Suomen nuoret pelasivat hyvän kenraaliharjoituksen pudotuspelistä. Pärjääkö tällä pelillä UHAta vastaan? Tuntuu, että hyvin käy! Tunne on täysin väärä! Nuorilla ei taaskaan ollut kaikki mukana pelissä! Aivan liian usein järki ei ollut mukana ja niin tuli otettua tyhmiä jäähyjä. USAta vastaan tämä ei riitä alkuunkaan, sillä he tekevät maalin jokaisen saadun ylivoiman aikana! Jos halutaan mennä jatkoon, on myös järki otettava mukaan kentälle ja vältettävä jäähyjä. Niiden kanssa peli on viimeinen tällä kerralla!
U18 voitti Sveitsin 12-0, riittääkö USAlle
3
98
Vastaukset
- Anonyymi
Ei sit riittäny, läheskään.
Miksei? - Anonyymi
”Tämäkin Pikkuleijonien joukkue oli pullollaan tulevaisuuden tähtiä. Turnaus kuitenkin osoitti karusti, että huippuyksilöt eivät takaa menestystä arvokisoissa.” IS.
Mun mielestä joukkuesta ei löytyny montaakaan tähteä. Kömpelön näköisiä melko isoja ukkoja oli liikaa; ei ollut sähäkkää luistelutaitoa, kykyä pitää kiekkoa ja harhautella häirittynä, eikä osattu kovin hyvin viimeistelläkään.- Anonyymi
Oliko Suomella puolustajia mukana? USA pääsi pari kertaa läpi maalivahtia vastaan ja maalinhan niistäkin tuli! Mailat nousi taas liikaa, vaikka USA ei ylivoimalla saanut maaleja. Siinä meni kuitenkin aikaa, kun pelattiin alivoimalla. Suomi ei ansainnut enempää, oltiin ainakin saman verran USA:ta perässä, mitä viimeksi oltiin Sveitsiä edellä. Mutta tästä on hyvä ottaa opiksi. Tehokkaasti on pelattava, mutta mailaa ei pidä nostaa liikaa. Maila ei ole kirves, joten sillä ei pidä hakata. Joka vuosi ei voittaa mestaruutta, mutta olisihan sitä pitänyt päästä vähän lähemmäksi vastustajaa, nyt oltiin eri planeetalta valovuosia perässä. Suunta siis ylöspäin. Kyllä tässäkin joukkueessa on pelaajia, jotka joskus pyrkivät NHL:ään. Nyt tuo näyttää kyllä vähän kaukaisemmalta, jos yleensä suomalaiset kiinnostaa enää ollenkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 453743
Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai723235Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist303025Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1632791En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛142587- 252309
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on01910Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?41880Kirjotan ikävää ulos
Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run141738Sinä se vaan jaksat
Suosittelen lopettamaan hyvissä ajoin, tuo toimintas ei auta unohtamiseen. Jossain vaiheessa asia julkistuu enkä usko et231657