Itsesaastutus

Anonyymi

Mihin perustuu se, että esikoislestadiolainen saarnaaja pääsiäisen ajan julkisissa puheissaan piti kyseistä aivan luonnollista toimintaa, jota mahdollisesti itsekin on "harrastanut" ja jos pystyy niin vieläkin "harrastaa", erittäin raskauttavana syntinä, josta pitäisi tulla pikimmiten kertomaan hänelle tai jollekin muulle saarnaajalle, jos tuollaiseen kauheaan syntiin on joku joutunut?

No tuon kuulemisvietin häneltä ymmärrän, mutta onko Raamatussa tai Lestadiuksen tai Lutterin saarnoissa kohta, joka tuomitsee ko toiminnan synniksi? Kauhistuttavaksi synniksi, kuten häntä kuuleva voi sen käsittää.

Miksi, miksi ja miksi he sitä suurena syntinä pitävät? Vastatkaa viisaat. Lähetysmiehistä siihen ei ole, niin on arvattavissa.

146

861

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei sitä parhaimmalla tahdollaankaan voi uskovalle hyväksi harrastukseksi sanoa, koska siihen liittyy aina pornokuvat ja muu vastaava materiaali kiihoittajana. Joutua syntiin ja olla siitä murheissaan, on eri asia kun elää synnissä, nauttien sen tumista iloista sydämessään.

      Kol. 3:5 Niin kuolettakaat sentähden teidän jäsenenne, jotka maan päällä ovat, huoruus, saastaisuus, häpiällinen himo, rietas halaus ja ahneus, joka on epäjumalan palvelus,

    • Se on sen synti joka on keksinyt kyseisen sanan.
      Raamatussa ei mainita kioko asiaa, siellä on kyllä
      eräs onanias joka teki aivan muuta .
      -
      Haluatteko että kerron ?
      -

    • Oonanin synti oli coitus interuptus, keskeytetty sukupuoliyhdyntä. Hän ei halunnut tehdä veljelleen perillistä veljen vaimon kanssa.

      Tällä ei ole mitään tekemistä oman kikkelinsä ja pornon kanssa iloittelun kanssa. En pidä valvovana kristittynä henkilöä joka iloittelee pornolla ja kikkelillään tuntematta toiminnastaan syyllisyyttä. Syylliset saavat kuitenkin syntinsä anteeksi, helvettiin ei tarvitse mennä. Olipa synti mikä hyvänsä, jos siitä tulee ihmiselle iloittelun väline, silloin eivät asiat ole enään kohdillaan. Mutta itsepetos on myös synti, jos ihminen kuvittelee olevansa synnitön, vaikka sitten selibaattiinsa turvautuen, hän on pois totuudesta.

      • Niin, se taisi olla siten että veli oli kuollut, ja
        siellä oli tapana että seuraava sarjassaan tekee
        Leskelle perillisen, jos vanhempi veli ei ollut
        saanut leskeltä perillistä. Eli Herrakin oli siinä
        mukana, laki oli säädetty Mooseksen aikana ,.
        -


      • padasjoenukko kirjoitti:

        Niin, se taisi olla siten että veli oli kuollut, ja
        siellä oli tapana että seuraava sarjassaan tekee
        Leskelle perillisen, jos vanhempi veli ei ollut
        saanut leskeltä perillistä. Eli Herrakin oli siinä
        mukana, laki oli säädetty Mooseksen aikana ,.
        -

        Mitä siellä Padasjoella oikein tehdään Piölialla kun sitä ei näkemä lueta ? :(

        Siis kertomus Oonnanista on ajoilta jolloin egyptiin ei ollut edes lähdetty vielä, puhumattakaan että Moosesta olisi ollut, saati hänen lakiaan :d


      • Anonyymi

        En pidä valvovana kristittynä henkilöä joka iloittelee pornolla ja kikkelillään tuntematta toiminnastaan syyllisyyttä. vaitonainen

        Entä sellaiset jotka harjoittavat hengellistä huoruutta tuntematta siitä omassa tunnossaan yhtään mitään.


      • Anonyymi

        Ei mitään hätää, vaito tuntee toiminnastaan syyllisyyttä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En pidä valvovana kristittynä henkilöä joka iloittelee pornolla ja kikkelillään tuntematta toiminnastaan syyllisyyttä. vaitonainen

        Entä sellaiset jotka harjoittavat hengellistä huoruutta tuntematta siitä omassa tunnossaan yhtään mitään.

        Nyt tuli anonyymi veljeni harkitsematon kommentti että ei ole enää valvova kristitty jos on joutunut vikaan. Tämä on sitä mustaa omaavanhurskauden saarnaa . Se on kauhea synti jos met alamma kristillisyyttä pois ottamaan ja vaatimaan parannuksia. Joka vikaan joutuu ja koska kristitty varmasti vikaan joutuu hän on kristitty emmekä ala tekemään parannusta toisten vioista vaan ainoastaan omasta riettaudesta . SRK piirissä otetaan kristillisyys pois ja vaaditaan pakko parannuksia ennenkuin pidetään totisena kristittynä . Tämä on kauhistavaista oppia


    • Anonyymi

      ”Demoni” käy tekemässä esivalmistelun ja sitten kohde ei hillitse itseään, vaikka hillitsisi, jos tietäisi totuuden, eikä olisi sokaistunut.

    • Anonyymi

      Vihdoin padasjoenukolle ja vaitovaiselle mieluisa aihe kommentoitavaksi.

    • Mitä mieluista Jumalan sanan vastaisessa toiminnassa on? Japanissa tämä seksi itse itsensä kanssa on mennyt jo sivan mahdottomaksi.

      • Anonyymi

        olet tainnut tutustua aiheeseen noin globaalisestikin


      • >Japanissa tämä seksi itse itsensä kanssa on mennyt jo sivan mahdottomaksi.

        Paljonko se on tuottanut esimerkiksi ei-toivottuja raskauksia ja abortteja?


    • Suhtautuminen kaikkeen seksuaalisuuteen lähtee Luomisjärjestyksestä. Jumala loi miehen ja naisen elämään yhdessä niin, että ensin sielut löytävät toisensa eli alkaa ihastuksesta edeten rakastumiseen. Sitten solmitaan avioliitto , jossa eletään yhdessä ja saadaan lapsia, jos Herra suo. Tässä täytyy huomata, että seksuaalisuus on tarkoitettu sinetiksi kahden ihmisen välille, joka auttaa pysymään yhdessä ja näin täyttyy luomisjärjestys. Kaikki tästä poikkeava on väärää ja tavallaan aviorikosta eli rikkomusta avioliiton siunausta vastaan. Se ei voi särkeä ihannetta, että niin monet horjuvat tältä tieltä. Siis kaikki korviketoiminta tekee parisuhteen muodostumisesta vaikean useimmissa tapauksissa.

    • Seksuaalisuus on niin kokonaisvaltainen ihmisessä. Kuten tiedämme tällä alueella on monelaisia perverssioita ja addiktiot eli pakkomielteinen seksiriippuvuus ei ole mitenkään harvinaista. Homoseksuaalisuus on ehkä tunnetuin näistä seksuaalipuolen kieroutumista, nyt näyttää myös pedofiliatapaukset koko ajan lisääntyvän. Erilaiset masturbaatiovälineet tekevät hyvin kauppansa, joita tarvitaan myös homoseksin harjoittamisessa. Kysymys on siis varsin laajasta yhteiskunnallisestikin merkittävästä vääristyneestä seksuaalikäyttäytymisesta.

      Masturbaation määrä ja laatu ratkaisevat parisuhteissakin, jos porno ja masturboiminen korvaavat suurelta osin avioseksin, josta vihme jo mainitkikin jotakin.

      Jos joku nyt sattuisi turvautumaan seksuaaliseen puhtauteensa autuuden asioissa, hän on pahasti erehtynyt itsensä suhteen. Jos taas monimuotoinen seksi-iloittelu tulee uskovalle olon lähteeksi, silloinkin hän on eksynyt oikealta tieltä.

      Monet kamppailevat erilaisten riippuvuuksiensa kanssa katuvina ja murheissaan, ahdistuneina. Heille murheidensa jakaminen toisten kanssa ja synninpäästö tuo lohdutuksen ja antaa voimaa kilvoitteluun.

      Armossa on varaa ja Jeesuksen veressä veressä on voimaa. Syntiensä vuoksi murheisille meillä on tämä Kristuksen sana tarjolla. Usko kaikki syntisi vikasi ja puutteesi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

    • Anonyymi

      Sukupuoliviettiä ei koskaan voi tyydyttää ilman syntiä, mutta avioliitto pelastaa huoruuden synniltä.
      Näin LLL.

      Uutta ilmoitusta on huoruus avioliiton sisällä ja itsetyydytyksen kauhea syntisyys. Näitä ilmoituksia on tullut vasta 1990-luvulta Ruotsin Lapissa.
      Koska LLL katsoo sukupuolivietin tyydyttämisen avioliitossakin olevan syntiä, niin silloinhan täytyisi jokaisen avioparin ripittäytyä yhdynmän jälkeen, jotta olisi kykenevä tarjoilemaan edes kahvia rukoushuoneella.
      GP saarnasi, ettei voi tarjoilla kahviakaan rukoushuoneella, jos ei ole ripittäytynyt sitä ennen tekosynneistä.

      Toinen vaihtoehto on , että uskotaan synnit anteeksi ja että voidaan tehdä rippiä niistä synneistä, jotka tulevat uskomisen esteeksi.

      Luther iloitsi siitä, että on päästy Paavin vaatimuksesta henkilökohtaisesta ripistä. Jos väittää olevansa aito luterilainen, ei pidä päästää suustaan GP:n tyyppisiä möläytyksiä rukoushuonekahvien tarjoilusta. Valitettavasti GP ja OM ovat vieneet herätysliikkeen paavilaisuuteen, hurmahenkisyyteen, unien tutkiskeluun ja seksuaaliseen märehtimiseen.

      Kun maailma on nykyisin täynmä seksijuttuja, niitä tunkee ovista ja ikkunoista, niin on kovin pieni pyyntö, että edes seuroissa saisi hetken levätä ilman seksijuttuja.
      Jellivaaran joulukokouksissa se ei ainakaan enää nykyisin onnistus, jos GP saarnaa ja HG säestää.

      • Anonyymi

        "Sukupuoliviettiä ei koskaan voi tyydyttää ilman syntiä"

        Aika kenkkumaista luojan taholta. Käskee lisääntyä ja täyttää maan ja samalla määrittelee lisääntymisen synniksi.

        Varsinainen "tarjous josta ei voi kieltäytyä".


    • Kyllä masturbaatio synniksi julistettiinjo 1960 luvulla. KOva paikka nuorelle miehelle elää syyllisyydessä pelossa ja häpeässä. Mutta ei tämä koske avioparin keskinäisiä seksileikkejä, sellainen, jos sellaista julistusta yleensä onkaan, on harhaoppia.

      • Anonyymi

        Olisit kertonut aiemmin. Nyt ymmärrän sinua paremmin.


      • Anonyymi

        Korkeaaika päivittää tuokin. Jesuskin sai alkunsa esiaviollisesta seksistä, väitä mitä väität.
        Jos se tuntui jumalaiselta ei tarkoita että jumala oli asialla, vaikka mielikuvituksestahan pitkälti uskonnossakin on kyse.


    • Anonyymi

      Eli mitään Raamatullista ratkaisua ei tähänkään asiaan ole eikä ole edes tulossa, mutt amielipiteitä on sitäkin enemmän, eli ainakin yksi per nenä!

      Oliko lestadius joku Jumala jota pitää orjallisesti kumaprtaa kaikkien tulevien sukupolvien hah !

      En ole eläissäni kuunnellut ainuttakaan leevin saarnaa enkä kuuntele, miksi kuuntelisin, sanokaa nyt hyvöänen aika miksi minun pitäisi kuulla leevin saarnoja tai lapinmiesten tai sama kenen muun kuin mitä REaamatusta löytyy,perustelkaa ai niin ettehän te voi perustella kun ei sellaista perustetta ole, mutta ne mielipiteet, nehän menee yli Jumalan mennen tullen eestaa eikö menekkin.
      Mitä olen lukenut netistä niin leevi oli karkeapuheinen tupkkaorjuutettu ruotsalainen kirkon pappi, siinä kaikki.

      ja tähänkään ei yksikään lesta mitään vastaa, ei ole omaa mielipidettä, kaikki on pöntöistä kuultua ja paukutettua, omaa ei ole.

    • Anonyymi

      Johtuisiko siitä että uskovaiset jaksaa yhä vaan odotta sitä Jeesuksen toista tulemista. Nolo etuilla.
      Sillä ei kai vaan sitten millään irtoa ja ensimmäisestäkään ei ole todisteita eikä kuvausta. Pietaria on kyllä syytä epäillä avunannosta.

    • Vaikka kaikki muu LLL:n työssä olisi mitätöitävissä, niin hänen raittiustyötään ei voi. Hän ymmärsi lopulta, että useimman tahdonvoima ei riitä raitistumiseen, siihen tarvitaan yliluonnollista voimaa.

    • Lestadius kuoli jo vuonna 1861. Hänen saarnojaan ei ole kuunneltavissakaan.

      Mitä sitten Jeesukseen tulee, niin kaikki todisteet ovat, suurten ihmismassojen silminnäkijätodistukset. Jos joku ei niitä usko, niin hänen käy onnettomasti ihan omasta syystään, ei todistusten puuttumisen vuoksi.

    • Postillojen saarnakartat eivät ole saarnoja, vaan lähinnä muistiinpanoja saarnaa varten.
      Sitähän me emme tiedä kuinka paljon hän luki suoraan saarnakartasta saarnatessaan.

      Lestadiolaisuus on jo 1800 luvun puolelta saakka paljon enemmän maallikon, kategeetta Raattamaan käsialaa, kun rovasti Lestadiuksen. Hänellä oli 40 vuotta aikaa kehitellä liikettä joidenkin toisten silloisten johtajien kanssa. Ainakin Johan Takkinen on yksi tällainen nimi ja oli näitä muitakin.


      Lestadiolaisuus on arvokonservatistinen, pietistis- ja herrnhutilaisvaikutteinen 1800-luvun puolivälissä syntynyt enimmäkseen luterilaisten kirkkojen sisällä toimiva herätysliike, jonka monet suuntaukset kuitenkin varsin paljon eroavat valtavirran luterilaisuudesta, muun muassa eksklusiivisen seurakuntaopin osalta, pitämällä ihmisen ääneen julistamaa synninpäästöä ainoana armovälineenä sekä kieltämällä kasteen uudestisynnyttävyyden.

      Sen eri suuntauksilla on kannattajia pääasiassa Suomessa, Norjassa, Pohjois-Amerikassa, Ruotsissa, Venäjällä ja Virossa. Pienempiä ryhmiä on muun muassa Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja Keski-Euroopassa. Lestadiolaisuus on nimetty sen perustaneen saarnaaja Lars Levi Laestadiuksen (Lauri Leevi Læstadius) mukaan.

    • Hieman lisää tietoa:
      xxxx

      Historia: Lestadiolaisuus poikkeaa muista perinteisistä herätysliikkeistä siinä suhteessa, että se syntyi vuosikymmeniä niitä myöhemmin ja Suomen maantieteellisten rajojen ulkopuolella, joskin suomalaisella asuinalueella.

      Nimensä liike on saanut Lars Levi Laestadiukselta (1800-1861). Karesuvannon kirkkoherrana toiminut Laestadius piti sydämenasianaan lukutaidon välittämistä ja juoppoutta vastaan taistelua. Hänen 1840-luvullla pitämänsä parannussaarnat saivat Karesuvannossa aikaan herätyksen, joka levisi seuraavina vuosina lähiseurakuntiin Ruotsin, Norjan ja Suomen alueella. (Murtorinne 1992, 178.)

      Laestadiuksen kuoleman jälkeen Juhani Raattamaalla (1811-1899) oli merkittävä vaikutus liikkeen kehitykseen. Hänen aikanaan kiteytyivät monet opilliset näkemykset, kuten seurakuntakäsitys, joka on merkittävällä tavalla vaikuttanut siihen, että liikkeestä ei ole tullut samalla lailla kirkollista, kuten esimerkiksi evankelisuudesta ja herännäisyydestä. (Huotari 1981, 38.)

      Raattamaan kaudella liike myös levisi hyvin voimakkaasti. Yleinen väestön liikkuvuus, työmatkat ja siirtolaisuus edistivät lestadiolaisuuden leviämistä. Herätys saavutti 1860-luvulla Pohjoiskalottialueen ja Perämeren rannikon, ja sai myös ensimmäisen tukikohtansa Yhdysvalloissa, Minnesotan suomalaisten siirtolaisten keskuudessa.

      Liike levisi myös Venäjän alueelle. Alkuvoimainen herätys rikkoi myös kirkkokuntien rajoja. Pohjois-Karjalassa ja Venäjällä ortodoksiväestöäkin liittyi lestadiolaisuuteen. Jopa ortodokseihin kuuluneita saarnaajia esiintyi. (Talonen 1988, 39-41.)

      Raattamaan kuoleman jälkeen lestadiolaisessa alkuherätyksessä tapahtui hajaannus. Raattamaan kuoleman lisäksi tätä selittävät liikkeen laaja ja nopea ekspansio sekä uuden sukupolven nouseminen liikkeessä.

      Tämän hajaannuksen seurauksena lestadiolaisuus jakautui 1800-1900-lukujen vaihteessa vanhoillislestadiolaisuuteen, esikoislestadiolaisuuteen ja uusheräykseen.

      Uusheräyksen synnyn taustalla oli väite herätysliikkeen väljähtymisestä. Kittilästä liikkeelle lähtenyt uusherätys halusi palata liikkeen alkuaikojen ja Laestadiuksen opillisiin korostuksiin. Kysymys esikoisseurakunnasta ja väite herätyksen johtajuuden siirtymisestä Joonas Purnulle (1829-1902) aiheuttivat jäljelle jääneiden lestadiolaisten jakautumisen vanhoillislestadiolaisiin ja esikoislestadiolaisiin. (Talonen 1988, 42-43.)

      1930-luvulla syntyi vanhoillislestadiolaisuudessa kiistaa suhtautumisesta Amerikassa muodostettuun lestadiolaiseen kirkkokuntaan nimeltään "Apostolic Lutheran Church". Erimielisyydet johtivat uuteen hajaannukseen ja uuden lestadiolaissuunnan, pikkuesikoisuuden / rauhansanalaisuuden, muodostumiseen.

      Neljän edellä mainitun pääsuunnan lisäksi 1900-luvun hajaannuksissa syntyi useita muita lestadiolaisryhmiä, jotka ovat kuitenkin jääneet kannatukseltaan varsin marginaalisiksi. Tällaisia ryhmiä ovat esimerkiksi: leeviläisyys, steniläisyys, peuralaisuus, sillanpääläisyys, elämän sana ryhmä sekä kontiolaisuus. (Talonen 2000.)

      Tiedot päivitetty: 13.02.2007

      • Anonyymi

        Haloo haloo tietämättömille pesservisseriläisille.

        Pieni huomautus Lestadiolaisuuden juuret ovat Appostolisen kristillisyyden ajoilta saakka sen lupauksen mukaan joka jo paratiisissa annettiin.


      • Anonyymi

        Juuret ovatkin siellä varmasti. Mutta mitähän on tapahtunut kun nyt näin pimennossa kulkee kyseinen oppi... No ne maallikkosaarnaajat väännelleet oppia tahtonsa mukaan. Mitään yksinoikeutta Pyhän Hengen johdatukseen ei kyseisellä lahkolla ole. Vaikka Sinäkin Ystävä Hyvä niin ajattelit kirjoitellessasi.


    • Avauksen aiheeseen uudelleen mennäkseni, masturbaatiosta käytetyt nimitykset itsesaastaisuus tai itsesaastutus, on kyllä ihan omalaisensa ilmaisu, liekkö muualla käytetty nimitys kun esikoislestadiolaisuudessa. Nimityksellä on haluttu nostaa yksi asia kepin nokkaan, pelotella ja ahdistella lähinnä nuoria.

      Syntihän ei ole luettewlon kaltainen asia jossa kammottavuuspisteet olisi numeroitu kammottavasta lievempään, vaan kaikki mikä ei tule uskosta Kristukseen on syntiä ja syntinä pysyy.

      Toki on ajallisesti tuhoavampia syntejä, syntejä joiden seurauksista kärsitään vielä kolmannessa ja neljännessäkin polvessa, pahimmillaan. Pitää kuitenkin muistaa että tulitikunkin varastaminen on kadottava synti, samoin tämä synti, ettemme sydämestämme rakasta pahinta vihollistamme.

      Paavali tämän on hyvin kiteyttänyt: Gal. 2:21

      En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.

      • Anonyymi

        Millä perusteella saarnataa se kammottavaksi synniksi juuri nuorille, kun se ei sitä ole? Olet Vaitovainen itse siinä "veneessä" noiden saarnaajien kanssa. Kun et kirjoita, että sillä ei ole mitään tekemistä synnin kanssa, kuten tulitikun varastaminen.

        Mikä tekee Sinusta Vaitovainen henkilön, joka voi muita pistää helvettiin? Sinähän tiedät mikä on synti ja mistä sitten helposti anteeksi anomalla itsesi vapautat taivaaseen menijöiden joukkoon?

        Toki anteeksi voi antaa vain esikoislestadiolainen ihminen, Jumalalla ei ole enää oikeutta, KOSKA TAIVAAN VALTAKUNNAN AVAIMEt ovat ESIKOISLESTADIOLAISET RY:n hallussa.


    • Anonyymi

      Mietin itsekseni, että mitenkähän nämä ketjut oikein etenevät? Tämä ainakin näin:
      1. Ketju alkoi masturboinnin pohdiskelulla.
      2. Jotkut örkit kävivät pilkkaamassa Jumalan suurta ihmettä, kun eivät raukat muuhun kykene.
      3. Sitten päästiin jo Lestadiuksen elämänkertaan.
      4. Jäämme odottamaan seuraavaa aihetta tähän ketjuun.

      Samat kirjoittajat pystyvät kirjoittamaan minkä aiheen alla ihan mitä tahansa eli vaihtamaan aiheen lennosta - moneenkin kertaan.
      Olisi helpompaa keskustella, jos pysyttäisiin asiassa ja kun asia vaihtuu toiseksi niin ketjukin vaihtuisi.
      Eipä taidakaan onnistua, koska olisihan minunkin pitänyt tämä aloittaa uudessa ketjussa.

      • Lestadiolaisuuden tuntemus on monilla lähes nollatasoa. Ja kirjoitukset lestadiolaisista sen mukaisia. Siksi ei ole pahitteeksi mielestäni, jos tätä asiaa avataan silloin tällöin eri otsikoidenkin alla.

        Moni kirjoittaa tänne vain siksi, että lestadiolaisten parjaaminen ja mustamaalaaminen on heidän hauska harrastuksensa. He eivät avauksia järjestelmällisesti lue, oppiakseen lestadiolaisuudesta. Jossakin muun tekstin välissä oleva asiatieto voi osua tällaisten kirjoittajien silmiin viestiketjussa. Oikea tieto, ilman tunnekiihkoilua, on tärkeätä vistintää lestadiolaisuudesta ulospäin.
        Aina voi lukijoiden joukossa joku olla aidosti kiinnostunut.

        Tämän palstan viestit yli ottaen eivät kerro juuri mitään siitä, miten ihminen voi olonsa kokea lestadiolaisena onnelliseksi ja turvalliseksi. Tällaiset hirmukuvat lestadiolaisista ovat puhtaasti omissa mielikuvituksissa keksittyjä.

        En ole koskaan elämässäni tavannut täällä kuvatun laista lestadiolaista. Olen sentään jo yli 20 vuotiaiden henkilöiden isoisäkin. Yleensäkin ei lestadiolaiset suhtautuvat tosi hienosti lestadiolaisiin.


      • Anonyymi

        Koko ajan vaan luulet tietäväsi lestadiolaisuudesta enemmän kuin muut. Miksi?

        Minulla ei ole mitään sympatioita lestadiolaisuutta kohtaan vaikka olen sen sisällä vuosikymmeniä elänyt.

        Lestadiolaisessa uskonnossa ei ole mitään hyvää. Oletko eri mieltä, jos olet, voisitko kertoa mitä se on?


    • Raamatussa ei itsetyydytyksestä puhuta mitään. Jos se on syntiä, niin ainakin sen täytyy olla ylivoimaisesti pienin seksuaalisynti ja melkeinpä pienin synti muutenkin.

      Milloin arvon oikeaoppiset fariseukset alkavat vaatia myös syömisen kieltämistä yksinäisiltä ihmisiltä? Tai vaikka nukkumisen?

    • Raamatun kirjoituksia voi ymmärtää niin monella tavalla. Jos pseudoseksi kaikissa muodosissaan ei kirkastu lukijalle synniksi, niin hän ei ole ymmärtänyt kirjoituksia.
      Jos itse herkuttelee pseudoseksillä, ja siitä katumatta nauttii, niin tuskin sitä Raamattua lukiessaan synniksi ymmärtää. Lihassamme (joka rakastaa syntiä), on vahvat torjuntamekanismit Jumalan sanaa kohtaan. "Eihän se voi syntiä olla, joka hauskaa on eikä vahingoita ketään." Ei ihminen herää synnintuntoon, jos Jumala ei sitä Henkensä kautta vaikuta. Ja vaikka ihminen on kovissa synnintuskissa, kyllä liha koittaa kaikki konstit rauhan ja ilon palauttamiseksi ilman parannusta eli kääntymistä uskossa Jeesuksen Kristuksen puoleen.

      • Anonyymi

        Olet kyllä noon sanutusti "liika viisas". Et todellisuudessa ymmärrä mistään mitään. Kehittelet tosi pienessä päässäso "viisauksia", joita luulet oikeiksi viisauksisiksi.

        Haukut kaikki muut ymmärtämättömiksi, vaikka saatatkin juuri sinä se suurin sellainen olla. Mikä on motiivisi, noilla lahjoilla?


    • En nyt haluaisi olla ilkeä, mutta väkisinkin tulevat mieleen eri lestadiolaissuuntausten paljon huomiota saaneet kammottavat pedofiliatapaukset. Jos itsetyydytys on aivan hirveän kauhea synti, niin mitä pedofilia sitten on?

      Kenelläkään järjissään olevalle ihmiselle ei ole epäselvää, kumpi on "paineidenpurkukeinona" ns. pienempi paha. Ei kai tästä sentään voi olla erimielisyyttä?

      • Anonyymi

        On siis pienempiä ja suurempia syntejä. Siis tuo itsesastutus ja pedofilia(jota toki ei saarnoissa edes synniksi mainita) Ja kummatkin saa ihan yhtä hyvin anteeksi, kun vain pyytää. MUTTA vain esikoislestadiolaiselta, JOLLA VAIN on oikeus ne anteeksi antaa. Vanhoillislestadiolaisilla tai nykyisin noilla Esikoiset Ry:n porukalla siihen ei ole oikeutta.

        Mieti nyt jos tämän luet. Onko tuo oikein ja siis Raamatusta perusteet siihen?


    • Todella tuhoisa synti, joka tällaiseen on syyllistynyt. Yleistämiseen ei ole mitään syytä, nämä ovat aina vakavasti sairaiden ihmisten tekosia.

      Otetaan nyt esimerkiksi vaikka jokin Norjan lapin vuonoyhdyskunta, siellä todennäköisesti tämä synti on jatkunut jo useiden sukupolvien ajan, jolloin lapsena pedofilialla tuhottu syyllistyy aikuisena samoihin tekoihin.

      Äärimmäisen havinaista kuitenkin, ja hyvin kammottavaa. Jokainen tapaus on liikaa!!!

      Kiinnittäisin huomiota tässä yhteydessä epäuskoisten erityisesti homoseksuaalien yksilöiden voimakkaasti lisääntyvään pedofiliaan Suomessa. Miehet kyttäävät poikia koulumatkoilla Mersedeksillään liikkuen. Siksi tarvitaan jokaiselle avoimia silmiä kaduilla ja teillä liikkuessaan.

    • Anonyymi

      Olen jostain lukenut täällä siis, että lestakokouksissa aina luetaan jokin leevin teksti jostain kirjasta tai kirjeistä, eli se on ikäänkuin se Jumalan osuus siinä kokoontumisessa.

      EI ole ihme jos ei jokko etene eikä edisty, koska on mieltynyt 1800 luvun ihmisten mielipiteisiin.

      sanokaas mistä leevi sai oikeat käsityksensä ketjun aiheeseen, kun Raamattukaan ei puhu sanaakaan aiheesta, kertokaa millä perusteella näissä mielipiteissä riiputaan niinkuin taivaallisissa ankkureissa yhä näillä vuosiluvuilla!?

      • Anonyymi

        Hyvä kysymys, toivottavasti joku vastaisi.


    • Anonyymi

      Raamatun mukaan kaikki sellainen on syntiä joka erottaa ihmisyksilöä Jumalasta.

      No katsotaan nyt vaikka avipoparia joilla on ollut normaalia avioelämää, ja yks kaks toinen kuolee pois ja toinen jää kaiken keskelle yksin, ok !

      mietitääns nyt sitten että kun yhteiselossa ei ollu t mikään syntiä, ja nyt kun toinen on yksinään asioidensa kanssa, niin yhtäkkiä kaikki on syntiä, ei saa ajatellakkaan avioeloon kuuluvia asioita, eiiii, se on niin kauheaa syntiä !

      sanokaas miksi uskovien ajttelussa on niin kovin usein niin kovin vähän tervettä järkeä ja vielä vähemmän hengellistä ymmärrystä !?

    • Anonyymi

      LLL kirjoittaa tosiaan Hulluinhuonelaisessa, että sukupuoliviettiä ei voi koskaan tyydyttää ilman syntiä, mutta avioliitto pelastaa huoruuden synniltä.
      Kun tarkemmin ajattelee, niin aktin aikana eivät ajatukset ole mitään uskonnollisesti korkealentoisia iäisyyttä pohdiskelevia vaan himon kiihottamia. Syntiähän se on.
      Ihminen ei pysty mitään arkista aherrustakaan tekemään ilman ajatuksissa tapahtuvaa syntiä.
      Sen takia meillä on puolestapuhuja Isän edessä.

      Tätä taustaa vasten puhe avioliitossa tapahtuvasta huoruuden synnistä, on harhaoppia, uutta lestadiolaisuutta, joka poikkeaa tyystin LLL:n kannanotoista.

      Itsesaastuksen synnin kauheudella saatetaan moni nuori ahdistukseen. Ei se ole muuta syntiä kauheampaa. Jos olisi, siitä olisi Raamatussa selkeä painotus, eikä vain tulkittavissa oleva maininta.
      On hirveää harhaoppia ja armon pilkkaamista, jos nuorelta viedään taivasosuus siksi ajaksi, kunnes on tehnyt henkilökohaisen ripin itsesaastutuksesta.

      Miksi niin moni asia, joka Raamatussa on keskeinen, on separatistien keskuudessa toisarvoinen ja miksi tiukka opillinen painotus on niillä asioilla, joista Raamatussa on vain tulkittavissa oleva maininta?

      Miksi LLL ei kerro tarkemmin Lapin Marian kohtaamisesta ja ripittäytymisestä hänelle, syntien antamisen mekanismista ja minne Lapin Maria meni?

      Nämä asiat ovat menneet sekaisin sitten 90-luvulta alkaneen esikoislestadiolaisuuden puhdistamisen, jossa pyrittiin kevyet jyvät erottamaan seurakunnasta.

      Esikoisuudessa on palattu/pysytty alkuperäisessä lestadiolaisuudessa ja luterilaisuudessa ja paettu pois jellivaaralaisesta paavilaisuudesta, Baabelin vankeudesta, mihin OM ja GP on laumansa vienyt omaa egoaan korostaakseen.
      Herätysliike on muuttunut pohjoiskorealaistyyppiseksi virheettömän johtajan kultiksi.
      Johtaja on kaiken arvostelun ulkopuolella, virheetön ja hyvin rakastettava.

      • Onko kukaan miettinyt, miksi Raamatussa ei
        mainita mitään niiden 3000 miehen parannuksen
        teosta ei ainakaan, että he tekivät rippiä.
        -
        Mielen muutoksen he kyllä voivat tehdä,
        ja varmaan tekivätkin niin minäkin luulen.
        -


      • padasjoenukko kirjoitti:

        Onko kukaan miettinyt, miksi Raamatussa ei
        mainita mitään niiden 3000 miehen parannuksen
        teosta ei ainakaan, että he tekivät rippiä.
        -
        Mielen muutoksen he kyllä voivat tehdä,
        ja varmaan tekivätkin niin minäkin luulen.
        -

        "Parannus", tämähän riippuu siitä miten tämä sana ymmärretään.
        xxxxxxxxxxxxx

        Matt. 3:2 ja sanoi: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle".

        Matt. 4:17 Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle".

        Mark. 1:15 ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".

        Mark. 6:12 Niin he lähtivät ja saarnasivat, että oli tehtävä parannus.

        Ap. t. 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

        Ap. t. 3:19 Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,

        Ap. t. 8:22 Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa-jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan.

        Ap. t. 17:30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.

        Ilm. 2:5 Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta.

        Ilm. 2:16 Tee siis parannus; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi pian ja sodin heitä vastaan suuni miekalla.

        Ilm. 3:3 Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen.

        Ilm. 3:19 Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.

        xxxxxxxxxxxxxxx

        Rippi on puolestaan sielunhoitoa. Vaikka Jumala on antanut kaikki synnit anteeksi kerralla, niin ei ole aina helppoa antaa itselleen anteeksi. Toisen uskovan kanssa läpikäytynä on helpompi käsitellä itselle vaikeita asioita. Toinen vielä Jumalan sanalla vahvistaa kaikkien syntien anteeksiannon.


      • Tarkoitin juuri sitä kohtaa, kun ne kolme tuhatta
        henkilöä saivat uskon ja Pyhän Hengen, en koko
        raamattua. !
        -


      • Anonyymi

        Väärin anonyymi !
        Ensiksikin l.l.l. oli elävä usko joka pitää jokaisella olla tullakseen autuaaksi. Hänellä oli samanlainen usko kuin pietarilla johanneksella paavalilla matteuksella pienellä lapsella ja ryövärillä ristinpuussa se on oikeaa kristillisyyttä
        Muista mitä apostoli nyt kirjoittaa : Minä olen sinut synnissä siittänyt . Se tulee siis kristityllekin synniksi koska siinä TUNTEE HUORUUDEN VAIKUTUKSIA . Näin on ihminen turmeltunut kokonaan aadamissa .
        Ihmisillä on älyttömiä käsityksiä kristillisyydestä
        Toisaalta joku sanoo ei mihinkään Laestadiukseen saa uskoa vaan yksin Jeesukseen . Mutta samaan hengenvetoon tämä ihminen sanoo : Paavali ja Pietari olivat oikeassa jne ! Oikea armonjärjestys saarnataan edelleenkin esikois lestadiolaisuudessa AMEN


    • Seksin väittäminen synniksi avioliiton sisällä ei ole kristinuskoa. Tämä on hyvä tunnistaa jo tässä vaiheessa, kun tällaisia mielipiteitä tulee esiin. kysymys ei ole siis kristinuskosta. Tämä seksin julistaminen likaiseksi avioliitossa on ihan puhtaasti kreikkalaista folosofiaa, vuosituhansien takaa. Tällä filosofian suuntauksella on oma nimikin, en löytänyt sitä valitettavasti tähän hätään. Kaikki ruumiiseen liittyvä leimattiin pahaksi ja vain henki oli hyvää.

