Marco, onko kommentteja?

4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Luulisi olevan muitakin kommentteja kuin vain poistella kysymyksiä?

Videoilla on kuitenkin yli 30.000 katselijaa.

Äänestä

Suomen Kansa Ensin-puolueen tila on tällä hetkellä hyvin sekava. Sinänsä sen tila yhdistyksenä on lain mukaan melko selvä, mutta yhdistykseen kuuluvilla jäsenillä on niin suuri erimielisyys asioiden kulusta, että sitä joudutaan ratkomaan oikeudessa.

Pirkanmaan käräjäoikeudessa käytiin eilen (yksi monista) istunto, joissa yritettiin setviä SKE ry:n tilaa. SKE on rekisteröity yhdistys, joten sen kaikkia toimia koskee yhdistylaki. Yhdistyslaki sinänsä on sen tunteville melko yksinkertainen, mutta sitä tuntemattomille laki voi muodostua ylitsepääsemättömäksi esteeksi. SKE:ssä vallitsee tällä hetkellä kummallinen kahtiajakotilanne. On olemassa kaksi poolia, joista molemmat väittävät olevansa yhdistyksen laillinen hallitus.

SKE ry valitsi lokakuussa 2018 hallituksen. Mutta jo parin kuukauden päästä joulukuussa sukset olivat sen verran ristissä, että yhdistyksessä päätettiin tehdä uusi hallitus. Lokakuun hallitus ikäänkuin vipattiin ulos ja perustettiin ns. Käpylän hallitus. Nyt on siis olemassa kaksi poolia; lokakuun hallitus ja joulukuun ns. Käpylän hallitus. Molemmat väittävät olevansa yhdistyksen laillinen hallitus.

Oikeudessa kiisteltiin siitä kumpi hallitus on oikea. Ari Lindström kertoi Pt-medialle, että lokakuun hallitus on laillinen hallitus. Käpylän hallitus taas on perustettu ikäänkuin lämpimikseen. Lokakuun hallitukseen kuuluneet potkaistiin yhdistyksestä pihalle ja perustettiin Käpylän hallitus ilman mitään yhdistyslaissa mainittuja perusteita. Ts. Lindströmin mukaan Käpylän hallitus ikäänkuin otti yhdistyksen haltuunsa, vaikka mitään laissa mainittuja perusteita ei ole olemassa.

Yritin saada toisen poolin vastinetta asialle, mutta Marco De Wit ei vastannut soittoihin.

De Wit on kuitenkin vaatinut vastineessaan lokakuun hallitukselta useiden tuhansien vahingokorvaukset. En osaa sanoa mitkä De Witin perustelut ovat. De Witin puolesta voidaan kuitenkin sanoa, että Lindström ja monet muut SKE:hen kuuluvat ovat olleet toisessa puolueessa vaaliehdokkaina. Lindström oli Väyrysen Täthiliikkeen ehdokkaana kuten muutama muu Oulussa vaikuttava henkilö.

Kaikenkaikkiaan SKE:n tila on niin sekava, että vaikka ei ota mitään kantaa poliittisiin asioihin, voidaan kysyä, että voiko tällaisella puolueella olla mahdollisuuksia? Voiko puolue, joka kahdessa kuukaudessa ajautui sellaiseen tilaan, joka ei herätä suurempaa luottamusta, ajaa suomalaisten etua eduskunnassa tai euroskunnassa? Perussuomalaiset saivat hyvän nousun kun Siniset lähtivät puolueesta. Silloin perussuomalaisten linja uudistettiin. Mutta voiko puolue, joka on parin kuukauden jälkeen käräjillä, olla sellainen vaihtoehto, jota voi ottaa todesta?

Äänestä

MDW voisi kommentoida myös tätä että miksei näillä palstoilla ole ollenkaan kommentteja sinun puolestasi?
Missä ovat tekojesi ja aatteesi kannattajien kommentit?
"Kananmunia" tulee täällä keskustelupalstallakin niskaasi.
Miksei kukaan puolusta sinua?

Äänestä
  • Tässä on aika sykähdyttävää ja lämminhenkistä kuultavaa kisassa kolmen parhaan joukkoon?https://youtu.be/j2ZiEHv8bdc

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Marco, onko kommentteja tapahtumista?

https://youtu.be/0jSvqY5Z6EQ

https://youtu.be/qKBFR9dkrAs

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu