Palvelupakkoruotsi on täysin epäonnistunut - palveluun se ei kelpaa, muuhunkaan sitä ei käytetä

Soininvaara kiteytti muutama vuosi sitten hyvin:

"RKP on kuitenkin omilla toimillaan osoittanut, ettei pakkoruotsilla ole todellisuudessa edes sen mielestä asemaa perustuslaillisten palveluiden turvaamisessa. Ehkä olisi aika miettiä parempia ratkaisuja ja luopua kalliista pakkoruotsista ---"

Jaska täydensi blogissaan:

"Pakkoruotsitetuista suomenkielisistä alle prosentti saavuttaa edes tyydyttävän taitotason ruotsin kielessä. --- Pakkoruotsissa häviävät kaikki: suomenkieliset opiskelevat turhaan kieltä, jota 2/3 heistä ei laske kahden tärkeimmän vieraan kielen joukkoon. Ruotsinkielisille valehdellaan päin naamaa, vaikka olisi ehdottoman tärkeää kertoa heille, että heidän täytyy itse palvella toisiaan. Jokainen valheessa eletty vuosi tuo vääjäämättä lähemmäksi sen hetken, jonka jälkeen on tunnustettava, ettei ruotsinkielisiä palveluja voida todellisuudessa enää ylläpitää."

24

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Soininvaara ehdotti myös, että tehdään aito kartoitus siitä, kuinka paljon pakkoruotsia oikeasti tarvitaan ja käytetään... Ei ole tehty, ei.

      • Anonyymi

        Erittäin hyvä ehdotus.


      • Anonyymi

        Miksei kartoitusta ole jo tehty?


    • Anonyymi

      Turha kuvitella että esim. työllisyysaste saataisiin kohoamaan 75%:iin kun näinkään yksinkertaista asiaa kun pakkoruotsia ei saada poistettua, puhumattakaan vaikeammista asioista!

    • Anonyymi

      Pakkoruotsi on tolkkutesti - jollei edes sitä saada poistettua, päättäjiltä on turha odottaa järkevää politiikkaa muutenkaan...

      • Anonyymi

        Skolsvenskan är för de flesta ungdomarna ett sätt att bekanta sig med det ena nationalspråket och dess nativa talare. För en verkligen liten och mångproblematisk minoritet kan det te sig som en "tolkkutesti".
        Har man så skralt med "tolkku" att skolsvenskan blir ett problem är prognosen usel och klassificeringen blir "äärifenno" som närmast är dyrt problem avfall.


      • Anonyymi

        Kieliaktiivin viesteissä on usein juuri tolkku kadonnut. Vaaditaan monipuolista kielten opetusta, sitten pelkkää englantia, sitten halutaan 2. vieras kieli pois, sitten halutaan Suomi yksikieliseksi, sitten yritetään estää työnantajia määrittelemästä kielivaatimuksia... tolkkua tästä ei hevillä saa, mitä kieliaktiivi oikein vaatii.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kieliaktiivin viesteissä on usein juuri tolkku kadonnut. Vaaditaan monipuolista kielten opetusta, sitten pelkkää englantia, sitten halutaan 2. vieras kieli pois, sitten halutaan Suomi yksikieliseksi, sitten yritetään estää työnantajia määrittelemästä kielivaatimuksia... tolkkua tästä ei hevillä saa, mitä kieliaktiivi oikein vaatii.

        Pakkoruotsi pois, sitä vaaditaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Skolsvenskan är för de flesta ungdomarna ett sätt att bekanta sig med det ena nationalspråket och dess nativa talare. För en verkligen liten och mångproblematisk minoritet kan det te sig som en "tolkkutesti".
        Har man så skralt med "tolkku" att skolsvenskan blir ett problem är prognosen usel och klassificeringen blir "äärifenno" som närmast är dyrt problem avfall.

        Ei koulujen pakkoruotsilla "tutustuta", kyllä enemmistöllä (yli 95%) ja vähemmistöllä (alle 5%) on kaksi muuta vahvempaa kieltä tutustumiseen: suomi ja englanti.


    • Anonyymi

      Jossei pakkoruotsin kaltaista kallista resurssisyöppöä saada poistetuksi, ei saada mitään suurempiakaan järkimuutoksia tehtyä.

    • Anonyymi

      Vain suomi ja englanti voivat olla pakollisia!

      Soininvaara: on muka yhtä helppoa lukea ruotsia JA venäjää kuin pelkkää venäjää, ei pidä paikkaansa. Muuten voisimme lisätä kaikki maailman kielet opetussuunnitelmaan, koska uusi kieli ei ole mistään poissa...

    • Anonyymi

      Vähemmistökielen pakollisuus on täysin epäonnistunut järjestely, sitä mieltä olivat myös ahvenanmaalaiset.

    • Anonyymi

      Esimerkiksi EK kysyi jäsenyrityksiltään kielitaitotarpeista:

      – Ruotsin kielen merkitys jäsenyrityksillemme oli vähentynyt. --- Yrityksistä tulleen viestin mukaan suomalaiset eivät osaa tarpeeksi hyvin venäjää eivätkä venäläiset englantia. Lisäksi kaikki tietävät Aasian ja Etelä-Amerikan mahdin kasvusta maailmantaloudessa. Ja tästä kumpuaa EK:n vaatimus ruotsin kielen pakollisuuden poistosta.

    • SUOMEN VIRALLISEN KIELEN TULISI OLLA VAIN SUOMI

      • Anonyymi

        Kannatetaan


      • Anonyymi

        Ehdottomasti samaa mieltä.


    • Anonyymi

      Ruotsinkielisiä palveluja ei tule enää rakentaa pakkoruotsille!

      • Anonyymi

        Tämä on ainoa eettinen lähtökohta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on ainoa eettinen lähtökohta!

        Pakon puolustajat eivät näytä pystyvän ajattelemaan eettisiä näkökohtia.


    • Anonyymi

      Silmälääkärit myöskään eivät hyväksy sivunäköä varsinkaan omaa lakiaan määrätessä. Pieni varoittava sana käytännöistä vain.

    • Anonyymi

      Tämä kannattaa muistaa: "RKP on kuitenkin omilla toimillaan osoittanut, ettei pakkoruotsilla ole todellisuudessa edes sen mielestä asemaa perustuslaillisten palveluiden turvaamisessa. Ehkä olisi aika miettiä parempia ratkaisuja ja luopua kalliista pakkoruotsista ---"

    • Anonyymi

      Onneksi ruotsi häviää vähitellen mantereelta.

      • Anonyymi

        Ei se tietenkään häviä, mutta pakkoruotsi häviää.


    • Anonyymi

      Tuolla alussa oli laskettu, että pakkoruotsitetuista suomenkielisistä alle prosentti saavuttaa edes tyydyttävän taitotason ruotsin kielessä. Tästä voi arvioida pakon hyödyllisyyttä edes palvelujen kannalta.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2264
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      25
      1078
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      992
    4. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    5. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      54
      893
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      873
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      126
      853
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      773
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      759
    Aihe