistä ulottuvuutta, vaan väki kontrolloi toinen toistensa luotettavuussa ja uskon aitoutta näiden päälle näkyvien merkkien avulla.

      Eihän näitä kannata liikkeen ulkopuolisten noteerata mitenkään, eikä missään, eihän se heitä koske! :(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      71
      3309
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      558
      3117
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      38
      2563
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2032
    5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      310
      1842
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1835
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      10
      1702
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      121
      1383
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1241
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1228
    Aihe