Hannu Lauerma:
Riistoa uskon nimissä
KOLUMNIT Turun Sanomat 21.4.2017 2:00 9
Uskosta voidaan muotoilla vääntökapula, jolla karismaattisen persoonan seuraajia manipuloidaan.
Uskonnon varjolla tapahtuva hyväksikäyttö, esimerkiksi taloudellinen riisto, elää ja voi hyvin. Kirkkojen, erityisesti katolisen kirkon, aikanaan väestöltä keräämät valtavat rikkaudet sopivat huonosti kristinuskon perusihanteisiin, mutta raskaan organisaation business-henkisyyttä on puolusteltu sillä, että kulttuurin vaaliminen ja yhteisöllisyys myös hyödyttivät väestöä.
Edelleen on kuitenkin myös nyky-Suomessa mahdollista kerätä mammonaa ja vaikutusvaltaa uskon varjolla yksityisestikin.
Hyvin dokumentoiduista suomalaisista tapauksista, joissa uskonlahko on harjoittanut jäsentensä räikeää sosiaalista ja taloudellista riistoa, huikein lienee hurmosliike, joka kehittyi unissasaarnaaja Maria Åkerblomin (1898–1981) ympärille.
Liikkeen sisäpiiriläisiä päätyi vankeuteen nimismiehen murhayrityksestä, joka tehtiin Åkerblomin ilmestyksiin vedoten. Köyhään mäkitupalaisperheeseen syntynyt Maria vietti kuitenkin vankeusrangaistuksensa jälkeen elämänsä ehtoopuolen korkeissa seurapiireissä kerättyään lahkonsa jäseniltä valtaisan omaisuuden ja eläen edelleen heidän työllään.
Pentti Haanpään loistavassa romaanissa Taivalvaaran näyttelijä (1938) esiintyneellä huijarisaarnaajallakin oli tiettävästi esikuvansa todellisuudessa, vaikka kirjallisuuskriitikko Eino Railo pyrkikin raivokkaassa kritiikissään tyrmäämään teoksen uskottavuuden ja merkityksen kaikin tavoin.
Monen ihmisen uskonnolliset tarpeet ovat niin voimakkaita ja sitovia, että uskosta voidaan muotoilla vääntökapula, jolla karismaattisen persoonan seuraajia manipuloidaan. Tässä kuussa ilmestyneessä teoksessaan Harhaanjohtajat – vahvassa uskossa kokemusasiantuntija Terho Miettinen ja rikostoimittaja Raija Pelli kuvaavat suomalaisen kristinuskon pahimpia vääristymiä asiantuntevasti ja faktoihin nojautuen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Kristinuskoon sinänsä kunnioittavasti suhtautuvan kirjan teksti on kaihtelemattoman suoraa, eikä nimien mainitsemista vältellä, vaikka monet kuvatuista ongelmista ovat edelleen ajankohtaisia. Teoksessa kuvataan niin hengellistä, sosiaalista, taloudellista kuin seksuaalistakin riistoa.
Odotettavissa onkin epäilemättä uhittelua haasteilla oikeuteen ja menolippuja helvettiin, samaan tapaan kuin joitain vuosia sitten kun julkisuuteen nousi seksuaalisen riiston peittely lestadiolaisessa liikkeessä. Tuon keskustelun päätteeksi kävi kuitenkin niin, että liikkeen johto myönsi liikkeessä syyllistytyn kaikkeen siihen, mistä sitä oli syytetty.
Sitä ei kuitenkaan myönnetty, että liikkeen jäseniä oli vielä hieman aiemmin kehotettu lähettämään painostavia viestejä niille toimijoille, jotka olivat julkisuudessa maininneet ongelman olemassaolosta. Koska olen itse kuullut kerrottavan, että näin tehtiin, on valitettavasti todettava, että ilmeisesti joku valehtelee.
Erityisen ongelman muodostaa se, että hurmoskristillisyydenkin parissa esiintyy myös sellaista uskoa ihmeparannuksiin, joka vaarantaa saarnaajiin sokeasti uskovien ihmisten terveyden. Olen itsekin joutunut muun muassa selittämään, että maalliseen hammaslääkäriin kannattaa turvautua, vaikka ”rukous paransi” voimakkaan hammassäryn. ”Paraneminen” kun saattaa olla merkki paineisen infektiopesäkkeen kanavoitumisesta. Esimerkki on lievimmästä päästä.