      • Anonyymi

        Seksin väittäminen synniksi on lestadiolaisuutta. Olen sen itse, tuon väittämisen kokenut.


      • Anonyymi

        Vaitovainen !
        Menit harhaan että heilahti ! Muista nämä apostolin sanat : Minä olen sinut synnissä siittänyt . Se tulee siis kristityllekin synniksi koska siinä TUNTEE HUORUUDEN vaikutuksia
        Vaitovainen lienee ainoa jonka rietas on päästänyt synnitömäksi . Ihmisen sydän on kokonaan turmeltunut Aadamissa eikä ihminen voi parantaa pahaa sydäntään . Se ei tule koskaan synnittömäksi senvuoksi kristityt sanovat : Voi minua syntistä ihmistä


      • Anonyymi

        Veljeni vaitovainen !
        Kirjoitit väärin ja Jumalan sanaa vastaan kun apostoli sanoo : Minä olen sinut synnissä siittänyt . Se tulee siis synniksi avioliitossakin koska siinä TUNTEE HUORUUDEN VAIKUTUKSIA . Ihminen on kokonaan turmeltunut Aadamissa . Näin saarnaa opetus isämme Laestadius


    • Anonyymi

      Eli on ok pitää vaimoaan lapsentekokoneena, jotta mies saa tyydytettyä itsensä? ja ok että vaimo syö masennuslääkkeitä ja lopulta päättää päivänsä oman käden kautta. Näistä varjopuolista ei puhuta kuin supisten saunan lauteilla.

      • Anonyymi

        älä ala
        kyllä vaitovainen nämä pippelihommat hallitsee, kuten on jo aiemmin yrittänyt kertoa

        ja ihan jaappanin maata myöden


      • Kuinkahan monta kertaa tätä on toistettava, että tämä keskustelupalsta ei ole vanhoillislestadiolaisten palsta. Vanhoillislestadiolaisten perhepolitiikka ei kuulu lainkaan tällä palstalla väänneltäväksi. Pakkolisääntymiset on oma kummajaisensa, samoin tällaiset lastensa väkisin kasvattamiset "uskovaisiksi".

        Mikäli arvaan oikein, nämä katkerat vihan saastuttamat vuodatukset tällä palstalla ovat väkisin kasvatettujedn vanhoillislestadiolaisten mukuloiden tuotoksia. Uskokaa nyt jo että Vl on ihan oma liikkeensä ja heillä omat tulkintansa lestadiolaisuudesta.

        On selvää, että uskonnollinen väkivalta kasvaville nuorille synnyttää vihaa, asiaa ei helpota yhtään, jos sitä harjoitetaan Jumalan nimissä. Mutta lestadiolaisuutta sellainen käytös ei ole, tulkoon se nyt selväksi tässä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        älä ala
        kyllä vaitovainen nämä pippelihommat hallitsee, kuten on jo aiemmin yrittänyt kertoa

        ja ihan jaappanin maata myöden

        Japanin pseudoseksi tilanteeseen voit ihan itsekin tutustua. Tuollainen käyttäytyminen täällä sinun on syytä lopettaa heti, ja alkaa tutustumaan kaikkeen siihen missä maailma tänään "makaa". Tilanne on hirvittävä ja pahenee koko ajan, globalisaation avattua vapaat reitit rikollisille tulla ja mennä maasta toiseen.

        Sokea on se ihminen, jonka aika kuluu lestadiolaisten panettelemisessa.


      • Anonyymi
        vaitovainen kirjoitti:

        Japanin pseudoseksi tilanteeseen voit ihan itsekin tutustua. Tuollainen käyttäytyminen täällä sinun on syytä lopettaa heti, ja alkaa tutustumaan kaikkeen siihen missä maailma tänään "makaa". Tilanne on hirvittävä ja pahenee koko ajan, globalisaation avattua vapaat reitit rikollisille tulla ja mennä maasta toiseen.

        Sokea on se ihminen, jonka aika kuluu lestadiolaisten panettelemisessa.

        minua ei muiden maiden, enempää kuin suomenkaan tumputuspolitiikka kiinnosta

        riittää kun opiskelet itse ja perehdyt tähän tärkäksi kokemaasi asiaan


    • Oletko oikeasti tuota mieltä? Montako lasta sinulla on?

      Puolisot itse arvioivat lisääntymiseen liittyvät voimavaransa.

      Lahjoja lapset ovat Jumalalta. T eivät saa lainkaan lapsia, murheellista sekin.

      Toiset käyttävät lisääntymiselimensä ja kykynsä synnin tekemiseen. Hinta on siitäkin kova.

      • Anonyymi

        Olet sinä todella sairas ajatusmaailmaltasi VAITOVAINEN.

        Niin itseäsi täynnä tässäkin asiassa, että ei hyvin taida taipaleesi päättyä.

        Hyvää sinulle toivon. Hölmöläinen vain olet.


    • Anonyymi

      Kaikille kuten VAITOVAISELLEKAAN ei ole kauhalla annettu, niin lusilkalla häneltä kannattaa vain pyytää. Niin se menee. Itsehän sitä ei ymmärrä, mutta yritetään me muut.

    • Anonyymi

      Olen aloittaja. Mitään järkevää vastausta ei tullut. MIKSI se saarnataan niin kauhistuttavaksi synniksi.

      Sitten tuli kyllä omakohtaisia kokemuksia esim VAITOVAISELTA. Käsityksiä myös että tarvitsee pornoa. Ei tarvitse.

      Onko syntiä? Itse aiheutettu siemensyöksy?

      Ja tuntui, vastaajat luulevan, että vain poikien "SYNTIÄ"?

    • En sanonut että tarvitsee pornoa. Nuori henkilö voi kiihottaa itsensä pelkän mielikuvituksensa avulla. Tietyssä varhaisvaiheessa myös unessa voi tulla siemensyöksyjä. Pseudoseksin muotoja on tosiaan paljon. Seksiaddiktiiviselle henkilölle masturbaatio on kuin alkoholi alkoholistille, sitä tarvitaan erityisesti nuorena useitakin kertoja päivittäin.

      Se ei kuitenkaan vanhurskauta ketään (tee Jumalalle otolliseksi), vaikka ei olisi kertaakaan masturboinut, nimittäin jo tulitikun varasyaminen on kadottava synti, samoin se ettei sydämestään rakasta pahinta vihollistaan.

      Kaikkinainen viisastelu luettelemalla syntejä ja arvottelemalla niitä pahuusasteisiin on vain itsepetosta, sillä kaikki mikä ei tule uskosta Jeesukseen Kristukseen, on syntiä.
      Jo seksuaalisuuden tarkoitukseen perehtyminen Raamatusta kertoo sen, ettei seksuaaliviettiä ole luotu itseiloittelua varten. Seksuaalisuus on tarkoitettu toteutettavaksi Jumalan sanalla siunatussa avioliitossa miehen ja naisen välillä.

      Tuosta olen avaajan kanssa samaa mieltä, että kauhukuvien luominen nuorille herkille ihmisille masturbaatiosta ei ole tervettä kristillistä opetusta, vaan ankaraa waativaa lakihenkisyyttä.

      Yleensä tämä lakikeskeisyys, (sinun täytyy, sinä et saa, hyi kamalaa, sinua rangaistaan), ulottuu tällaisissa seurakunnissa hyvin syvälle muuhunkin hengelliseen opetukseen. Tämänkaltainen henki pitää tällaiseen sanomaan uskovan porukan arkoina, hiljaisina, syyllisinä, häpeilevinä, sisäänpäin kääntyneinä.

    • Ef. 5:1 Olkaa siis Jumalan seuraajia, niinkuin rakkaat lapset,

      Ef. 5:2 ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi".

      Ef. 5:3 Mutta
      - haureutta
      - ja minkäänlaista saastaisuutta
      - tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne-niinkuin pyhien sopii-

      Ef. 5:4 Älköön myös rivoutta tai tyhmää lorua tai ilvehtimistä, jotka ovat sopimattomia, vaan paremmin kiitosta.

      Ef. 5:5 Sillä sen te tiedätte ja tunnette,

      - ettei yhdelläkään haureellisella eikä saastaisella eikä ahneella-sillä hän on epäjumalanpalvelija-ole perintöosaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa.

      Raamatusta kukaan ei saa lupaa masturbointiin, tämä on selkeästi sanottu erittäin monissa paikoissa Raamatussa.

      Onneksi tämä ei ole koko totuus, että masturboineelta, (kuten minkä muun synnin hyvänsä tehneeltä), lähtee perintöosa Jumalan valtakunnassa. Sillä totisesti Jeesus Kristus on kuollut, ja näin kärsinyt syntiemme rangaistuksen, eikä vain kuollut, vaan totisesti ylösnoussut.

      2. Kor. 5:20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
      2. Kor. 5:21 Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.

    • Anonyymi

      LLL oli luterilaisen kirkon pappi ja kristitty ja hän kirjoittaa Hulluinhuonelaisessa, että ihminen ei voi tyydyttää sukupuoliviettiään ilman syntiä, mutta avioliitto pelastaa huoruuden synniltä.
      Jos joku voi, niin hyvä niin, mutta taitaa olla mahdotonta ihmiselle, vaikka Jumala kehoittikin lisääntymään ja täyttämään maan. Ihminen on niin raadollinen, ettei edes siihen kykene.
      Mutta avioliitossa ihminen pystyy välttämään huoruuden synnin. Tässäkin asiassa GP ja LLL eroavat toisistaan. Kumpi on oikeassa?

      Jos joku ajattelee toisesta himoiten, on jo tehnyt huorin hänen kanssaan.
      Kukapa ei sortuisi tähän syntiin. Siihen kuuluu tämä "kauhea" itsesaastutuksen syntikin. Mikä siitä tekee kauheamman, onkin jo toinen kysymys, johon Raamattu ei paljon uhraa palstatilaa, mutta nykyiset lapinvanhimmat senkin edestä. Miksi?

    • Avioliittoon Jumalan sanalla vihityt on YKSI LIHA. Kukaan sellainen ei ole oikeassa, joka väittää avioseksiä synniksi. Vapaasti vetelet ja nautit Jumalan lahjasta!! :)

      Maailmaan mahtuu tietysti milipiteitä laidasta laitaan, mutta kaikenlaisiin ihmisten mielipiteisiin uskova henkilö on kirottu, kuten Jeremia todistaa.
      Siksi m9tään ei saa uskoa ennen kun on tarkistanut asia Raamatusta. Digiraamatuista tämä onnistuu muutamassa tuhannesosasekunnissa. Kenenkään ei nykyaikana tarvitse olla pelastustaan koskevissa kysymyksissä ihmisten mielipiteiden varassa.

      • Anonyymi

        Sinä olet vaitovainen ainoa joka avioliitossa ei tunne HUORUUDEN VAIKUTUKSIA . Onnittelen etukäteen


    • Vähä pösilö oli LLL. Viisaammaksikin luulin.

    • Anonyymi

      Jos pystyt tyydyttämään sukupuoliviettiäsi aviopuolison kanssa ilman himon syntiä, niin hyvä on. Ei taida synnittömästi muutenkaan avioelämän arki mennä, mutta huoruuden synniltä se pelastaa.
      Mitä ihminen pystyy normaalissa elämässä tekemään ilman syntiä, kun synti asuu meissä?
      Juuri siksi Vapahtaja kärsi ja sovitti syntimme.

    • Näin on.

      • Anonyymi

        Himon synti? Mikä se nyt sitten on? Aviopuolisoiden kesken hyväksyt seksileikit, mitä ne nyt mielikuvikuvituksessasi ai kokemuksissasi ovatkin. Voi vaitovainen sinua.

        On sinulta tullut hyvääkin kirjoitusta. Olen aloittaja ja juuri tuo, miksi ja millä perusteella saarnataan tämä itsetyydytys "KAMMOTTAVAKSI" synniksi?????? Miksi?


        Siis se syy kiinnostaa, miksi he niin tekevät, kun Raamatusta ei löydy mitään, ei siis yhden yhtäkään perustetta.

        No eivät nuoret sitä, vanhoista puhumattakaan, tosissaan ota.

        Kiinnostaako saarnaajia mahdolliset ripit, vai uskovatko he että se on helvettiin johtava synti, jos itsetyydytykseen sortuu?

        Kerro Vaitovainen ajatuksesi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Himon synti? Mikä se nyt sitten on? Aviopuolisoiden kesken hyväksyt seksileikit, mitä ne nyt mielikuvikuvituksessasi ai kokemuksissasi ovatkin. Voi vaitovainen sinua.

        On sinulta tullut hyvääkin kirjoitusta. Olen aloittaja ja juuri tuo, miksi ja millä perusteella saarnataan tämä itsetyydytys "KAMMOTTAVAKSI" synniksi?????? Miksi?


        Siis se syy kiinnostaa, miksi he niin tekevät, kun Raamatusta ei löydy mitään, ei siis yhden yhtäkään perustetta.

        No eivät nuoret sitä, vanhoista puhumattakaan, tosissaan ota.

        Kiinnostaako saarnaajia mahdolliset ripit, vai uskovatko he että se on helvettiin johtava synti, jos itsetyydytykseen sortuu?

        Kerro Vaitovainen ajatuksesi?

        senkun tumputat vaan ja anna sen vaitonaisen olla, kun kerrankin on hiljaa edes vähän aikaa


    • Aviopuolisoiden seksi on kaikki sallittua, siinä ei ole mitään kiellettyä. Näinhän sen Raamattu todistaa. Seksi itse itsensä kanssa ei sen sijaan ole sallittua. Jos näitä ei Raamatusta löydä, niin turhaahan niitä on tänne kopioida, sisäinen torjuntasi torjuu Jumalan sanan, seksuaalisen saastaisuuden ja huoruuden kyseessä ollen, välittömästi.

      Ihminen joka pitää omaa tietään oikeana, hänen on mahdotonta alistua Jumalan tuomioiden ja Kristuksen armon alle. Ihminen joka ei ole tuominnut itseänsä helvettiin, ei ole omalta tunnoltaan edes heräyksen tilassakaan vielä.

      Mat. 5:27 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin'.
      Mat. 5:28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.
      Mat. 5:29 Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin.

      Masturbaaatio -> Mat. 5:30 Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin.

      • Anonyymi

        Vaitovainen ! Kyllä seksi on luvallista vain avioliitossa mutta nyt sinä perut puheitasi kun ensin kirjoitit ettei kristitty tunne HUORUUDEN VAIKUTUKSIA avioliiton seksissä
        Sinä olet ainoa jonka omavanhurskaus on vapauttanut kun ihminen tuntee pahoja himoja ja haluja . Ota raamatustasi pois tämä sivu : Minä olen sinut synnissä siittänyt amen


    • Anonyymi

      Synti syntien joukossa. Ihminen on täynnä synnin tekoja.

      Mutta mikä siitä itsetyydetyksestä tekee niin kauhean synnin, että sitä ei saa edes uskomalla anteeksi vaan pitää tehdä henkilökohtaista salaista rippiä (HG)? Siis sulkea taivastie kunnes on ripittäytynyt.
      Miksi juuri tällä pitää sitoa nuorten omattunnot ja aiheuttaa ahdistusta, kun se koskee käytännössä kaikkia nuoria ja vanhempiakin? Raamatussa siitä kuitenkin mainitaan vain sivumennen.

      Mitä tulee huoruuteen avioliitossa, siinä mm. GP ja LLL ovat vastakkaisilla linjoilla. Esileikki avioliitossa tarkoittaa nykyisten, uskonnollisissa asioissa virheettömien "apostolien" näkemyksen mukaan huoruutta.

      Annetaan jopa yksityiskohtaisia määräyksiä avioelämästä, ettei joudu huoruuteen, kuten että "siemen pitää laskea sisälle", muuten on huoruutta (HG).
      Koskeeko myös lisääntymisiän ohittaneita, vai eikö enää silloin olekaan huoruutta?

      Vallantäyteinen riitely käyttäen ehtoollista keppihevosena, Suomeen valheellisten kirjeiden lähettäminen, omien lappiluottamuksen omaavien joukkojen kerääminen selkänsä taakse, neuvotteluista kieltäytyminen, omaisuuden taktikointi ym. ei ole syntiä, mutta murkun itsetyydytys on kauhea synti?

      Kummalliseksi on mennyt ja kummallisemmaksi menee. Kohta ollaan korpelalaisuudessa, jos joku ei pane pistettä tälle ylikorostuneelle seksualisuudelle.

    • Ongelmallisia opetuksia kyllä, nämä edelläkuvatut. Toki vain heiulle jotka tällaisiin opetuksiin uskovat. Raskaita taakkoja pannaan Jeesuksen verellä Jumalan omiksi lunastettujen kristittyjen kannettavaksi. Judaismi, lain tekojen kautta vanhurskautumaan pyrkivä oppi, kaikissa muodoissaan on kristinuskoon integroituna hyvin harhauttava ja taakoittava tekijä.

      Jostakin syystä aika isot joukot kokevat tällaisen rigoristien yhteisön omakseen ja kokevat olonsa siellä turvalliseksi.

    • Anonyymi

      Minua tuo käteenveto on vaivannut ja kiusannut nuoruudesta asti......aina uudelleen ja uudelleen oon sortunut siihenkin syntiin , oon tehnyt asiasta , niinkuin monesta muustakin asiasta parannusta ja myös uskonut kaikki anteeksi ja sovitetuksi , onhan se nolo ja hävettävä synti , en sitä kiellä,mutta uskon silti itseni Jumalan lapseksi ja että Jeesus Kristus on minunkin synnit sovittanut , uskon että meillä kaikilla on niitä syntejä johon juuri minä olen erityisen taipuvainen sortumaan , mutta kun uskomme henkilökohtaisesti siihen että armonvirta on jatkuvaa ja lakkaamatonta , eikä synnitöntä ihmistä ole maanpäällä , niin se helpottaa , uskoen syntisenä itsensä armosta autuaaksi.

    • Anonyymi

      On se merkillinen opinkappale tuokin uskoa omat syntinsä anteeksi!

      mistä sekin pieleenvääntymä on teille lestoille tullut, kun Raamatussa EI ole sellaisesta sanaakaan !

      Ei ajallisen isän pojan tarvitse joka aamu uudestaan ja uudestaan uskoa olevansa isänsä poika, se perustuu syntymiseen Isän Pojaksi, niin ainakin minun järkeni sanoo asiasta.

      Luuleeko joku että riippuminen niissä isien erehdyksissä olisi jokin avain taivaan oveen häh!?!?

    • Toivon, että pyydät Pyhää Henkeä kirkastamaan ja avaamaan Raamattua, kun sitä luet seuraavan kerran. Syntien anteeksiantamus on aivan keskeinen asia. Jeesus sanoi opetuslapsilleen heti ylösnousemisensa jälkeen, että 'joille te synnit annatte anteeksi niille ne ovat anteeeksannetut, ja joille pidätätte, niin niille ovat pidätetyt'. Löytyyhän niitä muitakin Raamatun paikkoja, jotka varmaan löydät, kun mielesi muutuu niitä etsimään.
      Kun me todistamme jollekin syntiä anteeksi, niin ne ovat hänen omia syntejään, jotka hän haluaa uskoa saaneensa anteeksi. Me kaikki pelastumme uskomalla omat syntimme anteeksi - ei muiden. Ne on uskottava anteeksi joka päivä ja joka hetki - aina uudestaan ja uudestaan - sillä joka aamu on armo uusi.
      Niin kuin meidän tarvitsee käydä pesulla, suihkussa tms. joka päivä, niin tarvitsemme myös sielun puhdistusta joka päivä.
      Tämä kertoo meille sen, että me olemme Jumalan lapsia - ei sitä, että me tulemme Jumalan lapsiksi aina uudestaan vaan, että me olemme Jumalan lapsia uudestisyntymästämme alkaen.

      • Anonyymi

        Ihana kirjoitus, näin minäkin uskon!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihana kirjoitus, näin minäkin uskon!

        Niin on, mutta aivan epäraamatullinen.

        Raamatussa ei kukaan usko syntejään anteeksi, vaan menee puhdistajan tykö, Jeesuksen, ja kertoo asiansa Hänelle, ja Hän antaa ne anteeksi ilman meidän omia uskomisia, onhan se hullua että ne synnit ja anteeksianto riippuu siitä uskonko minä vaiko en ne anteeksi !!?

        Onko suuremp0aa epäluottamusta Jeesusta kohtaan!

        Jeesus pesi opetuslasten jalat, eikä kukaan epäillyt lopputulosta omien uskomisiensa kautta!

        Ihmisen tehtävä on kiittää siitä että on synnit poissa ja jumalasuhdekunnossa.

        Pesulla käyminen on sitä että kerromme Jeesukselle asiamme, ja HÄN puhdistaa kaikesta, eikä se riipu siitä mitä sinä uskot siitä asiasta!

        teillä on lestalainen oppi, olette sen imeneet vauvasta asti ja luulette että se kaikki on Raamatunkestävää opinkäsitystä, vaikka s eon pelkästään muutaman heppoisen isäntämiehen päätelmiä silloin kun tuskin osattiin lukea, eikä ymmärretty juuri mitään luetusta!


      • Anonyymi

        Olen ollut uudestisyntyneenä viiskymmentä vuotta aivan pian, ja osaan kyllä puolet Raamatusta ulkoa eikä minulla ole minkäänlaista isien painolastia ei lutteria ei leevejä eikä mitään muutakaan paitsi Raamatusta löytyvä Apostolien oppi ja Jeesuksen sanat, niillä on pärjätty tähän asti oikein hyvin.

        suomi on nimikristillinen maa ja kansa, uudetsisyntyneitä on kourallinen kirkollisella puolella ja vapaalla olisko satatuhatta yhteensä.

        kirkko opettaa vauvan kasteita joita ei kukaan rehellinen ilman isien harhoja lukeva löydä Raamatustaan, ei sanaakaan sinne päinkään.

        Siellä julistetaan evankeliumia, jotka ottavat sen vastaan, ne kastetaan ja he liittyvät uskovien ekleesiaan, mitään muuta ei Raamatusta löydy.
        Se on ihan sama mitä paavit ja lutterin kirkot asiasta on mieltä ja heidän monet alalohkot, niillä ei taivaan portilla ole mitään voimaa.


      • Anonyymi

        Kerro troivottomuudesta toivoon, missä Raamattu ilmoittaa tuon sinun ilmoittaman sisällön, eli ;

        "Me kaikki pelastumme uskomalla omat syntimme anteeksi - ei muiden. Ne on uskottava anteeksi joka päivä ja joka hetki - aina uudestaan ja uudestaan - sillä joka aamu on armo uusi."!

        en ol eikinä missään muualla kuullut noin hassua tapahtumaketjua, että uskovaiseksi tullaan uskomalla omat synnit anteeksi!

        minun ei tarvitse tehdä mitään niin suurta, vaan menen Jeesuksen tykö ja pyydän, puhdista synneistäni anna anteeksi ja ole armollinen minua kohtaan, ja Pyhä Henki todistaa sisälläni että anteeksi on saatu ja puhdasta ol´n tullut eikä siinä ole epäilykselle mitään sijaa.

        PAITSI, jos uudestisyntymää ei ole koskaan tapahtunutkaan, on vaan alettu jossain elämänvaiheessa uskoa omia syntejä anteeksi ja pikkuhiljaa tehty tästä rituaalista ihan Jumalan kokoinen asia jota vielä pöntöstä saarnaajaukot vahvistaa omilla mahtilaiseillaan.

        vielä kysyn, kuka Raamatun henkilö on käyttänyt sitä synninpäästön valtaa josta lestalaiset yhtenään puhuu joka käänteessä... !?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin on, mutta aivan epäraamatullinen.

        Raamatussa ei kukaan usko syntejään anteeksi, vaan menee puhdistajan tykö, Jeesuksen, ja kertoo asiansa Hänelle, ja Hän antaa ne anteeksi ilman meidän omia uskomisia, onhan se hullua että ne synnit ja anteeksianto riippuu siitä uskonko minä vaiko en ne anteeksi !!?

        Onko suuremp0aa epäluottamusta Jeesusta kohtaan!

        Jeesus pesi opetuslasten jalat, eikä kukaan epäillyt lopputulosta omien uskomisiensa kautta!

        Ihmisen tehtävä on kiittää siitä että on synnit poissa ja jumalasuhdekunnossa.

        Pesulla käyminen on sitä että kerromme Jeesukselle asiamme, ja HÄN puhdistaa kaikesta, eikä se riipu siitä mitä sinä uskot siitä asiasta!

        teillä on lestalainen oppi, olette sen imeneet vauvasta asti ja luulette että se kaikki on Raamatunkestävää opinkäsitystä, vaikka s eon pelkästään muutaman heppoisen isäntämiehen päätelmiä silloin kun tuskin osattiin lukea, eikä ymmärretty juuri mitään luetusta!

        Anonyymi sanassa sanotaan että ilman USKOA on mahdoton kelvata Jumalalle. Kyllä kristitty USKOO että synnit on anteeksi annettu kun ne yletyin käsin kristitylle todistetaan .


    • Jaakobin kirjeestä löytyy ihan suora kehotus:
      Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että parantuisitte. Paljon voi vanhurskaan toimellinen rukous.
      Jatkaa vähän myöhemmin: Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa, tietäkää, että se, joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden.
      Jaakob kysyy kirjoittaen vähän aiemmin, jota myös lainaan:
      Mistä taistelut ja riidat tulevat keskuuteenne? Eivätkö himoistanne, jotka sotivat jäsenissänne?
      ... Tapatte ja kiivailette, ettekä voi saavuttaa. Riitelette ja taistelette, mutta teillä ei ole, sen tähden ettette ano.
      ..."Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon." Olkaa siis Jumalalle alamaisia, mutta vastustakaa perkelettä, niin hän teistä pakenee. Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä.
      Ja taas:
      Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää sydämenne puhtaiksi, te kaksiselitteiset. Tuntekaa kurjuutenne, murehtikaa ja itkekää. Naurunne muuttukoon murheeksi ja ilonne suruksi. Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa.
      Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka panettelee veljeään tai tuomitsee veljeään, se panettelee lakia ja tuomitsee lain. Mutta jos tuomitset lain, et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari. Yksi on lainantaja, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa. Mutta mikä olet sinä, joka toista tuomitset?
      Tässä edellä vakavaa tekstiä meille kaikille Herran apostolilta Jaakobilta.

      • Anonyymi

        Paljon ja sekalainen valikoima Raamatun jakeita mutta mitään vastausta kysymykseeni ei tullut, eikä tule jos vanhat merkit oaikkansa pitävät.

        toisilleen syntien tunnustaminen on siinä josta sen luet linkitetty sairasten puolesta rukoilemiseen, ja jos on rikottu toisiaan vastaan, sehän on selvä että sellaiset pitää sopia, mutta yhtä selvää on se, että jos minä kohtelen väärin itäkaupungin uskovaa tai ketä tahansa, niin sitä ei mennä länsipuolelle tunnustamaan, se on järjen köyhyyttä ja kaikenkaisen sekotuksen äöiti ja isä, tehty väärä teko tunnustetaan sille jota se koskee ja Jumalan edessä tietysti, mutta mitään yleisiä tunnustuksia ei missään kehoiteta tekemään.
        ei olisi pahitteeksi ymmärtää mitä lukee ja vielä toisille suosittelee.

        nuo muut naurut ja itkukohdat eivät kuulu mitenkään aiheeseen, eli ne jääkööt kommentoimatta.

        hengellinen edistyminen on sitäkin, että todetaan aina välillä että oho olempas ollut pöljä tuossa asiassa, pitääpä oikaista kurssia! siinä sitä olisi sitä toinen toiselle tunnustamista kerrankin paikallaan !

        sellaiseen Jumalakin mieltyy, eikä aina vaan vuosikymmen toisensa jälkeen nyrkit ummessa pidetään kiinni lapsena kuulluista opinkappaleista jotka ovat kaiken lisäksi mitä sattuu sepustuksia.


    • Anonyymi

      Ja sitten se laski kissan ulos....

      • Anonyymi

        Ai sulla oli kuitenkin toinenkin ajatus sen kitaran lisäksi,.. aawot!

        mutta todella, onko koko mailmassa toista joukkoa lestojen rinnalla joiden ei tarvitse tarkastella mitään opinkäsityksiään koskaan missään vaiheessa, vaan kaikki mitä ulos annetaan on pelkkää oikein opin julistusta, kaikki on automaattisesti väärää mitä joku sama kuka sivusta lausuu, kuten tuossa ylläkin tuo toivottomuudesta toivoon-.tapaus edustaa!

        kaikki omat käsitykset on leimattu Jumalan kylteillä eikä niitä tarvitse miettiä ei pohtia ei korjat asuuntaa ei mitään muuta kuin rinta rottingilla johonkinpäin, mihin, sitä ei taida kukaan tietää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai sulla oli kuitenkin toinenkin ajatus sen kitaran lisäksi,.. aawot!

        mutta todella, onko koko mailmassa toista joukkoa lestojen rinnalla joiden ei tarvitse tarkastella mitään opinkäsityksiään koskaan missään vaiheessa, vaan kaikki mitä ulos annetaan on pelkkää oikein opin julistusta, kaikki on automaattisesti väärää mitä joku sama kuka sivusta lausuu, kuten tuossa ylläkin tuo toivottomuudesta toivoon-.tapaus edustaa!

        kaikki omat käsitykset on leimattu Jumalan kylteillä eikä niitä tarvitse miettiä ei pohtia ei korjat asuuntaa ei mitään muuta kuin rinta rottingilla johonkinpäin, mihin, sitä ei taida kukaan tietää.

        ja sitten hää päästi kissan takaisin sisälle
        hyrrr hyrr


    • Aikalailla kiveen hakattuja muillakin ryhmillä on nämä omat isiltään perityt opinkäsiryksensä.

      Mutta tottahan tuo on monen lestadiolaisryhmänkin osalta.

      Ihmiset ovat ihmisiä uskovinakin.

      Parempi sekin kun maailman mylläkkä, jossa ei enään mikään ole pysyvää ja aina vain hullummaksi menee!

      • Anonyymi

        "Parempi sekin kun maailman mylläkkä, jossa ei enään mikään ole pysyvää ja aina vain hullummaksi menee!"

        Ei millään pahalla mutta onko maailmassa joskus asia ollut pysyvää? Jo antiikin ajattelija Herakleitos määritteli että "muutos on todellista ja pysyväisyys vain harha".


      • Anonyymi

        Juuri niin. Miksi joku vaitovainen luulee ymmärtävänsä mistä tie taivaaseen menee?

        On hänet siihen opetettu ja ei vajavaisine kykyineen ole ymmärtänyt, että harhaoppi on harhaoppia. Vai mitä vajavainen vaitovainen itse ajattelet?

        Ei ole lestadiolaisuudessa, ei niin missään sen haarassa sitä "ainoaa tietä taivaaseen" , vaikka yhä ehkä siinä uskossa vaitovainen onkin.


    • Nämä, jotka nyt täälllä nimettöminä riehuvat hylkäävät Raamatun opetukset, peittäen ne hirmuisella lestavihallaan.
      Se on surullista.
      Ei viha ja halveksinta koskaan anna oikeaa ymmärrystä. Ei kenellekään. Eikä millekään aatteen suunnalle. Eikä missään asiassa.
      Jeesus toteaa heistä, että näin toimiessaan he luulevat tekevänsä palvelusta Jumalalle.
      Me tietenkin haluamme rukoilla kaikkien - heidänkin - puolesta, että kääntyisivät parannukseen ja mielenmuutokseen - Jumalan mielen mukaiseen muutokseen. Elämme toivossa, että meillä olisi yhteinen suunta ja yhteinen matka. Jeesuksen viitoittamaa tietä.

      • Anonyymi

        Eli olet sitä mieltä että lestoilla ei ole mitään korjattavaa missään asiassa joka liittyy kristilliseen uskoon ja Raamatun opin seuraamiseen, niinkö?

        Sekö on sinulle lestavihaa jos haluaa että tutkittaisiin mikä on ihmisestä ja mikä ihmisen Luojasta kotoisin, niinkö?


      • Anonyymi

        Kerro nyt yksi asia jossa on tapahtunut lestavihaaminen ja Raamatun opetuksen hylkääminen, ihan mielenkiinnosta haluaisin sen nähdä!

        Se on kyllä mielenkiintoista jonka olen pannut merkille koko sen ajan kun olen uskossa ollut, että lestoille kenenkään toisen joukon uskominen ei ole mitään, vaikka kuinka todistaa asiasta, he hurskaasti ilmoittavat rukoilevansa että asiat kirkastuisivat sille lestoihin kuulumattomalle.

        niinkuin nytkin tuossa yllä tämä hurskasteleva toivoton toivo tekee!


    • Itsekin usein tunnen itseni hurskastelevaksi ja toivottomaksi, joten syytöksesi osui ihan kohdalleen.
      Mutta siitäkin syystä minun täytyy uskossa turvautua Jeesuksen anteeksiantamukseen ja kaiken kattavaan armoon. Ei ole minulla muuta mahdollisuutta - ja siitä kiitos.
      En usko, että missään lestaseurakunnassa ei olisi korjattavaa. Tai muissakaan seurakunnissa, koska kaikki erilaiset seurakunnat muodostuvat syntisistä ihmisistä, vaikka seurakunnan päänä olisikin itse Jeesus Kristus.
      Monet lestasaarnaajat ja heidän kuulijansa todella toitottavat, että ovat ainoita oikeita. Se on heidän oppinsa, jota he pitävät oikeana, vaikka se ei oikein olekaan.
      Mutta sen sanon, että eihän se ole pois sinun uskosta tai autuaaksi tulemisesta, koska Jumala se on joka tuomitsee. Mutta silloin se on pois, jos jäät vihasi alle. Silloin voi käydä kuten kävi Kainille:

      Kerran Kain toi Herralle uhrilahjaksi maan satoa, ja Abel toi lampaidensa esikoiskaritsoja ja niiden rasvaa. Herra katsoi suopeasti Abeliin ja hänen uhriinsa, mutta Kainin ja hänen uhrinsa puoleen hän ei katsonut. Silloin Kain suuttui kovin ja hänen katseensa synkistyi. Herra kysyi Kainilta: "Miksi sinä suutuit ja katselet synkkänä maahan? Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa. Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa."

      Tämä on varoituksena meidän kaikkien hyvä muistaa, koska meistä kenestäkään ei tullut synnittömiä tullessamme uskoon. Itsekin tunnen liian usein vihan ja kateuden vaikutuksia - vaikka olen uudestisyntynyt Jumalan lapsi.

    • Olethan sä hurskastelija todistanut meille kaikille, ettei sinulla ole uskoa Kristukseen.
      Kuinka monta kertaa sinulle Kristuksen pilkkaaja tämä pitää kertoa?

      Joh. 6:52 Silloin juutalaiset riitelivät keskenään sanoen: "Kuinka tämä voi antaa lihansa meille syötäväksi?"
      Joh. 6:53 Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.

      Joh. 6:54 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.

      Joh. 6:56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.

      Joh. 6:57 Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.

    • Kun pappi sanoo aamenen pannaan lihhaa kissalta piiloon ja se ei oo syntijä se.

      • Anonyymi

        Liittyykö mielestäsi kysymääni asiaan? Olen aloittaja.

        Hävettääkö kommenttisi. Joka on typerä.


    • Tuli selväksi. Lopetan omalta osaltani. En halua olla mukana siinä, että Jeesuksen seuraajat lyövät toisiansa. Toivon, että edes joku jaksaa kantaa anteeksiantavaa sydäntä minuakin kohtaan, sillä en halunnut ketään työntää pois vaan, että lähemmäksi Krituksen sydäntä tulisimme. Kiitos seurasta ja Jumalan rauhaa.

      • Anonyymi

        älä menet toivorikkauttas


      • Jeesuksen ruumiin ja veren maahan pilkaten polkenut henkilö ei ole Kristukseen uskova. Sen tietävät kaikki Jeesukseen uskovat! Ja sen voi hyvin lukea kaveriin päivittäisistä pilkkaviesteistäkin.

        Hän on matkalla kadotukseen, ellei hän käänny.

        Ihminen joka ei ole uskossa, ei todellakaan edes tiedä, mistä hän Jeesuksen verta saisi voidakseen peseytyä pois synneistään.

        Ellemme harhaopoiselle kerro hänen tilaansa, me teemme raskaan synnin.
        Kristityn velvollisuus on kertoa, kun hän näkee mihin pussiin harhaoppinen on kietoutunut jeedustellessaan täysin vailla pelastavaa uskoa ja synneistä puhdistavaa Jeesuksen verta pilkaten ja ilvehtien uskovien palstoilla.


      • Anonyymi
        vaitovainen kirjoitti:

        Jeesuksen ruumiin ja veren maahan pilkaten polkenut henkilö ei ole Kristukseen uskova. Sen tietävät kaikki Jeesukseen uskovat! Ja sen voi hyvin lukea kaveriin päivittäisistä pilkkaviesteistäkin.

        Hän on matkalla kadotukseen, ellei hän käänny.

        Ihminen joka ei ole uskossa, ei todellakaan edes tiedä, mistä hän Jeesuksen verta saisi voidakseen peseytyä pois synneistään.

        Ellemme harhaopoiselle kerro hänen tilaansa, me teemme raskaan synnin.
        Kristityn velvollisuus on kertoa, kun hän näkee mihin pussiin harhaoppinen on kietoutunut jeedustellessaan täysin vailla pelastavaa uskoa ja synneistä puhdistavaa Jeesuksen verta pilkaten ja ilvehtien uskovien palstoilla.

        Olisit jo välillä hiljaa, niin menisit viisaasta jopa ainkin jonkin matkaa.


    • Anonyymi

      Vaitovainen dominoi ja haluaa olla tämän palstan kunkku. Hohhoijaa. Uskon hedelmät ovat joskus mätiä.

    • En dominoi ketään. Niinkuin uskon niin kirjoitan. Hedelmistäni eivät tuntemattomat ihmiset tiedä mitään. Ettekö itse tiedä sitä, ettette mitään tiedä?

      Tuo halveksiva henkilöön kohdistuva pilkkaaminen ja kirjoitusteni vääristely jos mikä, on juuri sitä halpaa, millä tyhmät, asioista mitään tietänättömät ihmiset koittavat hallita keskusteluja.

      Hävetkää!

    • Anonyymi

      Vaitovainen aikuisten oieasti luulee ymmärtävänsä enemmän kuin muut kirjoittajat. Väittää mustaa valkoiseksi, pilkkaa kaikkia muita, ainakin hänelle kriittistä palautetta antavia häntä ymmärtämättömiksi.. Mistä hän nuo luulot on ammentanut? Esikoislestadiolaisuudestako, vaikka nyt eriseuraa täällä edustaakin?

    • On tälläkin palstalla joitakin kirjoittajia jotka elävät kristinuskossa. Heitä on mukava lukea.

      Tyhjän saan pyytämätäkkin.

    • Anonyymi

      Kun olen lukenut näitä kirjoituksia yleensä ja sinun kirjoituksia erityisesti, niin ketä sinun on mukava lukea? Kaikki olet ampunut alas! Myöskin anteeksiantavaa sydäntä toivova on saanut murskatuomion uskostaan.
      Oletko todellakin saanut 10000 leiviskän velan anteeksi, kun itse kuristat kaikkien matkakumppanien kurkusta, niin ettei henki kulje? Sinulla on julma usko!
      Sinun pitää nähdä oma tilasi ennenkuin on myöhäistä.
      Ei tieto ja raamatun kopioiminen sinua auta yhtään.
      Tunne syntisi ja usko ne anteeksi, ja anna anteeksi muillekin, niin pelastut. Silloin sinun kirjoituksiasikin on hyvä lukea - silloin tällöin.

    • Suostu syntinen parannukseen. Tunnusta syntisi, ota vastann Jumalan armo.

      Yli kymmenen vuotta olen täällä todistanut minun Herrastani ja Vapahtajastani Kristuksesta, joka pelastaa syntisiä.

      Miksi Jumalan armo ei kelpaa sinulle?

    • Syntihän on perimältään ihmisen haluttomuutta tulla syntiseksi. Näin hän lopulta päätyy kadotukseen parantumattomasti terveenä, ilman Kristusta ja ilman sovitusta.

      • Anonyymi

        Et sinä mitään Jumalasta todista vaan itsestäsi!

        Kukaan ei halua tulal siihen parannukseen ja syntisyyteen josta itse näytät esimerkkiä, tajuatko !!


      • Anonyymi

        Et kertonut kenen kirjoituksia on mukava lukea. Mikset sano suoraan, että ainoastaan omiasi!


    • Anonymus anonymus anonymus. Jo omat viestini tulevat kaikki sydämestä ja ne asuvat siellä. En koskaan lue viestejäni enkä kehoita muitakaan lukemaan kuin silloin jos haluavat vastata ASIAAN JOSTA KIRJOITIN!.

      Sinä olet ... alkuiset nykerrykset kertovat vain sen, että kirjoittaja on typerä, eikä ymmärrä lainkaan mistä tällä palstalla korjoitetaan.

      Vain typerä ihminen kirjoittaa toisten persoonista halveksivasti. Ja kirjoittelee ihmisten nimiä nettiin nimimerkkien takaa. Miksi kirjoittaa kun mitään asiaa ei ole. Miksi toistelee netissä valheita toisesta ihmisestä, jota ei tunne? Tyhjän saan että illalla voit olla jo kylmänä, tee siis parannus ja käänny.

      Omasta mielestään synnittömien ihmisten kohtalo on todella kamala.

      • Anonyymi

        Onko kaikki muut kirjoittajat typeriä jos ovat erimieltä paasauksestasi? Enpä usko että ovat. Kehoitankin että rauhoitut rakas ystävä ja opettelet käsittelemään kritiikkiä niin opit itsestäsi jotain.


    • Tyhjän saa siis pyytämätäkin. Puhelin poisti rivejä välistä.

      Ja jumalattomille on päivittäin muistutettava että illalla voit olla jo kylmänä ruumishuoneella. Tee siis parannus, rukoile että Jumala sen tekee, itse et voi itseäsi parantaa.

      • Anonyymi

        Etkö sinä ole juuri s ejoka kirjoitat kaiken aikaa halveksivasti !?

        millainen sokeus voi olla ettei näe mitään ja jonka muut kirjoittajat näkevät kilometrin päästä!!

        Joos sinulle sanoo sat akertaa että parannus on tehty jo kauan sitten, siihen vastaat ainakin sata kertaa noilla -teeparannusjne- ihan kuin et ymmärtäisi mitään toisen kirjoittamasta !!

        PARANNUS on tehty jo kauan sitten, tajuatko sellaista mahdollisuutta siinä oikean oppisi umpisokeudessa häh !!??


      • Anonyymi

        Oletkohan tehnyt sen parannuksen nimen omaan ESIKOISLESTADIOLAISELLE TAI ESIKOISELLE?

        Muuten olet tehnyt parannuksen väärin.

        Sitä Vaitovainen ruumishuonepelotuksillaan tahtoo kertoa. Pikaisesti heidän rukoushuoneilleen parannusta tekemään, jos et Helvettiin halua.

        Eikös niin Vaitovainen?

        Ja jos näet tässä pilkkaa tai mitään muutakaan pahaa, niin Sinä voit hakea sitä omasta itsestäsi.


    • Anonyymi

      Naiset eivät voi sortua itsesaastutuksen syntiin. Naisiltahan ei voi siemen valua maahan.
      Mies voi ruikkia omat siemenensä vaikka rantakivikkoon. Ja siitä ei Jumala tykkää.
      Ei se siemen idä siellä rantakivikossa.

      • Anonyymi

        Oletko tosissaasi. Naiset "harrastavat" kyseistä juttua myös, vaikka heillä se ei fyysisen terveyden kannalta ole yhtä tärkeää kuin miehillä.

        Mutta alkuperäinen kysymykseni on yhä vailla vastausta. Miksi saarnaajat vieläkin pitävät asianaan saarnata "itsesaatutus" kauhistuttavaksi synniksi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko tosissaasi. Naiset "harrastavat" kyseistä juttua myös, vaikka heillä se ei fyysisen terveyden kannalta ole yhtä tärkeää kuin miehillä.

        Mutta alkuperäinen kysymykseni on yhä vailla vastausta. Miksi saarnaajat vieläkin pitävät asianaan saarnata "itsesaatutus" kauhistuttavaksi synniksi?

        Jos et kykene alkuperäiseen, tai mihin muuhun tahansa, kysymykseen pyytämään vastausta asanomaisilta, niin et vastausta tevitsekkaan.


      • Anonyymi

        Heidän puolustajiltaan kysyin, kun he eivät ehkä täällä vastaa, VAIKKA VOISIVAT. Eli olisiko jollakin tänne kirjoittavalla tietoa asiasta?

        Ja niin lestavastaus, "et vastausta tarvitsekaan". Olet menossa helvettiin kun et usko mitä hulluja vain me puhummekin. Eikös juuri niin ole asia?


    • Ei tällä palstalla kukaan voi antaa vastausta kysymykseesi. Elikkä häneltä se on kysyttävä kenen on kuullut tuolla tavalla saarnaavan.

      Ellet ole liikkeen jäsen, niin tämän ei pitäisi millään tavalla kiinnostaa sinua. Eri yhteisöissä on oma perintönä kulkeva kaanaankielensä.

      Emmehän mekään täällä kuuluttele perään esim helluntaiseurakunnan saarnoja.

    • Anonyymi

      Esikoislestadiolaisuudessa on tiettyjen heikkouskoisten saarnaajien toimesta saarnattu synniksi milloin mikäkin asia. Googlaamalla löydät listoja alkaen polkupyörästä, kukkien ja telkan kautta hameen helman pituuksiin jne.
      Nuo heikkouskoiset saarnaajat eivät käsitä ihmisen kokonaista syntisyyttä euvätkä kokonaista sovitusta Kristuksessa, vaan rakentavat ulkoisesti kaunista kristillisyyttä omien kotkotuksiensa mukaan.
      Itsetyydytyksestä puhuminen on tuota samaa sarjaa. Sinänsä jo täysin perverssiä puhetta. Mutta saahan sillä heikkouskoiset nuoret ahdistuneeksi ja tekemään kaulaparannusta joka sunnuntai, kun siitä tarpeeksi huutaa ja helvetillä pelottelee.

      • Anonyymi

        Erittäin selkeästi kirjoitettu. Juurihan se noin on. Kuitenkin moni kyseiseen lahkouskoon hampaat irvessä uskova pitää kirjoitustasi "eksytyksenä".


    • Anonyymi

      Saarnaaja saa sadistista tyydytystä tarinoiden kuuntelemisesta. Ahdasmielisenä on jäänyt paljosta paitsi ja siitä traumat.

      • Anonyymi

        Saattaa joku heistä tyydytystä saadakin, kaikki eivät varmasti. Meitä on niin moneksi.

        Ei ole kahta samanlaista ihmistä. Vaikka samanlaisina olisivat syntyneet, jo viikon päästä ovat erilaisia. Ympäistö tekee meistä sen mitä me olemme. Lestalaisympäristö ei ehkä ole paras mahdollinen kasvuympäristö.
        Moni lukija varmaan miettii, että ompahan vain. Sehän on ainoa, jossa oikeaa oppia julistetaan.

        Kun usko menee järjen edelle, noin juuri käy. Uskon ja järjen määrä ratkaissee yksilön valinnan.


    • On erotettava ihmisten keksimät synnit seksiaddiktiosta. Jokainen tapus erikseen. Vähän kyllä ihmettelen jos masturbointi voimakkainen himoineen ei aiheuta syyllisyyttä uskoa tunnustavassa. Mutta toisaalta syyllisille on Jeesuksessa Kristuksessa sovitus ja syntien anteeksianto USKON kautta. Syntien anteeksianto ei siis tapahdu vaarien kautta vaan Kristuksessa Jeesuksessa USKON KAUTTA hänen nimeensä.

      • Anonyymi

        Pitääkö masturbointiin aina liittyä voimakasta himoa? Mistä olet tuollaista päähäsi saanut?

        Tai voisiko tuo lievä tai voimakas himo kohdistua vaikka omaan vaimoon? Olisiko sen silloinkin aiheutettava syyllisyyttä, siis Jumalalta anteeksi pyydettävää syyllisyyttä "harrastajassaan"?

        Omista kokemuksistako voimakkaat himot tulevat? Vai joidenkin muiden kertomuksista?

        Vastaatko ystävällisesti aloittajalle, en mielestäni haasta riitaa.


    • Kukapa sitä, masturboisi, ellei raju himo siihen pakota? JOkainen usakova saa joka tapauksessa haavan omaantuntoonsa masturboinnista, joten ei sitä kukaan muusta syystä tee kun vapisevassa haureuden himossa.

      Mikäli masturbointi on vain viaton huvittelumuoto, josta seuraa iloa, silloin kristinusko ei ole vielä omalle tunnolle kirkastunut.

      Gal. 5:19 Mutta lihan työt ovat julkiset, kuin on huoruus, salavuoteus, saastaisuus, haureus,

      Kol. 3:5 Niin kuolettakaat sentähden teidän jäsenenne, jotka maan päällä ovat, huoruus, saastaisuus, häpiällinen himo, rietas halaus ja ahneus, joka on epäjumalan palvelus,

      • Anonyymi

        Esimerkiksi minä. Ei ole kysymys mistään himosta, rajusta nyt puhumattakaan.

        Se ei myöskään ole mikään huvittelumuoto minulle, viattomuuteen en osaa ottaa kantaa, jos joku sitä huvitellakseen tekee.

        Miksi tuomitset noin? Kytkemällä masturboinnista mahdollisesti seurannut ilo ja kristinuskon kirkastuminen omalle tunnolle. Ja sitten laitoit pari lainausta Raamatusta, joissa ei ole mitään puhetta masturboinnista. Sinä liität ne yhteen.

        Saastaisuusko se on se sana? Itsesaastutus?


    • Saastaisuus tässä huruuden ja salavuoteuden kontekstissa on yhtä kuin masturbaatio.

      "... huoruus, saastaisuus, häpiällinen himo, rietas halaus ja ahneus, joka on epäjumalan palvelus,"

      Kuten homaamme, ahneus jota monet rahaa ja tavaraa himoitsevat kutsuvat kauniilla sanakäänteillä säästämiseksi, on Jumalan edessä epäjumalan palvelemistä, ryöttisyntiä.

    • Tässä yhtewydessä ei liikaa korosteta sitä, että häntä kohtaa laupeus Kristuksessa Jeesuksessa, joka pahat tekonsa tunnustaa ja hylkää. Mutta häntä joka synneissä iloitsee ja nauttii on erittäin huono ennuste. Lain kautta tulee synnintunto, henkilö jolla ei ole synnintuntoa, on antinomisti. Jumalan lain ja käskyt hylkäävä.

      Matt. 5:18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

      Matt. 5:28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.

      Mutta aina ennen kaikkea muuta Jeesus Kristus, joka tuli syntisiä pelastamaan. Kukaan ei virheettömällä elämällään pelastu. Joka tekoihinsa luottaa, ja syntinsä kieltää on hengellisesti kuoleman vaarassa.

      • Anonyymi

        No miten itse? Oletko jo pornon katselun lopettanut, tunnustanut ja hylännyt?
        Vai vieläkö sinun pitää "tietää" miten saastaisia jumalattomat katselevat?


    • Anonyymi

      Lukekaa itse montako "tumputus" kannanottoa on vaitolta tällä osastolla.
      Mikähän siinä niin viehättää???

      • Anonyymi

        Kokemuksen rintaäänellä on helppo ja kiva opettaa muita. Eli jalkapalloilijasta tulee jalkapallovalmentaja jnejne. Entisestä tumputtajasta huoruuden saarnaaja jnejne..

        Mutta onhan se synti vaikka 99,9% maailman väestöstä sitä harrastaa.

        Koska, se tuntuu liian hyvältä, uskovaisen pitää elää säkissä ja vältellä maailmallisia iloja. Parhaiten se onnistuu muuttamalla luolaa, eli ryhtymällä erakoksi. Mitä sitä turhia mistää iloita kun kerta syntiä kaikki ilo.
        Ei sitä kannata syödäkään, koska siitäkin voi liha nauttia ja iloita. Eikä saa nukkua liian makeasti, lihan nautinto=lihan himo. Kesällä pitää pukeutua talvivaatteisiin ja talvella kesävaatteisiin ettei vaa tunnu liian hyvältä jnejne..


    • Anonyymi

      Mielestäni Vaitovainen on monessa mielessä oikeassa.

      Laki osoittaa ihmisen syntisyyden joka ainoan käskyn kohdalla.
      Ihminen tekee synnin käskyjä vastaan jo himoitsevalla katseella, rahan ahneudella, vihastumisella kanssakulkijoilleen yms.

      Kokemuksesta tiedän, että erityisesti herkimpiä nuoria traumatisoi itsetyydytyksen paasaaminen kauhistavaisena syntinä ja siitä puhuminen pitäisi tehdä taitavasti. En kylläkään tiedä miten.

      Itse käsitän, että se ei ole Raamatun opetuksen mukaan oikein, mutta ei ole moni muukaan asia joilla ihmisen syntisyys osoitetaan.

      Käännetäänpä asia ylösalaisin. Miltä kuulostaisi jos hengelliset opettajamme alkaisivat opettaa nuorille seuraavasti:
      Ahnehtikaa kaikkea, tydyttäkää itsenne, olkaa ylpeitä ja halveksikaa muita.

      • Anonyymi

        Ehkä olisi parempi jos vaitovainen olisi ollut vaiti koko kysymyksestä!

        (n. 15 kannanottoa)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä olisi parempi jos vaitovainen olisi ollut vaiti koko kysymyksestä!

        (n. 15 kannanottoa)

        ossookos tuo ies antteeks pyytää kun meit onnettommii tuolviissii höynäyttellöö


    • Anonyymi

      Vaitovaisen kommentit ovat yhtä arvokkaita kuin meidän kaikkein muidenkin. Kiitän häntä niistä. Aloittajana kiitän myös kaikkia muita kortensa kekoon kantaneita.

      Esimerkkinä anonyymin 9.6.2019 17:25 kirjoitus. Ajattelemisen aihetta antaa minulle viimeinen virke. Hienosti tiivistetty. Mutta yksi ei sovi joukkoon niin hyvin kuin muut?

      Saatan olla väärässä.

    • Anonyymi

      Miksi vaitovainen on jättänyt itselleen mieluisan aiheen.

    • Anonyymi

      Tuntuu erittäin vakavasti sairaalta, että liikkeen johdossa oleva henkilö pyyttää epävarmaa nuorta kertomaan runkkailustaan vanhalle sedälle. Tuollainen setä joutaisi hoitoon. Älkää kuunnelko oita juttuja, antakaa palutetta ja kertokaa, missä tuollaisen sairaan pervo-snailijan pitäisi viettää aikaansa, pehmustetussa huoneessa. Rikostuomio on vähintä, mitä voidaan vaatia auktoriteettiasemasssa olevalle vanhemmalle henkilölle, joka vaatii nuorta avautumaan itselleen seksuaalisista fantasioistaan.

    • Anonyymi

      Ja Jumala lähetti Poikansa niin ettei yksikään noteeraisi Luomakunnan Herran ihmiseen asettamaansa asiaa, vaan eläisi kuin olisi kuollut.

      Paitsi silloin kun makuuhuoneessa on jo hämärää ja aviokumppanilla tarpeita.

      mikä ero, kertokaa tietämättöm'lle.

    • Anonyymi

      Rippi on lahja heille, joiden omaatuntoa painaa seksisynnit, mutta eivät jaksa uskoa anteeksiantoon Kristuksen ristintyön tähden. Ripin vastaanottaja vahvitaa Jumalan sanalla syntejään katuvalle, että sinun syntisi on anteeksia annettu Jeesuksen nimessä ja veressä.

      Joka ilman synnintuntoa runkkaa, hän ei ole uskossa Kristukseen, eikä tunne Jumalaa.
      Hän on synteihinsä paatunut jumalaton ihminen. Tai omiin valheisiinsa uskova, joka luulee oman tahtonsa avulla pääsevänsä helvetistä.

      • Anonyymi

        Jaahas ja mitäs sitten tapahtuu kun se ripitys on ohi ja sitä runk vahvistettu, siihenkö se päättyi se syntipeli, vai onko viikon päästä sama ripitys?

        Mikä tarve sinulla on niin kauheasti kertoa liki jokaiselle joka ei näy peilistäsi että sinä jumalaton ja helvetti on heti odottamassa mikä sillä paranee sinun kohdallasi, vai kuvitteletko että koko mailma tekee parannuksen kunhan sinä saat sanoa kovan sanan, niinkö luulet !

        kaiken lisäksi nuo ovat SINUN ikiomia syntikäsityksiäsi joita ei ole kukaan vielä tarkemmin tutkinut mihin ne perustuvat, kerro nyt mihin se perustuu tuo sinun helvettiin paiskomisesi!

        olette te ihme tuomareita.


    • Anonyymi

      vieläkö tämä vaito taistelee sitä pornorietasta vastaan

      vai niin, että ei vielä

      • Anonyymi

        ja sinäkö luulet olevasi hauska ja nokkelakin vielä ennen kuin ymmärrät mitä työtä teet, pilkkaaja


    • Anonyymi

      En tiedä vaikeampia ihmisiä kuin nämä lestalaiset, sama mikä looshi niin sama on meininki joka parressa.

      ja jos kyseessä on neljäs polvi, on vaiva jo niin paha että kuka siitä selvän ottaa ei kukaan.

      • Anonyymi

        Onhan siellä lestalaisissa ihmisiä laidasta laitaan, kuten kai kaikissa joukoissa.

        Mutta siinä olet oikeassa, että änkyrät on kyllä vaikeampia, jos heille on istutettu kalloon "yksin oikeassa olemisen" -oppi, kuten lestadiolaisuusliikkeessä on tehty joitakin pienryhmiä lukuun ottamatta.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6093
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3866
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      252
      2218
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1870
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1313
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1276
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      949
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe