Olennainen kysymys Vitsarin siltatyömaasta?

En ole mistään lehdestä nähnyt aihetta, että sellainen remontti alettaissin tehdä? Ja toinen kysymys, milloin se siltaremontti aloitetaan? Tuo aikaisempi avaus aiheesta jokin päivä sitten vaikuttaa aprillipilalta. Tosi myöhäiseltä, sellaislta.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Se olikin tämän Kivelän realistin aivopieru. Väliaikainen silta siihen tulee.

Äänestä

Ely keskuksen sivuilla on aiheesta.

Äänestä
  • Siltaremontti ei ole vielä ajankohtainen asia. Hyvin se kestää.

    Äänestä

Keparissa oli uutisjuttua tästä siltatyömaasta. Ei muuten olekaan ihan pieni korjaus, kun uutisessa mainittiin, että sillan korjaus kestäisi marraskuun loppuun saakka.
Kuvittelisi, että kuukaudessa korjaus urakka olisi valmis, koska korjataan vain pintapuolisesti siltaa.
Kyllä siihen pitäisi rakentaa ehdottomasti väliaikainen silta, muutenhan ruuhka on valtaisia.
Kuukauden ajan ruuhkat kyllä sietää, mutta yli puolen vuoden ajan jatkuva ruuhka on jo aika paha.
Eikä siitäkään mitään tule, jos ruuhkaa kierretään Rödsön kautta.
Sinnekin syntyy valtavat ruuhkat, kun siellä olevalla sillalla on vain yksi ajokaista, että tukkoon menee koko Rödsön tie, että jonot on Puntus harjun asuinalueelle saakka kilometrien mittaiset.
Ainoa sujuva ratkaisu on väliaikainen silta.
Miten kuvittelette ambulanssien ohittavan nuo jonot tuolla Vitsarin sillan alueella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

En ole mistään lehdestä nähnyt aihetta, että sellainen remontti alettaissin tehdä? Ja toinen kysymys, milloin se siltaremontti aloitetaan? Tuo aikaisempi avaus aiheesta jokin päivä sitten vaikuttaa aprillipilalta. Tosi myöhäiseltä, sellaislta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu