Vuoden pakolaisnainen opetteli kielen viidessä kuukaudessa, kävi lukion kahdessa vuodessa ja hakee & menee nyt lääkkikseen. Ei varmaan jäänyt kitisemään pakkoruotsista ja sosialituista. Siinä on pakolaisille ja monelle perussuomalaisellekin mallia! Tällaisia lisää.
Ihan vakavasti, Suomen tulisi poimia aika runsaasti kiintiöpakolaisiksi motivoituneita nuoria naisia, suomalaiset kun ei enää osaa edes lisääntyä. Alkaisi varmaan kelvata peräkanmmarin umpiopersuillekin.
yle.fi/uutiset/3-10752843
"Haluaisin nostaa suomalaisten arvojen ihanuutta. Suuri osa niistä tuntuu omilta, esimerkiksi yhdenvertaisuus ja muiden hyväksyminen. "
Ihan vakavasti, Suomen tulisi poimia aika runsaasti kiintiöpakolaisiksi motivoituneita nuoria naisia, suomalaiset kun ei enää osaa edes lisääntyä. Alkaisi varmaan kelvata peräkanmmarin umpiopersuillekin.
yle.fi/uutiset/3-10752843
"Haluaisin nostaa suomalaisten arvojen ihanuutta. Suuri osa niistä tuntuu omilta, esimerkiksi yhdenvertaisuus ja muiden hyväksyminen. "
Vastaukset 89
Vanhimmat
Ensin valitetaan että pakolaiset ei tee täällä töitä, usein ei ole työlupaakaan.
Seuraavaksi alkaa varmaan kitinä että ne vie meidän (työhaluttomilta) työpaikat.
Tuskin nämä valittajat kilpailevat lääkärien työpaikoista.
Tuskinpa se vasuri muuta kaipaa kuin lääkärin hoitoa
Mitkä vasurit ovat valitelleet ja milloinka ? Kyllä ne on nämä pohjoismaisen vastarintaliikken persut jotka valittelevat. Ovatko he nyt muuttuneen vasureiksi ? Persulogiikka se on mitä on.
Jaahas taas putkahtelee eetteriin näitä mamusankareita,kunnes ne taas kärähtää milloin mistäkin.Valemediat ne jaksaa suoltaa tuota lannoitetta sitten käy kylmät esim.lelu-rami,parit fatimat ja insesti-isukit.Lopettakaa tuo valehtelu kyllästyttää jo.
Se on epäilyttävää, jos maahanmuuttaja pärjää opiskelussa rehellisin keinoin, kun ei suomaseltakaan onnistu.
Copypaste_LH
Se ei ole epäilyttävää kun persujen Laura paljastuu gradunsa plagioineeksi?
Epärhellisin keinoin maisteriksi ja sitä kautta työpaikan saaneeksi on ihan ok?
Mehän olemme odottaneet sitä Liin plagaria jo 8 vuotta.
Ja silti johtaa jo näiden vihakirjoittajien armeijaa
Li Anderssonilla on rehellisen keinoin saatu yliopistotutkinto: valtiotieteiden kanditaatti, pääaineena kansainvälinen oikeus.
Haukkaat paskaa ja vielä valehtelet "vihakirjoittajien johtajasta".
Tuokaan kommentti ei muuta sitä faktaa että Laura plagoi gradunsa, hankki sen huijauksen avulla itselleen työpaikan, ja vielä yritti estää gradunsa tutkimisen kieltämällä plagoimisentunnistamiohjelmien käytön.
:-)
Oletko muuten huomannut, että kaikki tässä maailmassa on vain plagiointia ja imitaatiota. Ei niitä Einstaineja enää nykyään synny. Turha Lauraakaan moittia.
Tuokaan kommentti ei muuta sitä faktaa että Laura plagoi gradunsa, hankki sen huijauksen avulla itselleen työpaikan, ja vielä yritti estää gradunsa tutkimisen kieltämällä plagoimisentunnistamiohjelmien käytön.
:-)
Mutta huvittavaa että palvotte idolianne niin paljon että ette pysty myöntämään hänen huijaustaan.
Anonyymi. Niin onhan se persusta,kummastuttavaa,että mamu kirjoittaa Yo-kokeessa L.iä kun se ei suomaseltakaan aina onnistu.
Hienoa, mitä tehdään niille tuleville, ei niin kovinkaan ahkerille ja integroituville MaTuille, ja näille n. 32.000 muulle, jotka eivät noin ahkeria ole?
Suurin osahan niistä on poistunut/poistettu maasta ja loppujakin ei-hädänalaisia palautetaan koko ajan.
Niinkö ?? Pistätkö hiukan infoa, kuinka paljon niitä onkaan poistunut ja paljonko on poistettu :) Vai suurin osa, voi jumalauta siinä Sitä on perus-Sipilisti valehtelemassa silmät ja suut täyteen.
Persuistin asenteisiin ei tosiasiat turhaan vaikuta.
Joo, ei nämä vasurit tule järkiinsä edes vaalien jälkeen....
Vasurit ?? No jo on varsinainen nero palstalla mouruamassa.
Mitä tehdä niille ns. kantasuomalaisille joihin tuo kuvaus sopii?
Esim. sellaisille jotka plagioivat gradunsa kun eivät viitsi tai kykene itse sitä tuottamaan?
Sinun täytyy kysyä tuota Liiltä, joka ei ole saanut plagiaattiaan valmiiksi.
Tai mitä tehdään palstan yksinkertaisille trolleille, joilla ei oikein ajatus kulje ja ovat pihalla kaikesta. Mitä helvettiä sinä oikein haluat? Muuta kuin häiriköidä. Mitään järkiperäistähän sinulta ei palstalle kommentteihisi tule.
Ei tälle palstalle kuulu Lin gradut, eikä niiden valmistuminen, ei gradut ollenkaan. Kuinka helvetin vaikeata se oikein on teille "neroille " tajuta?
Jo viime elokuuhun mennessä oli poistunut 9000 - 10000 (kansanedustajan arvio). Persupellet esittävät mielellään, että kaikki 32000 olisivat pelkkiä turvapaikkaturisteja.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/201565-vahvistus-lahes-8000-turvapaikanhakijaa-lahti-suomesta
"Kansanedustajan arvio " sehän todettiin virheelliseksi, valheelliseksi :)
Kerroin vain että Laura on valemaisteri.
Ansaitseeko valemaisteri työpaikan joka kuuluisi oikealle maisterille?
Mitä tehdä niille ns. kantasuomalaisille joihin tuo kuvaus sopii?
Esim. sellaisille jotka plagioivat gradunsa kun eivät viitsi tai kykene itse sitä tuottamaan?
Tähän "unohtui" vastata sinulta.
Aihe liian vaikea kun ei koskekaan maahanmuuttoa?
Mitä tehdä??
Eikö siihen ole ihan käytännöt ja laita, joiden mukaan tulee toimia.
Miksi siis aiheesta pitäisi erikseen sinun, pankkomajurin kanssa palstalla ruotia?
Juu eikä persutkaan tule järkiinsä vaalien jälkeen eikä ennen vaaleja. Nyt persut luulevat voittaneensa vaalit ja hallitukseen meno on varma. Muttakun hallitukseen pitäisi mennä kaikenmaailman suvakkipuolueiden kanssa yhdessä niin eihän siitä nyt mitään tule. Suvakit ovat perseestä ja persut vitusta. Persut jäävät oppositioon. Suvakit muodostavat hallituksen. Suvakkeja on enemmistö ja se on tosiasia joka ketuttaa persuja.
"Hienoa, mitä tehdään niille tuleville, ei niin kovinkaan ahkerille ja integroituville MaTuille, ja näille n. 32.000 muulle, jotka eivät noin ahkeria ole? "
"Eikö siihen ole ihan käytännöt ja laita, joiden mukaan tulee toimia."
Eli lakien mukaan näidenkin kohdalla eikös vain?
"Miksi siis aiheesta pitäisi erikseen sinun, pankkomajurin kanssa palstalla ruotia? "
Miksi siis ruodit tuota kun on lait ja käytännöt joiden mukaan tulee toimia?
Kerrohan.
No, mikä laki niille 32.000 sitten toimii?
Minkä lain mukaan toimittaisiin, tai miten nuo saadaan niiden mukaan toimimaan?
Taisit taas kerran pitää itseäsi liian nerokkaana.
"Minkä lain mukaan toimittaisiin, tai miten nuo saadaan niiden mukaan toimimaan?"
Tietyst niiden lakien ja käytäntöjen mukaan joita missäkin tilanteessa noudatetaan ja toteutetaan.
Aivan samoin kun ns. kantasuomalaistenkin kohdalla.
Yksinkertaista eikös vain?
Noudattavatko kaikki kantasuomalaiset lakeja ja käytäntöjä?
Jos eivät niin mitäs sitten tapahtuu?
Miten saataisiin persut toimimaan lakien mukaan?
Jopa kansanedustajien joukossa persulla on huomattava yliedustus rikostuomion saaneissa.
Ehdotuksia?
???
???
???
???
Erittäin rakentavaa keskustelua persufanien tyyliin.
Eipä yllätä tälläkään kertaa.
???
Chaizzer mitäs sitten tapahtuu kun kukaan ei noudata lakeja?
???
Kun kysy keskustella loppuu (kuten persufaneilla usemmiten käy) käy siis näin.
Surullista.
Chaizzer ei osaa vastata?
Eikö muissa puolueissa ole rikoksiin syylistyneitä? Ja suurinosa on rikkomuksia ei rikoksia.
Kuinka paljon Suomen talous kestää maahanmuuttoa? Voidaanko esim. Ottaa kaikki afrikkalaiset tänne?
Mitäs jos maamme turvallisuus vaarantuu, ottaako armeija vallan?
Mikä suomelle on tärkeintä?
Pystytäänkö vastaamaan terveydenhuolollisesti ,tehokkaasti suurien ihmismassojen tultua.
Voidaanko Oma kansa suojella tarttuvilta taudeilta?
???
Älyttömät kysymyksesieivät liity mitenkään aiheeseen, ei siis maksa vaivaa tämän kummemmin niihin ottaa kantaa. Nyt eikä tulevaisuudessa.
???
Miten niin ei liity? Nämähän juurikin liittyy tähän juttuun?
Miten voi olla älyttömiä kysymyksiä?
Vai onko liian vaikeita kysymyksiä?
Tietysti liittyvät, tuokin on yksi persufanien tyypillinen toimintatapa palstalla, kun ei enää pystytä keskustelemaan aletaan syyttelemään, väistämään ja valittamaan.
Jatka vaan ja todistat lisää persufanien kyvyttömyydestä.
Eli teillä ei ole vastausta, ettekä kykene vastaamaan esitettyihin kysymyksiin? Sääli....
Mitä on esim. syyllistetty?
????
Eli teillä ei ole vastausta, ettekä kykene vastaamaan esitettyihin kysymyksiin? Sääli....
Mitä on esim. syyllistetty
???
Persufanit ovat ihan kysymysmerkkeinä kun pitäisi pystyä keskustelemaan.
:-)
Tuttua, niin tuttua.
Kapasiteetti ei riitä asiapohjaiseen keskusteluun, kapasiteetti riittää vain populistisiin kommentteihin ja sen jälkeen ollaan pelkkää kyssäriä.
:-)
??? Ei ole ollut mitään älyllistä keskustelua tarjolla, joten kysymysmerkit kuvaavat hyvinkin sitä mitä tasoa on "keskustelunne" ???
Taas tyypillinen persufanin kommentti kun ne omat argumentit eivät kanna keskustelussa.
Jatka nyt ihmeessa vielä samaa rataa niin nolaat itsesi täydellisesti (tuttuun persu/persufani tyyliin).
No, tietysti mitä persufanilta voi odottaakaan kun hänen idolinsa kansanedustajat/ehdokkaat toimivat samalla tavalla.
:-)
???
Haittamaahanmuuttaja yhtä kaikki, kun vie opiskelupaikan suomalaiselta. Piruko niitä lajittelemaan sen enempää.
Herää kysymys? Miksi tuli Suomeen? Millä rahalla opiskeli?
Sillä rahalla joka on opiskeluun budjetoitu. Menisit sinäkin opiskelemaan kun kerran voit suomessa opiskella. Suvakit maksavat sinunkin opiskelusi jos opiskelu vain narrille kelpaisi.
Lukiokoulutus Suomessa ilmainen. Jos et tiennyt. Tytön isä myös lääkäri. Perhe kiintiö pakolaisia eli valittu viranomaisten toimesta.
Miksi tuli Suomeen? Eikö pärjännyt Irakissa? Miksi näin kauas? Löperö mamupolitiikkako? Mihin voin lähtee ilmasia opiskelee ja saan ylöspidon ja asunnon?
Mitä ihmeen väliä sillä on, miksi tuli suomeen. Suomi sai lahjakkaan ihmisen jonka suvakit kouluttivat omilla rahoillansa vihakin jäädessä kännipäissänsä mölisemään omaa epäonnistumistaan suomalaisessa yhteiskunnassa sekä etsien tälle omalle epäonnistumiselleen syyllistä muualta kuin omasta itsestänsä.
No kohta varmaan siskon rahat otetaan omaan käyttöön ym, kuten vuoden pakoloisnaisilla on ollut tapana....
Onkos se edellinenkään palauttanut rikoksella hankkimiaan rahoja???
Sehän väitti että me suomalaiset olemme syyllisiä.
Vasurillehan tuo on paha malli, tekee siis töitä!!!
Eihän vasuri nyt sentään tee ty..........ääää
Eikö vasurilla ole mitään muuta enää tarjolla kuin sairasta persuvastaista vihalässytystä????
Kasva ihmiseksi.
Eikös se teillä vasemmistossa ole se yliarvostettu ominaisuus, ja tuollaisia siitä sitten tulee. Mulkkuja.
Persuismi vaatii juuri noin yksoikoisen mielenlaadun ja maailmankuvan. Ymmärrys riittää juuri ja juuri jakamaan ihmiset persuihin ja vasureihin. Säälittävää.
Se oli kaapuun pukeutunut poika. Vähän tarkkuutta nyt.
Mite se uljas Satasen-Antti ?
Nyt on poika ihan vasurina nöyrtynyt vitosen-Anttina pettämään kaikki vaalilupauksensa !!!
Hheh...
Ei valitettavasti voi kyllä sinuakaan tälläkään palstalla ihan täysipäisenä pitää... Hehheheeh...
Mistähän nyt mahtaa olla sitten kysymys.
Ihanaa, että PS jäi ulos hallituksesta. Nyt todellakin rajat auki ja refugees welcome, yhdessä kohti monikulttuurillista Suomea. PS;n äänestäjien lapsista tulee multikulttuurin edustajia kun tarpeeksi menee aikaa. Yksi maailma yksi multikulttuurillinen kansa
Samaa mieltä, Suomessa on muutenkin ollut vain haittaa sisäsiittoisuudesta. Kohti valoa veljet ja sisaret. Syleillään maailmaa, me olemme kohta yhtä
Ei enää mustaa tai valkoista. Sateenkaaressa on kaikki värit,,, Pride
Hei!+Minäkin+olen+pridepoika.+Haluan+Suomeen+kaiken+värisiä+ja+näköisiä+ihmisiä+kaikkialta+maailmasta.+Meillä+on+tilaa!+Ja+meillä+on+rahaa.+Työttömiltä,+työkyvyttömiltä+ja+eläkeläisiltä+voi+leikata+uussuomalaisille,+kun+saavat+jo+muutenkin+n.+10%+liikaa+tukia.+Heidän+avullaan+saamme+Suomen+uuteen+nousuun.+Suomalaiset+työhaluttomat+ja+rasistit+voi+vaikka+muuttaa+pois+jos+ei+kiinosta+asua+monikulttuurisessa+Suomessa.+Olen+itsekin+raiskauksen+uhri.+Nykyään+liikun+vain+maahanmuuttajien+asuttamilla+alueilla,+että+jos+minut+taas+raiskataan,+niin+se+ei+olisi+suomalainen+vaan+maahanmuuttaja!+Maahanmuuttajien+tekemät+raiskaamiset+on+sillai+kunnioittavampaa+ja+hellempää.+
T:+pridepoika+Itiksestä
Mites se tämä saldo mohamed vai mikä se oli, joka siskon rahat vei....
On se kummaa kun ei linkkiä sallita ?????
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/09869478-13a6-4e0b-9f38-a098b0bae756
Aloitus vasemmistovinoutuneen vääristelyä.
Tästä pakolaisnaisesta maleksimislupaa hakeville mallia.
- arvostaa suomalaisia sivistyksellisiä arvoja
- tietää miten sopeudutaan uuteen ja erilaiseen yhteiskuntaan
- on tavoitteellinen ja ahkera
- tähtää korkealle
Kenelläkään ei ole mitään tällaisia ihmisiä vastaan. Aloittajakin tietää, mikä ero on maahanmuuttajan ja haittamaahanmuuttajan välillä, mutta kun on pakko-oireena tehtailla persuvitsejä ja haluton ottamaan lääkkeensä...
Kun tuo nainen tai silloin tyttö tuli Suomeen, ei hän käyttänyt kaapua/huntua kuten ei muutkaan syyrialaiset naiset käyttäneet. Suomeen tultuaan heidät pakotetaan käyttämään.
vihervasemmistolaiset pakottavat, Hhehhh.....
Suomi ei saa olla orjaleiri, suomalaiset eivät saa olla orjia!
Suomalaisuudeksi tullakseen ulkomaalaisen ainoa kriteeri ei voi olla se että hän on ahkera ja fiksu. Suomalaisten täytyy säilyttää rotupuhtaus. Talouden täytyy palvella kansaa, eikä kansan taloutta.
Onkos se Saldomöhömed jo palauttanut yhteiskunnalta varastamansa rahat.
Aloittajalle sen verran että kehitysmaamuslimi ylioppilas on harvinaisuus..... miten niin menee lääkikseen onko sielläkin jokin kehitysmaamuslimi kiintiö.....kun kehitysmaamuslimi pukee huivin, kaavun tai naamarin päällensä hän osoittaa tukevansa sairasta ahdasmielistä keskiaikaa elävää naisia sortavaa poliittista Islamia ja siihen liittyviä yhtä sairaita ja ahdasmielisiä kulttuureita..... ei Suomeen voida tuoda pelkästään kehitysmaamuslimi naisia koska niille ei ole Suomessa miehiä joiden kanssa voisivat perustaa perheen.... ja ihan vakavasti myös nämä holtittomasti lisääntyvät naiset voivat radikalisoitua Islamin mukaisesti, kuten niiden jälkikasvukin täällä vääräuskoisten ja uskonnottomien maassa..... ja kerro aloittaja edes yksi länsi-euroopanmaa mihin kehitysmaamuslimit ovat integroituneet, kuten esim aasialaiset pakolaiset.....
Yksittäistapaus.
Nyt puhut asiaa! Oikeastaan kaikkien puolueiden ja varsinkin hallitukseen menevien pitäisi tästä ottaa mallia. Mallia siihen millaiset aikapuitteet kotoutumiselle ja kielen oppimiselle asetetaan. Yhteiskuntamme säästäisi kymmeniä tuhansia jo yksinomaan tulkkauksen vähentyessä, kun oppimisrajat asetettaisiin.
Somalit ovat jo 30 vuotta kotoutuneet ja osaavat jo hyvin elää suomalaisen yhteiskunnan tuella.
Totta, ja uusia kotutujia tulee vuosittain lisää, nyt ovat muutkin kehitysmaa muslimi kotoutujat oppineet saman ja Irakilaiset tulivat oikein porukalla kotoutumaan...... Yhteistähän näillä on Islamin lisäksi pyrkiä poliisin ”keppostelutilastojen” kärkeen.....
Vanha viidakon sanonta: n....n voit saada pois viidakosta, mutta et viidakkoa n...stä. Tämä rasistiseksi vihapuheeksi tuomittu sanonta kuvastaa kuitenkin hyvin sitä yleistä mentaliteettia, joka on tietyille populaatioille kotoutumisen estävä luonteenpiirre. Mehän tälle emme voi mitään, että ei se asia muuksi muutu edes sensuroimalla.