Täällä saa jatkuvasti lukea, miten aina on kyseessä "viisikymppinen ukko", kun joku nakurannalla tirkistelee tai saunassa runkkailee tai on muuten vain pervo. Kuitenkin totuus on se, että kun on aikansa selaillut naisen sinänsä mielenkiintoisia paikkoja, niin tässä iässä kiinnostaa paljon enemmän naisen korvien kuin jalkojen väli. Joskus tuntuu nuoria naisia suorastaan kiukuttavan se, että aikuisella miehellä eroottiseen virittymiseen tarvitaan jotain henkistäkin eikä vain barbin sileätä nahkaa. Saattaa omalla kohdalla syynä olla sekin, että itse istun usein saunassa oman 18-v tyttäreni kanssa, jonka takapuolen pyyhkimisseremonioista tuntuu olevan aikaa vain muutama päivä.
Eli epäilen näitä viisikymppisjuttuja suurelta osalta mielikuvituksen tuotteiksi, koska itse olen sattunut näkemään pusikossa runkkailijoita ja tiirailijoita pelkästään ikäpyramidin alapäästä.
Millainen muuten sen viisikymppisen ukon pitäisi olla ollakseen normaali ja terve. Jos nakurannalla ei heti seiso, kun joku pikkupimu tepastelee nenä pystyssä ohi, on impotentti ja jos taas ottaa eteen, on pervo runkkari.
Ettei vaan olisi kyse ikärasismista ja yleisestä suvaitsemattomuudesta ikäpolvien välillä.
Vaikka naiset nakurannoilla ovatkin pääasiassa ihan fiksua porukkaa, mahtuu heidänkin joukkoonsa vähemmän terveitä otuksia. Tiedän joitakin, joiden ilo on esitellä itseään ja provosoida tilanteita, jotka todistavat miten sikoja miehet ovat. Ja jos härskejä tuijottajia ei satu löytymään riittävästi, on päivä pahasti pilalla ja pitää keksiä jokin törkyjuttu. Mutta suvaittakoon heitäkin. Ei kai se tuokaan elämä helppoa ole.

Vastaukset 5
Vanhimmat
110% täyttä asiaa! Kirjoitit täysin samallalailla kun itsekin asian todennut.
Pieni lisäys: Tässä muutama vuosi sitten olin Pihlajasaaressa ja tutustuin/ystävystyin kahteen naiseen, jotka aika useasti olivat siellä. No, ei siinä mitään. Kerran sitten ko. rouvat olivat ottaneet pikkupullot mukaan ja joivat niitä pikkuhiljaa. Siinä sitten humaltuneessa (?) tilassa alkoikin kummajaisuus. Toinen joka oli erittäin arka ja peittelevä yleensä, rupesikin levittämään jalkojaan ja tekemään ehdotuksia, jotka eivät hänen tyyliinsä oikein sopineet. Koitteli vehkeitäni ihan sumeilematta jne. Olisi halunnut ottaa suihinkin! Toinen näistä rouvista huomasi katseeni ja yritti toppuutella kaveriaan. Tämähän siitä innostui enemmän ja enemmän. Onneksi kuitenkin paukku teki tehtävänsä ja arvon rouva nukahti. Herättyään olisi halunnut mennä saaren toiseen päähän ravintolaan. Ja missä asussa? Alasti! Ravintolaan menimme, mutta pukeutuneena ja siellä jatkui taas sama tahti kuin rannalla. Onneksi rupesi hämärtymään ja ukkonenkin lähestyi, joten poistuimme kaikki omiin hiekkalaatikkoihimme.
Mitä tästä opimme? EI ole koiraa karvoihin katsominen saati ihmistä. Viisikymppinen "UKKO" saa aina kuulla kunniansa ja olla sylkykuppina. Miksi ei joskus puhuta myöskin "AKOISTA" , jotka eivät ole edes viiskymppisiä?
Ei kaikki ole sitä mitä kuvittelemme. Elämä on ihmeellistä mutta mukavaa!
kirjoitat täyttä asiaa,tosin toivoisin että minunkin kohdalle sattuisi tuollaisia naisia joskus.
Nämä ko. henkilöt eivät oikein vastaa minun naismakuani. Ensinnäkin naisen pitää olla minua nuorempi ja kevyempi. No joo. Toinen olikin kevyempi, mutta ryppyjä en voi sietää! En itsekään ole mikään ryppyinen. Mutta Pihliksessä aina silloin tällöin näkee tälläisiä naispareja ja ainakin omalle kohdalleni osuneet olivat hyviä keskustelijoita joten aika ei tule pitkäksi eikä persusta puudu kivillä, koska voi aina luonnollisemmin kääntyillä kenenkään ihmetellessä että mikä ikiliikkuja tuokin on. Mutta onpa siellä sitten ns. vakikaarttiin kuuluvaa naista joka pitää itse kokea! Puhuvat kovalla äänellä ja aika rivojakin (vanhempia naishenkilöitä) juttuja ja niitten seuraa kartan. Joku vuosi sitten oli muuten yksi nuorehko naikkonen (ja vielä ihan puli), joka esitteli itseään aika avoimesti. Miehet kuolasivat, mutta tällä oli oma porukka mukana ja siksi jäi haaveeksi kaikilta enempi tuttavuus.
Mutta sinulla on varmasti mahdollisuus ensi kesänä kävästä siellä ja toivottavsti kohdallesi osuu joku asiallinen ihminen! On niitä siellä varmaan joskus?
Ei niinkään outoa. Sama ilmiö on kaikilla nakurannoilla jos ei ole parivaatimusta. Ulkomailla useinmiten päästetään sisään vain pareittain kun kokemus on kaikkialla sama. Viisikymppisen on turha huolestua itsestään sinänsä ellei oireita esiinny, sillä suurin osa meistä on "terveitä". Ongelma on miten näille saisi porttikiellon.
Tässä ns. vastauksessa ei nyt ollut päätä eikä häntää. Jo alkukirjoitus antoi ymmärtää asian mistä nyt keskusteltaisiin. Taas joku häirikkö säntää kertomaan kuinka näistä viiskymppisistä on vain harmia ja miten niille saisi portikíellon. Miksi ihmeessä? Oma mielikuvitus nyt säntää valloilleen ja haiskahtaa jopa omalta kokemusperäiseltä asialta, vai olenko väärässä Levi Saariselkä? Porttikielto kaikille tämmöisille kirjoittajille!