Tässä Nesteen osakkeista, jotka hallitus lahjoille Itlalle

nettisivuja on jo laadittu:

Näyttöön perustuvan toiminnan vahvistuminen edellyttää kansallisia ratkaisuja lapsipolitiikassa
Blogi: Näyttöön perustuvan toiminnan vahvistuminen edellyttää kansallisia ratkaisuja lapsipolitiikassa
Olisiko vihdoin aika tehdä jotain?
”Suomeen olisi aiheellista perustaa muiden Pohjoismaiden tavoin kansallinen taho, joka koordinoisi alan kehittämistä, arvioisi lasten psykososiaalisten menetelmien tieteellistä perustaa ja välittäisi tätä tietoa sosiaali- ja terveyspalveluiden suunnitteluun, päätöksentekoon ja resursointiin sekä alan käytännön toimijoille.” Sitaatti on sosiaali- ja terveysministeriön Lasten mielenterveyden edistäminen ja lasten mielenterveyden häiriöiden ehkäisy -raportista (2015:42) neljän vuoden takaa.
Muotoilu on diplomaattisen välttelevä, asian olisi voinut sanoa suorasanaisemminkin. Näyttöön perustuvan toiminnan pitää vihdoinkin edetä, koska se olisi kaikkien etu: palveluja käyttävien lasten, lasten vanhempien ja myös hyvinvointipalvelujen tuottajien.
Näyttöön perustuvan toiminnan sudenkuopat
On kuitenkin hyvä pohtia sitä, miksi näyttöön perustuvan toiminnan alueellista ohjausta tarvitaan. Ensimmäinen syy liittyy validoitujen interventioiden juurtumisen ongelmiin. Implementointikirjallisuus on täynnä esimerkkejä siitä, miten uudet, vaikuttaviksikin todetut käytännöt ja työmenetelmät poistuvat käytöstä ennen kuin ne ovat edes juurtuneet. Tämä voi johtua osaamattomuudesta, ymmärtämättömyydestä, resurssien puutteesta tai näiden kaikkien yhteisvaikutuksesta.
Usein käy nimittäin niin, että alkuinnostuksen jälkeen validoidun intervention käyttö laantuu ja vähenee. Tuloksena tästä on se, että intervention käyttöön liittyvä tietotaito karisee.
Jos työmenetelmän käyttö muuttuu merkittävästi, menetelmä ei välttämättä ole enää vaikuttava tai siihen liittyvä oletettu hyöty jää saavuttamatta. Analogiana voidaan ajatella vaikkapa ihan konkreettisia työkaluja: vasara on hyvä työkalu, kun on tarkoitus vasaroida seinään naula, mutta vasara on aika huono työkalu, jos sitä käytetään sahaamiseen. Lasten kanssa sovellettavien interventioiden vaikuttavuus edellyttää esimerkiksi, että työmenetelmää käytetään samalla tavalla – riippumatta ajasta tai paikasta.
Lasten vanhemmat ja ammattikasvattajat ovat kuitenkin vain ihmisiä. Ihmiset eivät aina toimi loogisesti soveltaessaan tietoa, vaan jokainen toimija tulkitsee ja kääntää saamansa tiedon omalla tavallaan. Tämä tosiseikka jäsentyy hyvin Bruno Latourin, Michel Callonin ja John Law’n kehittämän toimijaverkkoteorian (Action Network Theory, ANT) avulla.
Mainitun teorian peruslähtökohta on, että yhteisöissä ihmiset ottavat jatkuvasti kantaa kohtaamiinsa uusiin ideoihin, tekniikoihin ja malleihin soveltaessaan niitä. Näin jotkut ideat vahvistuvat, toiset taas haihtuvat pois. Perusajatus Latourilla ja kumppaneilla on, että interventiota koskeva tieto välittyy sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tämä ei tee elämää helpoksi niille, jotka ovat vastuussa interventioiden levittämisestä ja skaalaamisesta. Latourin ym. ajatuksia tulkiten voisi sanoa, että erilaiset intressit kamppailevat koko ajan intervention soveltamisen ”sielusta”.
Evidenssi siirtyy käytäntöihin informaatio-ohjauksen keinoin
Kun erilaiset intressit kamppailevat keskenään tieto yleensä myös muuntuu. Alueellisesta näkökulmasta tarkasteltuna tämä on toinen keskeinen syy sille, miksi osaamiseen tarvitaan ohjausta.
Suomessa lasten palvelujen näyttöön perustuvan toiminnan ohjaus toteutui lähinnä juridisen sääntelyn ja normiohjauksen keinoin aina 1990-luvun alkupuoliskolle saakka. Tuolloin sosiaali- ja terveydenhuollon ja opetussektorin keskusvirastojen tehtävänä oli valvoa, ohjata ja tarvittaessa sanktioida kuntia, jotka eivät toimineet sääntöjen mukaisesti.
Sittemmin julkisen politiikan ohjauksessa siirryttiin enenevässä määrin informaatio-ohjaukseen, joka perustui edellä mainittujen sektorien tutkimuslaitosten ja kehittämisyksiköiden suosituksiin ja eri tavoilla paikannettujen hyvien käytäntöjen esimerkin voimaan. Vuoden 1993 valtionosuusuudistus muutti radikaalisti valtion ja kuntien välistä valtasuhdetta poistaessaan normituksen ja valvonnan lähes kokonaan: kunnat alkoivat saada valtiolta tavallaan eräänlaista yleistä toiminta-avustusta, jonka suuruus jyvitetään kunnan taloudellisten edellytysten mukaisesti ja jonka käytöstä kunnat itse päättävät. Kunnan sisällä eri intressit kamppailevat siitä, miten resurssit jakaantuvat ja minkälaista toimintaa on käytössä.
2020-luvun alussa olemme kuitenkin uudessa tilanteessa. Tulevan hallituksen asialistalla on sosiaali- ja terveyspalvelujen reformi ja sen lisäksi myös kokonaisvaltainen sosiaaliturvaa koskeva uudistus. Näiden uudistusten mittaluokka on edellisen hallituksen tavoitteiden näkökulmasta entistä haasteellisempi. On selvää, että 2020-luvulla palvelutuotannon tulee olla paremmin kohdennettu kohti vaikuttavuutta. Enää ei riitä se, että tuotetaan erilaisia palveluja integroidusti –

Niillä ei ollut takoitus pestata kivoja kokkkarekavereita lihaviin syöttiläsvirkoihin

Onko sulla pankkomajuri siellä Espanjassa joku syväkurkku, vai nuo "tietosi" ammennat?

Ei ollut tarkoitus tuottaa palveluja köyhille lapsille, vaan tuottaa hyväpalkkaisia johtajanvirkoja nettisivujen sisällöntuottajille, josta pari riviä ylempänä lyhyt esimerkki. Perus virkakyöstijargonia, Himanen sai tällaisesta 700 000 euroa

Hyvää loman jatkoa vaan "majurille" sinne "Espanjaan"

Isot Mahat vei lasten rahat