Kirjoittaja on Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri.
Riistoa uskon nimissä
KOLUMNIT Turun Sanomat 21.4.2017 2:00 9
Uskosta voidaan muotoilla vääntökapula, jolla karismaattisen persoonan seuraajia manipuloidaan.
Uskonnon varjolla tapahtuva hyväksikäyttö, esimerkiksi taloudellinen riisto, elää ja voi hyvin. Kirkkojen, erityisesti katolisen kirkon, aikanaan väestöltä keräämät valtavat rikkaudet sopivat huonosti kristinuskon perusihanteisiin, mutta raskaan organisaation business-henkisyyttä on puolusteltu sillä, että kulttuurin vaaliminen ja yhteisöllisyys myös hyödyttivät väestöä.
Edelleen on kuitenkin myös nyky-Suomessa mahdollista kerätä mammonaa ja vaikutusvaltaa uskon varjolla yksityisestikin.
Hyvin dokumentoiduista suomalaisista tapauksista, joissa uskonlahko on harjoittanut jäsentensä räikeää sosiaalista ja taloudellista riistoa, huikein lienee hurmosliike, joka kehittyi unissasaarnaaja Maria Åkerblomin (1898–1981) ympärille.
Liikkeen sisäpiiriläisiä päätyi vankeuteen nimismiehen murhayrityksestä, joka tehtiin Åkerblomin ilmestyksiin vedoten. Köyhään mäkitupalaisperheeseen syntynyt Maria vietti kuitenkin vankeusrangaistuksensa jälkeen elämänsä ehtoopuolen korkeissa seurapiireissä kerättyään lahkonsa jäseniltä valtaisan omaisuuden ja eläen edelleen heidän työllään.
Pentti Haanpään loistavassa romaanissa Taivalvaaran näyttelijä (1938) esiintyneellä huijarisaarnaajallakin oli tiettävästi esikuvansa todellisuudessa, vaikka kirjallisuuskriitikko Eino Railo pyrkikin raivokkaassa kritiikissään tyrmäämään teoksen uskottavuuden ja merkityksen kaikin tavoin.
Monen ihmisen uskonnolliset tarpeet ovat niin voimakkaita ja sitovia, että uskosta voidaan muotoilla vääntökapula, jolla karismaattisen persoonan seuraajia manipuloidaan. Tässä kuussa ilmestyneessä teoksessaan Harhaanjohtajat – vahvassa uskossa kokemusasiantuntija Terho Miettinen ja rikostoimittaja Raija Pelli kuvaavat suomalaisen kristinuskon pahimpia vääristymiä asiantuntevasti ja faktoihin nojautuen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Kristinuskoon sinänsä kunnioittavasti suhtautuvan kirjan teksti on kaihtelemattoman suoraa, eikä nimien mainitsemista vältellä, vaikka monet kuvatuista ongelmista ovat edelleen ajankohtaisia. Teoksessa kuvataan niin hengellistä, sosiaalista, taloudellista kuin seksuaalistakin riistoa.
Odotettavissa onkin epäilemättä uhittelua haasteilla oikeuteen ja menolippuja helvettiin, samaan tapaan kuin joitain vuosia sitten kun julkisuuteen nousi seksuaalisen riiston peittely lestadiolaisessa liikkeessä. Tuon keskustelun päätteeksi kävi kuitenkin niin, että liikkeen johto myönsi liikkeessä syyllistytyn kaikkeen siihen, mistä sitä oli syytetty.
Sitä ei kuitenkaan myönnetty, että liikkeen jäseniä oli vielä hieman aiemmin kehotettu lähettämään painostavia viestejä niille toimijoille, jotka olivat julkisuudessa maininneet ongelman olemassaolosta. Koska olen itse kuullut kerrottavan, että näin tehtiin, on valitettavasti todettava, että ilmeisesti joku valehtelee.
Erityisen ongelman muodostaa se, että hurmoskristillisyydenkin parissa esiintyy myös sellaista uskoa ihmeparannuksiin, joka vaarantaa saarnaajiin sokeasti uskovien ihmisten terveyden. Olen itsekin joutunut muun muassa selittämään, että maalliseen hammaslääkäriin kannattaa turvautua, vaikka ”rukous paransi” voimakkaan hammassäryn. ”Paraneminen” kun saattaa olla merkki paineisen infektiopesäkkeen kanavoitumisesta. Esimerkki on lievimmästä päästä.
Kirjoittaja on Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.